Ajankohtaista

• “Veroratkaisuja jo ennen vaaleja”
  13.12.2009

  Ministeri Mari Kiviniemi (kesk.) kiirehtii hallitukselta veroratkaisuja ja -lakeja heti, kun verotyöryhmä saa työnsä tehtyä. Pitäisi edetä jo ennen vaaleja.

  – Meillä on puolitoista vuotta aikaa toimia talous- ja veropolitiikassa. En missään tapauksessa halua, että seistään tumput suorassa ja selvitellään.

  Myös pääministeri Matti Vanhanen toivoi alivaltiosihteeri Martti Hetemäen työryhmältä esityksiä jo keväällä. Kiviniemikin patistelee työryhmää, jonka määräaika päättyisi vasta vuoden päästä eli muutama kuukausi ennen vaaleja.

  – Olen ymmärtänyt, että työryhmällä on valmiuksia nopeampaan aikatauluun. Mitä nopeammin, sen parempi. Jos veroratkaisut siirtyvät vaalien yli, muutoksia tulisi todennäköisesti voimaan aikaisintaan 2012. Keskustan taloustyöryhmän puheenjohtajan mukaan kaikkea ei voi missään tapauksessa siirtää seuraavalle hallitukselle. Hän uskoo, että hallitukselta löytyy kykyä veropäätöksiin.

  Yrittäjyyttä kannustetaan

  Kiviniemi tähdentää, että verouudistus on kokonaisuus, josta yksityiskohtia on hankala irrottaa. Tämä koskee myös perheyritysten verottomia osinkotuloja, joiden varaan on syntynyt paljon yrittäjyyttä.

  Ministerin mukaan yrittäjäjärjestön puoleltakin on tullut viestejä valmiudesta tarkistaa mallia.

  – Voihan löytyä malli joka on oikeudenmukaisempi, mutta säilyttää vahvat kannusteet yrittäjyyteen. Kannuste-elementtiä ei saa verouudistuksessa kytkeä pois.

  (Kainuun Sanomat jne./Raimo Viirret, 13.12. 2009)

• Keskustan Etelä-Hämeen piirin kokouksessa 20.11.2009 kello 18.00
  23.11.2009

   Hyvät ystävät, piirikokousedustajat ja ansioituneet Keskusta-aktiivit!

  Haluan vielä onnitella ansiomerkin saaneita yhteisesti ja kiittää omasta puolestani kaikkia, jotka ovat päättäväisesti olleet tekemässä keskustalaista yhteiskunnallista työtä.

  Puolueiden toiminta on vapaata kansalaisten yhteistyötä. Sen perimmäinen juuri on halussa vaikuttaa sekä oman elämän edellytyksiin että koko kansakunnan menestykseen. Tämä pohja-ajatus ei saa muuttua korulauseeksi: meidän on koko ajan tiedettävä ja muistettava, mitä varten olemme ryhmittyneet puolueeksi ja asettuneet olemaan kansalaisten käytettävissä.

  Perustamisestaan lähtien puolueellamme on ollut edistyksellisiä ja kuhunkin aikaan sopivia radikaaleja tavoitteita. Niin kuin te täällä Etelä-Hämeessä ja Hausjärvellä hyvin tiedätte, tarvittiin 1920-luvulla, jolloin sekä puolueen piirijärjestö että Hausjärven kunnallisjärjestö perustettiin, paitsi tinkimätöntä päättäväisyyttä mutta myös kiihkotonta asennetta.

  Kansalaissodan taakka painoi erityisesti tällä alueella ja poliittinen paine oli kova nousevaa maalaisliittoa kohtaan sekä oikealta että vasemmalta. Tasavaltalaiseen linjaan nojaaminen ja katkeruuden lievittäminen, sovinnonhenki, jota maalaisliittolaiset edustivat, saivat kuitenkin kasvavaa tukea myös etelähämäläisten keskuudessa.

  Kansanvaltaan ja tasavaltalaiseen menoon tukeutuminen on ollut menestystekijä sekä tälle maalle että tälle puolueelle. Tämä on se viisaus, jonka haluan tuoda painokkaasti esiin: demokratia ja kansalaisten osallistuminen eivät ole kiviä reessä. Ne ovat suomalaisten voimavara ja kilpailuetu myös kansainvälisessä taloudellisessa kilpailussa.

  Tiedän kyllä, että juuri nyt, tässä historian vaiheessa, maailman taloudessa liikkuvat vilkkaasti sellaisetkin liukuhihnat, joiden takana on yhden puolueen johtama poliittinen järjestelmä.

  Kansainvälisen kanssakäymisen lisääntymisen myötä myös me suomalaiset liikumme näissä maissa ja ihmettelemme päätösten näennäistä helppoutta: kahdeksankaistainen moottoritie rakennetaan sutjakkaasti ilman mitään ympäristövaikutusten arviointia, työntekijöiden pitkät päivät ja olemattomat palkat näyttävät olevan pysyvä maan tapa ja niin edelleen.

  Joku jopa kysyisi, että eikö olisi meillekin sopivaa ottaa edes vähän mallia tällaisista yhteiskunnista?

  Vastaan: Ei olisi.

  Runnova, kansalaisten oikeuksia polkeva ja eliitin etuihin keskittyvä järjestelmä maksaa laskun näennäisestä sujuvuudestaan jälkikäteen – jos ei ennemmin niin sitten myöhemmin. Tämänhän olemme nähneet lähimenneisyydessä täällä Euroopassakin.

  Ihmisten oikeudet ja tasavertaisuus liittyvät erittäin läheisesti siihen Keskustan lähtökohtaan, että parasta politiikkaa on ottaa koko Suomen voimavarat käyttöön. Tämä opinkappale pitää mielestäni käydä loppuun saakka ja ajatella se nimenomaan vapaiden suomalaisten, kansalaisten kautta.

  Me emme voi ruveta karsinoimaan ihmisiä valiojoukkoihin ja hylättäviin. Emme myöskään saa erotella ihmisiä postinumeron perusteella oikein tai väärin asuviin ja eläviin. Eikä ihmisen fyysinen ikä saa olla peruste rajoittaa esimerkiksi liikkumisvapautta.

  Hyvät ystävät!

  Puoluetoiminnan rahoituksen ympärillä käyty keskustelu on asettumassa uomaansa ja uudet sitä koskevat säännöt tulevat voimaan. Hyvä niin. Nyt on oikea aika paneutua ohjelmallisiin asioihin. Puolueen poliittisten tavoitteiden asettaminen tulevalle vuosikymmenelle on se väylä, jota pitkin kulkien toimintamme ryhti voi palautua. Tämä mahdollisuus on nyt olemassa, kun Keskustan uuden tavoiteohjelman valmistelu on aloitettu.

  Tavoiteohjelman tekemisessä on sekin hyvä puoli, että ohjelma lähetetään kenttäkäsittelyyn ennen kuin sitä esitetään puoluekokouksen hyväksyttäväksi. Tällä tavalla voidaan rakentaa asiapohjaiseen yhteisymmärrykseen perustuva linkki puoluejohdon, eduskuntaryhmän ja keskustan aktiiviväen välille.

  Uuden tavoiteohjelman aikajänne on asetettu kattamaan koko tuleva vuosikymmen. Uskon, että 2010-lukua leimaa poikkeuksellisen voimakas tarve politiikan ja talouden yhteistyöhön.

  Syitä on ainakin kolme.

  Ensiksi: ilmastonmuutoksen ehkäisemiseen tarvittavien sopimusten ja säädösten käytännön toteuttamiseksi talouden toimijat tarvitsevat vahvaa poliittista ohjausta, jolla on myös kansainvälinen pohjansa.

  Toiseksi: finanssikriisin kokemusten siivittämänä tarvitaan markkinoille uudet säännöt. Sopeutuminen markkinavetoisesti syntyneeseen uuteen kansainväliseen talousjärjestykseen pitää tehdä parantamalla talouden toimijoiden valvontaa.

  Kolmanneksi: politiikan ja talouden yhteistoimintaa pitää sopeuttaa maailman eri alueiden välisten ikärakenteiden eriytyessä ja väestönkasvun yhä jatkuessa.

  Alkavan vuosikymmenen, 2010-luvun, taloudellisen yhteistyön ja integraation rinnalle nousee erilaisten poliittisten järjestelmien välinen taloudellinen kilpailu. Demokratian ja markkinatalouden voittokulku ei ole itsestään selvää – tarvitaan demokratian itsepuolustusta.

  Tämä, nyt elettävä vuosituhannen ensimmäinen kymmenluku päättyy markkinatalouden vakavaan häiriöön, jonka sivutuotteena myös demokratia on kokenut kolauksen. Kansanvallan säätelevä ote markkinoihin petti. Vuosien 2008 ja 2009 maailmanlaajuinen talous- ja finanssikriisi on osoittanut, että markkinat tarvitsevat uudet pelisäännöt.

  Teoriat markkinoiden täydellisestä itsesäätelystä eivät enää päde. Tarvitsemme uuden tasapainon talouden ja politiikan välille. Uusia, valtavia riskejä ei enää ole varaa ottaa veronmaksajien vastuulla.

  Keskustan tavoite on luoda tasapaino talouden toiminnan ja poliittisen vallankäytön välille. Tarkoituksenamme on turvata suomalaisen työn menestyminen, monipuolinen suomalainen tuotanto ja suomalaisen omistamisen vahva rooli kaikilla keskeisillä taloudellisen toiminnan aloilla.

