Ajankohtaista

  • 9.11.2010

    Lamasta toipuva Suomi on vaarassa jäädä kiinni hitaaseen kasvuun. Meitä haastavat yhä avoimempi maailmantalous ja ikääntyvä väestömme. Mikäli emme ole valmiita uudistumaan, edessämme on näivettyvä talous. Tätä emme halua.

    Uhka on aito. Tänä päivänä sataa työikäistä suomalaista kohden on aina viisikymmentä lasta tai eläkeikäistä. Jo 15 vuoden päästä lapsia ja eläkeikäisiä on peräti seitsemänkymmentä ja siitä luku nousee edelleen.

    Näivettyvässä Suomessa joutuisimme etsimään vastauksia kysymyksiin, joita emme haluaisi edes kuulla: Ketkä kovan työn tehneistä eläkeläisistämme ovat ansainneet säädyllisen hoivan ja ketkä taas eivät? Ketkä jaksavat tehdä ylipitkää työpäivää ja ketkä taas uupuvat?

    Näiden sijaan teen kaikkeni löytääkseni vastauksen kysymykseen mistä lisää käsipareja ja päitä huolehtimaan heistä, jotka eivät itse siihen kykene. Vastaan, että tulevaisuuden Suomessa on lähdettävä nykyistä laajemmalla rintamalla mukaan työelämään.

    Työttömyyttä on vähennettävä. Tämä edellyttää määrätietoisuutta poliittisilta päättäjiltä. Vanhasta työstä olisi päästävä kiinni uuteen työhön mahdollisimman nopeasti, nykyistä lyhemmillä työttömyysjaksoilla. Työtä olisi myös löydyttävä kullekin kykyjensä mukaan. Myös osatyökykyisten on päästävä takaisin työelämään. Työelämän tukijärjestelmät on rakennettava tavoitteita paremmin tukeviksi.

    Ehkä tärkein on kuitenkin tässä. Puhuessani maanantaina Yrittämisen tulevaisuus -seminaarissa vetosin paikalla olleisiin yrittäjiin voimakkaasti suomalaisen työn puolesta. Tarvitsemme kipeästi uusia innovaatioita, investointeja ja niiden rohkeita toteuttajia.

    Tätä varten suomalaisille yrityksille on luotava edellytykset työllistää. Vain siten voimme saada koko Suomen voimavarat käyttöön ja yhä useamman suomalaisen mukaan töihin.

    Hallitus jatkaa vahvaa työtään yrittäjyyden edistämiseksi. Ensi vaalikaudella yrittäjyyden merkitys kasvaa entisestään. Yrittäjäpolitiikan tavoitteista ja sisällöstä on linjattava heti vaalikauden alussa.

    Linjaus koskisi niin tutkimus- ja tuotekehitystukieurojen suuntaamista kaupallistamiseen, valtion riskin lisäämistä yritysrahoituksessa, byrokratian rohkeaa keventämistä kuin verotuksen kannustavuuden säilyttämistä.

    Olen siis valmis sijoittamaan verovaroja nykyistä enemmän työtä ja toimeentuloa Suomeen tuovaan yrittäjyyteen. Vastineeksi vaadin sitoutumista suomalaiseen työhön.

    Uskon, että tässä on toimiva yhtälö. Investoimalla maahamme ja osaamiseemme teemme asiat entistä paremmin ja luomme uusia työpaikkoja. Työpaikkojen tulee olla kuitenkin sellaisia, jossa viihtyy ja johon saa perhe- ja muun elämänsä luontevasti sovitettua.

    Tätä ajatusta vasten en voi yhtyä viime viikolla julkituotuun esitykseen työntekijöiden lomien lyhentämisestä. EK:n väistyvän puheenjohtajan ajattelu lähtee varmasti samasta huolesta ikääntyvän Suomen hyvinvoinnista. Keino on kuitenkin väärä.

    En usko, että lomista nipistäminen johtaisi välttämättä edes työnantajan kannalta hyvään lopputulokseen. Tästä kertoo työstä uupuneiden tämänhetkinen lukumäärä. Lepoa työstä tarvitsee niin yrittäjä kuin työtekijäkin. Jaksava ja innostunut saa aina enemmän aikaan vähemmässä ajassa kuin väsynyt ja välinpitämätön sitä pidemmässä ajassa.

    Sen sijaan pidän ehdotusta pätkätyöläisten vuosilomapankista kehittämisen arvoisena. Tauko työstä kuuluu pätkäpuurtajallekin. Meille kaikille oma perheemme ja lastemme kanssa vietetty aika on aivan yhtä tärkeää ja arvokasta.

    Turun Sanomat 10.11.2010, kolumni

  • 7.11.2010

    Arvoisat juhlavieraat,

    Aseman Lapset perustettiin 20 vuotta sitten aikana jolloin lama teki tuloaan. Työpaikkojen katoamiset ja julkisen puolen supistukset näkyivät suoraan lasten ja nuorten arjessa. Aikuisten mukanaan tuoma turva niin kotona kuin kouluissa väheni.

    Osa nuorista näytti liikkuvan huonossa seurassa. Kadulla aikaansa viettävien lasten tilanteeseen havahtuneet ihmiset eivät jääneet toimettomana seuraamaan tilannetta. He päättivät perustaa yhdistyksen, jonka 20-vuotista taivalta tänään juhlimme.

    Yhdistys syntyi suoraan nuorten tarpeeseen. Ennen kaikkea tarpeeseen viettää aikaa turvallisten aikuisten kanssa ja saada tekemistä.

    Yhdistyksen tavoitteiksi asetettiin nuorisotyön tuominen nuorten kokoontumispaikkoihin, kontaktikahvilan perustaminen rautatieaseman läheisyyteen ja päihteiden käyttöä ehkäisevän työn lisääminen. Ne olivat tavoitteita, joita me pidämme nyt itsestään selvyyksinä. Mutta 20 vuotta sitten kadulla tehtävä nuorisotyö ei ollut arkipäivää.

    Hyvät kuulijat,

    Aseman Lasten perustamisen aikaiset haasteet lasten ja nuorten elämässä eivät ole kadonneet. Päinvastoin tuntuu, että ongelmista tulee entistä monimuotoisimpia ja vaikeampia tarttua. Tämän ei pidä kuitenkaan antaa lannistaa.

    Lasten ja nuorten hyvinvoinnista huolehtiminen on yksi yhteiskunnan tärkeimmistä tehtävistä. Tämä tunnustetaankin laajalti. Hyvinvoinnin laiminlyönnistä voi muodostua koko yhteiskunnan kipupiste. Ennen kaikkea se vaikuttaa jokaisen lapsen ja nuoren tulevaisuuteen.

    Aseman Lasten toiminnan punaisena lankana on ollut 1990-luvun alusta saakka turvallisen aikuisen seura ja tuki nuorelle. Tämä tarve ei ole kadonnut.

    Tänäkin päivänä monet nuoret elävät liikaa ilman aikuisten tukea. Aikuiset monesti ajattelevat, että nuoret pärjäävät keskenään, vaikka oikeasti he tarvitsisivat vielä vanhempien huomiota ja hoivaa.

    Nuoret toivovatkin vanhemmilta enemmän osallisuutta ja kiinnostuksen osoitusta nuorten elämää kohtaan. Vanhempien kanssa vietetty aika koetaan tärkeänä. Monesti sen ei tarvitse olla kummempaa kuin vain tavallinen arkinen yhdessä oleilu.

    Vanhemmuutta kukaan ei ole määritellyt helpoksi tehtäväksi. Se on yksi elämän vaativimmista, mutta samalla palkitsevimmista asioista. Moni kokee neuvottomuutta nyky-yhteiskunnan haasteiden edessä.

    Lapset ja nuoret tarvitsevat elämän opettajaa, joka opettaa arkielämän taitoja sekä oikean ja väärän eroa. Tarvitaan myös rajojen asettajaa, joka luo turvallisuuden tunteen rajojen kautta oli kyseessä sitten vaikka vuorokausirytmi. Lapset ja nuoret tarvitsevat keskustelijaa, kuuntelijaa, ristiriidoissa auttajaa ja kannustajaa.

    Hyvät kuulijat,

    On toki hyvä muistaa, että ylivoimaisesti suurimmalla osalla lapsista ja nuorista, joilla asiat hyvin. Samoin perheen arvostus on lisääntynyt suhteessa työelämään sitten 1990-luvun alun. Kotikasvatuksen tyyli on muuttunut parempaan suuntaan. Väkivallan käyttö kasvatuksessa on onneksi vähentynyt.

    Kipukohta on lasten eriarvoistuminen. Osalta vanhemmista puuttuu taito myönteiseen kasvatukseen ja rajojen asettamiseen. Parisuhde-, mielenterveys- ja päihdeongelmat rasittavat perheitä. Työelämän kiivas tahti ja uralla eteneminen menevät lasten tarpeiden ohi.

    Vanhempien kasvatusvastuuta ja sen tarvitsemaa aikaa on tärkeä arvostaa työelämässä – se koskee myös murrosikää.

    Suomessa ilta-, yötyö, vuorotyö ja viikonlopputyö sekä sesonkityö lisääntyvät koko ajan, mutta hyvin vähän keskustellaan 24/7 –yhteiskunnan vaikutuksista lapsiin ja lapsen edusta näissä tilanteissa. Vanhemmat joutuvat usein vaikeisiin valintoihin, jos esimerkiksi molemmilla vanhemmilta edellytetään vuorotyötä.

    Norjassa asiaan on puututtu niin, että työnantajalla on velvollisuus tarjota toiselle vanhemmalle päivätyötä, jotta vähennetään vuorohoidon tarvetta. Suomessa on 8 prosenttia lapsista vuorohoidossa. Olisiko meilläkin uusien toimintamallien vuoro?

    Hyvät kuulijat,

    Elämäntilanteet vaihtelevat ja arvokasta aikaa nuorille voi myös antaa joku muu turvallinen aikuinen. Se voi hyvinkin olla vapaaehtoinen aikuinen Walkers –kahvilassa. Turvallinen aikuinen, jolla on aikaa kuunnella ja olla kiinnostunut nuoresta.

    Neljä vuotta Aseman Lasten perustamisen jälkeen avattiin Helsingin Kluuvissa ensimmäinen Walkers -kahvila eli Kulkijoiden kohtaamispaikka, jonne myös alle 18-vuotiaat kävijät olivat tervetulleita. Se saavutti nopeasti valtavan suosion ja yleisen mielenkiinnon.

    Walkers on rento tapa kohdata aidosti ihmisiä, sekä nuoria että aikuisia. Siellä on mahdollisuus vain hengailla ja siellä toimivilla aikuisilla vapaaehtoisilla on oikeasti aikaa olla nuorten kanssa.

    Walkers toiminta levisi nopeasti myös muualle Suomeen. Kahviloita on syntynyt ja lakannut olemasta matkan varrella. Tällä hetkellä niitä on 14. Pohjoisin on Kuusamossa ja eteläisin Hangossa.

    Monien vaiheiden, myös hiljaisten vuosien, jälkeen avattiin viime syksynä Walkers-kahvila vanhan linja-autoaseman päätyyn Kampissa. Kampin kauppakeskuksesta kun oli syntynyt ” Suomen suurin nuorisotalo”.

    Kaikille työntekijöille ja vapaaehtoisille kautta maan kuuluu suuri kiitos, että olette olleet nuorten käytettävissä. Olette olleet läsnä.

    Hyvät kuulijat,

    Monella nuorella on tänä päivänä vaikeuksia sosiaalisissa tilanteissa toisten kanssa. Käyttäytyminen toisia nuoria, ja aikuisia kohtaan saa monesti huolestumaan.

    Osalla nuorista on elämässään vallalla näköalattomuus. Koulu ei kiinnosta, voidaan valvoa, pelata ja roikkua netissä. Ja ei ole ajatustakaan mihin se johtaa.

    Nuorena useat asiat tuntuvat pahalta. Lukujen valossa voidaan todeta, että Suomessa joka viides nuori kärsii jonkin asteen mielenterveydellisistä ongelmista. Hoitamattomana se usein puhkeaa aikuisiässä vakavana masennuksena.

    Niinpä Aseman Lasten Friends-ohjelman kaltaisen ennaltaehkäisevän työn merkitys on erittäin tärkeää. Ohjelma alkoi neljä vuotta sitten pienenä kokeiluna Helsingissä. Siitä on tullut hyvin suosittu ja nyt se toimii ala- ja yläkouluissa eri puolilla maatta.

    Kouluissa toteuttava, koko luokalla suunnattu ahdistusta ja masennusta ennaltaehkäisevä sekä mielenterveyttä edistävä ohjelma on todettu niin kansainvälisissä kuin kotimaisissakin tutkimuksissa vaikuttavuudeltaan hyväksi.

