• 16.5.2013
  • 11.3.2013

    Hallituksen puolivälitarkastelu oli suomalaisille pettymys. Hallitus esitti vain listan toivomuksia, mutta konkreettiset toimintasuunnitelmat loistavat edelleen poissaolollaan.

    Nykyhallitus on jo useaan otteeseen osoittanut kyvyttömyytensä päätöksentekoon. Johtopäätöksenä voi jo nyt todeta, että kehysriihtä kohtaan asetetut odotukset ovat ylivirittyneet. Suomen taloustilanne on haastava, mutta ei toivoton. Oikeilla ja tarkkaan kohdennetuilla toimenpiteillä meillä on mahdollisuus kääntää kehitys oikeaan suuntaan. Etusijalle tulee asettaa ennen kaikkea talouden rakenteelliset uudistukset.

    Valtion talouden tasapainottamista pitää tavoitella, mutta sen ei tarvitse toteutua parin seuraavan vuoden kuluessa. Tärkeintä on, että valtion velan määrän kasvu suhteessa bruttokansantuotteeseen saadaan taitettua pitkällä tähtäimellä.

    Yritysten, erityisesti pienten- ja keskisuurten, toimintaedellytyksiä on parannettava. Yhteisöveron tason alentaminen on keinoista tehokkaimpia.

    Keskusta ei kuitenkaan tule hyväksymään sitä, että samalla pk-yrityksiin kohdistetaan pääoma- tai osinkoverotuksen kiristyksiä.

    Rakenteellisia uudistuksia on pohdittu hallituksen pyynnöstä myös työmarkkinajärjestöissä. Siellä halua muutoksiin näyttäisi olevan enemmän kuin hallituksessa.

    Yksi kaikkien tunnistama tavoite on työurien pidentäminen ja eläköitymisiän korottaminen. Tätä erityisesti SDP ja hallitus kuitenkin väistelevät ja yrittävät siirtää konkreettisia päätöksiä seuraavalle vaalikaudelle. Totuus kuitenkin on, että mitä aikaisemmin päätökset tehdään, sitä nopeammin ne vaikuttavat taloutta tervehdyttävästi.

    Yritysten on kuitenkin samalla huolehdittava siitä, että myös ikääntyneiden todelliset mahdollisuudet jatkaa työelämässä taataan. Tässä asiassa tarvitaan ryhtiliikettä, ei ainoastaan hallitukselta, vaan myös suomalaiselta työelämältä ja yrityksiltä.

    Päteviä asiantuntijoita hallituksen kannattaisi jo vihdoin kuunnella myös kunta- ja SOTE -uudistuksiin liittyen. Hallituksen kärkihankkeekseen lanseeraaman kuntauudistuksen onnistumiseen ei usko enää oikein kukaan.

    Jos hallitus haluaisi edes tämän rakenteellisen uudistuksen onnistuvan, se keskeyttäisi sen nykymuodossaan nopeasti. Kaikki energia kannattaisi kuntarajojen piirtelyn sijaan laittaa sosiaali- ja terveyspalveluiden uudelleenorganisointiin.

    Keskusta ei ole vaatimuksineen yksin. Muun muassa kunta-alan asiantuntijat ja Elinkeinoelämän valtuuskunta jakavat keskustan huolen.

    Hallituksella on muutama viikko aikaa ottaa uusi ote ja tehdä tarvittavat toimenpiteet. Ilman niitä Suomelle ei käy hyvin.

    Huonolta kuitenkin näyttää. Kataisen hallitus taitaa tyytyä vain hallinnointiin ja tarvittavia päätöksiä ei pystytä tekemään. Jos kehysriihestä ei jää mitään käteen, on uusien vaalien aika.

