(Puheeni Helsingin Energian Kaukon päivän seminaarissa 4.3.2010)

Arvoisat kuulijat, hyvät seminaarin osanottajat

kulunut talvi on ollut erikoinen. Vuosia on puhuttu ilmaston lämpenemisestä, ja joulun alla pidettiin Kööpenhaminassa tähän asti laajin ilmastokokous. Kuin kiitokseksi ilmasto on riepotellut meitä arvaamattomuudellaan. Niin Helsinkiä, Eurooppaa kuin Yhdysvaltojakin. Lumi- ja pakkasennätyksiä on lyöty tai sivuttu ympäri sen teollistuneen maailman, joka on herännyt tuntemaan vastuutaan ilmaston lämpötilan noususta. 

Pakkaset ja lumen määrä ovat vaihdelleet aina. Odottamattomat ja poikkeavat säät ovat itse asiassa juuri sitä, mistä meille on ilmastonmuutoksen yhteydessä varoitettu: sään vaihtelut voimistuvat ja totutut olosuhteet järkkyvät. Mutta yksi talvi ei anna aihetta kieltää ilmastonmuutosta.

Ja sitä paitsi olennaista on, ilmastonmuutoksella tai ei, puhtaampi ja kestävämpi energiapolitiikka on aina eduksi.

Helsingissä oma energialaitos on tunnettu sekä edullisesta sähköstä ja lämmöstä että hyvästä tuloksesta, jonka se tuottaa meille kaupunkilaisille. Näiden kehujen varjopuolena on muistutettu, että hyvästä tuloksesta maksaa ilmasto. Syynä se, että energiaa tehdään fossiilisilla polttoaineilla, erityisesti kivihiilellä. Kivihiilen osuus Helsingissä ei kuitenkaan ole todellisuudessa niin synkkä, kuin miltä kaupungin keskustassa oleva valtava hiilikasa näyttää. Tärkein omien voimaloiden polttoaine on maakaasu, jonka hiilidioksidin ominaispäästö on alhaisempi kuin hiilellä ja öljyllä.

Helsingin energian etu on, että sen energiantuotanto voi olla sähkön ja lämmön yhteistuotantoa. Siinä voimalaitoksen hyötysuhde on yli kaksinkertainen eurooppalaisiin lauhdevoimalaitoksiin verrattuna.

Helsingin energian hyvä tulos ei siksi ole yllätys. Sähkön markkinahinta asettuu Helsinkiin verrattuna korkeampien tuotantokustannusten perusteella. Voimmekin ajatella, että Helsingin energia voi myydä tuotantonsa kahteen kertaan, sekä sähkönä että lämpönä.

Käytännössä energiantuotanto ei kuitenkaan ole näin yksinkertaista. Kesällä lämpöä tarvitaan vain noin kymmenesosa talven lämpötehosta. Sähkön kulutuksessa muutos on kuin päinvastoin. Sähkön tarve vähenee kesällä, mutta vain kymmenen prosenttia. Kaikkea sähköä ja lämpöä ei voidakaan siten tuottaa maksimaalisella hyötysuhteella. Kesällä syntyvää ylijäämälämpöä ei voi varastoida talvea varten. Tämä kausivaihtelu tekee energiaratkaisuista hankalia myös päästöjen kannalta.

 
Hyvät kuulijat,

taloudellisesti tehokas yhteistuotanto ei näy Helsingin hiilidioksidipäästöissä. Helsingissä tuotetun kilowattitunnin päästö on samaa luokkaa kuin Suomessa keskimäärin. Koko Suomen ominaispäästöä alentavat vesivoima ja ydinvoima, Helsingin ominaispäästöä nostaa suuri fossiilisten polttoaineiden osuus.

Alhaisilla päästöillä pääsevät kehumaan Suomessa kaupungit, joiden energiantuotanto tapahtuu metsäteollisuuden yhteydessä tai erillislaitoksessa, joka käyttää pääasiassa metsäteollisuuden sivutuotteena syntyvää puuhaketta.