    Oppilaiden myönteisen minäkuvan ja omanarvontunteen vahvistaminen antaa sekä uskoa omaan kyvykkyyteen että eväitä elämään. Omien tunteiden tunnistaminen ja käsitteleminen sekä myönteinen ajattelumalli ovat merkittäviä elementtejä. Tärkeää on myös käydä läpi selviytymiskeinoja vastoinkäymisten ja pettymysten varalle. Elämä ei ole aina yhtä ruusuilla tanssimista.

    Hyvä itsetunto ja mielen hyvinvoinnin vahvistuminen osaltaan ehkäisevät myös päihteiden väärinkäyttöä ja syrjäytymistä. Kouluissa toteutettavien oppituntien lisäksi on tärkeää, että kotitehtävien ja vanhempainiltojen kautta aktivoidaan kotien keskustelukulttuuria. Näin saadaan myös vanhemmat mukaan kehittämään lasten ja nuorten tunnetaitoja.

    Ja sitten pitäisi huolehtia siitä, ettei yksikään nuori pääsisi sanomaan, että hänellä ei ole yhtään ystävää. Tällä hetkellä liian moni sanoo niin. Yksinäisyydelle ei valtiovalta paljonkaan voi tehdä, mutta tässäkin kuten monessa muussa asiassa korostuvat kansalaisjärjestöjen merkityksellinen työ ja meidän jokaisen kanssaihmisen rooli.

    Hyvät kuulijat,

    Nuorisotyöttömyys on asia, jolle ei voi kääntää selkäänsä. Meillä on nuoria, jotka ovat totaalisesti tyhjän päällä. Tähän joukkoon kuuluvat he, jotka eivät ole työssä tai koulupenkillä, suorittamassa ase- tai siviilipalvelusta. He eivät ole ilmoittautuneet työttömiksikään.

    Osa nuorista on jättänyt peruskoulun suorittamatta loppuun. Osa nuorista ei ole suorittanut peruskoulun jälkeistä tutkintoa.

    Tämä ei ole kenenkään tahtotila. Valtiovallan toimin on suunnattu nuorille lisää aloituspaikkoja toisen asteen ammatilliseen koulutukseen ja erityisiä työllisyystoimia asian helpottamiseksi. Etsivää nuorisotyötä on vahvistettu. Tehdään töitä, jotta nuorten tulevaisuuden näkymät saadaan käännettyä positiivisempaan suuntaan.

    Suuri haaste meille on, että on päässyt syntymään ylisukupolvista työttömyyttä ja köyhyyttä. Huono-osaisuus periytyy. Emme saisi ohjata nuoria suoraan toimeentuloluukulle.

    Jokainen meistä on lahjakas omalla tavallaan. Meidän on saatava nuoret uskomaan itseensä. Meidän on myös saatava nuoret näkemään oman toiminnan merkityksellisyyden hyvinvoinnilleen.

    Arvoisat juhlavieraat,

    Nuoret ovat entistä enemmän verkossa. Siellä tapahtuvaa nuorisotyötä on kehitetty ja sitä vahvistetaan. Se ei kuitenkaan korvaa kasvokkain kohtaamisia.

    Te, jotka 20 vuotta sitten puheen sijasta toimitte, niin kiitokset aktiivisuudestanne. Vuosien varrella on lukuisat Aseman Lasten työntekijät ja vapaaehtoiset ovat olleet siellä missä nuoretkin – kaupungilla, kouluissa, kahviloissa, festareilla ja kadulla. Olette antaneet tukenne sitä haluaville ja tarvitseville. Aina ei ole ollut helppoa.

  • 14.10.2010

    Tällä viikolla Euroopan liberaalidemokraattinen puolue eli ELDR järjestää puoluekokouksensa Helsingissä. Kokouksen erityisteemana on vastausten löytäminen Euroopan demografisen muutoksen haasteisiin. Niitä ovat mm. työvoiman riittävyys, työelämän kehittäminen, eläketurva ja vanhuspalvelujen järjestäminen.

    Keskustelu koskettaa koko Eurooppaa. Suomi valtiona ja keskusta puolueena ovat monella tapaa edelläkävijöitä tässäkin aihepiirissä.

    Keskustan Eurooppa-politiikan toimintatapoja ovat aina olleet avoimuus, kansanvaltaisuus ja tehokas vaikuttaminen.

    1990-luvun alussa keskustajohtoinen pääministeri Esko Ahon hallitus raivasi Suomen tien Euroopan unionin jäseneksi. Keskustalle oli tärkeää, että EU-ratkaisulla olisi kansan tuki, minkä vuoksi jäsenyysasiassa käytiin meillä harvinainen kansanäänestys. Sen tulos ei olisi ollut myönteinen, ellei neuvotteluissa olisi pidetty huolta kaikkien suomalaisten ja koko Suomen eduista. Yhtäaikaisesti vaativan EU-jäsenyysprosessin kanssa Suomessa toteutettiin historiallisesti merkittäviä taloutta tervehdyttäviä ja yhteiskuntaa kansainvälistäviä ratkaisuja. Tuolloin tehdyt rakenteelliset uudistukset sekä tutkimukseen ja kehitykseen tehdyt mittavat satsaukset rakensivat pohjaa Suomen menestykselle ja hyvinvoinnin kasvulle. Näihin Suomen kokemuksiin onkin parin menneen vuoden aikana usein viitattu kansainvälisillä areenoilla esimerkkinä onnistuneesta laman hoidosta ja uuden kasvun luomisesta.

    Keskusta palasi pääministeripuolueeksi vuoden 2003 eduskuntavaalien myötä. Toimintalinjana on ollut ja on löytää asialähtöisesti ne yhteistyökumppanit, joiden kanssa saamme aikaan toivottuja tuloksia. Johtamani EU-politiikka ei perustu mihinkään kaavamaiseen oppirakennelmaan, vaan pyrkimykseen Suomen kannalta kulloinkin parhaaseen mahdolliseen vaikutusasemaan. Myös keskustan oman eurooppalaisen puolueperheen, ELDR:n merkitys vaikutuskanavana on vahvistunut Euroopan poliittisen muutosvirtauksen myötä. ELDR:ään kuuluva puolue, tai useampi sellainen, on edustettuna usean EU-maan hallituksessa. Näistä hallituksista viittä johtaa keskustaliberaali pääministeri.

    Euroopan komission jäsenet ovat riippumattomia jäsenvaltioista ja puolueista, mutta voimme todeta, että nykyisen komission jäsenistä noin kolmanneksella on keskustaliberaali poliittinen tausta. Liberaali- ja demokraattipuolueiden valtaa Euroopan parlamentissa on joskus tarpeettomasti vähätelty. ALDE-ryhmällä on 85 paikkaa. Monissa asioissa se on vaa’ankieliasemassa tärkeistä asioista päätettäessä ja saa siten parlamentin päätöksiin omat painotuksensa vähintäänkin tyydyttävästi läpi.

    Mitä tulee kokouksen teemaan, väestön ikääntymiseen ja sen asettamiin haasteisiin, olemme eurooppalaisen valtavirran kärjessä. Suomen linjaa näissä kysymyksissä hämmästelevien on hyvä tietää, että mm. Saksassa, Iso-Britanniassa, Ruotsissa ja Hollannissa pohditaan asioita aivan samassa hengessä kuin meillä: työ on voitava sovittaa paremmin osaksi elämän kokonaisuutta, nuoret saatava työelämään aiemmin ja vanhuksille turvattava hyvä hoito ja arvokas elämä.

    Tämän radikaalimpia eivät Euroopan liberaalien näkemykset ole kansalaisille läheisimmissä asioissa.

    Kolumni julkaistu Turun Sanomissa 13.10.2010

  • 28.9.2010

    Suomalaisessa työelämässä on jotain vialla. Sen tietävät kaikki, ja jokainen osaa kertoa ikäviä juttuja tavallisilta suomalaisilta työpaikoilta: on ylikuormitusta ja huonoa johtamista. On epämääräisiä ja koko ajan muuttuvia toimenkuvia. Kiire on läsnä koko ajan. Vaatimusten, oikeiden ja väärien, alla moni uupuu.

    Kun tähän yhdistetään se tosiasia, että ihmisten pitäisi jaksaa töissä nykyistä pidempään, ei ole ihme, että monella nousevat karvat pystyyn. 

    Kun kansalainen kertoo työelämän ongelmista ja päättäjä sanoo, että työuria on pidennettävä, keskustelut eivät kohtaa. 

    Suurin ongelma ei ehkä sittenkään ole se, mihin ikään lainsäätäjä eläkerajan asettaa, eikä edes kertyvän työeläkkeen euromäärä. Ongelmat ovat syvemmällä. Niihin on tartuttava tosiasioita silmiin katsoen, mutta rehdissä hengessä ja yhteistyöllä.

    Eläkekeskustelun varjosta on noussut esiin jotakin olennaista ja melko hälyttävää suomalaisesta työstä ja yhteiskunnasta.

    Mikä tässä suomalaisessa työelämässä on mennyt metsään?

    Moni suomalainen viihtyy työssään, mutta yhtä totta on se, että moni kokee työympäristönsä niin kuormittavaksi että haluaa siitä määrätietoisesti eroon – mieluummin heti kuin joskus myöhemmin. Eläke tuntuu ainoalta pelastukselta.

    Työurien pidentäminen – sillä hitaalla aikataululla, josta on nyt keskusteltu – ei ole niin dramaattista kuin on annettu ymmärtää. Sillä on kuitenkin erittäin merkittävä rooli Suomen ja suomalaisten selviytymisessä seuraavan kymmenen, kahdenkymmenen vuoden aikana.

    Työ luo turvaa ja työ luo osallisuutta. Työpaikka on paljon enemmän kuin toimeentulon lähde.

    Työ kasvattaa Suomen varallisuutta ja on panos hyvinvointiyhteiskunnan kakun kasvattamiseksi. Työn arvostuskin on korkealla: useimpien suomalaisten mielissä työ on – ongelmista huolimatta – enemmän elämän rikastuttaja kuin sen vaikeuttaja.

    Työpaikoilla on esimiehiä ja alaisia, johtajia ja johdettavia. Suomalaisen johtamiskulttuurin haasteisiin on pureuduttava kunnolla. Koulutusjärjestelmämme, erityisesti sen korkeakouluasteella, on annettava jatkossa paremmat valmiudet ihmisten johtamiseen ja vuorovaikutustaitoihin.

    Vika ei aina ole vain esimiehen johtamistaidoissa tai työpaikan tavoitteissa, vaan vastuussa olemme me kaikki.

    Keskustalaisen työelämäpolitiikan ytimessä on ajatus työstä, joka on ihmistä varten ja työstä, jota ihmiset tekevät toisiaan varten hyvän elämän mahdollistamiseksi.

    Työelämä muuttuu aikaisempaa monimuotoisemmaksi. Työsuhteiden pirstoutuminen, työn ja vapaa-ajan sekoittuminen, perusteettomat pätkätyöt, työsuhteen ja yrittäjyyden välisen rajan hämärtyminen ovat tämän päivän ilmiöitä.

    Tulevaisuuden työuraan mahtuu useita työsuhteita, työttömyyttäkin, lastenhoitoa tai omien vanhempien hoitoa, koulutusta ja yrittäjyyttä. Työyhteisöt ovat monikulttuurisempia ja työtovereiden ikähaitari on laveampi.

    Ikääntyneet työntekijät on otettava paremmin huomioon työssä jaksamisen parantamiseksi. Joustavuus ja mahdollisuudet hallita omaa työtään ovat hyväksi havaittuja keinoja.

    Jokaiselle meille on tärkeätä, että voimme toteuttaa itseämme työn kautta. Työntekijöillä on oltava mahdollisuus ylläpitää ja kehittää ammattitaitoaan läpi työuran.

    Kaikkien on saatava työssään onnistumisen kokemuksia ja koettava, että häntä kohdellaan oikeudenmukaisesti työyhteisön jäsenenä.

    Työnantajan etu on työssään viihtyvä työntekijä. Siihen kannattaa satsata. Suomalainen työelämä on täynnä hyviä esimerkkejä toimivista työyhteisöistä ja ratkaisuista, jotka parantavat työssä jaksamista.

    Kolumni Ilkka-lehdessä 28.9.2010

  • 6.9.2010

    Hyvät kuulijat, arvoisat juhlavieraat,

    Lämmin kiitos kutsusta tulla puhumaan juhlaanne. Vahva kotiseuturakkaus Siltamäki-Suutarilan alueella tuntuu ja näkyy tässäkin tilaisuudessa kuten aiemmin päivällä alueen eri toimijoiden yhteistyönä järjestetyissä tapahtumissa. Tämä iltajuhla kruunaa erinomaisella tavalla päivän.

