etusivulle
blogiin
kalenteriin
ota yhteyttä

Yhdistäminen ja uudistaminen tuovat hyvän tuloksen Keskustalle

“Tahdon yhdistää Keskustan linjalle, joka eheyttää Suomen ja luotsaa sen ulos lamasta.”

Ehdokkuus Suomen Keskustan puheenjohtajaksi on sekä velvollisuus että oikeus. Ehdokkaalla on oikeus esitellä ohjelmansa ja hakea sille kannatusta Keskustan jäseniltä ja heidän valitsemiltaan puoluekokousedustajilta. Velvollisuus on olla käytettävissä, kun yhteisten asioiden tekemiseen avautuu mahdollisuuksia.

Olen ehdolla Keskustan puheenjohtajaksi. Se on peruslähtökohta. – Ehdokkuudesta kuitenkin seuraa suoraan myös se, että olen valmis kaikkiin niihin tehtäviin, joita Keskustan puheenjohtaja saa hoidettavakseen – myös pääministeriksi.

Päätin oman ehdokkuuteni lopullisesti viime joulukuun 22. päivänä. Syksystä 2003 Keskustaa johtanut Matti Vanhanen ilmoitti silloin, että ei enää tavoittele jatkokautta.

Lahden puoluekokoukseen kesäkuussa saapuvilla kokousedustajilla ja heidät valinneilla Keskustan jäsenillä on täysi valta tehdä harkintansa mukaiset henkilövalinnat.

Keskustan johtaminen edellyttää rohkeutta yhteiskunnallisiin uudistuksiin, kykyä muuntaa aate politiikan sisällöksi, halua tehdä työtä koko Suomen puolesta sekä tahtoa hyväksyä ja ymmärtää erilaisia mielipiteitä ja ihmisiä.

Puheenjohtajavalinta on aika puhdas linjavalinta: asiat, toimintatavat ja poliittinen kokemus yhdessä vaikuttavat valitsijoiden päätökseen puoluekokouksessa.

Keskustan asema politiikan kentässä on yhä vahva, eivätkä muiden puolueiden yritykset leimata itsensä poliittiseen keskustaan ole onnistuneet. Eikä sellainen tule onnistumaankaan. Keskustan asema ja puolueen koko historia tasavaltalaisena ja koko Suomen poliittisena voimana on ylivertainen.

Olemme aina olleet sovittelun ja eheyden liike – silloinkin kun kansalaissopu on todella ollut koetuksella ja muita puolueita on enemmän kiihottanut suomalaisten jakaminen leireihin.

Poliittiseen keskustaan ei mikään puolue voi siirtyä vain ilmoittamalla ja nimeämällä itsensä keskustaan kuuluvaksi. Pitää olla tekoja ja pitkä lista näyttöjä, että on tasavertaisen ja ihmisläheisen politiikan kannalla. Suomessa näitä näyttöjä on eniten Suomen Keskustalla.

Iästäni huolimatta olen ollut melko pitkään mukana poliittisessa työssä sekä järjestötyön että poliittisen vaikuttamisen kautta. Vuosikymmenen nyt vaihtuessa minulla alkaa neljäs vuosikymmen yhteiskunnallista toimintaa. Jos Lahden puoluekokous niin haluaa, seuraava tehtäväni on Keskustan johtaminen.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
  • RSS
  • email
  • Facebook
  • Twitter
  • Digg
  • Google Bookmarks
  • del.icio.us
  • StumbleUpon
Lue kaikki aiheesta: 2010, Aiheeton

Kirjoita kommentti