  • 5.3.2013

    Selvityshenkilöiden esitykset Helsingin seudun metropolialueen kuntarakenteiden muutoksiksi eivät ole toteuttamiskelpoisia. Suurimmalla osalla kunnista ei ole minkäänlaista halua kuntaliitoksiin. Tämä on ollut hallituksen tiedossa koko ajan. Selvityshenkilöiden esittämällä pohjalla ei ole järkevää jatkaa. Hallituksessa erityisesti kokoomuksen hirttäytyminen suurkuntiin on vakava este Helsingin seudun kehittämiselle. Maankäyttöön, asumiseen ja liikenteeseen liittyvien haasteiden ratkaisemisessa on muitakin toimivia vaihtoehtoja kuin pelkästään kuntaliitokset. Lääke ongelmiin on kuntien välinen yhteistyö, joka toimii Pohjoismaissa ja muualla Euroopan metropoleissa. Alueen kehittämisen kannalta Helsingin seudulla päästäisiin eteenpäin, jos hallitus määrittelisi Helsingistä, Espoosta, Vantaasta ja Kauniaisista metropolialueen, kartoittaisi alueellista päätöksentekoa vaativat tehtävät sekä loisi niille päätöksentekoelimen Uudenmaan maakuntaliiton yhteyteen.

    On ollut ikävää huomata, kuinka epätoivoisesti kokoomus ajaa suurkuntia. Viimeiseksi oljenkorreksi se on valjastanut omat kuntapäättäjänsä. Ei ole sattumaa, että ympäri Suomen useimmissa kokoomusjohtoisissa suurissa kaupungeissa on kuntarakennelakiluonnosta koskeviin lausuntoihin sisällytetty valtioneuvostolle toimivalta pakkoliitoksiin. Tällaisella linjalla, jolla kokoomus ajaa keskuskaupunkien asiaa muusta kuntakentästä piittaamatta, ajautuu koko kuntakenttä kaaokseen.

  • 12.2.2013

    Keskiviikkona eduskunnassa käsiteltiin Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittista selontekoa. Vaikka selonteko sinänsä on hyvin yllätyksetön, sisältää se oivallisen analyysin turvallisuuspoliittisesta toimintaympäristöstämme ja linjaukset Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Selonteko on maallemme tärkeä työväline ulkopoliittisten linjaustemme pohtimiselle. Parlamentaarisine työryhmineen se toimii myös eduskunnan sitouttajana. Pienellä maalla ei ole varaa isoihin erimielisyyksiin ulkopolitiikassa, ja presidentti Urho Kekkosta lainatakseni, jos jonkin pitää olla rempallaan, niin olkoon se sisäpolitiikka. Sivuhuomautuksena tähän voi kyllä lisätä, että tällä hetkellä hallituksen sisäpolitiikka on totisesti rempallaan.

    Aloittaessaan toimintansa hallitus heitti romukoppaan hyväksi havaitun parlamentaarisen tavan toimia monessa asiassa. Vasta vaatimusten jälkeen selontekotyötä tukevan parlamentaarisen kontaktiryhmän mandaattia vahvistettiin. On hyvä, että kontaktiryhmän yhteistyö hallituksen kanssa parantui heikon alun jälkeen. Samaa yhteistyöotetta löytyi keskiviikkona myös pääministeri Kataiselta, kun hän tarttui keskustan esitykseen jokavuotisesta ulko- ja turvallisuuspoliittisesta keskustelusta. Koska maailma muuttuu selontekoja nopeammin, on tarpeellista, että pääministeri informoi ja asianomaiset ministerit keskustelevat eduskunnan kanssa aiheesta vuosittain. Keskustan eduskuntaryhmän tekemä esitys sopii hyvin yhteen myös tasavallan presidentin tervetulleen esityksen kanssa. Hän aloittaa uuden käytännön, jossa ulkopolitiikan kysymyksiä fundeerataan kerran vuodessa.

    Selonteossa määritellyt Suomen turvallisuuspoliittiset linjaukset ovat sellaisia, joihin voi yhtyä. Lähtökohtana on laaja-alainen turvallisuus: turvallisuuden aktiivinen rakentaminen ja turvallisuusuhkien ennakointi ja torjunta. Jatkuvuus, avoimuus ja vahva sitoutuminen eurooppalaiseen ja kansainväliseen yhteistyöhön ovat tarpeen. EU-jäsenyys on myös turvallisuuspoliittinen valinta, vaikkei sitä pidäkään liioitella. Selonteon suuntaviivat siitä, kuinka Suomi haluaa kehittää Euroopan unionin turvallisuutta vahvistavaa roolia, ovat hyviä. Kehittämistä riittää ja Lissabonin sopimuksen hyväksymisen jälkeen tähän on hyvät mahdollisuudet olemassa. Euroopan ulkosuhdehallinnon toiminnassa on vielä parannettavaa. Yhteistä strategiaa tarvitaan, samoin kuin EU:n pysyvän ja kokonaisvaltaisen suunnittelun ja johtokyvyn luomista ja kriisinhallintaa. Tavoitteet ovat hyvät, mutta niiden saavuttaminen on haasteellista.

