Mihin on hävinnyt ”Maakuntien Suomi”, kyseli tutkija erityisesti Keskustan puheenjohtajakilpaan viitaten.

Tutkijan havainto on oikea, mutta ei koske kaikkia. Eduskunnan varapuhemiehen Seppo Kääriäisen jo 1980-luvulla kehittämä ”Maakuntien Suomi” ei ole hävinnyt mihinkään ainakaan omasta ajattelustani. Se on myös 2000-luvulla toimiva poliittinen iskulause – mutta myös järkeenkäypä tapa jäsentää Suomea ja sen kehittämistä.

Suomessa on vain yksi, kansainvälisessä vertailussa pieni metropoli eli Helsinki ja sen lisäksi vain yhden käden sormilla laskettava määrä muita suurehkoja kaupunkiseutuja. Näin kapea pohja laajan maan kehittämiselle ei missään nimessä ole riittävä.

Siksi Maakuntien Suomi on yhä toimiva ajattelun ja toiminnan perusta. Maakunnat muodostuvat keskisuuresta tai isommasta keskuskaupungista, muista erikokoisista kaupungeista ja taajamista sekä laajoista enemmän tai vähemmän vireistä maaseutualueista.

Jokainen maakunta pitää sisällään verkostotalouden, vuorovaikutusverkoston, jonka toimivuus ratkaisee maakunnan elinvoimaisuuden. Monilla tahoilla kieltämättä tapaillaan suuntavilkkua jyrkän keskittämispolitiikan tielle. Nämä äänenpainot perustuvat kuitenkin enemmän poliittisiin etunäkökohtiin kuin Suomen kokonaisetuun.

Keskittäminen metropolialueelle ja muutamaan suureen kaupunkikeskukseen olisi Suomen kannalta kallis ja tehoton ratkaisu. Se jättäisi suuren osan suomalaisista toisen luokan kansalaisiksi mitä tulee palveluihin. Samalla se jättäisi suuren osan osaamisen ja kehityksen voimavaroista vaille käyttöä.

Tämän latingin toivotaan rauhoittavan markkinarintamaa niin paljon, että vältyttäisiin syksyn 2008 kaltaisesta hallitsemattomasta tilanteesta. Sen seurauksenahan koko läntinen maailma on ollut talouslamassa puolitoista vuotta. Pankkeja, tuotantoa ja työpaikkoja on kadonnut vaikka julkinen valta on elvyttänyt verorahoilla sen kun on pystynyt. – Toisen peräkkäisen kriisin lieventämiseen ei elvytysrahaa enää olisikaan.

Suomen osuus takauksesta on kahdeksan miljardia euroa. Summa on valtava ja päällimmäinen ajatus on meillä kaikilla yhteinen: toivottavasti senttiäkään takauksista ei lankea maksettavaksi.

Tätä kahdeksan miljardin euron summaa ei siirretä Suomesta minnekään rahastoon, vaan me olemme mukana tällä määrällä takaamassa komission alaista erityisrahoitusyhtiötä. Lisäksi Euroopan keskuspankin rooli markkinahäiriöiden torjumisessa on tästä eteenpäin entistä isompi. Sen tekemien operaatioiden uskottavuutta lisätään tällä nyt tehdyllä vakautussopimuksella.

Kauhistelu ja maailmanlopun maalailu ei nytkään auta tulitikun vertaa. Vitkuttelu pää pensaassa pahentaisi tilannetta ja ajaisi markkinat lopulta kaaokseen. Ongelmien ratkaisu on nyt kuitenkin aloitettu. Ja se on erityisesti ja ehdottomasti Suomen ja suomalaisten etu.

Euroopan unionin etelärantaan on pesiytynyt iso julkisen talouden vaje. Kreikka, Italia, Espanja ja Portugali ovat ylivelkaantuneita kansantalouksia, joiden hulvatonta menoa ei valitettavasti voida kapseloida näiden maiden sisäiseksi ongelmaksi. Ne ovat vipanneet paitsi ristiin toisiltaan myös muulta euroalueelta.

Vajeista kärsivien maiden lainat ja mahdollinen kyvyttömyys huolehtia veloistaan mädättää nyt koko Euroopan taloutta. Lopulta ainoa kestävä tie euroalueenkin taloudenpidossa on ylivelkaantuneiden kansantalouksien alijäämien leikkaaminen.

Nyt näemme sen, mitä tarkoittaa, kun oma taloutemme on hyvin hoidettu. Olemmehan mekin joutuneet lainaamaan sekä viime että tänä vuonna. Suomen valtio on ottanut velkaa tukeakseen rakentamista, pitääkseen yllä kansalaisten kulutusmahdollisuuksia ja elvyttääkseen yritystoimintaa.

Olennaista on kuitenkin ollut se, että kansantalous kestää ottamamme velkamäärän. Tämä on ensinnäkin järkevää ja toisekseen: me noudatamme sitoumuksiamme, emmekä ole rikkoneet unionin vakaussopimusta. Vakaussopimuksen noudattaminen ei ole itsetarkoituksellinen opinkappale, vaan sopimuksen rajoista kiinni pitäminen on osa viisasta taloudenpitoa.

Pidämme yhteisen velkamme ylärajana 60 prosenttia suomalaisten kansantulosta. Tällä varmistamme sen, että emme maksa lainoistamme ylikorkoa. Suomen politiikka on myös taannut sen, että meille ei sanella ulkoa, mitä saamme tehdä ja mitä emme.

 (julkaistu myös Ilkka-lehdessä 11.5.2010)

Jos samapalkkaisuuden mantraa hoetaan vuodesta toiseen, mutta naisen euro on edelleen 80 senttiä, asiat eivät voi olla kunnossa.

Jos tuottavuus ja tehokkuus saavat työpaikalla lähinnä pelon kylmän hien pintaan, ei kaikki voi olla hyvin.

Vanhempien jaksaminen ja toimeentulon riittävyys heijastuvat perhe-elämään. Työelämän kehittämisessä perheen näkökulma ei ole sivuseikka.

Perhevapaiden työnantajakustannusten jakaminen nais- ja miesvaltaisten alojen välillä nykyistä tasaisemmin on hoitamaton asia.  Se on kuitenkin kysymys, joka voidaan ratkaista poliittisilla päätöksillä.

Asiassa edistyminen tarkoittaisi naisvaltaisten alojen kilpailukyvyn parantumista ja edistäisi nuorten naisten työllistymistä kokoaikaisiin työsuhteisiin. Näitä edistää myös isien aktiivisempi vanhempain- ja hoitovapaiden hyödyntäminen.

Jokainen perhe tekee omanlaisensa ratkaisun lasten hoidosta. Yhteiskunnan tulee tarjota mahdollisuus joko lasten hoitamiseen kotona tai kodin ulkopuolella. Päivähoitopuolella tulisi kehittää perhepäivähoitomaista mallia.

Kunnallinen kotiapu ajettiin alas edellisen laman aikana. Nyt olisi aika korjata tämä virhe. Lapsiperheiden ja vanhempien tukeminen varhaisessa vaiheessa on järkevää politiikkaa.

Kotitalousvähennys koskee tällä hetkellä lasten vanhemmilleen ostamaa apua. Tulisi olla myös mahdollista vanhempien ostaa lapsilleen palveluita. Ulkopuolinen apu lapsiperheisiin eri muodoissa toisi helpotusta arkeen.

Hyvinvointi jakautuu epätasaisesti ja lapsiperheiden köyhyys on lisääntynyt. Perheiden elämään vaikuttaa millaisiksi työmarkkinat kehittyvät.

Vaikka sanonta kuuluukin, että lapsi tuo leivän tullessaan, lasten syntymästä ja kasvattamisesta aiheutuu perheelle ilon ohella myös kustannuksia. Perhepolitiikan yksi tavoite on helpottaa lapsiperheiden elämää tasaamalla perhekustannuksia.

Pidän tänään kiinni perinteestä. Hyvä vappupuhe on aina ollut poliittinen, koska politiikka nostaa lämpöä silloinkin, kun hartioilla lepää viiden sentin kerros räntää. Eli saatte nyt täyden annoksen sitä itseään – varsinkin, kun sanottavasta ei ole pulaa.

Haluan kiittää Matti Vanhasta työstä, jonka hän Keskustan puheenjohtajana ja pääministerinä on tehnyt. Ja aivan erityisesti haluan kiittää Mattia siitä selkeydestä, jolla hän viime lauantain puheessaan linjasi Keskustan asenteen ja irtisanoutui vastuuttomista maahanmuuttajanäkemyksistä.

Matti naulasi kantansa osaksi sitä Keskustan pitkää linjaa, jossa ihmiset ovat tasavertaisia. Jossa ihmisiä ei jaeta leireihin. Jossa ei pelata ihmisyyden peruskysymyksillä.

Keskusta on Suomen itsenäistymisestä lähtien ollut kansalaissovun rakentaja silloinkin, kun muut sitä sopua ovat tietoisesti yrittäneet rikkoa. Matti ilmoitti selkeästi, että tämä linja on yhä voimassa. Ja sama linja pätee myös tulevaisuudessa – mikäli se on minusta kiinni.

Viime päivät ovat osoittaneet, että ihmisyysaate ei kuollut kirjain eikä menneisyyden juhlapuheiden asia, vaan sitä tarvitaan Suomessa myös tässä ja nyt. Työperäisen maa-hanmuuton arvostelu ja estäminen tavalla, jolla esimerkiksi toveri Heinäluoma sitä tekee, on vain ohuesti peiteltyä poliittista pelaamista ihmisten peloilla ja synkimmillä ennakkoluuloilla.

Hyvät kuulijat!

Sanon nyt suoraan sen, minkä me kaikki tiedämme. Sdp:n hivuttautuminen maahanmuuttovastaisuuden salarakkaaksi ja kokoomuksen moniääniset näkemykset maahanmuutosta johtuvat pelosta menettää äänestäjiä perussuomalaisille. Se on populismia, jota ohjaa puhdas valtapolitiikka ja vaalitaktikointi.