    Koilis-Helsingissä on vahvaa aktiivisuutta ja kiinnostusta omaan alueeseen. Se on merkki siitä, että alue koetaan omaksi ja läheiseksi. Siltamäki-Suutarilan alueen henki vaikuttaa varmasti päätökseen paluumuuttaa tänne takaisin, kun lapsuutensa täällä viettäneet tuovat omat perheensä takaisin omille juurilleen.

    Hyvät kuulijat,

    On aina välillä tärkeää pysähtyä miettimään millainen kaupunki on hyvä elää. Siellä keskeisintä kaikessa toiminnassa on asukkaiden arjen helpottaminen, eikä hallinnon tasolla asemien puolustaminen. Ennen kaikkea hyvässä kaupungissa elää – elävä kaupunkiyhteisö on myös sosiaalisesti ja alueellisesti tasa-arvoinen.

    Helsingissä ja muissa suurissa kaupungeissa ydinkeskustoilla on oma roolinsa, mutta ne eivät yksin riitä. Huomiota on kiinnitettävä koko kaupungin hyvinvointiin. Ihmisten arjen sujumiseen vaikuttavat suuresti oman lähiön viihtyvyys, palvelutaso ja liikenneyhteydet.

    Hyvä kaupunki elää tarjoaa kaupunginosia, joissa asuminen, palvelut ja työpaikat yhdistyvät kokonaisuuksiksi, ja palvelut ovat todellisia lähipalveluita. Täällä Helsingissä lähipalvelun mittarina voidaan pitää lastenvaunuetäisyyttä.

    Toimivilla liikenneyhteyksillä on merkittävä rooli. Turvalliset kevyen liikenteen yhteydet kodin, palvelujen ja työpaikkojen väillä sekä luontevat yhteydet joukkoliikennepysäkeille korostuvat entisestään.

    Hyvään kaupunkiin elää liittyy kiinteästi myös se, että asuntopolitiikka vastaa ihmisten asumistoiveisiin. Kohtuuhintaisia, eri elämäntilaisiin sopivia asumisvaihtoehtoja on tarjolla.

    Hyvät kuulijat,

    Kysymykseen millainen kaupunki on hyvä elää, on myös vastauksena myös puhtaus ja saasteettomuus.

    Energiatuotanto, energiansäästäminen sekä yhdyskuntarakenteeseen ja liikennetarpeeseen vaikuttaminen ovat kuntien keinot vähentää kasvihuonekaasuja. Lähtökohtana tulee olla oman kulutuksen alentaminen, uusiutuvien energialähteiden osuuden lisääminen ja kustannustehokkuuden parantaminen sekä uusien toimintamallien hyödyntäminen.

    Monet kunnat ovat Helsingin tavoin merkittäviä energiantuottajia. Tuotantolaitosten omistajina kunnilla on mahdollisuudet vaikuttaa energialähteiden valintaan. Uusiutuvan energian käyttöä voidaan kunnissa lisätä. Polttoaineiden käytön ja päästöjen kannalta tehokas lämmön ja sähkön yhteistuotanto on paras vaihtoehto.

    Hallituksen uusiutuvan energian paketti tähtää siihen, että Suomesta tulee rakentaa hiiletön yhteiskunta. Helsingissä tämä tarkoittaa, että kaupunkikuvaan kuuluneet kivihiilikasat saavat väistyä vähitellen. Suuntana on ympäristöystävällisempien lämmityspolttoaineiden käyttäminen. Saasteettomampi ilma on hyväksi kaikille. Tehtävä ei ole aivan helppo, mutta oikeanlaisella yhteistyöllä se onnistuu.

    Myös julkiset hankinnat ovat ilmastomuutoksen kannalta merkittävässä asemassa. Kunta voi omalla hankintapolitiikallaan vaikuttaa energiaa säästävien, ympäristö- ja elinkaarivaikutuksiltaan kestävien tuotteiden ja palvelujen yleistymiseen. Pienissäkin hankinnoissa tulee noudattaa kestävän hankinnan periaatetta.

    Kestävää yhdyskuntarakennetta ei saavuteta ilman riittävää ja oikein sijoittunutta ja ajoitettua tonttitarjontaa tai toimivaa liikennejärjestelmää. Tehokkain tapa hillitä liikenteen päästöjen kasvua on liikkumistarpeiden ja autoliikenteen vähentäminen.

    Hyvät kuulijat,

    Hyvään kaupunkiin asua liittyy myös mutkaton yhteistyö naapurikaupunkien kanssa. Sillä saavutetaan tehokkaampaa palvelutuotantoa, maankäyttöä, asumisen ja liikenteen parempaa yhteensovittamista ja seudun kilpailukyvyn parantumista. Nämä rakentavat pohjan paremmalle arjelle.

    Käytännön esimerkkinä yhteistyöstä nostan esille yhden toimen, jota tulisi vauhdittaa pääkaupunkiseudulla. Kaupungin reunalla asuvina teillä on varmasti omakohtaista kokemusta matkalipun hinnan noususta ylitettäessä kuntaraja matkalla Tikkurilan kirjastoon. Tarvitaan joustavuuden lisäämistä yli kaupunkirajojen joukkoliikenteessä. Hallinnontasolla tarvitaan pääkaupunkiseudun ja kehyskuntien yhteistä joukkoliikennealuetta, jotta lippujen hinnat ovat suhteessa matkan pituuteen kohdallaan.

    Mainitsin äsken tehokkaamman palvelutuotannon saavuttamisen yhdeksi yhteistyön hyödyksi. Jotkut teistä saattoivat miettiä, että miten ihmeessä siitä saattaa säteillä asukkaille positiivisia vaikutuksia. Me poliitikot puhumme usein tehokkaammasta palvelutuotannosta. Se ei tarkoita samaa kuin palveluiden heikentäminen. Tavoitteena on löytää keinoja käyttää parhaalla mahdollisella tavalla palveluiden järjestämiseen varatut varat. Siitä hyödyt mittauttaa itselleen kuntalainen varsinkin pitkässä juoksussa.

    Hyvät kuulijat,

    Hyvään kaupunkiin elää kuuluvat asukkaiden viihtyvyyden takaavat lähiyhteisöt. Kaupunkisosayhdistyksillä on tässä tärkeä rooli. Ne helpottavat kiinnittymistä kotiseutuun kaupungeissa. Yhdistykset tekevät lisäksi paljon työtä taustalla, joka näkyy asukkaille palvelutasossa ja liikennejärjestelyissä.

    Lähidemokratia ei tosin nykyjärjestelmällä toteudu parhaalla mahdollisella tavalla erityisesti suurissa kaupungeissa. Mielestäni demokratian toteutumiselle parempi lähtökohta voisi olla Saksan malli. Kaupunki pilkottaisiin pienempiin alueisiin, ja valtuutetut valittaisiin äänestysalueittain, eikä ääniä enää saisi koko kaupungin alueelta. Alueen asukkailla ja palveluiden käyttäjillä olisi nykyistä lähempi yhteys päätöksentekoon.

    Otan esimerkin nykytilanteesta Helsingistä. Noin 40 000 asukkaan Vuosaaresta ei ole tällä hetkellä yhtään omaa kaupunginvaltuutettua Helsingin kaupunginvaltuustossa. Päätöksenteko on karannut vuosaarelaisilta kauas – ei kilometreinä mitattuna, mutta päivittäisestä elämästä. Suurissa kaupungeissa on lähidemokratian mentävä aukko. Te olette tällä alueella onnistuneet pitämään päätöksenteon lähellänne omien valtuutettujen kautta.

    Hyvät juhlavieraat,

    Osallistuminen yhteisiin tilaisuuksiin tai jutteluhetket ovat harventuneet. Uskallan kuitenkin väittää, että samalla yhteisöllisyyden tarve ei ole kadonnut minnekään. Yhteisöllisyydelle on tarvetta eri elämänvaiheissa. Niin pienten lasten vanhemmat kuin ikäihmiset tarvitsevat vertaistukea. Kaupunkiosayhdistykset ja alueella lukuisat toimijat tarjoavat tähän erinomaiset puitteet.

    On se vain niin, että tulevaisuuden palveluhaasteisiin vastaamiseksi eivät mitkään rahat tai rakenteet yksin riitä. Tarvitsemme uudenlaista yhteisöllisyyttä, sosiaalista pääomaa, itsekkyyden ja pelkän itsestä huolehtiminen sijalle. Sosiaalinen pääoma ei maksa mitään, mutta se tuottaa parhaimmillaan sekä henkistä että aineellista hyvinvointia. Suomalainen yhteiskunta tai suomalainen kunta on tulevaisuudessakin niin vahva kuin sen heikoin lenkki.

    Siltamäki-Suutarila-seura on vaikuttanut lähialueen palveluiden saatavuuteen ja alueen asukkaiden viihtyvyyteen ja arjen turvallisuuden tunteeseen. On tärkeää, että oma kotialue tunnetaan omaksi. Tässä seuranne on tehnyt erinomaista työtä. Toimintanne perustuu aktiivisuuteen, vapaaehtoisuuteen ja yhteisöllisyyden varaan. Se on synnyttänyt positiivisen kierteen alueelle.

    On todella hienoa osallistua juhlaanne tänä iltana. Kiitos vielä kerran kutsusta tulla paikalle. Yhteisöllisyyttä, intoa ja tekemisen henkeä toiminnallenne jatkossakin!

  • 6.9.2010

    Urho Kekkosta on historiankirjoituksessa tutkittu ja kuvattu Kekkos-keskeisesti, häneen liittyvistä mielikuvista käsin. Onkin luontevaa ja loogista, että Kekkosta on selitetty Kekkosella, siis sellaisena kuin hänen tekonsa ja perustelunsa ovat dokumentteihin kirjautuneet. Jokaisella historian henkilöillä on oikeus tulla tulkituksi omista motiiveistaan ja perusteistaan käsin. Mutta vaarana on, että lähtökohdaksi jää valmiin suurmiehen loppukuva, josta käsin kaikkea aiempaa tulkitaan. Ajan myötä syntyneellä mielikuvalla tulkitaan aiempaa todellista ajassa tapahtunutta poliittista toimintaa.

    Arvioni mukaan ja toivottavasti olemme tulossa toiseen Kekkoseen kohdistuvan historiankirjoituksen vaiheeseen. Se tekee suurelle poliitikolle ja maamme historialle oikeutta. Se on tarpeellista.

    Tässä uudessa vaiheessa Kekkonen upotetaan ajan ja ilmiöiden kontekstiin. Tällöin viitekehys ja tutkimuskohteet määrittyvät toisin kuin tähän asti on osattu kysyä. Olen varma, että näin horisonttia laajentaen Kekkosen toiminta ja hänen eri vaiheensa ymmärretään, jos mahdollista, tähänastistakin paremmin.

    Urho Kekkonen uskalsi kyseenalaistaa. Meidän pitää tehdä samoin, kyseenalaistaa aikaisempi ja kysyä uudella tavalla. Tarvitsemme arvioita historiasta ja tulkintoja tapahtuneesta. Onko niin, että tarvitsemme uuden sukupolven historioitsijoita, jotka rakentavat uusia näkökulmia ja kysymyksiä – ja upottavat Urho Kekkosen Suomen historiaan toisella tavalla.

    Minua esimerkiksi kiinnostaa, millaista historiaa kirjoittaa sukupolvi, joka hahmottaa presidentin tehtävät nykyisen valtiosäännön tai oman aikamme maailmankuvan ja haasteiden pohjalta. Se sukupolvi asettaa tutkimuskysymykset toisin ja voi syntyä uudenlaista historiaa, kun kysymykset eivät ala sanoilla ”Urho Kekkonen ja …”.

    Hyvät kuulijat,

    Ensimmäinen mielenkiintoinen tarkastelua vaativa asiakokonaisuus on sodanjälkeinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Vuonna 1900 syntyneen Kekkosen elämä kietoutui Suomen kohtaloihin ja hän oli myöhemmin Suomi-kuva. 1970-luku on Urho Kekkosen poliittisen uran huipentuma, mutta se voidaan nähdä myös sodanjälkeisen Suomen historiallisen ulko- ja sisäpoliittisen jälleenrakennuksen yhteenvetona. Suomesta oli tullut idän ja lännen välisen yhteistyön sillanrakentaja ja yhteiskunnallista eheyttä turvattiin konsensuksen voimin. ETYK on tietynlainen selitysmyytti tälle modernille Suomelle, joka otti voiton omasta ristiriitaisesta historiastaan ja alleviivasi itsenäisyyttään toimimalla isäntänä kokouksessa, jossa suurvallat sopivat positiivisesta rauhasta.