Me emme voi rakentaa ydinvoimalaa edes kaukaisimmalle kaupunginrajalle, eikä Vantaanjoen vesivoima riitä kuin museovoimalaan. Uusiutuvaa sähköä voi tuottaa tuulella tai aurinkopaneelein, mutta ne eivät ole tasaisia jatkuvan energian lähteitä. Energiaa on voitava varastoida niin, että sähköä ja lämpöä tuotetaan taukoamatta ja tehoa voi säätää tarpeen mukaan. Ratkaisevassa asemassa Helsingissä on lämmön tuotanto. Lämpöä ei voi tuottaa satojen kilometrien päässä kuten sähköä. Eikä yhdessä ainoassa paikassa ja yhden putken päässä. Sen vuoksi Helsingin energiahuollossa ei voida välttää polttoaineeseen perustuvia ratkaisuja.

Helsingin energia on teettämissään selvityksissä päätynyt samaan tulokseen. Polttoaineen käytöstä ei päästä, mutta se on vaihdettava fossiilisista bioperäisiin polttoaineisiin. Se on perusstrategia, jolle ei ole vaihtoehtoja. Ei edes ydinvoimaskenaarioissa, koska ydinvoiman säädettävyys on huono ja suunniteltujenkin huoltokatkojen vuoksi ydinvoiman toimitusvarmuus pakottaa rakentamaan ja ylläpitämään rinnakkaista kapasiteettia.

Biomassan taloudelliset näkökohdat ovat tulevaisuuden suuri energiapoliittinen kysymys. Tällä hetkellä bioenergia on suuressa määrin metsäteollisuuden sivutuote. Metsien kasvu käytetään nykyään ensisijassa paperin ja sahatavaran tuotantoon. Viljeltävät puulajikkeet ja talousmetsien hoito tähtäävät nykyisen teollisuuden tarpeiden täyttämiseen. Hakkeen energiakäyttöä tuetaan valtion varoista, koska nykyisessä tilanteessa se on yhteiskuntataloudellisesti tarkoituksenmukaista.

Vuonna 2013 alkavalla päästökauppakaudella hiilidioksiditonnin hinta tulee nousemaan, koska EU siirtyy vuosittain alenevaan kiintiöön. Samalla uusiutuvan energian kilpailukyky paranee.

Pitkän ajan energiaratkaisujen suunnittelussa lähtökohdaksi on otettava todelliset tuotantokustannukset, ei tämän hetken markkinahintoja ja tukipolitiikkaa. Tämä koskee sekä biomassan tuotantoa että kuljetuksia. Ja mikäli markkinatilanne johtaa jossain tuotantoketjun osassa olennaisesti tuotantokustannusta suurempaan markkinahintaan, Helsingin tulee ottaa tällainen toiminta omaan hallintaansa. Kysymys on samasta asiasta kuin siinä, että omin voimalaitoksin Helsinki voi tulouttaa sähkön tuotantokustannusten ja markkinahinnan eron omaan kassaansa. Muussa tapauksessa tämä voittomarginaali siirtyy kaupunkilaisilta sijoittajien tuloiksi.
Tulevaisuuden suunnittelussa on kaksi peruslinjaa. Tulevaisuuden haasteisiin voidaan pyrkiä vastaamaan ideoimalla ja kehittämällä uusia teknologioita tai kehittämällä ja käyttämällä tunnettuja ratkaisuja entistä paremmin. Uusille ratkaisuille tyypillistä on suuri potentiaali, mutta myös suuri riski. Uudet ratkaisut ovat kiehtovia, kun taas tunnetut teknologiat tarjoavat tylsää varmuutta. Mutta näyttää myös siltä, että energiatekniikassa vallitsee kiintymys nykyisiin ratkaisuihin.

Huoltovarmuuden ja Helsingin markkinavoiman kannalta olisi luonnollisesti eduksi, että voimalaitoksemme voisivat käyttää yhtä hyvin kivihiiltä, maakaasua kuin biopohjaisia polttoaineita. Tämä näyttääkin olevan mahdollista, jos tehdään Helsingin energiatuotannon mitassa valtavat investoinnit, ja nyt kehitysvaiheessa olevat teknologiat onnistutaan saamaan kaupallisesti toimiviksi. Mutta mikä on vaihtoehtoinen suunnitelma, jos teknologioita ei saada toimimaan tai ne osoittautuvat liian kalliiksi?