Me emme kuulu tuohon seuraan. Keskustan ei pidä lähteä ratsastamaan maahanmuuttajavastaisuudella. Ei, vaikka se maksaisi meille ääniä eduskuntavaaleissa. Perusarvomme eivät ole kauppatavaraa.

Vaikka muut kalastelisivat sameilla vesillä, uskon, että tässä maassa riittää äänestäjiä myös tolkun, kohtuuden ja oikeudenmukaisuuden vaihtoehdolle. Luotan siihen, että oikeudenmukaisuutta ja suoraselkäisyyttä arvostavia suomalaisia riittää – niin paljon, että he halutessaan pystyvät nostamaan maahanmuuttovastaisuudesta selkeästi irtisanoutuvan Keskustan suurimmaksi puolueeksi myös seuraavissa vaaleissa.

Hyvät kuulijat!

Se, mitä edellä olen sanonut, ei tarkoita, että maahanmuutosta ei saisi keskustella tai siihen liittyvistä ongelmista tulisi vaieta.

Keskustellaan siis, mutta puhutaan selkeillä sanoilla selkeistä asioista ilman puolivillaisia vihjailuja ja yleistyksiä. Puhutaan vaikka työperäisestä maahanmuutosta näin työn ja opiskelun juhlapäivänä.

Työperäisen maahanmuuton taustat ovat hyvin erilaisia aivan yksittäisiin tapauksiin asti. Tulijoita on EU:n sisämarkkinoilta, naapurimaista, jopa Amerikasta, Aasiasta ja Af-rikasta.

Ihmiset tulevat töihin hoitajiksi, lääkäreiksi, suunnittelijoiksi, tutkijoiksi, siivoojiksi, rakentajiksi, maatalouslomittajiksi ja yrittäjiksi. Tai ihmiset tulevat ensin koulutukseen ja aloittavat sitten työnsä vaikka eteläpohjalaisessa metallifirmassa.

Tämäkin on, toveri Heinäluoma, osa suomalaista työntekoa ja tuotantoa vuonna 2010.

Vaikka hänen puheenvuoronsa olikin populismia, seurauksena on jotain hyvääkin. Va-lokeilaan nousi aivan kiistaton ongelma. Ongelma ei ole ulkomaiset työntekijät, vaan se, ettei suomalaista lainsäädäntöä noudateta kaikilla Suomen työmailla. Erityisen suuri epäkohta on rakennusalalla. Ongelma ei tullut kenellekään yllätyksenä. Kyllä tästä on puhuttu.

Hyvät kuulijat!

Pienet ja keskisuuret yritykset ovat työllistämisen selkäranka Suomessa. Ymmärrän suomalaisen yrittäjän katkeruuden, jos hän joutuu huomaamaan, että lakeja ja asetuksia noudattaen hän menettää kilpailukykynsä omassa maassaan. Että valvonta, joka ulottuu häneen, ei ulotu kilpailevaan ulkomaiseen yritykseen. Ymmärrän Rakennustyöväen liiton jäsentä, joka työehtosopimuksen mukaisesti toimien havaitsee jäävänsä vaille työtä.

Tässä asiassa suomalainen yrittäjä ja työläinen ovat samassa rintamassa. Mutta en ole huomannut, että toveri Heinäluoma olisi kiinnittänyt tähän asiaan mitään huomiota. Ei viikko sitten eikä aikaisemminkaan lausuessaan ajatuksiaan siitä, kuinka työperäinen maahanmuutto lisää suomalaisten työttömyyttä.

Ei suomalaisen työntekijän vihollinen ole puolalainen työntekijä. Rehellisen työntekijän ja yrittäjän vihollinen on epärehellinen työnantaja. Kansallisuudesta riippumatta.

Keskustajohtoinen hallitus on toiminut määrätietoisesti harmaan talouden kitkemiseksi. Osana harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjuntaohjelmaa tullaan toteuttamaan käännetty arvonlisäverojärjestelmä. Verovalvonnan tehostamiseksi selvitetään lisäksi verohallinnon mahdollisuudet suorittaa vertailutietotarkastuksia luottolaitoksissa.

On myös syytä kysyä riittääkö tämä? Torstaisessa A-Talkissa sekä rakennusala että työntekijäliiton edustajat löysivät lisää ehdotuksia. Niihin on syytä tarttua. Julkisen sektorin on ainakin oltava lainsäädännön noudattamisen vaatimisessa ehdoton. Nollatoleranssi edellyttää ryhdistäytymistä varmasti paitsi kunnilta myös valtiolta.

Hyvät kuulijat!

Ongelmat eivät ratkea puhumalla niistä, vaan löytämällä niihin ratkaisu. Siksi teenkin selkeän ehdotuksen.

Eduskunta päättää lähitulevaisuudessa kahden uuden ydinvoimalan rakennusluvista. Ehdotan, että näiden lupien myöntämisen yhteydessä niihin kirjataan myös selkeät ehdot suomalaisen työlainsäädännön noudattamisesta ja sen valvonnasta. Ja vielä niin, että näiden velvoitteiden noudattamisesta vastaa ensisijaisesti ydinvoimalan rakennuttaja. Tehdään näistä työmaista avoimen ja tasa-arvoisen yrittämisen ja kilpailun malliesi-merkki.

Vasta näin toimien voimme puhua todella suomalaisesta ydinsähköstä ja vertailla rehellisesti sen paremmuutta muualta tuotuun sähköön.
Hyvä vappuväki,
 
Keskustalla on käsissään etsikkoaika. Meidän on löydettävä kestävä tie ulos taantumasta ja työttömyydestä. Se on velvollisuutemme pääministeripuolueena ja Suomen suurim-pana puolueena.
 
Tuhannet keskustalaiset ovat Lahdessa kesäkuussa tekemässä päätöksiä ja valintoja, jotka ovat pohja Keskustan omalle menestymiselle tällä vuosikymmenellä. Lahden kokouksen päätökset joutuvat kansalaisten testiin välittömästi. Testin tulos julkaistaan ensi huhtikuun vaalipäivän iltana. Luottamus mitataan äänissä!

Tuon luottamuksen hankkiminen vaatii aina kovaa työtä, ja Keskustalta tässä tilanteessa ehkä vielä paljon kovempaa kuin muilta. Miten sen siis teemme?

Vappu on karnevaalijuhla. Mutta viimeisen viikon aikana olen havainnut, että karnevalisointi on levinnyt myös aatteiden ja politiikan markkinointiin äänestäjille. Kovat kilpailijamme sdp ja kokoomus ovat tarjoilleet itseään perussuomalaisten ja vihreiden kannattajille silmänkääntötemppujen ja huumorin keinoin.

Se suotakoon heille, mutta itse en ole lainkaan vakuuttunut, että heppoinen ja höttöinen imagomarkkinointi on Keskustan sanoman perille viemiseen oikea vaihtoehto. Eduskuntavaalit ovat Keskustalle vakava paikka, mutta sitä ne ovat myös kansalaisille. Niissä ratkaistaan, mikä puolue tarjoaa uskottavimman tien nostaa Suomi lamasta kestävän kasvun tielle.

Siksi ehdotan, että Keskusta rakentaa Lahden puoluekokouksessa perustan vaaliohjelmalle, jonka sisältö on kovaa ja konkreettista asiaa ja jossa kiteytyy selkeästi se vaihtoehto, jonka me kansalaisille tarjoamme.

Hyvät kuulijat!
Tavoitteemme on kirkas: vaalivoitto, jolla varmistamme Keskustalle tasavertaisen aseman ja vaikuttamisen paikan Suomen poliittisen linjan isoissa ratkaisuissa. Se vaatii meiltä rankkaa työtä, johon pyydän teidät mukaan heti maanantaista lähtien. Mutta sitä ennen – kerätään voimia tuohon työhön viettämällä tänään kevään karnevaalia ja pitä-mällä perusteellisen hauskaa.

Oikeudenmukaisuuden vuoksi heikoimmassa asemassa olevien perusturvaa on parannettu rahalla.

Hallituksen päätös takuueläkkeestä parantaa pienituloisten eläkeläisten toimeentuloa. Ensi vuoden maalikuun alusta lähtien pienin maksettava eläke on 685 euroa kuukaudessa. Tämä on takuueläkkeen idea.

 Verrattuna nykyisiin pienimpiin eläkkeisiin ensi maaliskuussa korotukset ovat joko 102 euroa tai 167 euroa, riippuen eläkeläisen elämäntilanteesta.

 Tulos on vaikeissa olosuhteissa kohtalainen – miljardi euroa perusturvan ja pienituloisten sosiaalietuuksien saajien elintason kohottamiseksi vuositasolla. Tämä summa saadaan kun lasketaan kaikki toimenpiteet yhteen ja ne ovat tulleet voimaan.

Keskusta on seitsemän vuotta – päätös päätökseltä – korjannut sinipunan rujon politiikan jälkiä. Tulokset näkyvät erityisesti pienimpien päivärahojen ja eläkkeiden kohentumisena. Nyt on pidettävä huolta siitä, että näitä saavutuksia ei seuraavien vaalien jälkeen revitä alas.

Kiviniemen mielestä Euroopan toimintaa leimaa kansainvälisissä kysymyksissä pyrkimys yhteisymmärrykseen diplomatian keinoin: ” Konfliktien välttäminen on lähtökohta, joka kumpuaa vahvasti myös Euroopan omista kokemuksista”, Kiviniemi sanoi.

Kiviniemen mukaan Euroopan unioni on omaksunut päämäärikseen sovittelun ja omien arvojensa edistämisen. “Keinoina ovat taloudellisen yhteistyön lisääminen, integraatio ja EU:n laajentuminen.”