    Esimerkiksi kuva Suomen sodanjälkeisestä ulkopolitiikasta, Paasikiven-Kekkosen linjasta avautuu eri tavalla, kun ajanjaksot ja vertailut muuttuvat. Suomen ja Venäjän suhteita sekä Urho Kekkosen valintoja voidaan tarkastella osana vuosisataista yhteenottojen ja yhdessäelon historiaa. Opettavaa ja mielenkiintoista on peilata Urho Kekkosen suhtautumista Venäjään pelkästään hänen oman elämänkaarensa aikana. Sekin ajanjakso tarjoaa melkein vuosisataisen horisontin, mielenkiintoisen kansallishenkisen kasvukertomuksen ruotsalaisuutta ja venäläisyyttä vastustavan aitosuomalaisen asemoitumisesta yhteistyöhön Ruotsin ja Neuvostoliiton kanssa.

    Toiseksi olisi mielenkiintoista lähestyä Suomea eurooppalaisesta näkökulmasta. Politiikan ja varsinkin ulkopolitiikan uudistuksia arvioitaessa on otettava huomioon kansainvälisen ympäristön muutokset. Jälkiviisaudessamme voimme unohtaa historialla olevan aina ulottuvuutensa omassa ajassaan ja menneisyydessä. Poliittisia ratkaisuja ei pidä irrottaa omasta ajastaan.

    Oman kansallisen historiamme näkökulmasta mielenkiintoinen ajanjakso tästä viitekehyksestä on vuodet 1975 – 1995, kehitys ETYK-Suomesta EU-Suomeen. Kauppatie länteen oli Kekkosen työlistalla 1950-luvulta ja Efta-vapaakauppasopimuksesta alkaen.

    Tuon ajanjakson läpikäyminen ei olisi vain Suomen ulkopolitiikan ja kansainvälisen aseman tutkimusta. Se olisi myös yhden sukupolven arvojen ja maailmankuvan hahmottamista eurooppalaisessa muutoksessa. Kyky lukea kansainvälistä muutosta ja suurvaltojen suhteita, ja hankkia valistunut kansalaismielipide ulkopolitiikan tueksi on yksi osa Urho Kekkosen henkistä perintöä. Mielestäni voi sanoa, että Suomi eteni ETYKistä EU-jäseneksi Kekkosen virittämällä visiolla. Kekkonen tiesi, mihin kuulumme ja mihin meidän pitää suuntautua.

    Kolmas syvällisemmän tarkastelun arvoinen ajanjakso löytyy 1930-luvulta. Urho Kekkonen kirjoitti 1934 kirjan Demokratian itsepuolustus, jonka ajatukset olivat johtopäätöksiä niistä kokemuksista, joita hänelle oli kertynyt äärioikeiston ja äärivasemmiston toiminnasta. Näkemykset eivät olleet vain kotimaista perua, sillä jonkin aikaa Saksassa 1930-luvun alussa oleskelleena hän tunnisti myös fasismin uhan. Kansanvalta rakentuu sekä vapaudelle että vastuulle; jos vapautta käytetään väärin, demokratian pitää asettua puolustamaan itseään. Kansanvalta antaa valtiolle ja politiikalle legitimiteetin, jota kansanvallan puolustajien – niin puolueiden kuin lehdistön – pitää vastuullisesti vaalia.

    Vapaa kansanvalta ja sananvapaus ovat toisilleen tarpeellisia, mutta ne edellyttävät vastuuta. 1930-luvun kansanvallan kriisivaiheisiin kuuluu kiihotuslaki, jolla pyrittiin lähinnä hillitsemään IKL:n räikeää kielenkäyttöä, poliitikoiden parjaamista ja suomalaisten asettamista toinen toisiaan vasten. Olemme edelleen yhdessä vastuussa kansanvallan toimivuudesta ja arvostuksesta. Urho Kekkonen luki aikansa merkkejä ja koki 1930-luvulla tarpeelliseksi kirjoittaa Demokratian itsepuolustuksesta. Aihe on yhäkin ajankohtainen.

    Hyvät kuulijat,

    Tuskin ketään yllättää, että minua pääministerinä kiinnostaa se, että Urho Kekkonen oli vuosina 1950 – 1956 viisi kertaa pääministerinä. Hallitukset olivat lyhytaikaisia, taistelu eduista oli kovaa. Sodasta toipuvassa maassa jouduttiin pohtimaan, miten samanaikaisesti huolehtia tulevaisuutta vahvistavista investoinneista ja lisätä kansalaisten kulutusmahdollisuuksia. Tämän tasapainon pohdiskelu oli eräs Urho Kekkosen kirjan ”Onko maallamme malttia vaurastua” taustatekijöistä. Maltillinen kulutuksen kasvu ja valtion tukemat teollisuusinvestoinnit olivat ohjelman perusta. Ohjelma oli osa uutta ajattelua, jossa teollistamis- ja aluepolitiikalla luotiin elämisen edellytyksiä pohjoiseen ja itäiseen Suomeen. Ajattelun perustana oli kyky hyödyntää luonnonvarojamme ja luoda työpaikkoja niin maaseudulle kuin taajamiin.

    Pääsääntöisesti pääministerin työ noina vuosina oli päivänpoliittista käsikähmää, jossa puolueet taistelivat eduista. Puoluekenttä haki muotoaan ja jännitteet puolueiden sisällä olivat kovat. Sodan käynyt sukupolvi oli tottunut krouveihin otteisiin, ja se näkyi myös politiikassa. Osa taistelija Kekkosesta varmasti nautti tilanteesta, mutta vuodet ja jatkuva kamppailu myös söivät miestä. Paineet veivät ajoittain sairaspetille, jossa oli aikaa ajatella ja pohtia Suomen tulevaisuutta; puheita ja kirjoituksia syntyi.

    Urho Kekkosen pääministeriajasta muistetaan sisäpoliittiset kärhämät ja hänen taktinen taitonsa rakentaa poliittinen asetelma. Vuosikymmenen edetessä tuli luonnollisesti tärkeäksi tavoitteeksi pyrkimys säilyttää pääministerin asema, tavoitteena siinsivät 1956 presidentinvaalit.

    Urho linjasi pääministeriaikanaan merkittävällä tavalla Suomen sisä- ja ulkopolitiikkaa. Tutkimus asettaa usein nämä linjaukset johdannoksi hänen pyrkimyksilleen presidentiksi, ja samalla leimaa ne valtapolitiikaksi. Urho Kekkonen pyrki presidentiksi. Se on poliittinen tarina, jota taustaa vasten häntä usein peilataan. Mutta saman tarinan ja suomalaisen sisäpolitiikan toinen puoli on kilpailijoiden yritys estää Urho Kekkosen nousu presidentiksi. Tämä asetelma ja valtapoliittinen tarkastelu jättävät varjoonsa Urho Kekkosen toiminnan pääministerinä ja ennen kaikkea poliittiset avaukset, jotka pitäisi nähdä pikemminkin osana Suomen poliittista historiaa, ei Urho Kekkosen henkilöhistoriaa.

    Pääministeriys ei ollut vain johdanto hänen presidenttiydelleen, vaan oma lukunsa suomalaisen yhteiskunnan historiassa. Vuosina 1950 – 1956 maassa istui seitsemän hallitusta, jossa viidessä Urho Kekkonen oli pääministerinä ja yhdessä ulkoministerinä. Sakari Tuomiojan hallituksessa hän ei ollut mukana. Vuodet 1950 – 1956 ovat oma lukunsa Suomen historiassa ja pääministerillä on siinä iso rooli, ei vain päivänpoliittisena toimijana vaan myös tulevaisuuden mietiskelijänä ja viitoittajana. Historiankirjoituksella on tutkittavaa hänen työtään myös tästä näkökulmasta.

    Hyvät juhlaseminaarin osallistujat,

    Olen halunnut tuoda esille Urho Kekkosta omasta ajastamme ja oman sukupolveni haasteista ja kysymyksistä tarkastellen. Voi olla, että asioista liikkeelle lähtien Urho Kekkonen jää sivuosaan, mutta samalla hänen elämäntyönsä nousee esille oikeissa mittasuhteissaan ja laajuudessaan. Hän ei ollut vain tasavallan presidentti ja voimakas vallankäyttäjä. Hän oli kipakka keskustelija ja uusien ajatusten avaaja. Urho Kekkosen työtä ja elämää tulee tulkita ajassa, tarvittaessa kriittisestikin. Näin hän olisi varmasti itsekin halunnut.

    Kun Urho Kekkosen elämäntyötä juhlistetaan, muistettakoon aina, että hän oli elämänsä ensimmäiset 50 vuotta jotain muuta kuin pääministeri ja tasavallan presidentti. Siinäkin Urho Kekkosessa riittää aineistoa tutkijoille.

    (Pääministeri Mari Kiviniemen puhe UKK 110 v -seminaarissa 3.9.2010)

  • 30.5.2010

    Aina välillä on hyväksi mennä perusasioiden äärelle. Otettakoon nytkin lähtökohdaksi se, että Keskustaa tarvitaan tässä maassa.

    Meillä on tehtävä ja meillä on isot näytöt siitä, että osaamme toimia suomalaisten ja isänmaan hyväksi. Keskustan kokema myllerys ja laskevat kannatusluvut eivät saa meitä masentaa.

    Aatteemme merkitys mitataan arkipäivässä; miten keskusta-aate pystyy viitoittamaan politiikan sisältöä ja muita arjen ratkaisuja muita puolueita paremmin.

    Syntyhistoriamme takia aate ei ole keskustalaisille kahle, joka määrittää omia valintojamme. Keskustalaisuus ei ole myöskään kattava maailmanselitys tai elämänkatsomus, josta löytyy valmiit vastaukset. 

    Keskusta-aate sisältää yhteiset linjat, mutta edellyttää jokaiselta omakohtaista aatteen muodostusta.

    Keskustalaisuuteen kuuluu ihmisten kannustaminen yritteliäisyyteen, oma-aloitteisuuteen ja vastuunkantamiseen omasta elämästään.  Samalla edellytämme yhteisvastuuta; huolenpitoa syrjäytyneistä ja muista vaikeissa elämäntilanteissa olevista.

    Oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon periaatteesta Keskusta ei tingi.

    Pyrkimys rakentaa onnellinen elämä itselle ja samalla vastuu muista eivät ole toisiaan poissulkevia tavoitteita. Yhteiskuntapolitiikassa tämä näkyy pyrkimyksenä sosiaalisesti ja alueellisesti tasa-arvoiseen Suomeen.

    Keskustalaisille terve isänmallisuus ja toiminta kansainvälisillä areenoilla ovat olleet aina saman asian eri puolia.

    Asioiden ja tavoitteiden kautta voimme rakentaa yhteisymmärrykseen perustuvan linkin keskustan jäsenten ja kannattajien, keskustalaisten kansanedustajien ja puoluejohdon välille.

  • 2.5.2010

    Hyvät ystävät, Vapun päivän juhlijat

    Pidän tänään kiinni perinteestä. Hyvä vappupuhe on aina ollut poliittinen, koska politiikka nostaa lämpöä silloinkin, kun hartioilla lepää viiden sentin kerros räntää. Eli saatte nyt täyden annoksen sitä itseään – varsinkin, kun sanottavasta ei ole pulaa.

    Haluan kiittää Matti Vanhasta työstä, jonka hän Keskustan puheenjohtajana ja pääministerinä on tehnyt. Ja aivan erityisesti haluan kiittää Mattia siitä selkeydestä, jolla hän viime lauantain puheessaan linjasi Keskustan asenteen ja irtisanoutui vastuuttomista maahanmuuttajanäkemyksistä.

    Matti naulasi kantansa osaksi sitä Keskustan pitkää linjaa, jossa ihmiset ovat tasavertaisia. Jossa ihmisiä ei jaeta leireihin. Jossa ei pelata ihmisyyden peruskysymyksillä.

    Keskusta on Suomen itsenäistymisestä lähtien ollut kansalaissovun rakentaja silloinkin, kun muut sitä sopua ovat tietoisesti yrittäneet rikkoa. Matti ilmoitti selkeästi, että tämä linja on yhä voimassa. Ja sama linja pätee myös tulevaisuudessa – mikäli se on minusta kiinni.

    Viime päivät ovat osoittaneet, että ihmisyysaate ei kuollut kirjain eikä menneisyyden juhlapuheiden asia, vaan sitä tarvitaan Suomessa myös tässä ja nyt. Työperäisen maa-hanmuuton arvostelu ja estäminen tavalla, jolla esimerkiksi toveri Heinäluoma sitä tekee, on vain ohuesti peiteltyä poliittista pelaamista ihmisten peloilla ja synkimmillä ennakkoluuloilla.