  Tavoite koskee sekä palvelutuotantoa, teollisuutta että pankki- ja finanssialaa. Tässä onnistuaksemme tarvitsemme yksityisten yritysten, julkisen sektorin ja kansalaisten luontevaa yhteistoimintaa ja erityisesti näiden osapuolten välistä keskinäistä luottamusta.

  Pääomien liian voimakas keskittyminen on osoittautunut suureksi riskiksi. Riskikeskittymien valvonnan tehostamisen lisäksi tarvitsemme taloudessamme hajautettua tuotantoa, pieniä ja keskisuuria verkostoituneita taloudellisia yksiköitä. Tämä koskee myös toimialoja, joilla on meille erityisen suuri strateginen merkitys energiahuollon ja ruokaturvan varmistamisessa.

  Keskustan mielestä maailmantalouden muutosten vauhdittamisessa ja kriisien oikaisemisessa tarvitaan sekä eurooppalaista integraatiota että maailmanlaajuista yhteistyötä. Talouspolitiikan keinovalikoima on monelta osin tähän yhteistyöhön sidottu. Yhteisten pelisääntöjen oloissa vapaamatkustajia tai välistä vetäjiä ei voida sallia.

  Vaikeuksien koittaessa ei pidä ryhtyä rakentamaan muureja vapaan taloudellisen toimeliaisuuden esteeksi. Tämä ei tarkoita sitä, että voittajat ja häviäjät olisi etukäteen valittu. – Taloudellisen yhteistyön vallitessa on jokaisella maalla ja yrityksellä oikeus etsiä oma suhteellinen etunsa pärjätäkseen työn ja tuotannon markkinoilla.

  Suomen on nopeasti löydettävä oma paikkansa uuden, maailmanlaajuisen taloudellisen yhteistyön oloissa. Meidän on kansakuntana perattava esiin suhteelliset etumme tärkeimpiin kilpailijoihimme nähden ja samalla vahvistettava heikkoja kohtiamme, jotta voimme rakentaa kestävän taloudenpidon menestysreseptin.

  Suomen kansantalous nojaa tulevaisuudessakin vientiin. Kysymys kuuluu, mitä tuotteita suomalaiset voivat myydä maailman yrityksille ja yksittäisille kuluttajille? Keskustan mielestä vastaus on siinä väistämättömässä elämäntavan muutosta myötäilevässä tuotannossa, joka käyttää uusiutuvia raaka-aineita ja pyrkii kestäviin ja kierrätettäviin tuotteisiin. 

  Me emme suinkaan lähde uuden, vihreämmän tuotannon ja yhteiskunnan rakentamiseen toivottomalta takamatkalta.

  Meillä on useita, jopa ratkaisevan tärkeitä etuja puolellamme. Suomen pinta-ala on suuri ja maa-alueemme on kokonaisuudessaan käytettävissä uusiutuvien raaka-aineiden tuottamiseen. Pellon ja metsän merkitys on meille strateginen asia sekä ruuan, energian että uusiutuvien materiaalien lähteinä. Kun siihen lisätään vielä tuhlailematta käytettävät kaivannaiset, lähtökohtamme on jopa hyvä.

  Hyvät ystävät!

  Kansantaloudessamme on kyettävä vastamaan myös siihen, miten työikäinen mutta ikääntyvä väestö on valmis vastaamaan markkinoiden haasteeseen. Työurien pidentyessä tarvitsemme myös riskinottokyvyn ja -halun sekä innovatiivisen otteen säilymistä työelämässä.

  Työpanos ja työn tarve kohtaavat yhä useammin lyhyissä työsuhteissa. Tälle tapahtuneelle tosiasialle on luotava myös lainsäädännön kautta turvalliset edellytykset. Aktiivisesti työtä tekevän ihmisen pitää tulla tuloillaan kunnolla toimeen. – Suomi ei saa olla kymmenen vuoden kuluttuakaan työssäkäyvien köyhien maa.

  Työpaikoilla, tehtaissa, sairaaloissa ja tutkimuslaitoksissa pitää olla yhtä aikaa sekä nuoria että kokeneita tekijöitä. Siksi työurien pidentäminen pitää tapahtua tasapainoisesti sekä alku- että loppupäästä: oppimiskykyisten ja työelämässä joustavien nuorten ikäluokkien osalta tavoitteena pitää olla täysin kattava koulutukseen tai työelämään osallistuminen.

  Meillä ei ole varaa menettää satojen tuhansien ihmisten työpanosta. Talouspolitiikan lähivuosien suurin haaste on löytää keinot työttömyyden vähentämiseksi ja työllisyysasteen palauttamiseksi yli 70 prosentin tason. Sen toteuttamiseksi me tarvitsemme Suomeen historiallisen paljon uusia investointeja sekä teolliseen tuotantoon että sitä palvelevan infrastruktuurin rakentamiseen.

  Suomi on menettämässä osan teollisuustuotannostaan juuri niillä toimialoilla, jotka ovat olleet maailman kärkeä eli kemiallisessa metsäteollisuudessa ja elektromekaanisessa tuotannossa. Näiden suurten toimijoiden tilalle Suomi tarvitsee uuden teknologian yrityksiä, joiden varaan 2010-luvun suomalainen vientiteollisuus alihankkijoineen voi syntyä.

  Keskustan mielestä suomalainen työ tarvitsee maailmalla lippulaivoja, joiden ostaja ja käyttäjä on yksittäinen kuluttaja. Siksi tutkimus- ja tuotekehitysrahoja on suunnattava perustutkimusta hyödyntävään tuotekehitykseen mutta myös tarkoin räätälöityyn markkinatutkimukseen.

  Ilmastonmuutoksen ehkäisyyn ja torjuntaan tarkoitetut kansainväliset sopimukset sekä uusi teknologia ja tuotanto tarjoavat mahdollisuuden siihen, että osa tuotantokustannusten korkeuden takia Suomesta menetetystä teollisuudesta voi muuttaa tänne takaisin. Uudessakaupungissa tehtyjen polttomoottoriautojen jatkeeksi maailmalle lähteekin paljon suomalaista työtä ja osaamista hyödyntäviä sähköautoja.

  Jos ja kun haluamme pitää kiinni hyvinvointiyhteiskuntamme keskeisistä osista, emme voi myöskään välttää verotuksen jonkinasteista kiristämistä. Jotta tämä onnistuisi pienimmin mahdollisin vahingoin Euroopan talouskasvun kannalta, tarvitaan yhteistä strategiaa. Pidän tärkeänä, että Euroopassa tavoiteltaisiin erityisesti välillisessä verotuksessa nykyistä vahvempaa koordinaatiota

  Meidän on itse pidettävä huolta, että yritysverotuksemme on kilpailukykyinen Euroopassa ja maailmassa. Siksi meidän on ennen kaikkea seurattava keskeisiä kilpailijamaitamme. Työn verotuksen kiristämistä tulee välttää.

  Jos kysytään, miksi yritysverotuksessa ollaan valmiita helpotuksiin, mutta joissakin muissa verolajeissa tehdään kiristyksiä, vastaukseni on, että nyt kamppaillaan työpaikkojen ja koko hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjan tulevaisuudesta. Mitä useampi suomalainen on työssä, sitä leveämpi on veropohja ja sitä vahvempi on koko hyvinvointiyhteiskunnan ja sen rahoittamisen yleinen hyväksyttävyys.

  Hyvät ystävät!

  Lähinnä valtion ottama julkinen velka on ollut välttämätöntä talouden taantuman aikana. Tulevan menestymisen taustalla olevaa ihmisten hyvinvointia ja yhteiskunnan perusrakenteita on suojeltu lainarahalla. Velan suhde kansantalouteen ei ole noussut vielä liian korkeaksi, mutta 2010-luvun alkupuoliskolla julkinen talous on tasapainotettava ja velkaa ryhdyttävä maksamaan järkevällä aikataululla pois.

  Talouskasvun vauhdittamiseksi tarvittavat jätti-investoinnit pitää rahoittaa myös julkisella rahalla. Julkinen talous kuitenkin saa talouskasvun hyödyn viipeellä, joten investoinnit on käynnistettävä osittain velkarahalla.

  Keskustan tavoitteena on myös vahvistaa eläkerahastojen ja eläkeyhtiöiden osuutta uusinvestointien rahoittamisessa. Suomalaisen eläkejärjestelmänkin tuleva menestys on kiinni siitä, että tulevilla sukupolvilla on mahdollisuus tehdä työtä Suomessa kilpailukykyisissä olosuhteissa.

  Julkisen talouden on kaiken aikaa tehostettava toimintaansa ja pyrittävä pitämään hyvinvointipalvelujen laatutaso korkealla. Tämä, jos mikä, kannustaa joka hetki miettimään, millä tavalla palvelut tuotetaan?

  Valtapoliittista syistä kumpuava, yksinomaan julkisten tai täydellisen markkinaehtoisten palvelujen vastakkainasettelu ei johda muuhun kuin aikaa vievään ideologiseen kädenvääntöön. – Keskusta perustaa valintansa sille, mikä on kansalaisen kannalta hyvää ja järkevää sekä julkisen talouden kannalta tehokasta.

  Keskustan tavoite on sitoa lainsäädäntöpohjaiseen palvelutuotantoon myös kansalaisten vapaaehtoiset yhteenliittymät, kuten esimerkiksi uudet osuuskunnat. Samalla on vahvistettava täysin yksityisen, henkilökohtaisen palvelujen tuottajan mahdollisuuksia esimerkiksi omaisten hoidossa.