Kiviniemi arvioi, että tämä eurooppalainen malli – “hidas mutta vakaa ” edistyminen voi aiheuttaa tietysti turhautumista: “Mutta, kaikille meille, jotka tunnemme Euroopan historian, on selvää, että intohimoinen pyrkimys nopeisiin ratkaisuihin on johtanut maanosamme traagisiin tapahtumiin. – Siksi maltti on tärkeää myös Euroopan unionin politiikassa”, Kiviniemi muistutti.

Yhdysvaltojen ja Euroopan päämäärä on sama: pyrkiä estämään maailmanlaajuiset konfliktit. ” Keinot ovat usein erilaisia, toisiaan täydentäviä, Kiviniemi arvioi ja muistutti, että EU on selvästi suurin toimija esimerkiksi kehityspolitiikassa.

Maailmanlaajuinen talouskriisi on muuttanut talouspolitiikkaa kaikkialla. Esimerkiksi G20-maiden rooli on nyt keskeinen. ” Tästäkin johtuen Euroopan ja Yhdysvaltojen rinnalle nousevat uudet tekijät ovat toki haaste, mutta paljon tärkeämpää on se, että yhteisten päätösten tekijöiden määrä on mahdollisimman kattava, Kiviniemi sanoi.

Arvoisat kuulijat, hyvät seminaarin osanottajat

kulunut talvi on ollut erikoinen. Vuosia on puhuttu ilmaston lämpenemisestä, ja joulun alla pidettiin Kööpenhaminassa tähän asti laajin ilmastokokous. Kuin kiitokseksi ilmasto on riepotellut meitä arvaamattomuudellaan. Niin Helsinkiä, Eurooppaa kuin Yhdysvaltojakin. Lumi- ja pakkasennätyksiä on lyöty tai sivuttu ympäri sen teollistuneen maailman, joka on herännyt tuntemaan vastuutaan ilmaston lämpötilan noususta. 

Pakkaset ja lumen määrä ovat vaihdelleet aina. Odottamattomat ja poikkeavat säät ovat itse asiassa juuri sitä, mistä meille on ilmastonmuutoksen yhteydessä varoitettu: sään vaihtelut voimistuvat ja totutut olosuhteet järkkyvät. Mutta yksi talvi ei anna aihetta kieltää ilmastonmuutosta.

Ja sitä paitsi olennaista on, ilmastonmuutoksella tai ei, puhtaampi ja kestävämpi energiapolitiikka on aina eduksi.

Helsingissä oma energialaitos on tunnettu sekä edullisesta sähköstä ja lämmöstä että hyvästä tuloksesta, jonka se tuottaa meille kaupunkilaisille. Näiden kehujen varjopuolena on muistutettu, että hyvästä tuloksesta maksaa ilmasto. Syynä se, että energiaa tehdään fossiilisilla polttoaineilla, erityisesti kivihiilellä. Kivihiilen osuus Helsingissä ei kuitenkaan ole todellisuudessa niin synkkä, kuin miltä kaupungin keskustassa oleva valtava hiilikasa näyttää. Tärkein omien voimaloiden polttoaine on maakaasu, jonka hiilidioksidin ominaispäästö on alhaisempi kuin hiilellä ja öljyllä.

Helsingin energian etu on, että sen energiantuotanto voi olla sähkön ja lämmön yhteistuotantoa. Siinä voimalaitoksen hyötysuhde on yli kaksinkertainen eurooppalaisiin lauhdevoimalaitoksiin verrattuna.

Helsingin energian hyvä tulos ei siksi ole yllätys. Sähkön markkinahinta asettuu Helsinkiin verrattuna korkeampien tuotantokustannusten perusteella. Voimmekin ajatella, että Helsingin energia voi myydä tuotantonsa kahteen kertaan, sekä sähkönä että lämpönä.

Käytännössä energiantuotanto ei kuitenkaan ole näin yksinkertaista. Kesällä lämpöä tarvitaan vain noin kymmenesosa talven lämpötehosta. Sähkön kulutuksessa muutos on kuin päinvastoin. Sähkön tarve vähenee kesällä, mutta vain kymmenen prosenttia. Kaikkea sähköä ja lämpöä ei voidakaan siten tuottaa maksimaalisella hyötysuhteella. Kesällä syntyvää ylijäämälämpöä ei voi varastoida talvea varten. Tämä kausivaihtelu tekee energiaratkaisuista hankalia myös päästöjen kannalta.

 
Hyvät kuulijat,

taloudellisesti tehokas yhteistuotanto ei näy Helsingin hiilidioksidipäästöissä. Helsingissä tuotetun kilowattitunnin päästö on samaa luokkaa kuin Suomessa keskimäärin. Koko Suomen ominaispäästöä alentavat vesivoima ja ydinvoima, Helsingin ominaispäästöä nostaa suuri fossiilisten polttoaineiden osuus.

Alhaisilla päästöillä pääsevät kehumaan Suomessa kaupungit, joiden energiantuotanto tapahtuu metsäteollisuuden yhteydessä tai erillislaitoksessa, joka käyttää pääasiassa metsäteollisuuden sivutuotteena syntyvää puuhaketta.

Me emme voi rakentaa ydinvoimalaa edes kaukaisimmalle kaupunginrajalle, eikä Vantaanjoen vesivoima riitä kuin museovoimalaan. Uusiutuvaa sähköä voi tuottaa tuulella tai aurinkopaneelein, mutta ne eivät ole tasaisia jatkuvan energian lähteitä. Energiaa on voitava varastoida niin, että sähköä ja lämpöä tuotetaan taukoamatta ja tehoa voi säätää tarpeen mukaan. Ratkaisevassa asemassa Helsingissä on lämmön tuotanto. Lämpöä ei voi tuottaa satojen kilometrien päässä kuten sähköä. Eikä yhdessä ainoassa paikassa ja yhden putken päässä. Sen vuoksi Helsingin energiahuollossa ei voida välttää polttoaineeseen perustuvia ratkaisuja.

Helsingin energia on teettämissään selvityksissä päätynyt samaan tulokseen. Polttoaineen käytöstä ei päästä, mutta se on vaihdettava fossiilisista bioperäisiin polttoaineisiin. Se on perusstrategia, jolle ei ole vaihtoehtoja. Ei edes ydinvoimaskenaarioissa, koska ydinvoiman säädettävyys on huono ja suunniteltujenkin huoltokatkojen vuoksi ydinvoiman toimitusvarmuus pakottaa rakentamaan ja ylläpitämään rinnakkaista kapasiteettia.

Biomassan taloudelliset näkökohdat ovat tulevaisuuden suuri energiapoliittinen kysymys. Tällä hetkellä bioenergia on suuressa määrin metsäteollisuuden sivutuote. Metsien kasvu käytetään nykyään ensisijassa paperin ja sahatavaran tuotantoon. Viljeltävät puulajikkeet ja talousmetsien hoito tähtäävät nykyisen teollisuuden tarpeiden täyttämiseen. Hakkeen energiakäyttöä tuetaan valtion varoista, koska nykyisessä tilanteessa se on yhteiskuntataloudellisesti tarkoituksenmukaista.

Vuonna 2013 alkavalla päästökauppakaudella hiilidioksiditonnin hinta tulee nousemaan, koska EU siirtyy vuosittain alenevaan kiintiöön. Samalla uusiutuvan energian kilpailukyky paranee.

Pitkän ajan energiaratkaisujen suunnittelussa lähtökohdaksi on otettava todelliset tuotantokustannukset, ei tämän hetken markkinahintoja ja tukipolitiikkaa. Tämä koskee sekä biomassan tuotantoa että kuljetuksia. Ja mikäli markkinatilanne johtaa jossain tuotantoketjun osassa olennaisesti tuotantokustannusta suurempaan markkinahintaan, Helsingin tulee ottaa tällainen toiminta omaan hallintaansa. Kysymys on samasta asiasta kuin siinä, että omin voimalaitoksin Helsinki voi tulouttaa sähkön tuotantokustannusten ja markkinahinnan eron omaan kassaansa. Muussa tapauksessa tämä voittomarginaali siirtyy kaupunkilaisilta sijoittajien tuloiksi.
Tulevaisuuden suunnittelussa on kaksi peruslinjaa. Tulevaisuuden haasteisiin voidaan pyrkiä vastaamaan ideoimalla ja kehittämällä uusia teknologioita tai kehittämällä ja käyttämällä tunnettuja ratkaisuja entistä paremmin. Uusille ratkaisuille tyypillistä on suuri potentiaali, mutta myös suuri riski. Uudet ratkaisut ovat kiehtovia, kun taas tunnetut teknologiat tarjoavat tylsää varmuutta. Mutta näyttää myös siltä, että energiatekniikassa vallitsee kiintymys nykyisiin ratkaisuihin.

Huoltovarmuuden ja Helsingin markkinavoiman kannalta olisi luonnollisesti eduksi, että voimalaitoksemme voisivat käyttää yhtä hyvin kivihiiltä, maakaasua kuin biopohjaisia polttoaineita. Tämä näyttääkin olevan mahdollista, jos tehdään Helsingin energiatuotannon mitassa valtavat investoinnit, ja nyt kehitysvaiheessa olevat teknologiat onnistutaan saamaan kaupallisesti toimiviksi. Mutta mikä on vaihtoehtoinen suunnitelma, jos teknologioita ei saada toimimaan tai ne osoittautuvat liian kalliiksi?

Ilman vaihtoehtosuunnitelmaa tosiasialliset vaihtoehdot ovat nykyisen tuotantorakenteen ja päästöjen jatkaminen tai turvautuminen Suomen muuhun energiantuotantoon. Sähköä Helsinki voi saada pörssistä ja Fortum on ilmoittanut rakentavansa ydinkaukolämmön tuotannon Loviisaan. Siitäkin huolimatta, että se ei saisikaan sopimusta Helsingin lämmön toimituksesta. Mutta koko maan mittakaavassa vastaava ajattelu ei ole mahdollista. Kaikki Suomen kaupungit eivät voi ajatella tukeutuvansa entiseen tuotantorakenteeseen, jossa päästöt eivät vähene. Tai toisin päin, Helsinki ei voi olla kaupunki, jonka ei tarvitse osallistua ilmastotalkoisiin.