    Hyvät kuulijat!

    Sanon nyt suoraan sen, minkä me kaikki tiedämme. Sdp:n hivuttautuminen maahanmuuttovastaisuuden salarakkaaksi ja kokoomuksen moniääniset näkemykset maahanmuutosta johtuvat pelosta menettää äänestäjiä perussuomalaisille. Se on populismia, jota ohjaa puhdas valtapolitiikka ja vaalitaktikointi.

    Me emme kuulu tuohon seuraan. Keskustan ei pidä lähteä ratsastamaan maahanmuuttajavastaisuudella. Ei, vaikka se maksaisi meille ääniä eduskuntavaaleissa. Perusarvomme eivät ole kauppatavaraa.

    Vaikka muut kalastelisivat sameilla vesillä, uskon, että tässä maassa riittää äänestäjiä myös tolkun, kohtuuden ja oikeudenmukaisuuden vaihtoehdolle. Luotan siihen, että oikeudenmukaisuutta ja suoraselkäisyyttä arvostavia suomalaisia riittää – niin paljon, että he halutessaan pystyvät nostamaan maahanmuuttovastaisuudesta selkeästi irtisanoutuvan Keskustan suurimmaksi puolueeksi myös seuraavissa vaaleissa.

    Hyvät kuulijat!

    Se, mitä edellä olen sanonut, ei tarkoita, että maahanmuutosta ei saisi keskustella tai siihen liittyvistä ongelmista tulisi vaieta.

    Keskustellaan siis, mutta puhutaan selkeillä sanoilla selkeistä asioista ilman puolivillaisia vihjailuja ja yleistyksiä. Puhutaan vaikka työperäisestä maahanmuutosta näin työn ja opiskelun juhlapäivänä.

    Työperäisen maahanmuuton taustat ovat hyvin erilaisia aivan yksittäisiin tapauksiin asti. Tulijoita on EU:n sisämarkkinoilta, naapurimaista, jopa Amerikasta, Aasiasta ja Af-rikasta.

    Ihmiset tulevat töihin hoitajiksi, lääkäreiksi, suunnittelijoiksi, tutkijoiksi, siivoojiksi, rakentajiksi, maatalouslomittajiksi ja yrittäjiksi. Tai ihmiset tulevat ensin koulutukseen ja aloittavat sitten työnsä vaikka eteläpohjalaisessa metallifirmassa.

    Tämäkin on, toveri Heinäluoma, osa suomalaista työntekoa ja tuotantoa vuonna 2010.

    Vaikka hänen puheenvuoronsa olikin populismia, seurauksena on jotain hyvääkin. Va-lokeilaan nousi aivan kiistaton ongelma. Ongelma ei ole ulkomaiset työntekijät, vaan se, ettei suomalaista lainsäädäntöä noudateta kaikilla Suomen työmailla. Erityisen suuri epäkohta on rakennusalalla. Ongelma ei tullut kenellekään yllätyksenä. Kyllä tästä on puhuttu.

    Hyvät kuulijat!

    Pienet ja keskisuuret yritykset ovat työllistämisen selkäranka Suomessa. Ymmärrän suomalaisen yrittäjän katkeruuden, jos hän joutuu huomaamaan, että lakeja ja asetuksia noudattaen hän menettää kilpailukykynsä omassa maassaan. Että valvonta, joka ulottuu häneen, ei ulotu kilpailevaan ulkomaiseen yritykseen. Ymmärrän Rakennustyöväen liiton jäsentä, joka työehtosopimuksen mukaisesti toimien havaitsee jäävänsä vaille työtä.

    Tässä asiassa suomalainen yrittäjä ja työläinen ovat samassa rintamassa. Mutta en ole huomannut, että toveri Heinäluoma olisi kiinnittänyt tähän asiaan mitään huomiota. Ei viikko sitten eikä aikaisemminkaan lausuessaan ajatuksiaan siitä, kuinka työperäinen maahanmuutto lisää suomalaisten työttömyyttä.

    Ei suomalaisen työntekijän vihollinen ole puolalainen työntekijä. Rehellisen työntekijän ja yrittäjän vihollinen on epärehellinen työnantaja. Kansallisuudesta riippumatta.

    Keskustajohtoinen hallitus on toiminut määrätietoisesti harmaan talouden kitkemiseksi. Osana harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjuntaohjelmaa tullaan toteuttamaan käännetty arvonlisäverojärjestelmä. Verovalvonnan tehostamiseksi selvitetään lisäksi verohallinnon mahdollisuudet suorittaa vertailutietotarkastuksia luottolaitoksissa.

    On myös syytä kysyä riittääkö tämä? Torstaisessa A-Talkissa sekä rakennusala että työntekijäliiton edustajat löysivät lisää ehdotuksia. Niihin on syytä tarttua. Julkisen sektorin on ainakin oltava lainsäädännön noudattamisen vaatimisessa ehdoton. Nollatoleranssi edellyttää ryhdistäytymistä varmasti paitsi kunnilta myös valtiolta.

    Hyvät kuulijat!

    Ongelmat eivät ratkea puhumalla niistä, vaan löytämällä niihin ratkaisu. Siksi teenkin selkeän ehdotuksen.

    Eduskunta päättää lähitulevaisuudessa kahden uuden ydinvoimalan rakennusluvista. Ehdotan, että näiden lupien myöntämisen yhteydessä niihin kirjataan myös selkeät ehdot suomalaisen työlainsäädännön noudattamisesta ja sen valvonnasta. Ja vielä niin, että näiden velvoitteiden noudattamisesta vastaa ensisijaisesti ydinvoimalan rakennuttaja. Tehdään näistä työmaista avoimen ja tasa-arvoisen yrittämisen ja kilpailun malliesi-merkki.

    Vasta näin toimien voimme puhua todella suomalaisesta ydinsähköstä ja vertailla rehellisesti sen paremmuutta muualta tuotuun sähköön.

    Hyvä vappuväki,

     

    Keskustalla on käsissään etsikkoaika. Meidän on löydettävä kestävä tie ulos taantumasta ja työttömyydestä. Se on velvollisuutemme pääministeripuolueena ja Suomen suurim-pana puolueena.

     

    Tuhannet keskustalaiset ovat Lahdessa kesäkuussa tekemässä päätöksiä ja valintoja, jotka ovat pohja Keskustan omalle menestymiselle tällä vuosikymmenellä. Lahden kokouksen päätökset joutuvat kansalaisten testiin välittömästi. Testin tulos julkaistaan ensi huhtikuun vaalipäivän iltana. Luottamus mitataan äänissä!

    Tuon luottamuksen hankkiminen vaatii aina kovaa työtä, ja Keskustalta tässä tilanteessa ehkä vielä paljon kovempaa kuin muilta. Miten sen siis teemme?

    Vappu on karnevaalijuhla. Mutta viimeisen viikon aikana olen havainnut, että karnevalisointi on levinnyt myös aatteiden ja politiikan markkinointiin äänestäjille. Kovat kilpailijamme sdp ja kokoomus ovat tarjoilleet itseään perussuomalaisten ja vihreiden kannattajille silmänkääntötemppujen ja huumorin keinoin.

    Se suotakoon heille, mutta itse en ole lainkaan vakuuttunut, että heppoinen ja höttöinen imagomarkkinointi on Keskustan sanoman perille viemiseen oikea vaihtoehto. Eduskuntavaalit ovat Keskustalle vakava paikka, mutta sitä ne ovat myös kansalaisille. Niissä ratkaistaan, mikä puolue tarjoaa uskottavimman tien nostaa Suomi lamasta kestävän kasvun tielle.

    Siksi ehdotan, että Keskusta rakentaa Lahden puoluekokouksessa perustan vaaliohjelmalle, jonka sisältö on kovaa ja konkreettista asiaa ja jossa kiteytyy selkeästi se vaihtoehto, jonka me kansalaisille tarjoamme.

    Hyvät kuulijat!

    Tavoitteemme on kirkas: vaalivoitto, jolla varmistamme Keskustalle tasavertaisen aseman ja vaikuttamisen paikan Suomen poliittisen linjan isoissa ratkaisuissa. Se vaatii meiltä rankkaa työtä, johon pyydän teidät mukaan heti maanantaista lähtien. Mutta sitä ennen – kerätään voimia tuohon työhön viettämällä tänään kevään karnevaalia ja pitä-mällä perusteellisen hauskaa.

  • 5.4.2010

    Kun Jyrki Katainen kirjoitti kolumnissaan Turun Sanomissa (TS 30.3.2010) uudesta työstä ja hyvinvoinnista, hän luetteli ansiokkaasti suuren joukon hallituksen toteuttamia elvytys- ja tukitoimia. Yhtä jäin kuitenkin kaipaamaan. Katainen ei kirjoituksessaan maininnut yhtäkään sellaista asiaa, joka käynnistää uuden kasvun ja synnyttää uusia työpaikkoja kadonneiden tilalle.

    90-luvun lamaa lääkittiin säästämällä itsemme melkein kuoliaaksi. Nokian maailmanvalloitus meidät kuitenkin silloin pelasti. Nyt lääkkeenä on elvytys, mutta uutta Nokiaa ei ole näköpiirissä eikä velkaantua voi loputtomasti.

    Kerran kuivunut nurmikko ei nouse pelkästään kastelemalla. Se vaatii myös uusia siemeniä. Suomi tarvitsee nyt uuden kasvun siemeniä, joista voimme rakentaa uuden tien valoisampaan tulevaisuuteen.

    Elvytys, julkisen sektorin toiminnan tehostaminen ja suurten vientiyritysten toipuminen lamasta ovat hyviä asioita, mutta ne eivät riitä tuottamaan sellaista määrää uusia työpaikkoja, jotka takaavat kasvun ja hyvinvoinnin.

    Ainoa tapa, jolla pystymme luomaan tarpeeksi nopeasti tarpeeksi paljon uusia työpaikkoja, on edistää yrittäjyyttä ja luoda edellytykset uusien yritysten syntymiselle. Suomi tarvitsee nyt ihmisiä, jotka käärivät hihansa, iskevät kätensä työhön ja rakentavat itselleen tulevaisuuden muilta neuvoja liikoja kyselemättä.

    Nämä ihmiset nostavat meidät kasvuun ja he tarjoavat itsensä lisäksi töitä myös muille – sillä edellytyksellä, että annamme heille mahdollisuuden tehdä sen. Yrittäjyyden esteet on purettava.

    Voitte kysyä, mitä tällä kaikella on tekemistä Keskustan ja sen puheenjohtajavalinnan kanssa? Tai sen kanssa, että olen mukana puheenjohtajakisassa? Siihen vastaan, että jonkun pitää potkaista tämä maa uudestaan liikkeelle, ja että se joku on Suomen Keskusta ja sen uusi puheenjohtaja.

    Keskustan juuret ovat omatoimisuudessa ja itse yrittämisessä, tapahtuipa se pellolla, verstaassa tai kaupan tiskin takana. Siksi Keskusta on myös uskottavin vaihtoehto johtamaan Suomi ulos lamasta yrittäjyyden avulla.

    Jos keskustalaiset valitsevat minut puheenjohtajakseen, haluan antaa puolueelle ja sen väelle tehtävän: palauttakaa suomalaisten usko kykyihinsä ja johtakaa heidät ulos lamasta. Silloin Keskusta tekee juuri sitä, mitä varten se aikanaan perustettiin. Ja silloin se myös saa ihmisten luottamuksen ja oikeuden olemassaoloonsa.

    Olen syntyisin Etelä-Pohjanmaalta. Siellä on tapana, että jos työtä ja näköalaa tulevaisuuteen ei ole, niin näköalat ja työpaikka luodaan itse. Ei jäädä odottelemaan, että joku muu tulisi tarjoamaan ne valmiina lautaselta.

    Yrittäminen vaatii kovaa työtä ja härkäpäistä uskoa omiin mahdollisuuksiin – muiden mielestä joskus hulluuteen asti. Siksi vain vähemmistö meistä on valmis ottamaan riskin yrittäjäksi ryhtymisestä. Mutta juuri siksi me myös tarvitsemme heistä jokaisen.

    Pienet ja keskisuuret yritykset ovat Suomen merkittävin työllistäjä. Samalla ne ovat se talouden sektori, joka nopeimmin pystyy luomaan uusia työpaikkoja lamassa menetettyjen tilalle.

    Eduskuntavaaleihin on vuosi aikaa. Suomella ei ole varaa odottaa kokonaista vuotta uutta hallitusta, joka lähtee etsimään tietä ulos lamasta. Siihen työhön pitää tarttua heti ja nykyisin voimin.