    Samat vaikeudet kohdistuvat myös sinänsä kannatettavaan pohjoismaisen puolustusyhteistyön lisäämiseen. Tällä yhteistyöllähän tavoitellaan yhteensopivuutta, joka mahdollistaisi jatkossa pohjoismaiden puolustusvoimien nykyistä tiiviimmän ja laaja-alaisemman yhteistyön täydentämään kansallisia puolustusratkaisuja ja suorituskykyä. On turha luulla, että näiden yhteistyömuotojen tiivistäminen, siis EU-tasolla tai Pohjoismaiden puolella, johtaisivat jollain aikavälillä puolustusliittoon. Liittoutumisessa Suomellakin on vain yksi vaihtoehto eli Nato.

    Suurin kritiikki ja kysymysmerkit kohdistuvat puolustuskykymme turvaamiseen. Nyt sovituilla määrärahoilla emme puolustushallinnon arvion mukaan onnistu siinä, että Suomella on kansalaisten, valtionjohdon ja ulkopuolisten arvostama kyky puolustaa maata, sen itsenäisyyttä ja kansalaisten elinmahdollisuuksia sekä yhteistyössä kansainvälisten toimijoiden kanssa hallita turvallisuusuhat. Emme siis enää tämän vuosikymmenen lopussa omaisi uskottavaa sotilaallista suorituskykyä.

    Tasavallan presidentti toivoi avajaisten yhteydessä pitämässään puheessa eduskunnalta vahvoja kantoja. Tässä asiassa niitä totisesti eduskunnalta tarvitaan. Hallitus on herätettävä. Tasokorotus puolustusmäärärahoihin tarvitaan tulevina vuosina. Tarve on asteittain ainakin 150 miljoonaa euroa lisää vuoteen 2020 mennessä. Tavoitteesta ei voi tinkiä, tai muuten selonteolta putoaa pohja pois.

  • 17.12.2012

    Euroopan Unionin päämiesten oli tarkoitus linjata viime perjantain huippukokouksessaan Euroopan unionin tulevaisuutta. Keskustelun pohjana toimivat Eurooppa Neuvoston puheenjohtaja Herman Van Rompuyn sekä komission esitykset EU:n ja euroalueen talousyhteistyön syventämisestä.

    EU:n johtohahmojen linjauksissa Euroopan unionia haluttiin kehittää kohti pankki-, finanssi-, talous – ja poliittista unionia. Esitysten punaisena lankana oli eteneminen kohti yhä tiivistyvämpää yhteistyötä, jonka lopputuloksena euroalueesta muodostuisi todellinen liittovaltio.

    Se merkitsisi kansallisen päätösvallan siirtämistä talousasioissa suurelta osin jäsenmaiden parlamenteilta Euroopan parlamentille ja toimeenpanovaltaa maiden hallituksilta komissiolle. Esitykset johtaisivat toteutuessaan selkeästi eriytyvään integraatioon. Euromaat muodostaisivat unionin ytimen, kun taas muut jäsenmaat jäisivät päätöksenteon ulkokehälle.

    Oli järkevää, että huippukokous siirsi sopimusmuutoksia vaativat EU:n tulevaisuuspohdinnat kokonaan myöhempään aikaan.

    Kokouksen ainoaksi konkreettiseksi tulokseksi jäi valtiovarainministereiden jo pari päivää aikaisemmin siunaama yhteinen pankkivalvonta. Jatkotyöstämistä toki tehdään joistakin raporttien esityksistä, mutta esim. euroalueen budjetti jätettiin tarkastelun ulkopuolelle.

    Olennainen kysymys huippukokouksen jälkeen on: oliko kyse pelkästään aikalisästä vai voidaanko päätöksessä aistia myös suunnanmuutosta liittovaltiopyrkimyksen suhteen? Yritetäänkö poliittista unionia runnoa läpi uuvutustaktiikalla myöhemmin vai saivatko nykymallisen unionin kannattajat tärkeän voiton?