Monissa kaupungeissa kestävät energiaratkaisut ovat yksinkertaisia ja teknologiat toimivia jo nyt. Suomessa ja pohjoismaissa on voimalaitoksia, joiden polttoaineena on pelkästään puu. Kyse ei enää ole pienistä laitoksista, vaan nykyisten voimalaitosten ja kattiloiden tehot ovat satoja megawatteja. Siis saman kokoisia kuin Helsingin voimalat.

Nuo isot kattilat polttavat puuta hakkeen tai pelletin muodossa, siis kiinteänä ja mahdollisimman vähällä esikäsittelyllä. Puuta voidaan myös kaasuttaa, jolloin saadaan sama sähköteho kuin maakaasua käyttämällä ja parempi sähköteho kuin kiinteällä polttoaineella.

Biomassaa ei pidä nähdä fossiilisten polttoaineiden lisukkeena, jota poltetaan fossiilisen polttoaineen seassa niin paljon kuin vanha kattila sietää. Tulevaisuuden on perustuttava fossiilisten polttoaineiden käytön lopettamiseen, ei ainoastaan osuuden vähentämiseen. Hiilidioksidipäästöjen vaiheittaisen vähentämisen tarkoitus on siirtymäaika, jolloin päästöttömien laitosten määrä lisääntyy ja fossiilisia polttoaineita käyttävien laitosten määrä vähenee. Siirtymäaika tarjoaa tilaisuuden käyttää vanhat investoinnit loppuun, jolloin kattiloiden uusiminen tapahtuu normaalissa aikataulussa, ilman ylimääräisiä kustannuksia.
Hyvät kuulijat,

Helsingin polttoainehankinnalle bioenergia on uusi tilanne. Polttoainetta ei voi enää ostaa kuten hiiltä tai maakaasua, muutamalla kaupalla pörssistä tai yhdellä pitkäaikaisella sopimuksella. Helsinki on Suomen reunalla, ei keskellä maaseutua, jossa metsät kasvavat. Tosin koko Suomessa on luonnostaan vähän sama tilanne. Asutus ja energian kulutus ovat eri puolilla Suomea kuin metsien kasvu.

Puukauppa ei ole Suomessa kuitenkaan uusi asia. Metsäteollisuus on käynyt metsänomistajien kanssa kauppaa vuosikymmenet ja järjestänyt raaka-aineen kuljetuksen tehtailleen. Suuretkin tehtaat ovat toimineet, vaikka niiden lähiympäristö ei riitäkään hankinta-alueeksi. Puu on kulkenut satoja kilometrejä, ja puun energiakäytön lisääntyessä on puun kuljettava tulevaisuudessakin.

On ymmärrettävä, että sisämaassa kasvavaa puuta voidaan kuljettaa pääkaupunkiseudulle monin eri keinoin. On ymmärrettävä myös, että suuria määriä ei kuljeteta pienillä kuorma-autoilla. – Rautatie on ollut merkittävä puun kuljetuksen keino, ja se on sekä edullinen että parhaiten toimiva myös energiapuun kuljetuksessa. Valitettavasti Helsinki on purkanut viime vuonna viimeisenkin voimalaitokselleen johtaneen raiteen Sörnäisissä.

Arviot Suomen metsäteollisuuden tulevaisuudesta sekä energia-alan kehityksestä ovat samalla kerralla sekä haastavia että toiveikkaita. Kuitupuun käytölle ei näytä olevan Suomessa entisen kaltaista valoisaa tulevaisuutta. Kansainväliset kuljetuskustannukset ja ilmastomme aiheuttama metsän suhteellisen niukka kasvu heikentävät kuitupuuta käyttävän teollisuuden asemia Suomessa.

Puutuoteteollisuuden jalostusaste pitää sen sijaan alan Suomessa ja jopa kasvussa. Raaka-aineen käytön tehostumisen vuoksi tukkipuun kysyntä ei kuitenkaan kasvane lopputuotannon tahdissa.

Metsäteollisuuden puun tarve tulee nykyisestä todennäköisimmin laskemaan. Samalla laskee korjuuhakkeen ja muiden sivutuotteiden tuotanto ja tarjonta energian tuotantoon. Mutta nykyisestä puun korjuun määrästä vapautuu osa energiamarkkinoille. On kuitenkin mahdollista, että energiapuumassasta tulee vientituote, jonka kysyntä nostaa tarjolla olevan puun hintaa Suomessa. Tällaisessa tilanteessa Helsingin tulee suhtautua energiapuunsa hankintaan samalla tavalla kuin nyt sähkön ja lämmön tuotantoon.
Hyvät kuulijat, hyvä seminaariyleisö

Helsinki on energiahuollossaan suurten kysymysten ja valintojen äärellä. Ilmastonmuutos ja hiilidioksidipäästöjen vähentäminen on yleisesti esitetty uhkana teollisuusmaiden talouksille ja asukkaiden elintasolle. Näin tehtiin mediassa myös silloin, kun viime vuonna ensi kerran kerrottiin ympäristötavoitteiden merkityksestä Helsingissä. Pääuutinen oli, että lämmityksen hinta nousee. Ja lisäkiusaksi maalailtiin näyttävän kuvan kanssa päättymätön rekkaralli Helsingin asuinkaduille.

Ketä ja mitä tavoitteita palvelee kaupunkilaisten pelottelu? Ja mikä lopulta on pahempi uhkakuva tai vaihtoehto sille, ettei nyt lähdetä rakentamaan Helsingin hiilineutraalia tulevaisuutta? Yleinen viisaus on, että ennalta ehkäisy ja haasteisiin varautuminen hallitusti ja ajan kanssa on helpompaa ja halvempaa. Sitten kun on pakko, vaihtoehdot ovat usein vähissä ja kiireisten hankintojen hinnat ovat korkeita.

Fossiilisista polttoaineista luopumisella on etunsa muutenkin kuin päästöjen vähentämisessä. Biomassa on kotimainen tuote, josta voi tulla haluttu vientiartikkeli. On edullisempaa olla energian raaka-aineen tuottaja ja teknologian hallitsija kuin riippuvainen tuonnista ja muualla kehitetystä teknologiasta. Suomen kilpailukykyä rasittavat sijainti ja sääolot sekä nykyään riippuvuus tuontienergiasta. Hiilineutraalissa uusiutuvan energian tulevaisuudessa riippuvuus tuontienergiasta vaihtuu energiaylijäämäksi, joka on kilpailuetu tiheästi asuttuihin maihin nähden.

Tulevaisuuden vaihtoehto ja vertailukohde eivät ole nykyinen halvan hiilen ja maakaasun tilanne. Me emme tule olemaan yksin vähentämässä päästöjä ja luopumassa halvasta fossiilisesta energiasta. Samat ehdot vallitsevat kaikissa Euroopan unionin maissa ja laajenevassa määrin koko maailmassa. Kyse ei siis ole siitä, paljonko päästötön tulevaisuus maksaa enemmän kuin nykytilanne, vaan mikä on asemamme suhteessa muihin maihin ja niiden päästöttömiin energiaratkaisuihin. Ja silloin – mikäli toimimme oikein nyt – etumme on kotimainen raaka-aine ja sen valmiiksi kehitetty ja edullinen jalostusteknologia.

Helsingin energian tulevaisuusohjelmasta on nostettu keskeiseksi asiaksi toiminnan taloudellinen tulos ja huoleksi sen ylläpito mahdollisimman suurena. Helsingin energian ensisijainen tarkoitus on kuitenkin huolehtia siitä, että helsinkiläisillä on lämpöä ja sähköä. Nimenomaan tässä järjestyksessä, koska lämpö on pakko tuottaa paikallisesti.

Energian tuotannolle on rajoituksensa ja määräyksensä. Tulevaisuudessakin tärkeintä on, että kaupunki saa tarvitsemansa lämmön ja sähkön. Tuotantotavan on vain sopeuduttava välttämättömiin muutoksiin. Emme voi kyseenalaistaa tai asettaa näitä muutoksia ehdollisiksi sen mukaan, pysyykö tuloksenteko riittävänä. Päästöjen vähentäminen on tehtävä, kysymys on vain siitä, mikä on viisain tie edetä kohti hiilivapaata Helsinkiä.

Puolueiden toiminta on vapaata kansalaisten yhteistyötä. Sen perimmäinen juuri on halussa vaikuttaa sekä oman elämän edellytyksiin että koko kansakunnan menestykseen. Tämä pohja-ajatus ei saa muuttua korulauseeksi: meidän on koko ajan tiedettävä ja muistettava, mitä varten olemme ryhmittyneet puolueeksi ja asettuneet olemaan kansalaisten käytettävissä.

Perustamisestaan lähtien puolueellamme on ollut edistyksellisiä ja kuhunkin aikaan sopivia radikaaleja tavoitteita. Niin kuin te täällä Etelä-Hämeessä ja Hausjärvellä hyvin tiedätte, tarvittiin 1920-luvulla, jolloin sekä puolueen piirijärjestö että Hausjärven kunnallisjärjestö perustettiin, paitsi tinkimätöntä päättäväisyyttä mutta myös kiihkotonta asennetta.

Kansalaissodan taakka painoi erityisesti tällä alueella ja poliittinen paine oli kova nousevaa maalaisliittoa kohtaan sekä oikealta että vasemmalta. Tasavaltalaiseen linjaan nojaaminen ja katkeruuden lievittäminen, sovinnonhenki, jota maalaisliittolaiset edustivat, saivat kuitenkin kasvavaa tukea myös etelähämäläisten keskuudessa.

Kansanvaltaan ja tasavaltalaiseen menoon tukeutuminen on ollut menestystekijä sekä tälle maalle että tälle puolueelle. Tämä on se viisaus, jonka haluan tuoda painokkaasti esiin: demokratia ja kansalaisten osallistuminen eivät ole kiviä reessä. Ne ovat suomalaisten voimavara ja kilpailuetu myös kansainvälisessä taloudellisessa kilpailussa.