    Keskustallakaan ei ole varaa odottaa. Sen pitää tarttua itseään niskasta ja ryhtyä tekemään sitä, minkä takia suomalaiset ovat sen suurimmaksi puolueeksi äänestäneet. Valtakirja on kädessä ja päämäärä selkeä. Työkalut voimme valita itse – ja niistä tehokkain on kasvu yrittäjyyttä edistämällä.

  • 24.3.2010

    On suuri virhe, jos maan seuraava hallitus muodostetaan sinipunavoimien varaan. Tällainen perusturvaan ja perhepolitiikan rahoitukseen kielteisesti suhtautuva hallitusrintama käyttäisi epävarmaa taloustilannetta keppihevosenaan. Tämä nähtiin ja koettiin Lipposen hallituskausilla.

    Me kaikki muistamme ne säälimättömät leikkaukset lapsiperheiden etuuksiin, jotka Lipposen sinipuna teki. Silloinkin leikkauslistat olivat vahvasti ideologian kyllästämiä. Talouden tasapainotuksen maksajiksi pantiin kaikkein tiukimmilla elävät suomalaiset.

    SDP:n ja kokoomuksen edellisen yhteistyön jälkien paikkaamiseen on nyt kulunut kohta kaksi vaalikautta. Kaikkia leikkausaatteen nimissä tehtyjä virheitä ei valitettavasti voida korjata koskaan. Niin syvältä ne koskettivat kokonaisten lapsisukupolvien elämää.

    Pyrkimys sinipunapohjan rakentamiseen on taas menossa. Näköjään tässäkin otetaan mallia 1990-luvulta. Hallituspohjaa puuhataan tippaakaan välittämättä siitä, että vaalit ovat pitämättä. Kansa ei ole antanut äänestämällä minkäänlaista lupaa kenellekään rakennella seuraavaa hallitusta. Luulisi, että nykyinen poliitikkopolvi on viisaampaa kuin edelliset. Pitää malttaa odottaa ja sitten vielä noudattaa vaalien tulosta.

    Sosialidemokraattien ja kokoomuksen yhteishallitus on torjuttava erityisesti sen takia, että samassa hallituksessa molempien huonot puolet tulevat esiin. Sen saavat kokea vähävaraisimmat leikkausten myötä. Kysyä pitää myös, kuinka monta kuntaa sinipuna jättäisi jälkeensä, seitsemänkymmentä vai kahdeksankymmentä. Mitä sinipuna tekisi maakuntien elinvoimalle? Kuinka moneen uuteen ydinvoimala- optioon sinipuna tarttuisi?

    Vain vahva ja laajaan kansan kannatukseen nojaava keskusta pystyy estämään sinipunavoimien valtaan nousun ja virheelliseen politiikkaan palaamisen.

  • 17.3.2010

    Kiiltävä kuva Amerikan Yhdysvalloista on voimakas. Television ja elokuvien kautta saamamme käsitys amerikkalaisesta elämänmenosta on tietysti draamallinen ja siksi niin lujassa mielissämme. Välillä unohtuu, että viihdeteollisuus tuottaa mielikuvia omiin tarpeisiinsa. Maailman mahtavinta valtiota ja kansakuntaa, myös sotilasmahtia, pitää arvioida sen politiikan, taloudellisten pyrkimysten ja niiden taustalla olevien aatteiden ja arvojen kautta. Pelkät mielikuvat hämäävät. 

    Ei se ole ihme, että Yhdysvalloissa ihmisten tasavertaiset mahdollisuudet ja jokaisen amerikkalaisen oikeus pyrkiä onneen ovat arvopohjan ydintä. Aikanaan Amerikkaan, “Uuteen maailmaan”, muutti myös heitä, jotka pakenivat esimerkiksi uskontonsa vuoksi kokemiaan vainoja. Niille ihmisille yksilöllisyyden arvo ei ollut kirosana, vaan perusoikeus elää omien ihanteidensa mukaan. Uskonnollisuus on muuten, päinvastoin kuin usein oletetaan, voimakasta Yhdysvalloissa. Ja kyllä protestanttiset arvot näkyvät myös työelämässä. Eihän taloudellinen menestys ole Amerikassakaan kuivin otsin syntynyt.

    Kun viime viikolla Washingtonissa ja New Yorkissa tapasin amerikkalaisia talouden päättäjiä ja yritysten edustajia, väkisinkin tuli mieleen verrata suomalaisuutta ja amerikkalaista henkeä. Samankaltaisuuksia löytyy, joskin asioiden ilmenemismuodot eroavat paljonkin.

    Yksilöiden merkitys on molemmissa maissa edelleen suuri. Se ei kuitenkaan ole historian saatossa läheskään aina merkinnyt itsekkyyttä ja ahneutta, sitäkin kyllä, mutta ei pohjimmiltaan. Yksilöiden rohkeus ja kyky keksiä uutta on koitunut koko yhteiskunnan parhaaksi.

    Suomalaisetkin ovat menestyneet myös siksi, että yksittäisillä ihmisillä on ollut kykyä ratkaista eteen tulevia ongelmia sekä sodan että rauhan töissä. Suomen saloilla ja Amerikan preerioilla tekninen etevyys on ollut ilmiselvä hengissä säilymisen ehto. Tämä oma-aloitteisuuden perinne tuottaa tulosta tänäkin päivänä. Teknisten keksintöjen patentoimisessa Suomi on pitkään ollut maailman kärkimaita.

    Usko ihmisen mahdollisuuksiin ja kehitykseen on suomalaisten suuri voimavara nytkin. Vaikka Suomen talous nyt on lamassa, selviämme tästäkin, kunhan pidämme kiinni perustasta: Ihmisen kehitystä pitää kunnioittaa ja siihen pitää antaa yhteiskunnassa mahdollisuus.

    Rohkeat suomalaiset ottavat riskejä keksiäkseen parempaa. Jos riskit toteutuvat, yhteiskunnan turvaverkon pitää pehmentää kolauksia. Tässä minusta suomalainen malli on parempi. Yhdysvalloissa liian paljon ihmisiä syrjäytyy yhden riskin toteutumisen seurauksena loppuelämäkseen. – Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta ei siis ole vain kustannus, vaan se on myös menestymisen lähtökohta.

    Maailmanlaajuisen yhteistyön aikanakin kansallisuusaate ja isänmaallisuus elävät voimakkaina. Yhä edelleen jokainen puhaltaa omaan soppalusikkaansa ja turvaa omaa etuaan. Tätä perusasiaa ei pidä eikä kannata horjuttaa. Suomalaiset ovat totta kai enemmän hyödyksi maailmalle hyvinvoivana ja osaavana kansana, kuin köyhtyvänä ja autettavana.

    Arvojen ja aatteiden varaan on rakennettava myös tulevaisuuden Suomi. Hyvinkin käytännöllisen ja arkipäiväisen elämänmenon taustalla vaikuttaa vahva ihanne, vaikka sitä ei aina erikseen huomatakaan. Kuinka moneen oman elämämme asiaan me itse vielä voimme vaikuttaa? Toivottavasti Suomessa säilyy ajatus siitä, että itsenäisyys ja oikeus elää omien arvojensa mukaisesti eivät ole varattuja vain valtiolle vaan ne koskevat jokaista kansalaistakin.

  • 14.3.2010

    Ministeri Kiviniemi käsitteli New Yorkin puheessaan laajasti Euroopan ja Yhdysvaltojen yhteisiä taloudellisia ja poliittisia kysymyksiä. Kiviniemi arvioi, että Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen keskusteluyhteys on kunnossa ja toimii hyvin sekä unionin toimielinten tasolla että jäsenmaiden kahdenvälisten suhteiden osalta.

    Kiviniemen mielestä Euroopan toimintaa leimaa kansainvälisissä kysymyksissä pyrkimys yhteisymmärrykseen diplomatian keinoin: ” Konfliktien välttäminen on lähtökohta, joka kumpuaa vahvasti myös Euroopan omista kokemuksista”, Kiviniemi sanoi.

    Kiviniemen mukaan Euroopan unioni on omaksunut päämäärikseen sovittelun ja omien arvojensa edistämisen. “Keinoina ovat taloudellisen yhteistyön lisääminen, integraatio ja EU:n laajentuminen.”

    Kiviniemi arvioi, että tämä eurooppalainen malli – “hidas mutta vakaa ” edistyminen voi aiheuttaa tietysti turhautumista: “Mutta, kaikille meille, jotka tunnemme Euroopan historian, on selvää, että intohimoinen pyrkimys nopeisiin ratkaisuihin on johtanut maanosamme traagisiin tapahtumiin. – Siksi maltti on tärkeää myös Euroopan unionin politiikassa”, Kiviniemi muistutti.

    Yhdysvaltojen ja Euroopan päämäärä on sama: pyrkiä estämään maailmanlaajuiset konfliktit. ” Keinot ovat usein erilaisia, toisiaan täydentäviä, Kiviniemi arvioi ja muistutti, että EU on selvästi suurin toimija esimerkiksi kehityspolitiikassa.

    Maailmanlaajuinen talouskriisi on muuttanut talouspolitiikkaa kaikkialla. Esimerkiksi G20-maiden rooli on nyt keskeinen. ” Tästäkin johtuen Euroopan ja Yhdysvaltojen rinnalle nousevat uudet tekijät ovat toki haaste, mutta paljon tärkeämpää on se, että yhteisten päätösten tekijöiden määrä on mahdollisimman kattava, Kiviniemi sanoi.

  • 7.3.2010

    (Puheeni Helsingin Energian Kaukon päivän seminaarissa 4.3.2010)

    Arvoisat kuulijat, hyvät seminaarin osanottajat

    kulunut talvi on ollut erikoinen. Vuosia on puhuttu ilmaston lämpenemisestä, ja joulun alla pidettiin Kööpenhaminassa tähän asti laajin ilmastokokous. Kuin kiitokseksi ilmasto on riepotellut meitä arvaamattomuudellaan. Niin Helsinkiä, Eurooppaa kuin Yhdysvaltojakin. Lumi- ja pakkasennätyksiä on lyöty tai sivuttu ympäri sen teollistuneen maailman, joka on herännyt tuntemaan vastuutaan ilmaston lämpötilan noususta. 

    Pakkaset ja lumen määrä ovat vaihdelleet aina. Odottamattomat ja poikkeavat säät ovat itse asiassa juuri sitä, mistä meille on ilmastonmuutoksen yhteydessä varoitettu: sään vaihtelut voimistuvat ja totutut olosuhteet järkkyvät. Mutta yksi talvi ei anna aihetta kieltää ilmastonmuutosta.

    Ja sitä paitsi olennaista on, ilmastonmuutoksella tai ei, puhtaampi ja kestävämpi energiapolitiikka on aina eduksi.

    Helsingissä oma energialaitos on tunnettu sekä edullisesta sähköstä ja lämmöstä että hyvästä tuloksesta, jonka se tuottaa meille kaupunkilaisille. Näiden kehujen varjopuolena on muistutettu, että hyvästä tuloksesta maksaa ilmasto. Syynä se, että energiaa tehdään fossiilisilla polttoaineilla, erityisesti kivihiilellä. Kivihiilen osuus Helsingissä ei kuitenkaan ole todellisuudessa niin synkkä, kuin miltä kaupungin keskustassa oleva valtava hiilikasa näyttää. Tärkein omien voimaloiden polttoaine on maakaasu, jonka hiilidioksidin ominaispäästö on alhaisempi kuin hiilellä ja öljyllä.

    Helsingin energian etu on, että sen energiantuotanto voi olla sähkön ja lämmön yhteistuotantoa. Siinä voimalaitoksen hyötysuhde on yli kaksinkertainen eurooppalaisiin lauhdevoimalaitoksiin verrattuna.

    Helsingin energian hyvä tulos ei siksi ole yllätys. Sähkön markkinahinta asettuu Helsinkiin verrattuna korkeampien tuotantokustannusten perusteella. Voimmekin ajatella, että Helsingin energia voi myydä tuotantonsa kahteen kertaan, sekä sähkönä että lämpönä.

    Käytännössä energiantuotanto ei kuitenkaan ole näin yksinkertaista. Kesällä lämpöä tarvitaan vain noin kymmenesosa talven lämpötehosta. Sähkön kulutuksessa muutos on kuin päinvastoin. Sähkön tarve vähenee kesällä, mutta vain kymmenen prosenttia. Kaikkea sähköä ja lämpöä ei voidakaan siten tuottaa maksimaalisella hyötysuhteella. Kesällä syntyvää ylijäämälämpöä ei voi varastoida talvea varten. Tämä kausivaihtelu tekee energiaratkaisuista hankalia myös päästöjen kannalta.