  Sanon vielä varmimmaksi vakuudeksi tänäänkin tämän: Keskustan mielestä menojen leikkaukset eivät ole ratkaisu lähivuosien julkisen talouden ongelmiin!

  Elvytyksen päätavoite on ehdottomasti työllisyyden parantaminen. Se on parasta lääkettä myös kuntien talouden vahvistamiseen. Hallitus helpottaa taantumasta johtuvaa kuntatalouden ahdinkoa merkittävästi tänä vuonna tehdyin päätöksin.

  Ilman valtion ja kuntien tasapainottavia toimenpiteitä kuntien tulojen ja ennakoidun menotason välille muodostuisi kestämätön vaje. Hallitus osallistuu vajeen kattamiseen noin 760 miljoonan. euron panostuksella tänä ja ensi vuonna.

  Myös kuntien investointeja vauhditetaan. Se on perusteltua työllisyyden ylläpitämiseksi ja muutoinkin välttämättömien rakennushankkeiden toteuttamiseksi edullisemman kustannustason oloissa. Opetustoimen perustamishankkeisiin, kuten homekoulujen korjaamiseen, kohdennetaan valtionosuutta lisää 48,5 miljoonaa euroa. Sosiaali- ja terveystoimen investointeihin vanhainkotien, terveyskeskuksiin ja päiväkoteihin valtionavustuksia lisätään niin ikään 10 miljoonalla eurolla.

  Pelkät valtion toimenpiteet eivät kuntatalouden tasapainottamisessa tietenkään riitä. Kuntien tulee itsehallintonsa puitteissa omalta osaltaan vastata vajeen kattamisesta muun muassa rakenteellisin uudistuksin ja tuottavuutta parantavin toimenpitein.

  Velkaakin kunnat toki joutuvat ottamaan. Päävastuu velkaantumisesta on kuitenkin valtiolla. Valtion velkataakka kasvaa tänä ja ensi vuonna 23 miljardia euroa. Kuntataloudessa kyse on arvioiden mukaan vain noin kymmenesosasta siitä. Sen lisäksi monessa kunnassa on tehty veronkorotuksia tai jopa kipeitä leikkauksia.

  Paras-hankkeen aikaansaamat kuntarakenteen muutokset ovat kiistattomia ja merkittäviä. Kuntarakenteen muutos on ollut epäilemättä nopeampaa kuin uudistusta käynnistettäessä ajateltiin. Mielestäni kuitenkin  olennaisinta on, miten uusissa, suuremmissa kunnissa ja uusilla yhteistoiminta-alueilla toimitaan.

  Paras-hankkeen painopiste on siirrettävä rakenteista palveluihin. Jatkossa on päästävä paremmin käsiksi palvelujen sisältöihin, palveluprosessien kehittämiseen, teknologian hyödyntämiseen ja työnjakojen uudistamiseen. On myös huolehdittava siitä, että ns. parhaat käytännöt leviäisivät kuntakentässä aikaisempaa paremmin.

  Kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa edetään hallitusohjelman ja puitelain mukaan. Keskusta pitää kiinni yhdessä sovitusta eli uudistuksessa edetään rakenteista palvelujen parempaan järjestämiseen. Tärkeää on huolehtia myös siitä, että loputkin kunnat täyttävät puitelain velvoitteet. – Näiden töiden tekemiseen kuntien päättäjille ja työntekijöille on annettava nyt kertakaikkisesti työrauha.

   

  Hyvät ystävät!

  Keskusta on taas kerran muutosten ja murrosten keskellä Suomen peräsimessä, johtamassa maan politiikkaa. Ajassa liikkuu paljon, ristikkäiset voimat ovat toisistaan riippumattomia ja hallitsemattomiakin. Pitää kuitenkin tunnistaa myös se, että epävarmuuden aikaa yritetään aina käyttää hyväksi. Meille yritetään tuputtaa välttämättömyyden pakon nimissä ratkaisuja, joiden seurauksena voitolle jäisivät muutenkin menestyvät ja heikompien asema entisestään vaikeutuisi.

  Tähän emme suostu. Keskusta on – tietenkin – muutosten ja uudistusten kannalla. Nurkassa kyhjöttäminen ja sivuun jättäytyvä hällä väliä -meininki ei ole, eikä ole ollut meidän toimintatapamme.

  Muutoksia ei kuitenkaan pidä viedä läpi hinnalla millä tahansa. Suomi pitää säilyttää kokonaisena seuraavalle vuosikymmenelle, eheänä niin taloudellisesti, alueellisesti kuin henkisestikin.

  Keskustan yksi parhaista kiteytyksistä on “Koko Suomen voimavarat käyttöön”. Tämä puoluekokouksen kannanoton otsikko on onneksi jäänyt elämään meidän iskulauseenamme. Se pitää mielestäni ottaa sellaisenaan: koko Suomi ja sen kaikki voimavarat. Kun tämän näin ymmärtää, ei ole olennaista tarkasteleeko Suomea Rovaniemeltä, Jalasjärveltä, Hausjärveltä tai Helsingin Töölöstä. Ajatus ja sen laaja ymmärrys on tärkein.

  Ensi kesäkuussa tässä teidän naapurissanne, Lahdessa, pidetään Keskustan puoluekokous. Kokouksen ajankohta on mitä parhain. Voimme heti uuden kymmenluvun alussa hyväksyä Keskustan poliittiset ja yhteiskunnalliset tavoitteet. Kun myös niihin yhdessä laadittuihin tavoitteisiin sitoudumme, olemme ottaneet tärkeän, ehkä ratkaisevankin askeleen kohti menestystä myös vuoden 2011 eduskuntavaaleissa.

  Omasta puolestani olen valmis tekemään töitä politiikan kaikilla tasoilla Keskustan tavoitteiden

  asettamisessa ja niiden eteenpäinviemisessä. Tätä periaatetta olen noudattanut tähänkin saakka ja lupaan noudattaa myös jatkossa.

  Kiitos!

• Suomi ja Venäjä vuonna 2017
  23.11.2009

  (Kolumni Ilkka-lehdessä 24.11.2009)

  Olemme juuri muistelleet ja juhlistaneetkin monella tavalla Ruotsin ja Suomen valtioyhteisön päättymistä 200 vuotta sitten. Merkkipäivän ja menneiden tapahtumien muisteluksissa ei ole korostunut eroaminen eikä sen alleviivaaminen, että Suomen aika Ruotsin kuningaskunnassa päättyi 1809. Päällimmäisenä ajatuksena juhlinnoissa on ollut se, että näiden kahden itsenäisen valtion yhteistyö ja kanssakäyminen on tänäkin päivänä maailman mittakaavassa ainutlaatuista, sananmukaisesti rajatonta.

  Reilun seitsemän vuoden päässä on edessä toisenlaiset juhlallisuudet ja historian kertaukset. Suomen itsenäisyyden täyttäessä sata vuotta me tiedämme, mitä juhlimme: valtiollista itsemääräämisoikeutta, tasavaltaa ja kansanvaltaa, ehkä vaatimattomaan tapaan myös kansallisia saavutuksiamme. Niistä vähäisin ei ole nousu köyhyydestä Euroopan rikkaimpien maiden joukkoon.

  Samaan aikaan Venäjän kalenterissa sata vuotta tulee kuluneeksi leniniläisestä vallankumouksesta ja tietysti samalla tsaristisen itsevallan ajan päättymisestä.

  Entisinä Neuvostoliiton ja nykyisinä Venäjän federaation naapureina meitä kiinnostaa, mikä osa suuren maan historiasta on eniten esillä vuonna 2017? – En lähde veikkaamaan. Paradokseja ja menneisyyden taakkaa on molemmilla naapureilla omiksi tarpeiksi.

  Nykyinen Venäjä on tehnyt tämän vuosituhannen alussa nopean paluun maailmanpolitiikan ja -talouden tekijäksi. Se on tosiasia. Nousun vipuna ovat erityisesti kaasu ja öljy. Energianmyynti on kokonaisuudessaan ollut Venäjälle erittäin kannattavaa. Siitä on omalta osaltaan pitänyt huolen sotkuinen tilanne Irakissa, Iranissa ja laajemminkin Lähi-idässä.

  Muun Euroopan ja Venäjän yhteistyötä on rakennettu putki kerrallaan. Lisää sidosta aletaan tehdä seuraavaksi Itämeren pohjaa pitkin. Ei ole liioiteltua sanoa, että Euroopan unionin ja Venäjän suhteet nojaavat valtaosaltaan taloudelliseen kanssakäymiseen. Siinä ei ole sinänsä moitittavaa.

  Venäjän talouden rakenne heijastuu myös maan poliittisiin oloihin. Arvuuttelematta sitä, kumpi on syy ja kumpi seuraus, näyttävät energiaraaka-aineiden myyntiin perustuva talous ja erittäin keskitetty poliittinen järjestelmä toimivilta yhdessä.

  Presidentti Medvedevin ja pääministeri Putinin viime viikkojen puheet ennakoivat suuntaa Venäjän talousstrategian muutokselle. Luonnolliseksi tavoitteeksi pitäisi Venäjän nykyjohdon mielestä asettaa energian osuuden vähentäminen viennistä. Korvaavaa vientiä pitäisi löytyä erityisesti korkean teknologian tuotteista.