Tiedän kyllä, että juuri nyt, tässä historian vaiheessa, maailman taloudessa liikkuvat vilkkaasti sellaisetkin liukuhihnat, joiden takana on yhden puolueen johtama poliittinen järjestelmä.

Kansainvälisen kanssakäymisen lisääntymisen myötä myös me suomalaiset liikumme näissä maissa ja ihmettelemme päätösten näennäistä helppoutta: kahdeksankaistainen moottoritie rakennetaan sutjakkaasti ilman mitään ympäristövaikutusten arviointia, työntekijöiden pitkät päivät ja olemattomat palkat näyttävät olevan pysyvä maan tapa ja niin edelleen.
Joku jopa kysyisi, että eikö olisi meillekin sopivaa ottaa edes vähän mallia tällaisista yhteiskunnista?

Vastaan: Ei olisi.

Runnova, kansalaisten oikeuksia polkeva ja eliitin etuihin keskittyvä järjestelmä maksaa laskun näennäisestä sujuvuudestaan jälkikäteen – jos ei ennemmin niin sitten myöhemmin. Tämänhän olemme nähneet lähimenneisyydessä täällä Euroopassakin.

Ihmisten oikeudet ja tasavertaisuus liittyvät erittäin läheisesti siihen Keskustan lähtökohtaan, että parasta politiikkaa on ottaa koko Suomen voimavarat käyttöön. Tämä opinkappale pitää mielestäni käydä loppuun saakka ja ajatella se nimenomaan vapaiden suomalaisten, kansalaisten kautta.

Me emme voi ruveta karsinoimaan ihmisiä valiojoukkoihin ja hylättäviin. Emme myöskään saa erotella ihmisiä postinumeron perusteella oikein tai väärin asuviin ja eläviin. Eikä ihmisen fyysinen ikä saa olla peruste rajoittaa esimerkiksi liikkumisvapautta.

Hyvät ystävät!

Puoluetoiminnan rahoituksen ympärillä käyty keskustelu on asettumassa uomaansa ja uudet sitä koskevat säännöt tulevat voimaan. Hyvä niin. Nyt on oikea aika paneutua ohjelmallisiin asioihin. Puolueen poliittisten tavoitteiden asettaminen tulevalle vuosikymmenelle on se väylä, jota pitkin kulkien toimintamme ryhti voi palautua. Tämä mahdollisuus on nyt olemassa, kun Keskustan uuden tavoiteohjelman valmistelu on aloitettu.

Tavoiteohjelman tekemisessä on sekin hyvä puoli, että ohjelma lähetetään kenttäkäsittelyyn ennen kuin sitä esitetään puoluekokouksen hyväksyttäväksi. Tällä tavalla voidaan rakentaa asiapohjaiseen yhteisymmärrykseen perustuva linkki puoluejohdon, eduskuntaryhmän ja keskustan aktiiviväen välille.

Uuden tavoiteohjelman aikajänne on asetettu kattamaan koko tuleva vuosikymmen. Uskon, että 2010-lukua leimaa poikkeuksellisen voimakas tarve politiikan ja talouden yhteistyöhön.

Syitä on ainakin kolme.

Ensiksi: ilmastonmuutoksen ehkäisemiseen tarvittavien sopimusten ja säädösten käytännön toteuttamiseksi talouden toimijat tarvitsevat vahvaa poliittista ohjausta, jolla on myös kansainvälinen pohjansa.

Toiseksi: finanssikriisin kokemusten siivittämänä tarvitaan markkinoille uudet säännöt. Sopeutuminen markkinavetoisesti syntyneeseen uuteen kansainväliseen talousjärjestykseen pitää tehdä parantamalla talouden toimijoiden valvontaa.

Kolmanneksi: politiikan ja talouden yhteistoimintaa pitää sopeuttaa maailman eri alueiden välisten ikärakenteiden eriytyessä ja väestönkasvun yhä jatkuessa.

Alkavan vuosikymmenen, 2010-luvun, taloudellisen yhteistyön ja integraation rinnalle nousee erilaisten poliittisten järjestelmien välinen taloudellinen kilpailu. Demokratian ja markkinatalouden voittokulku ei ole itsestään selvää – tarvitaan demokratian itsepuolustusta.

Tämä, nyt elettävä vuosituhannen ensimmäinen kymmenluku päättyy markkinatalouden vakavaan häiriöön, jonka sivutuotteena myös demokratia on kokenut kolauksen. Kansanvallan säätelevä ote markkinoihin petti. Vuosien 2008 ja 2009 maailmanlaajuinen talous- ja finanssikriisi on osoittanut, että markkinat tarvitsevat uudet pelisäännöt.

Teoriat markkinoiden täydellisestä itsesäätelystä eivät enää päde. Tarvitsemme uuden tasapainon talouden ja politiikan välille. Uusia, valtavia riskejä ei enää ole varaa ottaa veronmaksajien vastuulla.

Keskustan tavoite on luoda tasapaino talouden toiminnan ja poliittisen vallankäytön välille. Tarkoituksenamme on turvata suomalaisen työn menestyminen, monipuolinen suomalainen tuotanto ja suomalaisen omistamisen vahva rooli kaikilla keskeisillä taloudellisen toiminnan aloilla.

Tavoite koskee sekä palvelutuotantoa, teollisuutta että pankki- ja finanssialaa. Tässä onnistuaksemme tarvitsemme yksityisten yritysten, julkisen sektorin ja kansalaisten luontevaa yhteistoimintaa ja erityisesti näiden osapuolten välistä keskinäistä luottamusta.

Pääomien liian voimakas keskittyminen on osoittautunut suureksi riskiksi. Riskikeskittymien valvonnan tehostamisen lisäksi tarvitsemme taloudessamme hajautettua tuotantoa, pieniä ja keskisuuria verkostoituneita taloudellisia yksiköitä. Tämä koskee myös toimialoja, joilla on meille erityisen suuri strateginen merkitys energiahuollon ja ruokaturvan varmistamisessa.

Keskustan mielestä maailmantalouden muutosten vauhdittamisessa ja kriisien oikaisemisessa tarvitaan sekä eurooppalaista integraatiota että maailmanlaajuista yhteistyötä. Talouspolitiikan keinovalikoima on monelta osin tähän yhteistyöhön sidottu. Yhteisten pelisääntöjen oloissa vapaamatkustajia tai välistä vetäjiä ei voida sallia.

Vaikeuksien koittaessa ei pidä ryhtyä rakentamaan muureja vapaan taloudellisen toimeliaisuuden esteeksi. Tämä ei tarkoita sitä, että voittajat ja häviäjät olisi etukäteen valittu. – Taloudellisen yhteistyön vallitessa on jokaisella maalla ja yrityksellä oikeus etsiä oma suhteellinen etunsa pärjätäkseen työn ja tuotannon markkinoilla.

Suomen on nopeasti löydettävä oma paikkansa uuden, maailmanlaajuisen taloudellisen yhteistyön oloissa. Meidän on kansakuntana perattava esiin suhteelliset etumme tärkeimpiin kilpailijoihimme nähden ja samalla vahvistettava heikkoja kohtiamme, jotta voimme rakentaa kestävän taloudenpidon menestysreseptin.

Suomen kansantalous nojaa tulevaisuudessakin vientiin. Kysymys kuuluu, mitä tuotteita suomalaiset voivat myydä maailman yrityksille ja yksittäisille kuluttajille? Keskustan mielestä vastaus on siinä väistämättömässä elämäntavan muutosta myötäilevässä tuotannossa, joka käyttää uusiutuvia raaka-aineita ja pyrkii kestäviin ja kierrätettäviin tuotteisiin. 

Me emme suinkaan lähde uuden, vihreämmän tuotannon ja yhteiskunnan rakentamiseen toivottomalta takamatkalta.

Meillä on useita, jopa ratkaisevan tärkeitä etuja puolellamme. Suomen pinta-ala on suuri ja maa-alueemme on kokonaisuudessaan käytettävissä uusiutuvien raaka-aineiden tuottamiseen. Pellon ja metsän merkitys on meille strateginen asia sekä ruuan, energian että uusiutuvien materiaalien lähteinä. Kun siihen lisätään vielä tuhlailematta käytettävät kaivannaiset, lähtökohtamme on jopa hyvä.

Hyvät ystävät!

Kansantaloudessamme on kyettävä vastamaan myös siihen, miten työikäinen mutta ikääntyvä väestö on valmis vastaamaan markkinoiden haasteeseen. Työurien pidentyessä tarvitsemme myös riskinottokyvyn ja -halun sekä innovatiivisen otteen säilymistä työelämässä.

Työpanos ja työn tarve kohtaavat yhä useammin lyhyissä työsuhteissa. Tälle tapahtuneelle tosiasialle on luotava myös lainsäädännön kautta turvalliset edellytykset. Aktiivisesti työtä tekevän ihmisen pitää tulla tuloillaan kunnolla toimeen. – Suomi ei saa olla kymmenen vuoden kuluttuakaan työssäkäyvien köyhien maa.

Työpaikoilla, tehtaissa, sairaaloissa ja tutkimuslaitoksissa pitää olla yhtä aikaa sekä nuoria että kokeneita tekijöitä. Siksi työurien pidentäminen pitää tapahtua tasapainoisesti sekä alku- että loppupäästä: oppimiskykyisten ja työelämässä joustavien nuorten ikäluokkien osalta tavoitteena pitää olla täysin kattava koulutukseen tai työelämään osallistuminen.

Meillä ei ole varaa menettää satojen tuhansien ihmisten työpanosta. Talouspolitiikan lähivuosien suurin haaste on löytää keinot työttömyyden vähentämiseksi ja työllisyysasteen palauttamiseksi yli 70 prosentin tason. Sen toteuttamiseksi me tarvitsemme Suomeen historiallisen paljon uusia investointeja sekä teolliseen tuotantoon että sitä palvelevan infrastruktuurin rakentamiseen.