    Vielä tällä hetkellä kallistun ensin mainitun suuntaan. En usko, että liittovaltion kannattajat ovat luopuneet tavoitteestaan. Intomielisiä unionisteja Euroopan ytimessä riittää ja talouskriisi tarjoaa oivallisen verukkeen poliittisen unionin läpiajamiselle.

    Aikalisä tarjoaa kuitenkin myös mahdollisuuden. Liittovaltion vastustajien eli nykymallin kannattajien pitäisi koota voimiaan. Suomi voisi halutessaan toimia tässä työssä aktiivisesti.

    Ikävä kyllä, nyt näyttää siltä, että pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen on vaikea löytää edes selkeää yhteistä EU-linjaa. Se olisi ehdoton edellytys sille, että kehityksen suuntaan voisi vaikuttaa koko unionin tasolla.

    Mari Kiviniemi

  • 12.11.2012

    Ulkoasiainvaliokunnan matka Yhdysvaltoihin osui samaan aikaan presidentinvaalien kanssa. Pääsimme siis seuraamaan läheltä kampanjoinnin loppuhuipennusta ja tuloksen jännittämistä. Tilanne oli galluppien mukaan äärimmäisen tasaväkinen. Obama lopulta voitti Mitt Romneyn prosenttiluvuin 50-48. Valitsijamiehissä ero oli selvä Obaman hyväksi 303-206.

    Obaman ensimmäinen presidenttikausi ei ollut helppo. Hän aloitti kautensa keskellä syvää taloudellista kriisiä, josta Yhdysvallat ei edelleenkään ole toipunut. Vaikka tilanne on helpottunut, monet yhdysvaltalaiset ovat pettyneitä työttömyyteen ja valtion velkaantumiseen. Obama otti myös ison riskin viedessään läpi terveydenhuoltouudistuksen.

    Suuri kiitos uudelleenvalinnasta kuuluu Obaman vaalityöntekijöille. Vaalikampanja oli yksi Amerikan historian laajimmista ja tahokkaimmista. Myös hurrikaani Sandyn tuhojen keskellä Obama osoitti johtajuutensa ja se kääntyi vaaleissa hänen edukseen.

    Tulevia haasteita Obamalla tulee olemaan valtion velkaantumisen pysäyttäminen, verojärjestelmän uusiminen sekä maahanmuuttokysymykset. Yhdysvallat pyrkii myös irroittautumaan öljyriippuvuudesta. Myös ilmastokysymyksiin odotetaan tulevalla presidenttikaudella ratkaisuja.

    Euroopassa Obaman uudelleenvalinta otettiin lämpimästi vastaan. Yhdysvaltain johdossa on jatkossakin mies, joka on osoittanut kykynsä johtaa ja viedä läpi uudistuksia. Francois Hollanden sanoin: ”Jatkokausi on selvä valinta avoimen ja solidaarisen Amerikan puolesta.”

  • 15.11.2006

    Kaleva, Turun Sanomat ja Väli-Suomen sanomalehdet uutisoivat tiistaina Keskustan piirien puheenjohtajille tekemänsä kyselyn neuvoa-antavan jäsenäänestyksen järjestämisestä puolueen puheenjohtajan valinnasta.

    Uutisessa todetaan, että allekirjoittanut ei ole innostunut jäsenäänestyksestä. Tämä on täysin toimittajan oma tulkinta. En ole missään vaiheessa sanonut näin.

    Ensinnäkin, puheenjohtajaehdokkaana olen jäävi ottamaan kantaa.

    Toiseksi, päätös jäsenäänestyksestä on aidosti Keskustan kentän käsissä. On aivan upeaa, jos kenttä päättää järjestää sen. On aivan yhtä upeaa, jos kenttä päättää toisin.

    Puolueen sääntöjen mukaan puoluehallitus päättää jäsenäänestyksestä. Puoluehallitus käsittelee asian kokouksessaan 23. maaliskuuta. Puoluetoimisto on puoluejohdon ohjeiden mukaan selvittänyt vaihtoehtoja mahdollisen äänestyksen toteuttamisesta ja kustannuksista päätöksentekoa varten.

    Olen johdonmukaisesti ollut jäsenäänestysten kannalla siitä lähtien, kun niiden järjestäminen mahdollistettiin puolueen sääntöjä uudistettaessa kaksi vuotta sitten Lahden puoluekokouksessa.

