(12.10.2009)

Nykyinen hyvinvointiyhteiskunta ja -valtio ovat paljosta velkaa kansalaisten vapaille yhdistyksille. Pohjoismainen hyvinvointimalli on kansanliikkeiden tavoitteiden perua. Kansalaisjärjestöissä on nimittäin luotu malli sille, mitä julkinen sektori nykyisellään käsittää. Valtio ja julkinen valta ovat sittemmin ottaneet kansanvaltaisin päätöksin hoitaakseen kansanliikkeiden esiin nostamia tarpeita ja tavoitteita.

Vapaan kansalaistoiminnan ja valtiollisen vallankäytön side on tänäkin päivänä kansanvallan ydintä. Siksikin, että valtaosa nykyisistä poliittisista päättäjistä on toiminut kansalaisjärjestöissä ennen varsinaista poliittista uraansa. Kaiken pintakuohunnan pärskeistä huolimatta poliittisen päätöksenteon ja kansalaisjärjestöjen yhteys on mielestäni Suomessa tänäänkin elävää arkipäivää.

Valtiontalouden vakavasta tilanteesta huolimatta olemme pystyneet säilyttämään järjestötoiminnan valtionavun tason suhteellisen vakaana. Tämä ei ole, suoraan sanottuna, pelkkää poliittista hyväntahtoisuutta. Tukeminen on perusteltua, koska haluamme, että kansalaisyhteiskunta säilyy elävänä myös niiden tehtävien takia, joiden hoitaminen ei yksin julkisen sektorin toimin onnistu.

Lisääntyvä osa ikääntyvien ihmisten hyvästä hoidosta, hoivasta ja inhimillisen arkipäivän järjestämisestä tullaan tekemään julkisen vallan avustuksella mutta vapaiden kansalaisjärjestöjen ja kansalaisten taloudellisen yhteistoiminnan toimesta.

Ei niin, että julkinen sektori vetäytyisi rahoineen muualle, vaan sen vuoksi, että niin olisi paras kaikkien, niin ikäihmisten itsensä kuin omaisten, muun lähiyhteisön ja koko Suomen kannalta.

Monilla paikkakunnilla on hoiva- ja palvelukodeissa pula tiloista: huoneista, paikasta, jonne siirtyä, kun kotihoito ja omaishoito eivät enää riitä.

Voisimme tässä ottaa osviittaa historiasta. Vuosisata sitten järjestöjen ohessa perustettiin välttämättömyyden pakosta osuuskuntia tuotannon, kaupan ja rahoitusjärjestelmän tarpeisiin. Sitä, mitä aikaisemmin oli aina tehty itse, siirrettiin yhteisesti rahoitettuun, rakennettuun, omistettuun ja ylläpidettyyn osuuskuntaan tehtäväksi.

Mitkä vastaavat välttämättömyyden pakot nyt voisivat tulla kyseeseen? Nykyisen palveluyhteiskuntamme tarpeisiin esimerkki uudesta ponnistuksesta voisi olla palveluja ja hoitoa tarvitsevien omaistemme elämän järjestäminen. Julkisen, markkinaperusteisen ja yksityisten ihmisten tekemän hoivatyön rinnalle tarvittaisiin yhteisiä hankkeita, joilla turvattaisiin riittävät tilat ja palvelut vanhusväestölle.