Suomi on menettämässä osan teollisuustuotannostaan juuri niillä toimialoilla, jotka ovat olleet maailman kärkeä eli kemiallisessa metsäteollisuudessa ja elektromekaanisessa tuotannossa. Näiden suurten toimijoiden tilalle Suomi tarvitsee uuden teknologian yrityksiä, joiden varaan 2010-luvun suomalainen vientiteollisuus alihankkijoineen voi syntyä.

Keskustan mielestä suomalainen työ tarvitsee maailmalla lippulaivoja, joiden ostaja ja käyttäjä on yksittäinen kuluttaja. Siksi tutkimus- ja tuotekehitysrahoja on suunnattava perustutkimusta hyödyntävään tuotekehitykseen mutta myös tarkoin räätälöityyn markkinatutkimukseen.

Ilmastonmuutoksen ehkäisyyn ja torjuntaan tarkoitetut kansainväliset sopimukset sekä uusi teknologia ja tuotanto tarjoavat mahdollisuuden siihen, että osa tuotantokustannusten korkeuden takia Suomesta menetetystä teollisuudesta voi muuttaa tänne takaisin. Uudessakaupungissa tehtyjen polttomoottoriautojen jatkeeksi maailmalle lähteekin paljon suomalaista työtä ja osaamista hyödyntäviä sähköautoja.

Jos ja kun haluamme pitää kiinni hyvinvointiyhteiskuntamme keskeisistä osista, emme voi myöskään välttää verotuksen jonkinasteista kiristämistä. Jotta tämä onnistuisi pienimmin mahdollisin vahingoin Euroopan talouskasvun kannalta, tarvitaan yhteistä strategiaa. Pidän tärkeänä, että Euroopassa tavoiteltaisiin erityisesti välillisessä verotuksessa nykyistä vahvempaa koordinaatiota

Meidän on itse pidettävä huolta, että yritysverotuksemme on kilpailukykyinen Euroopassa ja maailmassa. Siksi meidän on ennen kaikkea seurattava keskeisiä kilpailijamaitamme. Työn verotuksen kiristämistä tulee välttää.

Jos kysytään, miksi yritysverotuksessa ollaan valmiita helpotuksiin, mutta joissakin muissa verolajeissa tehdään kiristyksiä, vastaukseni on, että nyt kamppaillaan työpaikkojen ja koko hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjan tulevaisuudesta. Mitä useampi suomalainen on työssä, sitä leveämpi on veropohja ja sitä vahvempi on koko hyvinvointiyhteiskunnan ja sen rahoittamisen yleinen hyväksyttävyys.
Hyvät ystävät!
Lähinnä valtion ottama julkinen velka on ollut välttämätöntä talouden taantuman aikana. Tulevan menestymisen taustalla olevaa ihmisten hyvinvointia ja yhteiskunnan perusrakenteita on suojeltu lainarahalla. Velan suhde kansantalouteen ei ole noussut vielä liian korkeaksi, mutta 2010-luvun alkupuoliskolla julkinen talous on tasapainotettava ja velkaa ryhdyttävä maksamaan järkevällä aikataululla pois.

Talouskasvun vauhdittamiseksi tarvittavat jätti-investoinnit pitää rahoittaa myös julkisella rahalla. Julkinen talous kuitenkin saa talouskasvun hyödyn viipeellä, joten investoinnit on käynnistettävä osittain velkarahalla.

Keskustan tavoitteena on myös vahvistaa eläkerahastojen ja eläkeyhtiöiden osuutta uusinvestointien rahoittamisessa. Suomalaisen eläkejärjestelmänkin tuleva menestys on kiinni siitä, että tulevilla sukupolvilla on mahdollisuus tehdä työtä Suomessa kilpailukykyisissä olosuhteissa.

Julkisen talouden on kaiken aikaa tehostettava toimintaansa ja pyrittävä pitämään hyvinvointipalvelujen laatutaso korkealla. Tämä, jos mikä, kannustaa joka hetki miettimään, millä tavalla palvelut tuotetaan?

Valtapoliittista syistä kumpuava, yksinomaan julkisten tai täydellisen markkinaehtoisten palvelujen vastakkainasettelu ei johda muuhun kuin aikaa vievään ideologiseen kädenvääntöön. – Keskusta perustaa valintansa sille, mikä on kansalaisen kannalta hyvää ja järkevää sekä julkisen talouden kannalta tehokasta.

Keskustan tavoite on sitoa lainsäädäntöpohjaiseen palvelutuotantoon myös kansalaisten vapaaehtoiset yhteenliittymät, kuten esimerkiksi uudet osuuskunnat. Samalla on vahvistettava täysin yksityisen, henkilökohtaisen palvelujen tuottajan mahdollisuuksia esimerkiksi omaisten hoidossa.

Sanon vielä varmimmaksi vakuudeksi tänäänkin tämän: Keskustan mielestä menojen leikkaukset eivät ole ratkaisu lähivuosien julkisen talouden ongelmiin!

Elvytyksen päätavoite on ehdottomasti työllisyyden parantaminen. Se on parasta lääkettä myös kuntien talouden vahvistamiseen. Hallitus helpottaa taantumasta johtuvaa kuntatalouden ahdinkoa merkittävästi tänä vuonna tehdyin päätöksin.

Ilman valtion ja kuntien tasapainottavia toimenpiteitä kuntien tulojen ja ennakoidun menotason välille muodostuisi kestämätön vaje. Hallitus osallistuu vajeen kattamiseen noin 760 miljoonan. euron panostuksella tänä ja ensi vuonna.

Myös kuntien investointeja vauhditetaan. Se on perusteltua työllisyyden ylläpitämiseksi ja muutoinkin välttämättömien rakennushankkeiden toteuttamiseksi edullisemman kustannustason oloissa. Opetustoimen perustamishankkeisiin, kuten homekoulujen korjaamiseen, kohdennetaan valtionosuutta lisää 48,5 miljoonaa euroa. Sosiaali- ja terveystoimen investointeihin vanhainkotien, terveyskeskuksiin ja päiväkoteihin valtionavustuksia lisätään niin ikään 10 miljoonalla eurolla.

Pelkät valtion toimenpiteet eivät kuntatalouden tasapainottamisessa tietenkään riitä. Kuntien tulee itsehallintonsa puitteissa omalta osaltaan vastata vajeen kattamisesta muun muassa rakenteellisin uudistuksin ja tuottavuutta parantavin toimenpitein.

Velkaakin kunnat toki joutuvat ottamaan. Päävastuu velkaantumisesta on kuitenkin valtiolla. Valtion velkataakka kasvaa tänä ja ensi vuonna 23 miljardia euroa. Kuntataloudessa kyse on arvioiden mukaan vain noin kymmenesosasta siitä. Sen lisäksi monessa kunnassa on tehty veronkorotuksia tai jopa kipeitä leikkauksia.

Paras-hankkeen aikaansaamat kuntarakenteen muutokset ovat kiistattomia ja merkittäviä. Kuntarakenteen muutos on ollut epäilemättä nopeampaa kuin uudistusta käynnistettäessä ajateltiin. Mielestäni kuitenkin  olennaisinta on, miten uusissa, suuremmissa kunnissa ja uusilla yhteistoiminta-alueilla toimitaan.

Paras-hankkeen painopiste on siirrettävä rakenteista palveluihin. Jatkossa on päästävä paremmin käsiksi palvelujen sisältöihin, palveluprosessien kehittämiseen, teknologian hyödyntämiseen ja työnjakojen uudistamiseen. On myös huolehdittava siitä, että ns. parhaat käytännöt leviäisivät kuntakentässä aikaisempaa paremmin.

Kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa edetään hallitusohjelman ja puitelain mukaan. Keskusta pitää kiinni yhdessä sovitusta eli uudistuksessa edetään rakenteista palvelujen parempaan järjestämiseen. Tärkeää on huolehtia myös siitä, että loputkin kunnat täyttävät puitelain velvoitteet. – Näiden töiden tekemiseen kuntien päättäjille ja työntekijöille on annettava nyt kertakaikkisesti työrauha.

 
Hyvät ystävät!

Keskusta on taas kerran muutosten ja murrosten keskellä Suomen peräsimessä, johtamassa maan politiikkaa. Ajassa liikkuu paljon, ristikkäiset voimat ovat toisistaan riippumattomia ja hallitsemattomiakin. Pitää kuitenkin tunnistaa myös se, että epävarmuuden aikaa yritetään aina käyttää hyväksi. Meille yritetään tuputtaa välttämättömyyden pakon nimissä ratkaisuja, joiden seurauksena voitolle jäisivät muutenkin menestyvät ja heikompien asema entisestään vaikeutuisi.

Tähän emme suostu. Keskusta on – tietenkin – muutosten ja uudistusten kannalla. Nurkassa kyhjöttäminen ja sivuun jättäytyvä hällä väliä -meininki ei ole, eikä ole ollut meidän toimintatapamme.
Muutoksia ei kuitenkaan pidä viedä läpi hinnalla millä tahansa. Suomi pitää säilyttää kokonaisena seuraavalle vuosikymmenelle, eheänä niin taloudellisesti, alueellisesti kuin henkisestikin.

Keskustan yksi parhaista kiteytyksistä on “Koko Suomen voimavarat käyttöön”. Tämä puoluekokouksen kannanoton otsikko on onneksi jäänyt elämään meidän iskulauseenamme. Se pitää mielestäni ottaa sellaisenaan: koko Suomi ja sen kaikki voimavarat. Kun tämän näin ymmärtää, ei ole olennaista tarkasteleeko Suomea Rovaniemeltä, Jalasjärveltä, Hausjärveltä tai Helsingin Töölöstä. Ajatus ja sen laaja ymmärrys on tärkein.

