Pienikin voi tehdä suuria
Joskus suuruuden ja pienuuden raja hämärtyy ja poistuu kokonaan. Näin voi käydä arkimaailmassa ja näköjään myös politiikassa.
Keskustalla on Helsingissä neljän hengen ryhmä valtuustossa ja yksi kansanedustaja.
Voisi luulla, että näistä asetelmista kaupungin asioihin vaikutetaan vain poikkeuksellisissa tilanteissa.
Tätä taustaa vasten katsottuna uskoni politiikan perusytimeen on kuitenkin vahvistunut. Asialla ja argumenteilla voi yhä vaikuttaa.
Helsingin kaupunki on reivaaamassa energiapolitiikan purjeensa uuteen asentoon. Energialaitos puhuu nyt uusiutuviin lähteisiin perustuvasta energiatulevaisuudesta. Puhe on hyvää ja se on myös tuoretta.
Keskusta on usean vuoden ajan puhunut joka käänteessä pääkaupungin tarpeesta ottaa uusi energia-asento. On järjetöntä, että Helsinki polttaa hiiltä ja tukeutuu ulkomaisiin fossiilisiin polttoaineisiin.
Suomalaisten pääkaupungin pitää hankkia energialähteensä kotimaasta.
Olemme hoputtaneet Helsinkiä ratkaisemaan erityisesti kaupungin lämmöntuotannon suomalaisella puulla. Nyt näyttää siltä, että Helsingin Energian suunta on oikea.
Tässä isossa asiassa Keskusta on ottanut kaikkien suomalaisten ja helsinkiläisten välisen yhteistyön rakentamisessa suuren askeleen.
Puolin ja toisin vuosikymmeniä jatkunut pikkupolitikoinnin ja vastakkainasettelun perinne Helsingin ja muun Suomen välillä pitää lopettaa. Ja se voidaan lopettaa nimenomaan molemmille hyvää tuottavan myönteisen yhteistyön kautta.
Uskon, että suhtautumalla aktiivisesti pääkaupunkiseudun ja maakuntien väliseen taloudelliseen yhteistyöhön, Keskusta voi nostaa kannatustaan rutosti Helsingissä ja sen ympäristössä. Miksi Keskusta sulkisi itseltään tämän mahdollisuuden ja jättäytyisi vapaaehtoisesti kilpailussa takamatkalle?
(Puheeni Helsingin Energian seminaarissa, katso Puheet ja kirjoitukset 2010)




Joo, kyllä Helsinki on ollut ankean näköinen,kun satamassa on ollut mustat hiilikasat. Oikein, että aletaan polttamaan maakuntien puuta ja jätteitä.
Terveiset Ilomantsista.