    Katson, että jäsenäänestykset lisäävät puolueen jäsenten mahdollisuuksia vaikuttaa puolueen päätöksentekoon ja politiikkaan ja aktivoivat ihmisiä toimintaan.

    Siksi kannatin jäsenäänestyksen järjestämistä puolueen presidenttiehdokkaasta. Äänestystä ei toteutettu, kun presidenttiehdokkuutta tavoitteli vain yksi henkilö.

  • 15.11.2006

    Hallituksen suurkuntahankkeen kuulemiskierroksella yritetään paimentaa kuntia hallituksen sanelemaan ruotuun. Kuntia pelotellaan huoltosuhteen vääristymisellä ja talousahdingolla. Ainoaksi lääkkeeksi tarjotaan Euroopan suurimpia kuntia.

    Valveutuneet kuntapäättäjät ovat pyytäneet valtiovarainministeriöltä materiaalia ennusteiden pohjalla käytetyistä laskelmista. Kuntapäättäjillä on kaikki oikeus tiedonsaantiin. Pyydetäänhän kunnille lähetetyissä kysymyksissä kunnan mielipidettä virkamiestyöryhmän raportissa esitettyjen tulevaisuusennusteiden oikeellisuudesta.

    Valtiovarainministeriö valitsi kuitenkin toisenlaisen tien. Kuntien lähettämään tietopyyntöön laskelmista se vastasi sähköpostiviesteissä seuraavasti: ”Materiaalia on pidettävä julkisuuslain 5 §:n 3 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna sisäisenä valmistelumateriaalina eikä materiaali siten täytä julkisuuslaissa tarkoitetun asiakirjan määritelmää. Käytetty tieto on esitetty myös työryhmän raportissa. Sisäisen valmistelumateriaalin luovuttamiseen ei ole siten tarvetta.”

    Nostimme viime viikolla salailuasian esille hallituksen kuntauudistusta koskevan välikysymyksen yhteydessä. Pidin kummallisena, että kunnilta salattiin kunnan

    tulevaisuuden kannalta keskeistä materiaalia. Valtiovarainministeriön toimintatapa herätti epäluottamusta. Otin tietojen pimittämisasian esiin myös eilen julkaistussa Keskisuomalaisen haastattelussa. Asia uutisoitiin mediassa laajalti.

    Eilisen uutisoinnin jälkeen valtiovarainministeriö muutti kantaansa. Kunnat saavat nyt pyydetyt laskelmat. Hämmentävää oli kuitenkin se, miten ministeriö ilmaisi

    asian. Tiedotteessaan valtiovarainministeriö väitti, ettei se ole salannut tietoja kunnilta missään vaiheessa. Salailuväitteet perustuivat ministeriön mukaan väärään tietoon tai väärinymmärrykseen kuntien taholta.

    Mitäpä tuohon voi enää sanoa. Taas yksi luku lisää hallituksen kuntakohellukseen.

  • 15.11.2006

    Helsingin Sanomien uutinen Kataisen hallituksen aikeista leikata lasten kotihoidontukea on jälleen todiste siitä, mistä Keskusta on varoittanut.

    Sinipunameno on kylmää kyytiä perheille, kaikkein heikoimmille ja suurten keskusten ulkopuoliselle Suomelle. Tämä on nähty niin Holkerin, Lipposen kuin nyt Kataisen aikana.

    Helsingin Sanomien mukaan kotihoidontuen leikkaamista perustellaan säästötoimilla, joista hallitus on päättämässä tulevassa kehysriihessä. Kuten eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan keskustalaiset jäsenet totesivat kannanotossaan, säästöt kotihoidontuesta ovat silmänlumetta. Kotihoidontuki on kunnille ja valtiolle huomattavasti päivähoitoa edullisempi ratkaisu.

    Julkisen talouden kestävyysvajeen korjaamiseksi meidän on tuettava perheitä ja kannustettava heitä saamaan lapsia. Jos hallituksen viesti perheille on kotihoidontuen leikkaus, ollaan pahasti metsässä.

    Keskusta ei hyväksy kotihoidontuen leikkaamista. Päinvastoin, sitä on edelleen kehitettävä. Työ- ja perhe-elämän parempi yhteensovittaminen on yksi tämän vuosikymmenen suurista asioista politiikassa.