  Venäjän tavoitteelle uudistaa talouttaan ja tavaratuotantoaan ei pidä hymähtää. Strategia on mahdollista toteuttaa menestyksellisesti, varsinkin jos Venäjä investoi energiataloudesta keräämänsä rahat koulutukseen, infrastruktuuriin ja tuotekehitykseen.

  Tässä kohtaa valon pitää syttyä myös tällä puolen rajaa. Talousoppien mukaisiin suhteellisten etujemme varantoon kuuluu maaraja Venäjän kanssa. Markkinamielessä viiden miljoonan asukkaan Pietari ja Euroopan suurin kaupunki Moskova ovat jo kaksistaan isoja vientikohteita. Vielä tärkeimmäksi ne tulevat monipuolisemman talouden oloissa.

  On selvää, että Suomen talouden uusi nousu muuttaa perinteisen vientimme rakennetta. Meidän kannattaa arvioida, millä uusilla tuotteilla voimme löytää markkinoita Venäjällä. Esimerkiksi osaamisen tuotteistaminen ja suoraan asiakkaalle tarjottavat palvelutuotteet voisivat olla tällaisia uusia toimialoja Venäjän viennissä.

• Kunnille työrauha Paras-hankkeessa
  25.10.2009

  Julkisuudessa on ollut esillä keskusteluavauksena ns. Risikon malli sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiseksi Suomessa. Avauksesta syntynyt keskustelu on ollut monilla alueilla tahallisen harhaanjohtavaa. 

  Kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa edetään hallitusohjelman ja puitelain mukaan. Keskusta pitää kiinni yhdessä sovitusta eli uudistuksessa edetään rakenteista palvelujen parempaan järjestämiseen. Tärkeää on huolehtia myös siitä, että loputkin kunnat täyttävät puitelain velvoitteet.

  Johdonmukaista toimintaa on syytä edellyttää kaikilta toimijoilta niin hallituksessa, ministeriöissä kuin maakunnissakin. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisessä jatkokehittämisen on pohjauduttava PARAS –hankkeessa tehtyihin ratkaisuihin.

   

   

• Uudenmaan maa- ja kotitalousnaisten 75-vuotisjuhlassa
  11.10.2009

  Hallinto- ja kuntaministeri

  Mari Kiviniemi PorvoossaUudenmaan maa- ja kotitalousnaisten 75-vuotisjuhlassa

  lauantaina 10.10.2009

  Arvoisa juhlaväki!

  Haluan onnitella valtiovallan puolesta ja lämpimästi myös omasta puolestani Uudenmaan maa- ja kotitalousnaisia tänä järjestönne merkkivuotena. Itsenäisenä järjestönä maa- ja kotitalousnaiset täyttävät hyvin kaikki ne kriteerit, joilla ansaitaan laatuluokitus “pysyvä ja hyvin säilynyt”!

  Kuitenkin, kuten niin monen muunkin suomalaisen järjestön kohdalla, toimintanne ei suinkaan alkanut vasta perustamiskokouksesta 1934.

  Maa- ja kotitalousnaisten jatkama työ oli alkanut jo paljon aikaisemmin, erilaisissa muodoissaan.

  Siksi, kun nyt vietämme 75-vuotisjuhlaa, voimme yhdistää toimintanne juuret siihen suureen kansalaisten esiinmarssiin, joka erityisesti Pohjoismaissa tapahtui 1800-luvun loppupuolelta lähtien.  – Neuvontatyönne perusta on toki ajassa vielä pidemmällä. Niin kuin teidän kotisivunne kertovat, neuvoja annettiin jo 1700-luvun lopulla hätäleivän valmistukseen.

  Todellinen kansalaisjärjestöjen ja kansalaisyhteiskunnan muotoutuminen alkoi Suomessa viime vuosisadan alkuun tultaessa. Tässä kehityksessä oli tärkeää se, että sivistyneistön ja eliitin rinnalle nousivat tavalliset ihmiset, jotka sosiaalisesta asemasta riippumatta saattoivat liittyä yhteen, perustaa järjestöjä.

  Kansanvalistusseurat, nuorisoseurat, raittiusliike, urheiluseurat, poliittiset puolueet, ja ammattiyhdistykset loivat järjestöjen ja yhdistysten tasolla sitä Suomea, jota nyt voimme kutsua hyvinvointiyhteiskunnaksi.

  Se “valtio”, jonka tervehdystä teille tuon, on paljosta velkaa näille kansalaisten vapaille yhdistyksille. Niissä järjestöissä nimittäin luotiin kansalaisten oma malli – ja pitkälle myös odotukset – uudelle suomalaisten valtiolle.

  Valtio ja julkinen valta ovat sittemmin, itsenäisyytemme aikana, ottaneet kansanvaltaisin päätöksin hoitaakseen näiden kansanliikkeiden esiin nostamia tarpeita ja tavoitteita.

  Tämä vapaan kansalaistoiminnan ja valtiollisen vallankäytön side on tänäkin päivänä kansanvallan ydintä. Siksikin, että valtaosa nykyisistä poliittisista päättäjistä on toiminut kansalaisjärjestöissä ennen varsinaista poliittista uraansa. Kaiken pintakuohunnan pärskeistä huolimatta poliittisen päätöksenteon ja kansalaisjärjestöjen yhteys on mielestäni Suomessa tänäänkin elävää arkipäivää.

  Niin kuin urheilussa tavataan sanoa, kasvattajaseuran merkitys on suuri, vaikka se välillä unohdetaankin.

  Toivon – myös suomalaisen kansanvallan vuoksi – pitäkää itsenne elävänä ja kunnossa! Vain vapaan kansalaistoiminnan rinnalla voi myös kunnollinen kansanvalta elää.

  Hyvät kuulijat,

  Naisten yhteiskunnallisen toiminnan kohdalla tahdotaan aina esittää kysymys, miksi erillisiä “naisjärjestöjä”?

  Kysymys on useasti piikikäs ja tarkoituksena on osoittaa, että naisten omissa järjestöissä kyseessä on joko eriseuraisuus tai suorastaan vähäpätöinen yhteiskunnallinen toiminta.

  Valitettavan usein näille samoille piikittelijöille ei sitten kelpaa sekään, että naiset ja miehet toimisivat yhtä aikaa samassa järjestössä. Sehän arvostelijoiden mielestä taas tarkoittaa, että tasavertaisuus ei toteudu ja naiset ovat alisteisessa asemassa.

  Kumpikin katsanto on sekä historian että nykypäivän valossa väärä.

  Olen taipuvainen ajattelemaan kuten sosiologi Irma Sulkunen. Hän kuvaa erityisesti viime vuosisadan alun maalaisnaisten osallistumista yhdistystoimintaan seuraavasti: “Kysymys oli yksinkertaisesti uudesta yhteiskunnallisesta ja sosiaalisesta järjestäytymisestä, jossa naiset toimivat yhdessä miesten kanssa saman agraarisen perinteen pohjalta”. Ja tähän perinteeseen kuului Sulkusen mukaan, ettei jyrkkää sukupuolijakoa tunnistettu.

   

  Maa- ja kotitalousnaisilla on siis pitkä historia takanaan.

  Sekä maatalouteen liittyvä neuvonta että ruoanlaitto-, siisteys- ja puutarhanhoitoon liittyvä valistus koettiin tärkeiksi keinoiksi yhteiskunnan rakentamisessa ja ruokahuollon vahvistamisessa.

  Järjestön menestyksen määrää sen kyky seurata aikaansa, mutta erityisesti kyky haistella tulevaisuutta ja reagoida siihen ennakoivasti, Maa- ja kotitalousnaiset ovat tästä hyvä esimerkki.

  Järjestönne on ollut mukana maamme hyvinvointiyhteiskunnan synnytämisessä ja rakentamisessa luomalla mahdollisuuksia omavaraisuuden ja ruokahuollon varmentamiseen. Raskasta työtä helpottavien teknisten keksintöjen tekeminen tutuiksi ja oikein hyödynnettäviksi on ollut suurtyö, josta moni maaseudun sukupolvi on syystäkin kiitollinen.

  Vähitellen neuvontyönne tuli mukaan myös ravitsemus- ja terveysneuvontaa sekä jäsenkunnan muutoksen myötä yhä enemmän myös muuta ammatillista neuvontaa sekä yrittäjyyttä.

  Nyt järjestön kautta saadaan kattavasti koulutusta ja neuvontaa maaseudun uusista toimeentulo- ja työmahdollisuuksista. Maa- ja kotitalousnaisten järjestö on ollut esimerkillinen muun muassa maiseman- ja ympäristönhoitoon, hoivaan ja hevosyrittäjyyteenkin liittyvän yritystoiminnan edistämisessä.

  Paikallistasolla järjestön merkitys on erityisen suuri sosiaalisten verkostojen rakentajana ja ylläpitäjänä. Erityisen tärkeää tämä on harvaan asutuilla alueilla, jossa palvelutarjontaa tai harrastusmahdollisuuksia on niukasti.

  Yhdistystoiminta tuo tärkeitä kontakteja, ystävyyssuhteita, mielekästä tekemistä ja yhdessäolon tuomaa mielihyvää ja oppimista sekä luottamusta – siis sosiaalista pääomaa.

   

  Uudenmaan maa- ja kotitalousnaisten toimintaympäristö poikkeaa merkittävästi muusta maasta.