Ensi kesäkuussa tässä teidän naapurissanne, Lahdessa, pidetään Keskustan puoluekokous. Kokouksen ajankohta on mitä parhain. Voimme heti uuden kymmenluvun alussa hyväksyä Keskustan poliittiset ja yhteiskunnalliset tavoitteet. Kun myös niihin yhdessä laadittuihin tavoitteisiin sitoudumme, olemme ottaneet tärkeän, ehkä ratkaisevankin askeleen kohti menestystä myös vuoden 2011 eduskuntavaaleissa.

Omasta puolestani olen valmis tekemään töitä politiikan kaikilla tasoilla Keskustan tavoitteiden
asettamisessa ja niiden eteenpäinviemisessä. Tätä periaatetta olen noudattanut tähänkin saakka ja lupaan noudattaa myös jatkossa.

Kiitos!

Olemme juuri muistelleet ja juhlistaneetkin monella tavalla Ruotsin ja Suomen valtioyhteisön päättymistä 200 vuotta sitten. Merkkipäivän ja menneiden tapahtumien muisteluksissa ei ole korostunut eroaminen eikä sen alleviivaaminen, että Suomen aika Ruotsin kuningaskunnassa päättyi 1809. Päällimmäisenä ajatuksena juhlinnoissa on ollut se, että näiden kahden itsenäisen valtion yhteistyö ja kanssakäyminen on tänäkin päivänä maailman mittakaavassa ainutlaatuista, sananmukaisesti rajatonta.

Reilun seitsemän vuoden päässä on edessä toisenlaiset juhlallisuudet ja historian kertaukset. Suomen itsenäisyyden täyttäessä sata vuotta me tiedämme, mitä juhlimme: valtiollista itsemääräämisoikeutta, tasavaltaa ja kansanvaltaa, ehkä vaatimattomaan tapaan myös kansallisia saavutuksiamme. Niistä vähäisin ei ole nousu köyhyydestä Euroopan rikkaimpien maiden joukkoon.

Samaan aikaan Venäjän kalenterissa sata vuotta tulee kuluneeksi leniniläisestä vallankumouksesta ja tietysti samalla tsaristisen itsevallan ajan päättymisestä.

Entisinä Neuvostoliiton ja nykyisinä Venäjän federaation naapureina meitä kiinnostaa, mikä osa suuren maan historiasta on eniten esillä vuonna 2017? – En lähde veikkaamaan. Paradokseja ja menneisyyden taakkaa on molemmilla naapureilla omiksi tarpeiksi.

Nykyinen Venäjä on tehnyt tämän vuosituhannen alussa nopean paluun maailmanpolitiikan ja -talouden tekijäksi. Se on tosiasia. Nousun vipuna ovat erityisesti kaasu ja öljy. Energianmyynti on kokonaisuudessaan ollut Venäjälle erittäin kannattavaa. Siitä on omalta osaltaan pitänyt huolen sotkuinen tilanne Irakissa, Iranissa ja laajemminkin Lähi-idässä.

Muun Euroopan ja Venäjän yhteistyötä on rakennettu putki kerrallaan. Lisää sidosta aletaan tehdä seuraavaksi Itämeren pohjaa pitkin. Ei ole liioiteltua sanoa, että Euroopan unionin ja Venäjän suhteet nojaavat valtaosaltaan taloudelliseen kanssakäymiseen. Siinä ei ole sinänsä moitittavaa.

Venäjän talouden rakenne heijastuu myös maan poliittisiin oloihin. Arvuuttelematta sitä, kumpi on syy ja kumpi seuraus, näyttävät energiaraaka-aineiden myyntiin perustuva talous ja erittäin keskitetty poliittinen järjestelmä toimivilta yhdessä.

Presidentti Medvedevin ja pääministeri Putinin viime viikkojen puheet ennakoivat suuntaa Venäjän talousstrategian muutokselle. Luonnolliseksi tavoitteeksi pitäisi Venäjän nykyjohdon mielestä asettaa energian osuuden vähentäminen viennistä. Korvaavaa vientiä pitäisi löytyä erityisesti korkean teknologian tuotteista.

Venäjän tavoitteelle uudistaa talouttaan ja tavaratuotantoaan ei pidä hymähtää. Strategia on mahdollista toteuttaa menestyksellisesti, varsinkin jos Venäjä investoi energiataloudesta keräämänsä rahat koulutukseen, infrastruktuuriin ja tuotekehitykseen.

Tässä kohtaa valon pitää syttyä myös tällä puolen rajaa. Talousoppien mukaisiin suhteellisten etujemme varantoon kuuluu maaraja Venäjän kanssa. Markkinamielessä viiden miljoonan asukkaan Pietari ja Euroopan suurin kaupunki Moskova ovat jo kaksistaan isoja vientikohteita. Vielä tärkeimmäksi ne tulevat monipuolisemman talouden oloissa.

On selvää, että Suomen talouden uusi nousu muuttaa perinteisen vientimme rakennetta. Meidän kannattaa arvioida, millä uusilla tuotteilla voimme löytää markkinoita Venäjällä. Esimerkiksi osaamisen tuotteistaminen ja suoraan asiakkaalle tarjottavat palvelutuotteet voisivat olla tällaisia uusia toimialoja Venäjän viennissä.

Arvoisa juhlaväki!

Haluan onnitella valtiovallan puolesta ja lämpimästi myös omasta puolestani Uudenmaan maa- ja kotitalousnaisia tänä järjestönne merkkivuotena. Itsenäisenä järjestönä maa- ja kotitalousnaiset täyttävät hyvin kaikki ne kriteerit, joilla ansaitaan laatuluokitus “pysyvä ja hyvin säilynyt”!

Kuitenkin, kuten niin monen muunkin suomalaisen järjestön kohdalla, toimintanne ei suinkaan alkanut vasta perustamiskokouksesta 1934.

Maa- ja kotitalousnaisten jatkama työ oli alkanut jo paljon aikaisemmin, erilaisissa muodoissaan.

Siksi, kun nyt vietämme 75-vuotisjuhlaa, voimme yhdistää toimintanne juuret siihen suureen kansalaisten esiinmarssiin, joka erityisesti Pohjoismaissa tapahtui 1800-luvun loppupuolelta lähtien.  – Neuvontatyönne perusta on toki ajassa vielä pidemmällä. Niin kuin teidän kotisivunne kertovat, neuvoja annettiin jo 1700-luvun lopulla hätäleivän valmistukseen.

Todellinen kansalaisjärjestöjen ja kansalaisyhteiskunnan muotoutuminen alkoi Suomessa viime vuosisadan alkuun tultaessa. Tässä kehityksessä oli tärkeää se, että sivistyneistön ja eliitin rinnalle nousivat tavalliset ihmiset, jotka sosiaalisesta asemasta riippumatta saattoivat liittyä yhteen, perustaa järjestöjä.

Kansanvalistusseurat, nuorisoseurat, raittiusliike, urheiluseurat, poliittiset puolueet, ja ammattiyhdistykset loivat järjestöjen ja yhdistysten tasolla sitä Suomea, jota nyt voimme kutsua hyvinvointiyhteiskunnaksi.

Se “valtio”, jonka tervehdystä teille tuon, on paljosta velkaa näille kansalaisten vapaille yhdistyksille. Niissä järjestöissä nimittäin luotiin kansalaisten oma malli – ja pitkälle myös odotukset – uudelle suomalaisten valtiolle.
Valtio ja julkinen valta ovat sittemmin, itsenäisyytemme aikana, ottaneet kansanvaltaisin päätöksin hoitaakseen näiden kansanliikkeiden esiin nostamia tarpeita ja tavoitteita.

Tämä vapaan kansalaistoiminnan ja valtiollisen vallankäytön side on tänäkin päivänä kansanvallan ydintä. Siksikin, että valtaosa nykyisistä poliittisista päättäjistä on toiminut kansalaisjärjestöissä ennen varsinaista poliittista uraansa. Kaiken pintakuohunnan pärskeistä huolimatta poliittisen päätöksenteon ja kansalaisjärjestöjen yhteys on mielestäni Suomessa tänäänkin elävää arkipäivää.
Niin kuin urheilussa tavataan sanoa, kasvattajaseuran merkitys on suuri, vaikka se välillä unohdetaankin.

Toivon – myös suomalaisen kansanvallan vuoksi – pitäkää itsenne elävänä ja kunnossa! Vain vapaan kansalaistoiminnan rinnalla voi myös kunnollinen kansanvalta elää.
Hyvät kuulijat,

Naisten yhteiskunnallisen toiminnan kohdalla tahdotaan aina esittää kysymys, miksi erillisiä “naisjärjestöjä”?

Kysymys on useasti piikikäs ja tarkoituksena on osoittaa, että naisten omissa järjestöissä kyseessä on joko eriseuraisuus tai suorastaan vähäpätöinen yhteiskunnallinen toiminta.

Valitettavan usein näille samoille piikittelijöille ei sitten kelpaa sekään, että naiset ja miehet toimisivat yhtä aikaa samassa järjestössä. Sehän arvostelijoiden mielestä taas tarkoittaa, että tasavertaisuus ei toteudu ja naiset ovat alisteisessa asemassa.

Kumpikin katsanto on sekä historian että nykypäivän valossa väärä.

Olen taipuvainen ajattelemaan kuten sosiologi Irma Sulkunen. Hän kuvaa erityisesti viime vuosisadan alun maalaisnaisten osallistumista yhdistystoimintaan seuraavasti: “Kysymys oli yksinkertaisesti uudesta yhteiskunnallisesta ja sosiaalisesta järjestäytymisestä, jossa naiset toimivat yhdessä miesten kanssa saman agraarisen perinteen pohjalta”. Ja tähän perinteeseen kuului Sulkusen mukaan, ettei jyrkkää sukupuolijakoa tunnistettu.

Maa- ja kotitalousnaisilla on siis pitkä historia takanaan.

Sekä maatalouteen liittyvä neuvonta että ruoanlaitto-, siisteys- ja puutarhanhoitoon liittyvä valistus koettiin tärkeiksi keinoiksi yhteiskunnan rakentamisessa ja ruokahuollon vahvistamisessa.