    Suomalaiset haluavat enemmän aikaa perheelleen. Lapset toivovat enemmän aikaa vanhempiensa kanssa. Politiikalla pitää tukea perheiden valinnanvapautta. Perheillä on oltava oikeus valita itselleen sopivin tapa lastensa hoitamiseen.

    Lasten kotihoidontuki on yksi tekijä, jolla parannetaan pienten lasten vanhempien jaksamista elämän ruuhkavuosina. Keskusta on esittänyt korotettua kotihoidontukea, kunnes lapsi täyttää puolitoista vuotta. Myös pienten lasten vanhempien vapaaehtoisen osa-aikatyön mahdollisuuksia pitää parantaa.

    Keskustan tavoitteena on lasten päivähoidon ja työelämän sovittaminen yhteen niin, että yksinhuoltajallakin on mahdollisuus kokopäivätyöhön. Tämä on saanut erittäin myönteisen vastaanoton

    Mikäli Helsingin Sanomien uutinen pitää paikkansa, Keskusta ottaa sen sodanjulistuksena. Me tulemme tekemään kaikkemme, että suomalaisia perheitä ei kyykytetä.

  • 15.11.2006

    Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen sanoo Turun Sanomien, Kalevan ja Väli-Suomen lehtien haastattelussa lauantaina 4.2. haluavansa opposition mukaan hallituksen kuntauudistuksen valmisteluun.

    Laajapohjainen parlamentaarinen valmistelu isoissa yhteiskunnallisissa uudistuksissa on ollut Suomessa tapana. Kataisen hallitus on jostain syystä halunnut rikkoa tämän tavan.

    Se on valmistellut tuoreiden tietojen mukaan jopa 65 suurkuntaan tähtäävää keskittämis-, leikkaus- ja pakkoliitosohjelmaansa kabinettien ovien takana ja jyräävällä tyylillä. Hallitusta ei tähän saakka ole kiinnostanut kuntalaisten, kuntien päättäjien, asiantuntijoiden saati opposition mielipide.

    Oppositiossa, hallituksessa ja kunnissa tiedostetaan julkiseen talouteen ja palveluihin kohdistuvat paineet sekä uudistusten välttämättömyys. Keskustan ja hallituksen keinot palveluiden turvaamiseksi kuitenkin eroavat kuin yö ja päivä. Hallituksen suurkunnat eivät perustu mihinkään tutkittuun tietoon eivätkä vastaa kansan enemmistön tahtoa.

    Keskusta osallistuu kuntia koskevien uudistusten valmisteluun vain, jos nyt nähty hallituksen kuntakohellus pysäytetään ja valmistelu aloitetaan puhtaalta pöydältä hyödyntäen kunnissa viime vuosina tehtyä uudistustyötä.

    Uudistukset on tehtävä yhdessä kuntalaisten ja kuntien päättäjien kanssa. Myös mahdollisen parlamentaarisen valmistelun on oltava alusta lähtien aidosti yhteistä. Valtiovarainministeri Urpilaisen esityksessähän oppositio tulisi mukaan hallituspuolueiden seurantaryhmään virkamiesesityksen jälkeen ja valmisteluvastuu kuitenkin olisi hallituksella. Keskusta ei lähde äänettömäksi yhtiömieheksi sinipunapuolueiden ideologiselle keskittämispolitiikalle.

    Olemme valmiita yhteistyöhön sitten, kun hallituksen kuntauudistus on upotettu sinne kuuluisaan Atlantin syvänteeseen ja Kataisen hallituksen korvat ovat oikeasti auki.

  • 15.11.2006

    Kataisen sinipunahallitus aloittaa vajaan kahden viikon kuluttua 14.2. Joensuusta kuntauudistuksensa aluekierroksen. Yhteensä 18 tilaisuuden sarja päättyy 21.3. Helsinkiin.

    Valtiovarainministeriön tiedotteen mukaan ”tilaisuuksien tavoitteena on saada aikaan vahva vuorovaikutus valtion ja kuntien välillä, kerätä palautetta rakennetyöryhmän selvityksestä ja vastata kuntauudistusta koskeviin kysymyksiin.” Tilaisuuksiin kutsutaan kuntien edustajien lisäksi mm. edustajat erilaisista kuntayhtymistä ja alueiden viranomaisilta.