  Alueellamme on maamme ainoa metropolialue. Keskusteluja ja toimintoja leimaakin usein Helsinki- ja kaupunkikeskeisyys, jolloin helposti unohdetaan, että Uusimaa on paljon enemmän: useita pienempiä kaupunkeja, vauraita kuntia sekä luonnonvaroiltaan rikas ja toiminnoiltaan aktiivinen maaseutu.

  Maaseudun elinkeinorakenne on muuttunut merkittävästi: alkutuotanto työllistää Uudellamaalla enää 0,5 % ja sen maaseutualueillakin vain 10, 5% työssäkäyvistä –  palvelusektori kun on se suurin työllistäjä täälläkin.

  Maaseudulla yhä suuremman “ammattiryhmän” muodostaa pendelöijät, jotka löytävät maaseudulta miellyttävän, omaa rauhaa antavan asuinympäristön, mutta joiden työpaikka on oman paikkakunnan ulkopuolella – Uudellamaalla tarkoittaa usein Helsingissä – työpäivien venyessä pitkien työmatkojenkin vuoksi.

  Tämä aiheuttaa haasteita myös järjestötoiminnalle, erityisesti paikallistasolla. Millä keinoilla mukaan saadaan uusia ihmisiä, joilla olisi aikaa ja halua sitoutua oman alueensa toimintaan, kun työpäivää pidentää entisestään päivittäinen matkustaminen?

  Tähän saakka jäsenhankinnassa on ilmeisesti onnistuttu. Silti kannustan järjestöänne aktiivisesti myös miettimään tulevaisuuttaan, toimintojaan ja niitä keinoja, joilla se jatkossakin pysyy elinvoimaisena.

  Tämä maa- ja kotitalousnaisten elinvoima on yhtä tärkeää jäsenten kuin muun yhteiskunnan kannalta. Pirstaleisessa maailmassa tarvitaan jatkuvuutta, historian mukanaan tuomaa kokemusta ja hiljaisen tiedon siirtämistä tuleville sukupolville. Tätä työtä me kansalaisina emme uskalla jättää pelkästään julkisen vallan hoidettavaksi. – Kansalaisjärjestöt ovat se Suomen varmuusvarasto, josta voidaan kriisienkin keskellä saada paljon apua.

  Aika tuottaa tarpeensa ja myös ratkaisunsa, kuten hätäleivän valmistuksen opettamisen ruuan puutteessa eläville, 1700-luvun suomalaisille, osoittaa.

  Uudellamaalla on muusta maasta poiketen myös paljon maahanmuuttajia. Tutkimusten mukaan maahanmuuton ongelmina ovat edelleen kotouttamiskysymykset: mistä saadaan työtä ja toimeentuloa maahanmuuttajille, millä heidät tutustutetaan suomalaiseen arkeen ja sitoutetaan uuteen kotipiiriinsä?

  Järjestötoiminta kokonaisuutena ja erityisesti toiminta paikallistasolla on kotouttamisessa yksi avaintekijöistä. Maahanmuuttajat jäävät usein ulkopuoliseksi asuinpaikkakunnillaan. Uskon, että houkuttelemalla maahanmuuttajat mukaan paikallisyhdistysten aktiviteetteihin helpotetaan muuttaneiden perheiden kiinnittymistä omaan alueeseensa.

  Samalla järjestökin tietysti saa kokemuksia monikulttuurisuudesta. Hyviä esimerkkejä tästä jo onkin. Useilla alueilla on esimerkiksi järjestetty etnisten ruokien kursseja, joissa kouluttajina ovat alueelle tulleet maahanmuuttajat. Voisiko kulttuurivaihto ja monikulttuurisuus olla maa- ja kotitalousnaisjärjestön tulevien vuosien yksi teemoista?

  Hyvät kuulijat,

  Maan hallituksen rooli neuvontajärjestötoiminnan suhteen on antaa taloudelliset mahdollisuudet järjestötoiminnalle ja tukea niitä myös lainsäädännön keinoin.

  Nykyinen hallitus on asettanut kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnan, jonka tehtäviin kuuluu kansalaisyhteiskunnan ja hallinnon vuoropuhelun edistäminen. Hallituksen toukokuussa 2009 hyväksymässä maaseutupoliittisessa selonteossa kansalaistoiminta, ns. kolmas sektori, nostetaan vahvasti esiin ja sen merkitystä muuttuvassa yhteiskunnassa myös palvelujen tuotannossa korostetaan.

  Tämä edellyttää osaamistason jatkuvaa ylläpitoa ja kehittämistä järjestötoimijoiden kentässä, mitä valtiovallan on myös varauduttava tukemaan. Perinteistä kansalaistoimintaa eli vapaaehtoisuuteen perustuvaa yhteistyötä ja yhdessäoloa ei kuitenkaan saa unohtaa eikä sitä ohittaa, niin suuri rooli niillä on ihmisen hyvässä elämässä.

  Valtiontalouden vakavasta tilanteesta huolimatta olemme lähivuosina pystyneet säilyttämään järjestötoiminnan valtionavun tason suhteellisen vakaana.

  Sanon suoraan, että tämä ei pelkkää poliittista hyväntahtoisuutta. Tukeminen on perusteltua, koska haluamme, että kansalaisyhteiskunta säilyy elävänä myös niiden tehtävien takia, joiden hoitaminen ei yksin julkisen sektorin toimin tulevaisuudessa onnistu.

  Olen varma, että lisääntyvä osa ikääntyvien ihmisten hyvästä hoidosta, hoivasta ja inhimillisen arkipäivän järjestämisestä tullaan tekemään julkisen vallan avustuksella mutta vapaiden kansalaisjärjestöjen ja kansalaisten taloudellisten yhteistoiminnan toimesta.

  Ei niin, että julkinen sektori vetäytyisi rahoineen muualle, vaan sen vuoksi, että niin olisi pareet kaikkien, niin ikäihmisten itsensä, kuin omaisten, muun lähiyhteisön ja koko Suomen kannalta.

  Monilla paikkakunnilla on hoiva- ja palvelukodeissa pula tiloista: huoneista, paikasta, jonne siirtyä, kun kotihoito ja omaishoito eivät enää riitä.

  Olen ajatellut, että tässä voisimme ottaa osviittaa historiasta. Vuosisata sitten järjestöjen ohessa perustettiin välttämättömyyden pakosta osuuskuntia tuotannon, kaupan ja rahoitusjärjestelmän tarpeisiin. Sitä, mitä aikaisemmin oli aina tehty itse, siirrettiin yhteisesti rahoitettuun, rakennettuun, omistettuun ja ylläpidettyyn osuuskuntaan tehtäväksi.

  Mitkä vastaavat välttämättömyyden pakot nyt voisivat tulla kyseeseen?  Tämän nykyisen palveluyhteiskuntamme tarpeisiin esimerkki uudesta ponnistuksesta voisi olla palveluja ja hoitoa tarvitsevien omaistemme elämän järjestäminen.

   Julkisen, markkinaperusteisen ja yksityisten ihmisten tekemän hoivatyön rinnalle tarvittaisiin yhteisiä hankkeita, joilla turvattaisiin riittävät tilat ja palvelut vanhusväestölle. Tällainen “Omaisten osuuskunta” rahoittaisi esimerkiksi lisärakennuksia nykyisten palvelutalojen oheen.

  Osuuskunnan jäsenyys takaisi hoitopaikat kunkin tarpeeseen. Jäsenyys velvoittaisi osuuspääoman kartuttamiseen. Jäsenten lisäksi osuuskunta voi tarjota palveluja muillekin, osuuskunnan määrittelemin ehdoin.

  Esitän tämän idean “omaisten osuuskunnasta” tässä juhlassa kahdesta syystä: uskon kansalaisten yhteistoiminnan voimaan ja toisaalta tiedän, että tässä joukossa ei hevin alistuta vain surkuttelemaan olosuhteita vaan kyetään myös käytännön toimiin.

  Kiitoksia, että kutsuitte minut juhlaanne! Toivon teille hyvää, uusiin haasteisiin rohkeasti käsiksi käyvää tulevaisuutta!

  ©

• Perustetaanko “Omaisten osuuskuntia”?
  11.10.2009

  (12.10.2009)

  Nykyinen hyvinvointiyhteiskunta ja -valtio ovat paljosta velkaa kansalaisten vapaille yhdistyksille. Pohjoismainen hyvinvointimalli on kansanliikkeiden tavoitteiden perua. Kansalaisjärjestöissä on nimittäin luotu malli sille, mitä julkinen sektori nykyisellään käsittää. Valtio ja julkinen valta ovat sittemmin ottaneet kansanvaltaisin päätöksin hoitaakseen kansanliikkeiden esiin nostamia tarpeita ja tavoitteita.

  Vapaan kansalaistoiminnan ja valtiollisen vallankäytön side on tänäkin päivänä kansanvallan ydintä. Siksikin, että valtaosa nykyisistä poliittisista päättäjistä on toiminut kansalaisjärjestöissä ennen varsinaista poliittista uraansa. Kaiken pintakuohunnan pärskeistä huolimatta poliittisen päätöksenteon ja kansalaisjärjestöjen yhteys on mielestäni Suomessa tänäänkin elävää arkipäivää.

  Valtiontalouden vakavasta tilanteesta huolimatta olemme pystyneet säilyttämään järjestötoiminnan valtionavun tason suhteellisen vakaana. Tämä ei ole, suoraan sanottuna, pelkkää poliittista hyväntahtoisuutta. Tukeminen on perusteltua, koska haluamme, että kansalaisyhteiskunta säilyy elävänä myös niiden tehtävien takia, joiden hoitaminen ei yksin julkisen sektorin toimin onnistu.