     

     

    Hyvät kuulijat,

    taloudellisesti tehokas yhteistuotanto ei näy Helsingin hiilidioksidipäästöissä. Helsingissä tuotetun kilowattitunnin päästö on samaa luokkaa kuin Suomessa keskimäärin. Koko Suomen ominaispäästöä alentavat vesivoima ja ydinvoima, Helsingin ominaispäästöä nostaa suuri fossiilisten polttoaineiden osuus.

    Alhaisilla päästöillä pääsevät kehumaan Suomessa kaupungit, joiden energiantuotanto tapahtuu metsäteollisuuden yhteydessä tai erillislaitoksessa, joka käyttää pääasiassa metsäteollisuuden sivutuotteena syntyvää puuhaketta.

    Me emme voi rakentaa ydinvoimalaa edes kaukaisimmalle kaupunginrajalle, eikä Vantaanjoen vesivoima riitä kuin museovoimalaan. Uusiutuvaa sähköä voi tuottaa tuulella tai aurinkopaneelein, mutta ne eivät ole tasaisia jatkuvan energian lähteitä. Energiaa on voitava varastoida niin, että sähköä ja lämpöä tuotetaan taukoamatta ja tehoa voi säätää tarpeen mukaan. Ratkaisevassa asemassa Helsingissä on lämmön tuotanto. Lämpöä ei voi tuottaa satojen kilometrien päässä kuten sähköä. Eikä yhdessä ainoassa paikassa ja yhden putken päässä. Sen vuoksi Helsingin energiahuollossa ei voida välttää polttoaineeseen perustuvia ratkaisuja.

    Helsingin energia on teettämissään selvityksissä päätynyt samaan tulokseen. Polttoaineen käytöstä ei päästä, mutta se on vaihdettava fossiilisista bioperäisiin polttoaineisiin. Se on perusstrategia, jolle ei ole vaihtoehtoja. Ei edes ydinvoimaskenaarioissa, koska ydinvoiman säädettävyys on huono ja suunniteltujenkin huoltokatkojen vuoksi ydinvoiman toimitusvarmuus pakottaa rakentamaan ja ylläpitämään rinnakkaista kapasiteettia.

    Biomassan taloudelliset näkökohdat ovat tulevaisuuden suuri energiapoliittinen kysymys. Tällä hetkellä bioenergia on suuressa määrin metsäteollisuuden sivutuote. Metsien kasvu käytetään nykyään ensisijassa paperin ja sahatavaran tuotantoon. Viljeltävät puulajikkeet ja talousmetsien hoito tähtäävät nykyisen teollisuuden tarpeiden täyttämiseen. Hakkeen energiakäyttöä tuetaan valtion varoista, koska nykyisessä tilanteessa se on yhteiskuntataloudellisesti tarkoituksenmukaista.

    Vuonna 2013 alkavalla päästökauppakaudella hiilidioksiditonnin hinta tulee nousemaan, koska EU siirtyy vuosittain alenevaan kiintiöön. Samalla uusiutuvan energian kilpailukyky paranee.

    Pitkän ajan energiaratkaisujen suunnittelussa lähtökohdaksi on otettava todelliset tuotantokustannukset, ei tämän hetken markkinahintoja ja tukipolitiikkaa. Tämä koskee sekä biomassan tuotantoa että kuljetuksia. Ja mikäli markkinatilanne johtaa jossain tuotantoketjun osassa olennaisesti tuotantokustannusta suurempaan markkinahintaan, Helsingin tulee ottaa tällainen toiminta omaan hallintaansa. Kysymys on samasta asiasta kuin siinä, että omin voimalaitoksin Helsinki voi tulouttaa sähkön tuotantokustannusten ja markkinahinnan eron omaan kassaansa. Muussa tapauksessa tämä voittomarginaali siirtyy kaupunkilaisilta sijoittajien tuloiksi.

    Tulevaisuuden suunnittelussa on kaksi peruslinjaa. Tulevaisuuden haasteisiin voidaan pyrkiä vastaamaan ideoimalla ja kehittämällä uusia teknologioita tai kehittämällä ja käyttämällä tunnettuja ratkaisuja entistä paremmin. Uusille ratkaisuille tyypillistä on suuri potentiaali, mutta myös suuri riski. Uudet ratkaisut ovat kiehtovia, kun taas tunnetut teknologiat tarjoavat tylsää varmuutta. Mutta näyttää myös siltä, että energiatekniikassa vallitsee kiintymys nykyisiin ratkaisuihin.

    Huoltovarmuuden ja Helsingin markkinavoiman kannalta olisi luonnollisesti eduksi, että voimalaitoksemme voisivat käyttää yhtä hyvin kivihiiltä, maakaasua kuin biopohjaisia polttoaineita. Tämä näyttääkin olevan mahdollista, jos tehdään Helsingin energiatuotannon mitassa valtavat investoinnit, ja nyt kehitysvaiheessa olevat teknologiat onnistutaan saamaan kaupallisesti toimiviksi. Mutta mikä on vaihtoehtoinen suunnitelma, jos teknologioita ei saada toimimaan tai ne osoittautuvat liian kalliiksi?

    Ilman vaihtoehtosuunnitelmaa tosiasialliset vaihtoehdot ovat nykyisen tuotantorakenteen ja päästöjen jatkaminen tai turvautuminen Suomen muuhun energiantuotantoon. Sähköä Helsinki voi saada pörssistä ja Fortum on ilmoittanut rakentavansa ydinkaukolämmön tuotannon Loviisaan. Siitäkin huolimatta, että se ei saisikaan sopimusta Helsingin lämmön toimituksesta. Mutta koko maan mittakaavassa vastaava ajattelu ei ole mahdollista. Kaikki Suomen kaupungit eivät voi ajatella tukeutuvansa entiseen tuotantorakenteeseen, jossa päästöt eivät vähene. Tai toisin päin, Helsinki ei voi olla kaupunki, jonka ei tarvitse osallistua ilmastotalkoisiin.

    Monissa kaupungeissa kestävät energiaratkaisut ovat yksinkertaisia ja teknologiat toimivia jo nyt. Suomessa ja pohjoismaissa on voimalaitoksia, joiden polttoaineena on pelkästään puu. Kyse ei enää ole pienistä laitoksista, vaan nykyisten voimalaitosten ja kattiloiden tehot ovat satoja megawatteja. Siis saman kokoisia kuin Helsingin voimalat.

    Nuo isot kattilat polttavat puuta hakkeen tai pelletin muodossa, siis kiinteänä ja mahdollisimman vähällä esikäsittelyllä. Puuta voidaan myös kaasuttaa, jolloin saadaan sama sähköteho kuin maakaasua käyttämällä ja parempi sähköteho kuin kiinteällä polttoaineella.

    Biomassaa ei pidä nähdä fossiilisten polttoaineiden lisukkeena, jota poltetaan fossiilisen polttoaineen seassa niin paljon kuin vanha kattila sietää. Tulevaisuuden on perustuttava fossiilisten polttoaineiden käytön lopettamiseen, ei ainoastaan osuuden vähentämiseen. Hiilidioksidipäästöjen vaiheittaisen vähentämisen tarkoitus on siirtymäaika, jolloin päästöttömien laitosten määrä lisääntyy ja fossiilisia polttoaineita käyttävien laitosten määrä vähenee. Siirtymäaika tarjoaa tilaisuuden käyttää vanhat investoinnit loppuun, jolloin kattiloiden uusiminen tapahtuu normaalissa aikataulussa, ilman ylimääräisiä kustannuksia.

    Hyvät kuulijat,

    Helsingin polttoainehankinnalle bioenergia on uusi tilanne. Polttoainetta ei voi enää ostaa kuten hiiltä tai maakaasua, muutamalla kaupalla pörssistä tai yhdellä pitkäaikaisella sopimuksella. Helsinki on Suomen reunalla, ei keskellä maaseutua, jossa metsät kasvavat. Tosin koko Suomessa on luonnostaan vähän sama tilanne. Asutus ja energian kulutus ovat eri puolilla Suomea kuin metsien kasvu.

    Puukauppa ei ole Suomessa kuitenkaan uusi asia. Metsäteollisuus on käynyt metsänomistajien kanssa kauppaa vuosikymmenet ja järjestänyt raaka-aineen kuljetuksen tehtailleen. Suuretkin tehtaat ovat toimineet, vaikka niiden lähiympäristö ei riitäkään hankinta-alueeksi. Puu on kulkenut satoja kilometrejä, ja puun energiakäytön lisääntyessä on puun kuljettava tulevaisuudessakin.

    On ymmärrettävä, että sisämaassa kasvavaa puuta voidaan kuljettaa pääkaupunkiseudulle monin eri keinoin. On ymmärrettävä myös, että suuria määriä ei kuljeteta pienillä kuorma-autoilla. – Rautatie on ollut merkittävä puun kuljetuksen keino, ja se on sekä edullinen että parhaiten toimiva myös energiapuun kuljetuksessa. Valitettavasti Helsinki on purkanut viime vuonna viimeisenkin voimalaitokselleen johtaneen raiteen Sörnäisissä.

    Arviot Suomen metsäteollisuuden tulevaisuudesta sekä energia-alan kehityksestä ovat samalla kerralla sekä haastavia että toiveikkaita. Kuitupuun käytölle ei näytä olevan Suomessa entisen kaltaista valoisaa tulevaisuutta. Kansainväliset kuljetuskustannukset ja ilmastomme aiheuttama metsän suhteellisen niukka kasvu heikentävät kuitupuuta käyttävän teollisuuden asemia Suomessa.

    Puutuoteteollisuuden jalostusaste pitää sen sijaan alan Suomessa ja jopa kasvussa. Raaka-aineen käytön tehostumisen vuoksi tukkipuun kysyntä ei kuitenkaan kasvane lopputuotannon tahdissa.

    Metsäteollisuuden puun tarve tulee nykyisestä todennäköisimmin laskemaan. Samalla laskee korjuuhakkeen ja muiden sivutuotteiden tuotanto ja tarjonta energian tuotantoon. Mutta nykyisestä puun korjuun määrästä vapautuu osa energiamarkkinoille. On kuitenkin mahdollista, että energiapuumassasta tulee vientituote, jonka kysyntä nostaa tarjolla olevan puun hintaa Suomessa. Tällaisessa tilanteessa Helsingin tulee suhtautua energiapuunsa hankintaan samalla tavalla kuin nyt sähkön ja lämmön tuotantoon.

    Hyvät kuulijat, hyvä seminaariyleisö

    Helsinki on energiahuollossaan suurten kysymysten ja valintojen äärellä. Ilmastonmuutos ja hiilidioksidipäästöjen vähentäminen on yleisesti esitetty uhkana teollisuusmaiden talouksille ja asukkaiden elintasolle. Näin tehtiin mediassa myös silloin, kun viime vuonna ensi kerran kerrottiin ympäristötavoitteiden merkityksestä Helsingissä. Pääuutinen oli, että lämmityksen hinta nousee. Ja lisäkiusaksi maalailtiin näyttävän kuvan kanssa päättymätön rekkaralli Helsingin asuinkaduille.

    Ketä ja mitä tavoitteita palvelee kaupunkilaisten pelottelu? Ja mikä lopulta on pahempi uhkakuva tai vaihtoehto sille, ettei nyt lähdetä rakentamaan Helsingin hiilineutraalia tulevaisuutta? Yleinen viisaus on, että ennalta ehkäisy ja haasteisiin varautuminen hallitusti ja ajan kanssa on helpompaa ja halvempaa. Sitten kun on pakko, vaihtoehdot ovat usein vähissä ja kiireisten hankintojen hinnat ovat korkeita.

    Fossiilisista polttoaineista luopumisella on etunsa muutenkin kuin päästöjen vähentämisessä. Biomassa on kotimainen tuote, josta voi tulla haluttu vientiartikkeli. On edullisempaa olla energian raaka-aineen tuottaja ja teknologian hallitsija kuin riippuvainen tuonnista ja muualla kehitetystä teknologiasta. Suomen kilpailukykyä rasittavat sijainti ja sääolot sekä nykyään riippuvuus tuontienergiasta. Hiilineutraalissa uusiutuvan energian tulevaisuudessa riippuvuus tuontienergiasta vaihtuu energiaylijäämäksi, joka on kilpailuetu tiheästi asuttuihin maihin nähden.