Ilman vaihtoehtosuunnitelmaa tosiasialliset vaihtoehdot ovat nykyisen tuotantorakenteen ja päästöjen jatkaminen tai turvautuminen Suomen muuhun energiantuotantoon. Sähköä Helsinki voi saada pörssistä ja Fortum on ilmoittanut rakentavansa ydinkaukolämmön tuotannon Loviisaan. Siitäkin huolimatta, että se ei saisikaan sopimusta Helsingin lämmön toimituksesta. Mutta koko maan mittakaavassa vastaava ajattelu ei ole mahdollista. Kaikki Suomen kaupungit eivät voi ajatella tukeutuvansa entiseen tuotantorakenteeseen, jossa päästöt eivät vähene. Tai toisin päin, Helsinki ei voi olla kaupunki, jonka ei tarvitse osallistua ilmastotalkoisiin.

Monissa kaupungeissa kestävät energiaratkaisut ovat yksinkertaisia ja teknologiat toimivia jo nyt. Suomessa ja pohjoismaissa on voimalaitoksia, joiden polttoaineena on pelkästään puu. Kyse ei enää ole pienistä laitoksista, vaan nykyisten voimalaitosten ja kattiloiden tehot ovat satoja megawatteja. Siis saman kokoisia kuin Helsingin voimalat.

Nuo isot kattilat polttavat puuta hakkeen tai pelletin muodossa, siis kiinteänä ja mahdollisimman vähällä esikäsittelyllä. Puuta voidaan myös kaasuttaa, jolloin saadaan sama sähköteho kuin maakaasua käyttämällä ja parempi sähköteho kuin kiinteällä polttoaineella.

Biomassaa ei pidä nähdä fossiilisten polttoaineiden lisukkeena, jota poltetaan fossiilisen polttoaineen seassa niin paljon kuin vanha kattila sietää. Tulevaisuuden on perustuttava fossiilisten polttoaineiden käytön lopettamiseen, ei ainoastaan osuuden vähentämiseen. Hiilidioksidipäästöjen vaiheittaisen vähentämisen tarkoitus on siirtymäaika, jolloin päästöttömien laitosten määrä lisääntyy ja fossiilisia polttoaineita käyttävien laitosten määrä vähenee. Siirtymäaika tarjoaa tilaisuuden käyttää vanhat investoinnit loppuun, jolloin kattiloiden uusiminen tapahtuu normaalissa aikataulussa, ilman ylimääräisiä kustannuksia.
Hyvät kuulijat,

Helsingin polttoainehankinnalle bioenergia on uusi tilanne. Polttoainetta ei voi enää ostaa kuten hiiltä tai maakaasua, muutamalla kaupalla pörssistä tai yhdellä pitkäaikaisella sopimuksella. Helsinki on Suomen reunalla, ei keskellä maaseutua, jossa metsät kasvavat. Tosin koko Suomessa on luonnostaan vähän sama tilanne. Asutus ja energian kulutus ovat eri puolilla Suomea kuin metsien kasvu.

Puukauppa ei ole Suomessa kuitenkaan uusi asia. Metsäteollisuus on käynyt metsänomistajien kanssa kauppaa vuosikymmenet ja järjestänyt raaka-aineen kuljetuksen tehtailleen. Suuretkin tehtaat ovat toimineet, vaikka niiden lähiympäristö ei riitäkään hankinta-alueeksi. Puu on kulkenut satoja kilometrejä, ja puun energiakäytön lisääntyessä on puun kuljettava tulevaisuudessakin.

On ymmärrettävä, että sisämaassa kasvavaa puuta voidaan kuljettaa pääkaupunkiseudulle monin eri keinoin. On ymmärrettävä myös, että suuria määriä ei kuljeteta pienillä kuorma-autoilla. – Rautatie on ollut merkittävä puun kuljetuksen keino, ja se on sekä edullinen että parhaiten toimiva myös energiapuun kuljetuksessa. Valitettavasti Helsinki on purkanut viime vuonna viimeisenkin voimalaitokselleen johtaneen raiteen Sörnäisissä.

Arviot Suomen metsäteollisuuden tulevaisuudesta sekä energia-alan kehityksestä ovat samalla kerralla sekä haastavia että toiveikkaita. Kuitupuun käytölle ei näytä olevan Suomessa entisen kaltaista valoisaa tulevaisuutta. Kansainväliset kuljetuskustannukset ja ilmastomme aiheuttama metsän suhteellisen niukka kasvu heikentävät kuitupuuta käyttävän teollisuuden asemia Suomessa.

Puutuoteteollisuuden jalostusaste pitää sen sijaan alan Suomessa ja jopa kasvussa. Raaka-aineen käytön tehostumisen vuoksi tukkipuun kysyntä ei kuitenkaan kasvane lopputuotannon tahdissa.