  Lisääntyvä osa ikääntyvien ihmisten hyvästä hoidosta, hoivasta ja inhimillisen arkipäivän järjestämisestä tullaan tekemään julkisen vallan avustuksella mutta vapaiden kansalaisjärjestöjen ja kansalaisten taloudellisen yhteistoiminnan toimesta.

  Ei niin, että julkinen sektori vetäytyisi rahoineen muualle, vaan sen vuoksi, että niin olisi paras kaikkien, niin ikäihmisten itsensä kuin omaisten, muun lähiyhteisön ja koko Suomen kannalta.

  Monilla paikkakunnilla on hoiva- ja palvelukodeissa pula tiloista: huoneista, paikasta, jonne siirtyä, kun kotihoito ja omaishoito eivät enää riitä.

  Voisimme tässä ottaa osviittaa historiasta. Vuosisata sitten järjestöjen ohessa perustettiin välttämättömyyden pakosta osuuskuntia tuotannon, kaupan ja rahoitusjärjestelmän tarpeisiin. Sitä, mitä aikaisemmin oli aina tehty itse, siirrettiin yhteisesti rahoitettuun, rakennettuun, omistettuun ja ylläpidettyyn osuuskuntaan tehtäväksi.

  Mitkä vastaavat välttämättömyyden pakot nyt voisivat tulla kyseeseen? Nykyisen palveluyhteiskuntamme tarpeisiin esimerkki uudesta ponnistuksesta voisi olla palveluja ja hoitoa tarvitsevien omaistemme elämän järjestäminen. Julkisen, markkinaperusteisen ja yksityisten ihmisten tekemän hoivatyön rinnalle tarvittaisiin yhteisiä hankkeita, joilla turvattaisiin riittävät tilat ja palvelut vanhusväestölle.

• Vuodet eivät ole veljiä keskenään
  13.9.2009

  (kolumni Ilkka-lehdessä 1.9.2009)

  Kaksi vuotta sitten sekä Suomen että maailmantalous näytti erittäin valoisalta. Kaikki kansantaloutemme kuvaajat osoittivat vahvan talouskasvun jatkuvan ja työllisyyden edelleen paranevan.

  Vanhasen ykköshallituksen tavoite saada satatuhatta uutta työpaikkaa Suomeen oli toteutunut. Hienoiseksi yllätykseksi työpaikkoja syntyi vielä reippaasti enemmän. Kun inflaatiokin oli harvinaisen alhaalla, kaikki näytti kohtuullisen hyvältä.

  Sen jälkeen olemme saaneet teho-opetusta markkinatalouden kyvystä ajaa itsensä kriisiin vauhdilla.

  Kaasujalka oli hirttänyt kiinni lähinnä Yhdysvaltojen asuntomarkkinoilla, jossa tavallisten ihmisten velan määrä oli kasvanut kestämättömiin mittoihin. – Aidon kasvun päälle oli tullut kupla, johon pumpattiin henkeä riskejä kaihtamatta.

  Nämä perusasiat kriisin syistä on hyvä pitää mielessä. Arvio tehtyjen toimien oikeellisuudesta on helpompaa, kun muistaa tosiasiat kohdalleen.

  Suomen kohtalo kriisin keskellä on kaksijakoinen. Vientiteollisuus on suurissa vaikeuksissa ja sitä myöten työpaikkojen menetys sekä suoraan että välillisesti on kouraissut syvältä. Suomi ei tietenkään tämänkään jälkeen elä ilman teollisuutta, mutta tuotannon rakenne ei varmasti palaa kokonaan entiselleen.

  Suomen vahvuudet ovat myös tulleet näkyviin. Pankkimme kestivät tämän kriisivaiheen hyvin. Se varmistettiin myös poliittisilla päätöksillä kriisin varhaisessa vaiheessa.

  Ykkösasia on kuitenkin ollut se, että olemme voineet tehdä elvytyspolitiikkaa. Se on ollut mahdollista, koska Suomen julkinen talous oli vaikeuksien alkaessa erittäin hyvällä tolalla.

  Elvytystä on voitu tehdä myös lainarahalla, koska julkisen talouden pohja sen kestää. Olisi ollut mahdotonta tukea koko kansantaloutta, yrityksiä ja yksittäisiä ihmisiä millään muulla vaikuttavalla toimella näin nopeasti. Poliittiset päätökset kriisin lievittämiseksi kun ovat kaikki alle 1-vuotiaita.

  Ensi vuoden valtion talousarvion päämaali on työllisyyden parantaminen. Se on parasta lääkettä myös valtion ja kuntien talouden vahvistamiseen.

  Hallitus helpottaa taantumasta johtuvaa kuntatalouden ahdinkoa merkittävästi budjetti- ja kehysriihien päätöksillä. Ilman valtion ja kuntien tasapainottavia toimenpiteitä kuntien tulojen ja ennakoidun menotason välille uhkaa muodostua mittava vaje. Hallitus osallistuu vajeen kattamiseen noin 760 milj. euron panostuksella tänä ja ensi vuonna

  Kuntien tulee itsehallintonsa puitteissa omalta osaltaan vastata vajeen kattamisesta muun muassa rakenteellisin uudistuksin ja tuottavuutta parantavin toimenpitein.

  Myös kuntien investointeja vauhditetaan. Se on perusteltua työllisyyden ylläpitämiseksi ja muutoinkin välttämättömien rakennushankkeiden toteuttamiseksi edullisemman kustannustason oloissa.

  Opetustoimen perustamishankkeisiin, kuten homekoulujen korjaamiseen, kohdennetaan valtionosuutta lisää 48,5 miljoonaa euroa. Sosiaali- ja terveystoimen investointeihin vanhainkotien, terveyskeskuksiin ja päiväkoteihin valtionavustuksia lisätään niin ikään 10 miljoonalla eurolla.

  Maailmanlaajuinen kriisi ei siis ole ajanut Suomea rapakuntoon. Velkaantumisemme on ollut siedettävää sekä yksityistalouksissa että kuntien ja valtion osalta. Julkisella taloudella on nyt ollut tietty vetovastuu, mutta kestävä ratkaisu menestyksellemme on suomalaisten työn tulosten kilpailukykyinen myyminen maailmalle.

  Suomessa on paljon sellaista osaamista, jonka pohjalta voi syntyä parempaa teknologiaa ja ympäristön kannalta kestävää tuotantoa. Tarvitsemme nyt erityisen kiivaasti uutta teollista tuotantoa energiatalouden sopeuttamiseksi öljyn ja kivihiilen jälkeiseen aikaan.

• Alueellistaminen jatkuu vahvasti
  15.6.2009

  (Kolumni Ilkassa 16.6.2009)

  Matti Vanhasen II hallitusohjelmaan on kirjattu: Suomea kehitetään alueellisesti tasapuolisesti, jotta asuminen, työn tekeminen ja eläminen yleensä on tulevaisuudessakin mahdollista koko maassa.

  Osa edellä mainitun toteuttamista on se, että hallitus jatkaa alueellistamista. Käytännössä hallitus sitoutui jo edellisen hallituksen päätöksiin 4 000-8 000 työpaikan alueellistamisesta. Viime viikkoina useampi ministeri on osoittanut irtisanoutumista hallituksen tavoitteista. Ainakin vihreät ja kokoomus ovat viestittäneet, ettei tämä kohta hallitusohjelmasta ole heille tärkeä. Näyttää siltä, että olen lähes ainoa helsinkiläinen ministeri, jota alueellistaminen ei ahdista.

  Alueellistamista jatketaan suunnitelmien mukaisesti. Minulle luovutettiin maanantaina tukitoimintojen alueellistamistyöryhmän loppuraportti ja kielipalvelukeskuksen sijoittamisselvitys. Raportissa on konkreettiset ehdotukset valtionhallinnon kielipalvelukeskuksen perustamisesta, tehtävistä ja sijaintipaikasta. Ehdotukset ovat oikein hyviä ja niitä tullaan valmistelemaan ja viemään käytäntöön.

  Kielipalvelukeskus perustetaan osaksi Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastoa siten, että keskuksen päätoimipaikka on Vaasassa ja sillä on sivutoimipiste Joensuussa. Vaasassa on vahva kaksikielinen toimintaympäristö ja yliopistossa on selkeä painotus ruotsinkieleen. Lisäksi yliopistossa on käännös- ja asiatekstien, termityön ja kielenhuollon asiantuntemusta. Joensuun yliopistossa kääntämistä opetetaan pää- ja sivuaineena englannin, saksan ja venäjän oppiaineissa. Yliopisto tarjoaa myös monipuolista käännösteknologian opetusta.

  Kielipalvelukeskuksen toiminnan käynnistäminen tapahtuu kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa kielipalvelukeskukseen sijoitetaan tällä hetkellä ostopalveluna hankittava ruotsin kielen ja vieraiden kielten käännöstyö. Toisessa vaiheessa keskus- ja aluehallinnon virastoissa sekä ministeriöissä tapahtuvan kääntäjien eläköitymisen myötä ruotsin kielen, muun kuin säädöskääntämisen, ja vieraiden kielten käännöstyö hankitaan kielipalvelukeskukselta.