    On tietysti hyvä, että kuntia kuullaan. Mutta mitä virkaa kuulemisella on, kun pääministeri ja kuntaministeri ovat jo ilmoittaneet, että vaalikauden lopulla Suomessa on noin sata kuntaa. Jokainen ymmärtää, että tämä ei onnistu ilman kuntien pakkoliitoksia. Yli 200 nykyisen kunnan edustajat voivat siis lähinnä kertoa toiveensa, mihin ilmansuuntaan he haluaisivat oman kuntansa liitettävän. Se yhteistyöstä kuntien päättäjien kanssa.

    Aluekierroksen tilaisuudet järjestetään kahta lukuun ottamatta maakuntien keskuskaupungeissa. Jos hallitus haluaisi oikeasti kuunnella kuntia, se järjestäisi 18 tilaisuuden sijaan 336 tilaisuutta jokaisessa Suomen kunnassa. Se koko Suomesta huolehtimisesta.

    Kolmanneksi, milloin hallitus ajatteli kuulla kuntalaisia, joiden elämään ja arjen sujuvuuteen kuntauudistus eniten vaikuttaisi? Aluekierroksen tilaisuuksiin on kutsuttu vain virallisten tahojen edustajat. Nyt ei tiedetä, pääsevätkö suomalaiset edes kuntavaaleissa ottamaan kantaa hallituksen esitykseen. Se kansanvallasta.

    Suomessa on ollut tapana, että merkittävistä yhteiskunnallisista uudistuksista käydään laaja keskustelu, johon myös kansalaiset ja oppositio pääsevät osallistumaan.

    Kataisen hallituksen toimintaa on alusta saakka leimannut Helsingistä käsin käskyttäminen ja haluttomuus käydä keskustelua. Hallitus on lähtenyt lumedemokratian tielle, jossa voi tulla se kuuluisa karhu vastaan.

    Kuntauudistusta ajetaan kuin käärmettä pyssyyn välittämättä niin kansan, kuntien päättäjien kuin asiantuntijoiden mielipiteistä. Tuoreiden kyselyjen mukaan suurkuntien muodostaminen koko maahan ei vastaa kansan enemmistön tahtoa.

    Näin Kokoomus siis kuuntelee.

    Oppositiosta käsin voin antaa ilmaisen vinkin korvapuoluetta edustaville pääministerille ja kuntaministerille: kuunnellakseen suomalaisia on hyvä tavata suomalaisia.

    Keskusta hakee omalle vaihtoehdolleen tuen kunta kunnalta.

    Jatkamme taistelua hallituksen järjetöntä keskittämisvimmaa vastaan samalla otteella kuin presidenttiehdokkaamme Paavo Väyrynen kävi omaa vaalikampanjaansa. Väyrynen kävi kampanjan aikana lähes jokaisessa kunnassa ja tapasi suomalaisia enemmän kuin muut ehdokkaat yhteensä.

    Pakotamme hallituksen keskusteluun eduskunnassa. Keskusta tekee välikysymyksen, kun hallitus ei näytä perääntyvän suurkunnistaan.

    Siis perästä kuuluu.

  • 15.11.2006

    Presidentinvaalien ensimmäinen kierros on nyt käyty. Keskustan presidenttiehdokas Paavo Väyrynen sai kolmanneksi eniten ääniä ja putosi toiselta kierrokselta. Jännitysnäytelmän loppuratkaisua voi luonnehtia kaksijakoiseksi: toiselta kierrokselta putoaminen oli pettymys, mutta Paavon suoritus hieno. Paavo ei jäänyt kauaksi Pekka Haavistosta. Hänen kampanjansa oli huikea – suomalaiset todella ällistyivät, kuten ehdokas itse povasi vaalitaistelun alkumetreillä.

    Paavon vaalikampanja käynnistyi vaatimattomien, muutaman prosentin kannatuslukujen saattelemana. Tinkimätön, uupumaton työ ja Suomen kiertäminen vauhdittivat koko kansan Paavon lopulta yli 17 % lopputulokseen. Lopullisen äänimäärän takana oli nimenomaan itse ehdokkaanosaaminen, asiantuntemus, motivaatio ja taistelutahto.

    Voimme olla Paavosta ylpeitä ja kiitollisia siitä esimerkistä, jota hän näytti. Kiitokset kuuluvat myös Vuokolle, joka osoitti omalla toiminnallaan, miten perhe on ehdokkaan tärkeänä tukena.