    Tulevaisuuden vaihtoehto ja vertailukohde eivät ole nykyinen halvan hiilen ja maakaasun tilanne. Me emme tule olemaan yksin vähentämässä päästöjä ja luopumassa halvasta fossiilisesta energiasta. Samat ehdot vallitsevat kaikissa Euroopan unionin maissa ja laajenevassa määrin koko maailmassa. Kyse ei siis ole siitä, paljonko päästötön tulevaisuus maksaa enemmän kuin nykytilanne, vaan mikä on asemamme suhteessa muihin maihin ja niiden päästöttömiin energiaratkaisuihin. Ja silloin – mikäli toimimme oikein nyt – etumme on kotimainen raaka-aine ja sen valmiiksi kehitetty ja edullinen jalostusteknologia.

    Helsingin energian tulevaisuusohjelmasta on nostettu keskeiseksi asiaksi toiminnan taloudellinen tulos ja huoleksi sen ylläpito mahdollisimman suurena. Helsingin energian ensisijainen tarkoitus on kuitenkin huolehtia siitä, että helsinkiläisillä on lämpöä ja sähköä. Nimenomaan tässä järjestyksessä, koska lämpö on pakko tuottaa paikallisesti.

    Energian tuotannolle on rajoituksensa ja määräyksensä. Tulevaisuudessakin tärkeintä on, että kaupunki saa tarvitsemansa lämmön ja sähkön. Tuotantotavan on vain sopeuduttava välttämättömiin muutoksiin. Emme voi kyseenalaistaa tai asettaa näitä muutoksia ehdollisiksi sen mukaan, pysyykö tuloksenteko riittävänä. Päästöjen vähentäminen on tehtävä, kysymys on vain siitä, mikä on viisain tie edetä kohti hiilivapaata Helsinkiä.

  • 15.2.2010

    Vaalikauden viimeinen vuosi kuluu taantuman nujertamisen merkeissä. Puolentoista vuoden mittainen alakierre on kansantalouden mittareissa kääntymässä parempaan.

    Silti monen suomalaisen henkilökohtainen tilanne näyttää työpaikan ja toimeentulon osalta vaikealta. Kodeissa ja työpaikoilla on paljon hätää, joka ei katoa itsestään. Tähän kohtaan, suomalaisten vaikeuksien lievittämiseen, pitää politiikassa nyt keskittyä kaikella voimalla.

    Päätösten kokonaisuus ratkaisee. Ei ole mitään yhtä ruuvia, josta kääntämällä kaikki asiat tulevat kuntoon.

    Siksi verotuksen kiristämisen kanssa pitää olla tarkkana, ettei lyödä työllisyyttä korville. Siksi leikkaamiseen pitää suhtautua kriittisesti, ettei taas tule paluupostissa suurta jälkilaskua maksettavaksi. Siksi yrityksille pitää antaa mahdollisuus elpyä ja työllistää. Ja samalla pitää huolehtia siitä, etteivät kansalaisten palvelut pääse rapistumaan.

    Olen vakauden ja eheyden kannattaja. Enemmin tai myöhemmin hankaluudet ja painiskelu toimeentulon ongelmissa nostavat esiin politiikan hyveet: Suomen sisäisen eheyden ja poliittisen päätöksenteon vakauden.

    Epävarman taloustilanteen aikana hämmentäjät kuitenkin nostavat päätään.

    Taantuman lopettamiseksi yksi on halunnut kesällä tehtäväksi kolmen suuren puolueen hallituksen, toinen pidettäväksi syksyllä uudet vaalit.

    Näitä hankkeita esittäjät ovat perustelleet päätöksenteon jouduttamisella. On selvää, että esitykset käytännössä veisivät juuri toiseen suuntaan.

    Keskustan puoluekokous osuu sekä asiallisesti että ajallisesti tärkeään saumaan. Meidän on kyettävä tekemään omat päätöksemme niin, että vakaus ja eheys säilyvät paitsi Keskustassa myös Suomessa.

    Vaikka päätökset ja valinnat ovat sataprosenttisesti puoluekokouksen käsissä, pitää meidän kyetä vakauden ja eheyden politiikan jatkamiseen heti kokouksen jälkeen, maanantaina kesäkuun 14. päivä.

    Huhtikuussa 2011 suomalaisilla äänestäjillä on sitten paikka arvioida, kenen linja on ollut oikea ja ketkä ansaitsevat valtakirjan tämän päivän työssäkäyvien ja heidän lastensa tulevaisuuden turvaamiseksi tarvittavaan työhön.

    Vain oikeilla valinnoilla voimme turvata myös heikompiosaisten aseman. Keskustan pitää toimia vaaleissa ja niiden välillä niin, että voimme yhtenä joukkona kohdata vaalikentillä äänestämään valmistautuvat kansalaiset suoraan silmiin katsoen. Itse olen valmis olemaan ensimmäinen.

    (Julkaistu myös Ilkka-lehdessä 16.2.2010)

  • 7.2.2010

     

    Sitran julkistama mielipidekartoitus vahvistaa arkipäiväisen tuntemuksen: suomalaiset eivät ole jakaantuneet kahteen leiriin sen mukaan, asuvatko he kaupungissa vai maaseudulla.

    Ihmiset osoittavat tässäkin mittauksessa, että todellisuus on monimuotoisempi kuin asuinpaikkatilastot yrittävät esittää.

    Peräti 36 prosenttia vastanneista kansalaisista tuntevat olevansa yhtä aikaa sekä maalaisia että kaupunkilaisia. – Voi kysyä, mitenkäs se tilasto nyt pannaan niissä porukoissa, joissa on yritetty hampaat irvessä rakentaa eripuraa esimerkiksi maaseudun ja pääkaupungin välille?

    Helsingin kaupunginvaltuutettu, kollegani Laura Kolbe on puhunut pitkään suomalalaisten “kaksoisidentiteetistä” eli juuri siitä, minkä Sitran tutkimus vahvistaa.

    Suomalaiset haluavat kaupungistumisesta huolimatta pitää maaseudun elävänä ja – mikä tärkeintä – säilyttää henkilökohtaisen yhteytensä maaseudun arkipäivään. Ja myös toisin päin: kyllä kaupunki on tärkeä maalla asuvalle.

    Muistikuvani mukaan Johanna Jääsaaren lisensiaattityö jo 1980-luvun lopulta oli otsikoitu: “En ole maalainen enkä kaupunkilainen, en kapitalisti enkä kommunisti”. Tutkittua näkemystä vastakkainasettelua torjumaan on siis ollut saatavilla jo pitkään.

    Sitran määrittelemä Maamerkit-ohjelman lähtökohta on vastaansanomaton: “Maaseutu voi kuulua jokaisen suomalaisen hyvinvointireseptiin. Maaseutu voi tarjota uudenlaisia hyvinvointipalveluja sekä innovatiivisia liiketoimintamahdollisuuksia, jotka perustuvat ekotehokkaisiin hajautettuihin ratkaisuihin ja luonnonvaroihin”.

    Tähän pitää vielä lisätä se, mitä suomalaiset pitävät maaseutuna. Lähes kaikki, 98 prosenttia vastaajista sanoo, että maaseutua on se, missä maatalousmaisema on vallitseva.

    Mielikuvakysymyksessä Sitran kartoitus paljasta toki myös niiden määrän, joilla on valtaosaltaan kielteisiä kokemuksia maaseudusta. Tätä vajaata kymmentä prosenttia voi tilastokielellä kutsua Lippos-desiiliksi!

  • 21.1.2010

    “Tahdon yhdistää Keskustan linjalle, joka eheyttää Suomen ja luotsaa sen ulos lamasta.”

    Ehdokkuus Suomen Keskustan puheenjohtajaksi on sekä velvollisuus että oikeus. Ehdokkaalla on oikeus esitellä ohjelmansa ja hakea sille kannatusta Keskustan jäseniltä ja heidän valitsemiltaan puoluekokousedustajilta. Velvollisuus on olla käytettävissä, kun yhteisten asioiden tekemiseen avautuu mahdollisuuksia.

    Olen ehdolla Keskustan puheenjohtajaksi. Se on peruslähtökohta. – Ehdokkuudesta kuitenkin seuraa suoraan myös se, että olen valmis kaikkiin niihin tehtäviin, joita Keskustan puheenjohtaja saa hoidettavakseen – myös pääministeriksi.

    Päätin oman ehdokkuuteni lopullisesti viime joulukuun 22. päivänä. Syksystä 2003 Keskustaa johtanut Matti Vanhanen ilmoitti silloin, että ei enää tavoittele jatkokautta.

    Lahden puoluekokoukseen kesäkuussa saapuvilla kokousedustajilla ja heidät valinneilla Keskustan jäsenillä on täysi valta tehdä harkintansa mukaiset henkilövalinnat.

    Keskustan johtaminen edellyttää rohkeutta yhteiskunnallisiin uudistuksiin, kykyä muuntaa aate politiikan sisällöksi, halua tehdä työtä koko Suomen puolesta sekä tahtoa hyväksyä ja ymmärtää erilaisia mielipiteitä ja ihmisiä.

    Puheenjohtajavalinta on aika puhdas linjavalinta: asiat, toimintatavat ja poliittinen kokemus yhdessä vaikuttavat valitsijoiden päätökseen puoluekokouksessa.

    Keskustan asema politiikan kentässä on yhä vahva, eivätkä muiden puolueiden yritykset leimata itsensä poliittiseen keskustaan ole onnistuneet. Eikä sellainen tule onnistumaankaan. Keskustan asema ja puolueen koko historia tasavaltalaisena ja koko Suomen poliittisena voimana on ylivertainen.

    Olemme aina olleet sovittelun ja eheyden liike – silloinkin kun kansalaissopu on todella ollut koetuksella ja muita puolueita on enemmän kiihottanut suomalaisten jakaminen leireihin.

    Poliittiseen keskustaan ei mikään puolue voi siirtyä vain ilmoittamalla ja nimeämällä itsensä keskustaan kuuluvaksi. Pitää olla tekoja ja pitkä lista näyttöjä, että on tasavertaisen ja ihmisläheisen politiikan kannalla. Suomessa näitä näyttöjä on eniten Suomen Keskustalla.

    Iästäni huolimatta olen ollut melko pitkään mukana poliittisessa työssä sekä järjestötyön että poliittisen vaikuttamisen kautta. Vuosikymmenen nyt vaihtuessa minulla alkaa neljäs vuosikymmen yhteiskunnallista toimintaa. Jos Lahden puoluekokous niin haluaa, seuraava tehtäväni on Keskustan johtaminen.

  • 17.1.2010

    Lähikuukaudet ovat Suomen talouden ja hyvinvoinnin kannalta tärkeitä. Jos heikot myönteiset merkit vahvistuvat, meillä on – tällä kertaa – mahdollisuus välttää 1990-luvun laman kaltaisten, pysyvien vahinkojen syntyminen.

    Vahinkojen vastaisen taistelun aseina on käytetty valtion runsasta lainanottoa, työllisyyden tukemista ja perusturvan vahvistamista. Samalla on koetettu tehdä kaikki mahdollinen, millä vaikeuksissa olevia yrityksiä kannatellaan pahimman yli.

    Tämä omaksuttu linja saattaa onnistua. Mieluisin merkki paremmasta olisi ehdottomasti työttömäksi joutuneiden ja lomautettujen palaaminen töihin ja toimeentulon ääreen. Kun näin käy, tiedämme, että myös muualla maailmalla menee paremmin. Ilman viennin elpymistä ei merkittävää paranemista meilläkään voi tapahtua.

    Työttömien määrän kääntyminen laskuun on parasta huono-osaisuuden torjuntaa. Mutta samalla pitää rakentaa parempaa perusturvaa.

    Merkkejä huono-osaisuuden ja vähävaraisuuden lisääntymisestä on Suomessakin nähtävissä. Olisi lohdullista ajatella, että nämä ilmiöt ovat laman syytä ja poistuvat nousukauden tulessa. Valitettavasti suomalaisen huono-osaisuuden ja syrjäytymisen syyt ovat sittenkin paljon moninaisemmat.

    Yksittäiset henkilökohtaiset tapahtumat työttömyyden lisäksi voivat saada aikaan kierteen, joka vie pahimmillaan kokonaisia perheitä toimeentulo-ongelmien kautta pysyvään vähävaraisuuteen, jopa köyhyyteen.

    On sanottu, että vastakkainasettelun aika on ohi. Voi olla. Työn ja pääoman intressit ovatkin varmaan yhteneväiset. Molempia ohjaa kilpailukyky ja tuottavuus. Se on markkinoiden laki ja siihen yritämme sopeutua.

    Sen sijaan en ole ollenkaan niin varma, että olisimme tehneet vieläkään kaiken tarpeellisen hyvin toimeen tulevien ja huono-osaisten, rikkaiden ja köyhien elämän edellytysten tasoittamiseksi.

    (kolumni julkaistu myös Ilkka-lehdessä)