  Tälläkin on hintansa. Kielipalvelukeskuksen perustaminen maksaa karkeasti noin 1,5-2,2 miljoonaa euroa ja se koskee 20-40 henkilötyövuotta. Säästöjä saadaan keskittämällä nykyisten ostopalveluiden tuottaminen yhteen paikkaan teknologiaa hyödyntämällä, palveluprosesseja kehittämällä ja osto-osaamista vahvistamalla.

  Alueellistamishankkeissa noudatetaan tarkkaa harkintaa ja eri kaupunkien ominaisuuksia vertaillaan tietyn alueellistamisen arviointikehikon mukaan. Kielipalvelukeskuksen sijoittamisselvityksessä vertailtiin viittä kaupunkia ja tarkastelun painotukset ovat toiminnallisissa ja alueellisissa tekijöissä. Toiminnalliselta puolelta tarkastellaan valtionhallinnon kielipalveluiden sijoittumista parhaaseen mahdolliseen toimintaympäristöön, johon kuuluu muun muassa riittävä institutionaalinen perusta ja rekrytointipohja. Alueellisia tekijöitä arvioitaessa on tarkasteltu toimintaympäristön muodostamaa kokonaisuutta muun muassa aluetalouden näkökulmasta. Taloudellisia tekijöitä arvioitaessa on

  tarkasteltu ostopalveluiden tämänhetkisiä kustannuksia ja perustettavan toiminnon kustannuksia (siirtymävaiheen kustannukset). Laadullisessa arviossa on pyritty tarkastelemaan toiminnon uudistumista ja tuloksellisuutta. On huomattava, että perustettava toiminto ei muun muassa edellytä henkilöiden siirtymistä nykyisistä toimipaikoista.

  Kielipalvelukeskuksen osalta on nyt saavutettu ensimmäinen etappi. On aika siirtyä varsinaisiin perustamistoimiin. Samalla kun hommat pyörähtävät käyntiin Vaasassa, jatkuvat selvitystyöt muiden alueellistamishakkeiden osalta eri puolilla Suomea. Tästä Suomen tasapuolisesta kehittämisestä Keskusta haluaa pitää jatkossakin tiukasti kiinni.

• Lautasellinen hyvää ja ravitsevaa ruokaa
  3.5.2009

  Laitamme siihen proteiinia, kuitua, rasvaa – kaikkia tietenkin oikeaoppisesti niin, että vitamiinit ja hivenaineet tulevat mukaan. Terveellinen syöminen on mahdollisuus valtaosalle suomalaisista.

  Maataloutemme tuottaa tarpeemme verran ruokaa. Ruoka riittää kaikille ja laatukin on paikallaan. Ihmisen elämän perusasiat ovat ruokapöydän ääressä suurin piirtein kunnossa. – Sanonnan mukaanhan kovia perunoita ja kuivia halkoja kun riittää, muu alkaakin olla turhuutta.

  Pääsiäisen aikaan kuuluvan lampaanpaistin, mintun ja timjamin makujälki mielessä voi tietysti hetkeksi yrittää nähdä vain kaikki se hyvä, jota elintarviketalous ja maatalous yhdessä kuluttajalle tarjoavat.

  – Suomalainen ruoka on geneettisesti manipuloimatonta, hormoneista ja lääkejäämistä puhtaita elintarvikkeita, joiden alkupisteen löytää melko läheltä ja pystyy paikallistamaan.

  Tällä linjalla siis eteenpäin! Me kuluttajat emme ainakaan valita. Vielä kun viljelijä saisi riittävän palkan työstään, olisi ruokaketju kunnossa.

  Ei kuitenkaan niin auvoista hetkeä, etteivätkö jo uhkapilvet olisi nousussa.

  Maailmassa on kohta yhdeksän miljardia ihmistä. Entistäkään nälkää ei ole lievennetty, saati poistettu ja uusi kolmannes maapallon asukkaita on tulollaan.

  Uudet ihmiset syntyvät valtaosaltaan alueille, joiden elintarvikehuolto on epävarmempi ja puutteellisempi kuin meillä. Yhtään vähemmän oikeutettuja he eivät silti ole saaman päivittäistä ruoka-annostaan.

  Nälkä vie pohjan ihmisen kehitykseltä ja jatkuva nälkä tappaa. Tämä on perusasia, jonka äärellä voimme vain kysyä: aiommeko ratkaista tämän ongelman vai emmekö edes yritä?

  Maailman ongelmat ja maailman mittasuhteet tuntuvat liian isoilta ja osin ruokamarkkinoillakin toimii rahastuksen ja röyhkeyden laki.

  Talouskriisin laukaisemiseen kerätty yhteinen voima antaa kuitenkin lupaavia merkkejä kansainvälisen yhteisön kyvystä toimia, myös isosti, kun tarve vaatii.

  Ei ole kokonaan poissa laskuista, että talouden elvyttämiseen ja luottamuksen lisäämiseeen kootut varat ja voimat tuottaisivat jälkiaallossaan uutta uskoa myös maailman muiden ongelmien ratkaisumahdollisuuksiin.

  Maailmanlaajuisen elintarviketuotannon tuleva linja on monissa käsissä. Ratkaiseeko sen yksi iso manipuloituja siemeniä tuottava yritys vai Maailma kauppajärjestö WTO?

  Tekeekö Suomi linjavalintansa samoin kuin Euroopan unioni, vai pidämmekö sittenkin tärkeimmältä osaltaan kiinni kansallisesta päätösoikeudesta ja valitsemme itse sen, millä tavalla suomalaiset ruokansa tuottavat?

  Meillä on vielä onneksemme kaikki mahdollisuudet käytössämme. Jos pidättäydymme geeni- muunnellusta kasvituotannosta, me voimme tavoitella mahdollisimman luonnonmukaista maataloutta. Näitä mahdollisuuksia pitää katsoa avoimesti ja niin toimien, ettei mikään valinta sulje toista kokonaan pois vaihtoehtojen joukosta ikuisiksi ajoiksi.

  (Ilkka-lehden kolumni 17.4.2009)

• Rantalan ryhmälle vaativa tehtävä
  22.3.2009

  Työmarkkinajärjestöt saivat – ja ottivat – hallitukselta viime viikolla vastaan vaativan yhdeksän kuukauden työtehtävän. Eläketurvakeskuksen toimitusjohtaja Jukka Rantalan vetämän työryhmän pitää tämän vuoden loppuun mennessä tuottaa esitykset, miten suomalaisten todellista työuraa voidaan pidentää viidessätoista vuodessa kolmella vuodella.

  Työurien pidentämisestä käyty keskustelu ei tällä kertaa johda kiistan hautaamiseen työryhmään. Puheiden perusteella tuli täysin selväksi, että kaikki haluavat suomalaisten jaksavan työmarkkinoilla pidempään. Keinot tavoitteen kunnolliseen toteuttamiseen on löydyttävä kuluvan vuoden aikana. 

  Käyty pariviikkoinen keskustelu on osoittanut myös sen, mikä tässä suomalaisessa työelämässä on mennyt metsään. Se ei sittenkään ole se, mille kohtaa lainsäätäjä eläkerajan asettaa, eikä se näytä edes olevan työeläkkeiden taso.

  Eläkekeskustelun kaikkien osapuolten mielestä ydin on siinä, että nyt, vuonna 2009 suomalaisten työympäristö on niin huono, että siitä halutaan hyvin määrätietoisesti irti. Ja mieluimmin heti kuin joskus myöhemmin.

  Eläkekeskustelun varjosta on noussut esiin ilmeisesti jotakin olennaista ja valitettavasti melko kielteistä suomalaisesta työelämästä. Näyttää siltä, että työpaikkojen ilmapiiri on hyvin luotaantyöntävä ja työn tekemisen mielekkyys on monen kohdalla täysin kadonnut.

  On paikallaan kysyä, mikä työelämässä enää on kunnossa? Viimeisen viidentoista vuoden aikana työpaikkojen ongelmalistalla pieleen menneet asiat ovat seuranneet toistaan: loppuun palaminen, työpaikkakiusaaminen ja yleinen työpaikalla viihtymättömyys ovat edeltäneet nykyistä johtajuuskriisiä. Ei ole kohtuutonta olettaa, että joillakin työpakoilla kärsitään kaikista näistä harmeista samaan aikaan.

  Työelämän ongelmien vyyhti vie nyt ihmisiä masentuneina pitkille sairauslomille ja ennenaikaiselle eläkkeelle. Paljosta työelämäpuheesta huolimatta olemme ilmeisesti sittenkin vain hipaisseet työelämän todellisten ongelmien pintaa.

  Työpaikkojen huono ilmapiiri ja suoranainen pahoinvointi on tietysti saatava poistettua, eihän työurien pidentäminen muuten onnistu. Tässäkin Jukka Rantalan työryhmällä on sarkaa kynnettäväksi. Onneksi työmarkkinaosapuolilla on oletettavasti myös maan paras asiantuntemus ratkaista työpaikkojen pahoinvoinnin ongelmia.

  Toivottavasti työmarkkinajärjestöt nyt yhdessä pääsevät sellaisiin lopputuloksiin, että nykysuomalaisillekin tulisi mahdollisuus nauttia työstään ja sen tuloksista. Ja että eläkkeellekin lähdettäisiin hyvillä mielin, ei pakokauhun vallassa.

  Sekä työnantajilla että työntekijäjärjestöillä on kattava järjestelmä – työpaikkojen viimeisimpiin sopukoihin asti ulottuva. Tämän olemassa olevan järjestelmän avulla työviihtyvyyden ongelmiin pitäisi myös pystyä vaikuttamaan.