Metsäteollisuuden puun tarve tulee nykyisestä todennäköisimmin laskemaan. Samalla laskee korjuuhakkeen ja muiden sivutuotteiden tuotanto ja tarjonta energian tuotantoon. Mutta nykyisestä puun korjuun määrästä vapautuu osa energiamarkkinoille. On kuitenkin mahdollista, että energiapuumassasta tulee vientituote, jonka kysyntä nostaa tarjolla olevan puun hintaa Suomessa. Tällaisessa tilanteessa Helsingin tulee suhtautua energiapuunsa hankintaan samalla tavalla kuin nyt sähkön ja lämmön tuotantoon.
Hyvät kuulijat, hyvä seminaariyleisö

Helsinki on energiahuollossaan suurten kysymysten ja valintojen äärellä. Ilmastonmuutos ja hiilidioksidipäästöjen vähentäminen on yleisesti esitetty uhkana teollisuusmaiden talouksille ja asukkaiden elintasolle. Näin tehtiin mediassa myös silloin, kun viime vuonna ensi kerran kerrottiin ympäristötavoitteiden merkityksestä Helsingissä. Pääuutinen oli, että lämmityksen hinta nousee. Ja lisäkiusaksi maalailtiin näyttävän kuvan kanssa päättymätön rekkaralli Helsingin asuinkaduille.

Ketä ja mitä tavoitteita palvelee kaupunkilaisten pelottelu? Ja mikä lopulta on pahempi uhkakuva tai vaihtoehto sille, ettei nyt lähdetä rakentamaan Helsingin hiilineutraalia tulevaisuutta? Yleinen viisaus on, että ennalta ehkäisy ja haasteisiin varautuminen hallitusti ja ajan kanssa on helpompaa ja halvempaa. Sitten kun on pakko, vaihtoehdot ovat usein vähissä ja kiireisten hankintojen hinnat ovat korkeita.

Fossiilisista polttoaineista luopumisella on etunsa muutenkin kuin päästöjen vähentämisessä. Biomassa on kotimainen tuote, josta voi tulla haluttu vientiartikkeli. On edullisempaa olla energian raaka-aineen tuottaja ja teknologian hallitsija kuin riippuvainen tuonnista ja muualla kehitetystä teknologiasta. Suomen kilpailukykyä rasittavat sijainti ja sääolot sekä nykyään riippuvuus tuontienergiasta. Hiilineutraalissa uusiutuvan energian tulevaisuudessa riippuvuus tuontienergiasta vaihtuu energiaylijäämäksi, joka on kilpailuetu tiheästi asuttuihin maihin nähden.

Tulevaisuuden vaihtoehto ja vertailukohde eivät ole nykyinen halvan hiilen ja maakaasun tilanne. Me emme tule olemaan yksin vähentämässä päästöjä ja luopumassa halvasta fossiilisesta energiasta. Samat ehdot vallitsevat kaikissa Euroopan unionin maissa ja laajenevassa määrin koko maailmassa. Kyse ei siis ole siitä, paljonko päästötön tulevaisuus maksaa enemmän kuin nykytilanne, vaan mikä on asemamme suhteessa muihin maihin ja niiden päästöttömiin energiaratkaisuihin. Ja silloin – mikäli toimimme oikein nyt – etumme on kotimainen raaka-aine ja sen valmiiksi kehitetty ja edullinen jalostusteknologia.

Helsingin energian tulevaisuusohjelmasta on nostettu keskeiseksi asiaksi toiminnan taloudellinen tulos ja huoleksi sen ylläpito mahdollisimman suurena. Helsingin energian ensisijainen tarkoitus on kuitenkin huolehtia siitä, että helsinkiläisillä on lämpöä ja sähköä. Nimenomaan tässä järjestyksessä, koska lämpö on pakko tuottaa paikallisesti.

Energian tuotannolle on rajoituksensa ja määräyksensä. Tulevaisuudessakin tärkeintä on, että kaupunki saa tarvitsemansa lämmön ja sähkön. Tuotantotavan on vain sopeuduttava välttämättömiin muutoksiin. Emme voi kyseenalaistaa tai asettaa näitä muutoksia ehdollisiksi sen mukaan, pysyykö tuloksenteko riittävänä. Päästöjen vähentäminen on tehtävä, kysymys on vain siitä, mikä on viisain tie edetä kohti hiilivapaata Helsinkiä.