Järjestön menestyksen määrää sen kyky seurata aikaansa, mutta erityisesti kyky haistella tulevaisuutta ja reagoida siihen ennakoivasti, Maa- ja kotitalousnaiset ovat tästä hyvä esimerkki.

Järjestönne on ollut mukana maamme hyvinvointiyhteiskunnan synnytämisessä ja rakentamisessa luomalla mahdollisuuksia omavaraisuuden ja ruokahuollon varmentamiseen. Raskasta työtä helpottavien teknisten keksintöjen tekeminen tutuiksi ja oikein hyödynnettäviksi on ollut suurtyö, josta moni maaseudun sukupolvi on syystäkin kiitollinen.

Vähitellen neuvontyönne tuli mukaan myös ravitsemus- ja terveysneuvontaa sekä jäsenkunnan muutoksen myötä yhä enemmän myös muuta ammatillista neuvontaa sekä yrittäjyyttä.

Nyt järjestön kautta saadaan kattavasti koulutusta ja neuvontaa maaseudun uusista toimeentulo- ja työmahdollisuuksista. Maa- ja kotitalousnaisten järjestö on ollut esimerkillinen muun muassa maiseman- ja ympäristönhoitoon, hoivaan ja hevosyrittäjyyteenkin liittyvän yritystoiminnan edistämisessä.

Paikallistasolla järjestön merkitys on erityisen suuri sosiaalisten verkostojen rakentajana ja ylläpitäjänä. Erityisen tärkeää tämä on harvaan asutuilla alueilla, jossa palvelutarjontaa tai harrastusmahdollisuuksia on niukasti.

Yhdistystoiminta tuo tärkeitä kontakteja, ystävyyssuhteita, mielekästä tekemistä ja yhdessäolon tuomaa mielihyvää ja oppimista sekä luottamusta – siis sosiaalista pääomaa.
 
Uudenmaan maa- ja kotitalousnaisten toimintaympäristö poikkeaa merkittävästi muusta maasta.

Alueellamme on maamme ainoa metropolialue. Keskusteluja ja toimintoja leimaakin usein Helsinki- ja kaupunkikeskeisyys, jolloin helposti unohdetaan, että Uusimaa on paljon enemmän: useita pienempiä kaupunkeja, vauraita kuntia sekä luonnonvaroiltaan rikas ja toiminnoiltaan aktiivinen maaseutu.

Maaseudun elinkeinorakenne on muuttunut merkittävästi: alkutuotanto työllistää Uudellamaalla enää 0,5 % ja sen maaseutualueillakin vain 10, 5% työssäkäyvistä –  palvelusektori kun on se suurin työllistäjä täälläkin.

Maaseudulla yhä suuremman “ammattiryhmän” muodostaa pendelöijät, jotka löytävät maaseudulta miellyttävän, omaa rauhaa antavan asuinympäristön, mutta joiden työpaikka on oman paikkakunnan ulkopuolella – Uudellamaalla tarkoittaa usein Helsingissä – työpäivien venyessä pitkien työmatkojenkin vuoksi.

Tämä aiheuttaa haasteita myös järjestötoiminnalle, erityisesti paikallistasolla. Millä keinoilla mukaan saadaan uusia ihmisiä, joilla olisi aikaa ja halua sitoutua oman alueensa toimintaan, kun työpäivää pidentää entisestään päivittäinen matkustaminen?

Tähän saakka jäsenhankinnassa on ilmeisesti onnistuttu. Silti kannustan järjestöänne aktiivisesti myös miettimään tulevaisuuttaan, toimintojaan ja niitä keinoja, joilla se jatkossakin pysyy elinvoimaisena.

Tämä maa- ja kotitalousnaisten elinvoima on yhtä tärkeää jäsenten kuin muun yhteiskunnan kannalta. Pirstaleisessa maailmassa tarvitaan jatkuvuutta, historian mukanaan tuomaa kokemusta ja hiljaisen tiedon siirtämistä tuleville sukupolville. Tätä työtä me kansalaisina emme uskalla jättää pelkästään julkisen vallan hoidettavaksi. – Kansalaisjärjestöt ovat se Suomen varmuusvarasto, josta voidaan kriisienkin keskellä saada paljon apua.

Aika tuottaa tarpeensa ja myös ratkaisunsa, kuten hätäleivän valmistuksen opettamisen ruuan puutteessa eläville, 1700-luvun suomalaisille, osoittaa.

Uudellamaalla on muusta maasta poiketen myös paljon maahanmuuttajia. Tutkimusten mukaan maahanmuuton ongelmina ovat edelleen kotouttamiskysymykset: mistä saadaan työtä ja toimeentuloa maahanmuuttajille, millä heidät tutustutetaan suomalaiseen arkeen ja sitoutetaan uuteen kotipiiriinsä?

Järjestötoiminta kokonaisuutena ja erityisesti toiminta paikallistasolla on kotouttamisessa yksi avaintekijöistä. Maahanmuuttajat jäävät usein ulkopuoliseksi asuinpaikkakunnillaan. Uskon, että houkuttelemalla maahanmuuttajat mukaan paikallisyhdistysten aktiviteetteihin helpotetaan muuttaneiden perheiden kiinnittymistä omaan alueeseensa.

Samalla järjestökin tietysti saa kokemuksia monikulttuurisuudesta. Hyviä esimerkkejä tästä jo onkin. Useilla alueilla on esimerkiksi järjestetty etnisten ruokien kursseja, joissa kouluttajina ovat alueelle tulleet maahanmuuttajat. Voisiko kulttuurivaihto ja monikulttuurisuus olla maa- ja kotitalousnaisjärjestön tulevien vuosien yksi teemoista?

Hyvät kuulijat,

Maan hallituksen rooli neuvontajärjestötoiminnan suhteen on antaa taloudelliset mahdollisuudet järjestötoiminnalle ja tukea niitä myös lainsäädännön keinoin.

Nykyinen hallitus on asettanut kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnan, jonka tehtäviin kuuluu kansalaisyhteiskunnan ja hallinnon vuoropuhelun edistäminen. Hallituksen toukokuussa 2009 hyväksymässä maaseutupoliittisessa selonteossa kansalaistoiminta, ns. kolmas sektori, nostetaan vahvasti esiin ja sen merkitystä muuttuvassa yhteiskunnassa myös palvelujen tuotannossa korostetaan.

Tämä edellyttää osaamistason jatkuvaa ylläpitoa ja kehittämistä järjestötoimijoiden kentässä, mitä valtiovallan on myös varauduttava tukemaan. Perinteistä kansalaistoimintaa eli vapaaehtoisuuteen perustuvaa yhteistyötä ja yhdessäoloa ei kuitenkaan saa unohtaa eikä sitä ohittaa, niin suuri rooli niillä on ihmisen hyvässä elämässä.

Valtiontalouden vakavasta tilanteesta huolimatta olemme lähivuosina pystyneet säilyttämään järjestötoiminnan valtionavun tason suhteellisen vakaana.

Sanon suoraan, että tämä ei pelkkää poliittista hyväntahtoisuutta. Tukeminen on perusteltua, koska haluamme, että kansalaisyhteiskunta säilyy elävänä myös niiden tehtävien takia, joiden hoitaminen ei yksin julkisen sektorin toimin tulevaisuudessa onnistu.

Olen varma, että lisääntyvä osa ikääntyvien ihmisten hyvästä hoidosta, hoivasta ja inhimillisen arkipäivän järjestämisestä tullaan tekemään julkisen vallan avustuksella mutta vapaiden kansalaisjärjestöjen ja kansalaisten taloudellisten yhteistoiminnan toimesta.

Ei niin, että julkinen sektori vetäytyisi rahoineen muualle, vaan sen vuoksi, että niin olisi pareet kaikkien, niin ikäihmisten itsensä, kuin omaisten, muun lähiyhteisön ja koko Suomen kannalta.

Monilla paikkakunnilla on hoiva- ja palvelukodeissa pula tiloista: huoneista, paikasta, jonne siirtyä, kun kotihoito ja omaishoito eivät enää riitä.

Olen ajatellut, että tässä voisimme ottaa osviittaa historiasta. Vuosisata sitten järjestöjen ohessa perustettiin välttämättömyyden pakosta osuuskuntia tuotannon, kaupan ja rahoitusjärjestelmän tarpeisiin. Sitä, mitä aikaisemmin oli aina tehty itse, siirrettiin yhteisesti rahoitettuun, rakennettuun, omistettuun ja ylläpidettyyn osuuskuntaan tehtäväksi.

Mitkä vastaavat välttämättömyyden pakot nyt voisivat tulla kyseeseen?  Tämän nykyisen palveluyhteiskuntamme tarpeisiin esimerkki uudesta ponnistuksesta voisi olla palveluja ja hoitoa tarvitsevien omaistemme elämän järjestäminen.

 Julkisen, markkinaperusteisen ja yksityisten ihmisten tekemän hoivatyön rinnalle tarvittaisiin yhteisiä hankkeita, joilla turvattaisiin riittävät tilat ja palvelut vanhusväestölle. Tällainen “Omaisten osuuskunta” rahoittaisi esimerkiksi lisärakennuksia nykyisten palvelutalojen oheen.

Osuuskunnan jäsenyys takaisi hoitopaikat kunkin tarpeeseen. Jäsenyys velvoittaisi osuuspääoman kartuttamiseen. Jäsenten lisäksi osuuskunta voi tarjota palveluja muillekin, osuuskunnan määrittelemin ehdoin.

Esitän tämän idean “omaisten osuuskunnasta” tässä juhlassa kahdesta syystä: uskon kansalaisten yhteistoiminnan voimaan ja toisaalta tiedän, että tässä joukossa ei hevin alistuta vain surkuttelemaan olosuhteita vaan kyetään myös käytännön toimiin.

Kiitoksia, että kutsuitte minut juhlaanne! Toivon teille hyvää, uusiin haasteisiin rohkeasti käsiksi käyvää tulevaisuutta!
©