  Tiedämme tosiasiat – elämme suomalaisten työstä nyt ja huomenna. Olemme oletettua paljon pahemmassa liemessä, jos suomalaisten työpaikat on saatettu sellaiseen kuntoon, että muutaman kuukaudenkin lisäaika omassa työssä saa aikaan paniikkireaktion.

  Uskon kaikesta huolimatta, että työtä tehdään paremmassa ympäristössä kuin viimeaikainen keskustelu antaisi ymmärtää. Siksi on perusteltu syy odottaa Rantalan ryhmältä sellaisia hyviä tuloksia, jotka johtavat kaikkien tavoittelemaan työurien pidentymiseen.

• Kolumni Ilkka-lehdessä 17.2.: “Uuden ajan talouslama”
  17.2.2009

  Elämme maailmanhistorian ensimmäistä globaalia talouslamaa. Väittämä on oikeutettu, vaikka nytkään kaikki maat eivät kärsi talouden alamäestä samalla tavalla, eikä talouden globalisaatio ole peräisin vain kymmenen vuoden takaa. – Espanjalaiset, portugalilaiset ja hollantilaiset globalisoivat maailmantaloutta jo viisisataa vuotta sitten suhteellisen paljon. 

  Satoja vuosia eurooppalaiset hakivat tunnetun maailman ääristä tavaroita, joita täällä ei ollut tai niiden tuottaminen oli hankalaa ja kallista. Paras esimerkki olivat ja ovat mausteet, piti mennä kauppareissulle niin kauas kuin pippuri kasvaa.

  Suhteellisen edun periaate on sitonut maailman alueita yhteen: on käyty keskinäistä kauppaa eri tavaroilla ja erikoistuttu tuotantoon ja tuotteisiin, joissa ollaan suhteellisesti hyviä tai parhaita.

  Suomen nousu maailmanluokan teollisuusmaaksi on kouluesimerkki suhteellisen edun periaatteen toteutumisesta. Meillä on aina ollut puuta ja sitä on osattu hyödyntää. Lisäksi puu on raaka-aineena joustanut kysynnän muutoksiin.

  Puusta on ollut moneksi vientimarkkinoilla. On voitu myydä tervaa laivoihin, tukipuita hiilikaivoksiin, sahatavaraa rakentamiseen sekä puukuitua selluksi ja paperiksi. – Suomen osalta suhteellisen edun periaate on siis nojannut yhtälöön, jossa luoja loi olosuhteet, insinööri ja kysyntämarkkinat hoitivat loput.

  Nykyinen maailmanlaajuinen kauppa on rakenteeltaan kuitenkin toisenlaista kuin on totuttu. Samoja ja samankaltaisia tuotteita tehdään ympäri maailman. Ja, mikä saattaa aina välillä kummastuttaa, näitä kaupataan toinen toisillemme ristiin.

  Kuten on huomattu, esimerkiksi kiinalainen maito saattaa löytää tiensä suomalaisen lähikaupan valikoimaan vaikkapa suklaapatukan ryydittäjänä.

  Kaikki tekevät kaikkea ja kilpailu käydään kuluttajan sielusta paitsi laadulla mutta myös markkinoinnilla. Talousteoreetikot ovat myös huomanneet, että käytännössä saman tuotteen erilaiset versiot kannattavat valmistajilleen.

  Nobelin palkinnon saanut taloustieteilijä Paul Krugman väittää, että tulojen kasvaessa me kuluttajat haluamme ostaa uusia “muunnelmia”, sen sijaan että ostaisimme vanhoja hyödykkeitä enemmän. Tämä on johtanut pikkuhiljaa maailmanlaajuiseen tuotannon perustan samankaltaistumiseen, jossa raha- ja tavaravirrat risteilevät pitkin poikin.

  Saman kaman myyminen erilaisessa paketissa on tuttu hokema. Nyt se on todellisuutta maailmankaupassa. Miten tämä kaupan rakenteen koettu muutos vaikuttaa sitten nykyisen laman kestoon ja syvyyteen, ei ainakaan vielä ole tiedossa.

  Väliaikaista hyötyä saavat kyllä nyt ne maat, jotka voivat valuuttakurssiensa heikentyessä valloittaa uusia markkinoita tuotteilleen. Kuluttajan silmissä tutunoloinen tuote, jossa hinta on alhainen, houkuttelee tietysti enemmän. Varsinkin, jos omassa lompakossa on entistä vähemmän rahaa.

• “Päätös yhteisöverosta kevään aikana”
  11.2.2009

  (Ilkka-lehti ym., 9.2. 2009)

  Hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi (kesk.) sanoo, että hän on saanut esityksestään kuntien yhteisövero-osuuden nostamisesta myönteistä palautetta.

  Päätös voidaan tehdä vielä kevään aikana. – Hallituksessa ymmärretään hyvin se, ettei tässä taloustilanteessa pidä ajaa kuntia irtisanomisiin ja lomautuksiin. Kuntien tasavertaisista palveluista kaikille suomalaisille pitää huolehtia, hän painottaa.

  Kiviniemen mielestä yhdistymismahdollisuuksia on edelleen erikokoisissa kunnissa. Ensi vuoden alussa tehdään ainakin kolme liitosta, joissa on mukana kahdeksan kuntaa. Vuoden 2010 saldoksi näyttää tulevan 11 kunnan yhdistyminen kolmeksi kunnaksi. Vuonna 2013 kaksi kuntaa on lyömässä hynttyynsä yhteen.

• Portti avattiin Vanhasen suurohjelmaan
  9.2.2009

  Hallituksen viime viikon talouspaketti tukee monin tavoin työllisyyttä, jonka vuosia jatkunut hyvä kehitys on nyt kääntynyt huonoon suuntaan. Irtisanottujen ja lomautettujen määrä kasvaa aivan liian nopeasti. Työllisyyden heikkeneminen on välitön seuraus viennin nopeasta supistumisesta.

  Taantuman ja laman rajalla on liikuttava kuin keväisillä jäillä: paras olisi päästä mahdollisimman nopeasti kovalle maalle, mutta hosumatta, ettei itse riko jäätä allaan.

  Julkinen talous on elvyttänyt viime elokuusta lähtien monella tavalla. Työhön kannustavat verokevennykset ovat pitäneet suomalaisten kulutusmahdollisuudet toistaiseksi hyvänä.

  Yritysten rahoituksen turvaamiseksi on käytetty pankkitukea lukuun ottamatta kaikkia muita keinoja. Rahoitusmarkkinoiden toiminta elpyy myös Suomessa heti, kun kansainvälinen alan sisäinen luottamus palautuu. Korkojen alhaisuus vaikuttaa ennen pitkää myös yksityisiin investointeihin myönteisesti.

  Valtio ryhtyy myös investoimaan entistä enemmän. Investoinnit kohdistuvat paitsi liikenneväyliin ja rakentamiseen myös erittäin määrätietoisesti tutkimus– ja tuotekehitystyöhön. Yritysten henkilöstön osaamispääoman kartuttaminen onkin tässä tilanteessa erittäin hyvä vaihtoehto toimettomuudelle.

  Kokonaisuudessaan valtion elvytyspaketti vastaa minikoossa sitä suurta ohjelmaa, jonka Keskustan puheenjohtaja Matti Vanhanen esitteli tammikuun puolessavälissä Tampereella. Puheenjohtajan suurohjelman aikajänne on kymmenen vuotta. Nyt tehdyt päätökset avaavat portin Vanhasen hahmottelemaan toimintalinjaan.

  Kaikilla nyt käyttöön otetuilla keinoilla on mahdollista välittömästi käydä talouslamaa vastaan. Vaikka aina voi vaatia enemmän, nyt on viisasta jättää vielä liikkumavaraa huomisellekin. Tämän taantuman tyrskyt muuttavat varmasti sekä yritysten, pankkien että yksityisten ihmisten käyttäytymistä. Kukaan ei vielä voi varmaksi sanoa, mitä nämä muutokset sitten tuovat tulessaan. Siksi: varmuus on paras.

  Valtion elvytystoimilla on vaikutuksensa myös kuntien talouteen. Valtion viime viikon talouspaketin myötä eri puolilla Suomea saadaan liikkeelle monta kauan kaivattua korjaushanketta. Valtion rahalla kohennetaan muun muassa päiväkoteja, kouluja ja liikuntapaikkoja. Myös uusia hankkeita voidaan ryhtyä rakentamaan.

  Valtion elvytys pitää ulottaa laajemminkin kuntiin. Kuntien valtionosuuksiin tarvitaan lisärahaa kymmeniä miljoonia euroja. Tämä siksi, ettei minkään kunnan edellytyksiä huolehtia palveluistaan vaaranneta.

  Uuden vuoden myötä yhteisöveron tuotto on voimakkaasti laskenut. Yhteisöveron tuotosta pitäisi nyt ylimenotilanteessa suurempi osuus antaa kunnille. Täällä toimella voidaan saada jopa satojen miljoonien eurojen tasapainottava vaikutus kuntatalouteen. – Kela-maksun poisto vähentää omalta osaltaan merkittävästi kuntatyönantajan palkkakustannuksia.

  Kuntatalouden tilannetta arvioidaan kokonaisuudessaan tarkemmin hallituksen kehysneuvottelujen yhteydessä maaliskuussa. Siinä yhteydessä myös uudet kuntataloutta koskevat päätökset voidaan luontevasti tehdä.