    Paavon menestys vaaleissa palautti keskustalaisille uskoa omaan työhön ja omaan linjaan. Teimme yhdessä vaalityötä Paavon puolesta niin puoluetoimistossa, piireissä kuin osastoissakin. Samalla toimme esille keskustan poliittista vaihtoehtoa. Yhteen hiileen puhaltamisen ja yhdessä tekemisen henki jatkukoon myös nyt kampanjan jälkeen. Edessä siintävät jo ensi syksyn kuntavaalit. Niissä keskusta tulee iskemään hallituksen keskittämispolitiikkaan haukan lailla.

  • 15.11.2006

    Valtiovarainministeri Urpilainen esitti tänään (12.1.) veronkiristyksiä suurituloisille. Urpilaisen linjanmuutoksen ajoitus juuri presidentinvaalien alla kertoo, että sosialidemokraattien hätä Lipposen kampanjan epäonnistumisesta on suuri. Tuskin muste on ehtinyt kuivua Urpilaisen ensimmäisestä budjetista, kun hän ryhtyy itse sen arvostelijaksi pelkästään avittaakseen presidenttiehdokkaansa kampanjaa.

    Urpilaisen teot kertovat päinvastaista. Sdp ei hallitus- tai budjettineuvotteluissa taistellut saatikka esittänyt kaikkein suurituloisimpien ansiotuloverotuksen kiristämistä. Toivotan kuitenkin Sdp:n tervetulleeksi Keskustan verolinjalle. Keskusta esitti vaihtoehtobudjetissaan erittäin hyvätuloisten verotuksen kiristämistä jo tämän vuoden alusta lukien.

    Keskustan veromallissa pienituloisempien verotusta olisi nykyiseen verrattuna kevennetty, keskituloisten pidetty ennallaan ja suurituloisten kiristetty luoden uusia veroluokkia erittäin suurituloisille.

    Eduskunnassa Sdp kuitenkin äänesti määrätietoisesti suurituloisten verotuksen kiristämistä vastaan. Päinvastoin suurimmat euromääräiset kevennykset hallitus sopi ensi vuodeksi 90 000 euroa tienaaville.

    Onneksi sentään ei palattu aivan Lipposen hallituksen linjoille. Tutkimusten mukaan juuri Lipposen hallitukset tekivät kaikkein eniten juuri suurituloisimpia hyödyttävää veropolitiikkaa.

    Myös monet suurituloiset ovat puoltaneet verotuksensa kiristämistä edellyttäen, että lisääntyneet veroeurot käytetään tehokkaasti.

    Käyttökohteita olisi riittänyt alkaen Suomen sadoista homekouluista. Hallitus lopettaa keskustan aloittamat homekoulutalkoot vähentämällä tämän vuoden rahoitusta 50 miljoonalla eurolla.

    Nyt rahat saadaan riittämään vain yhden suuren koulun remonttiin. Suurituloisten veroilla olisi saatu liikkeelle kymmeniä ja taas kymmeniä kouluremontteja ja siten tuhannet koululaiset pois hengittämästä pilaantunutta ilmaa.

  • 15.11.2006

    Presidenttiehdokkaani Paavo Väyrynen sanoo tänään kuudenvuodenpuheessaan, että Suomelta puuttuu tarkoitus ja suunta. Väyrysen mukaan kuljemme ajopuuna Euroopan yhdentymisen ja globalisaation valtavirrassa.

    Tämä on valitettavan totta.

    Eilen julkaistu puolueiden kannatusmittaus osoitti, että kansalaiset ovat samaa mieltä. Kokoomus ja demarit ovat menettäneet tuntuvasti kannatustaan. Keskustan kannatus on vahvassa nousussa.

    Selitys keskustan nousulle löytyy linjastamme. Keskusta puolustaa koko Suomea, sitä että työtä, yrittäjyyttä ja hyvinvointia on koko maassa, niin pohjoisen syrjäkylissä kuin pääkaupunkiseudun lähiöissä. Hallituksen kovalle keskittämispolitiikalle sanomme Ei.

    Toinen selitys Keskustan nousulle on se, että me olemme jalkautuneet koko maahan presidenttiehdokas Väyrynen etunenässä. Teemme työtä yhtenäisenä joukkueena kansalaisia kuunnellen.

    Keskustan mielestä Suomi tarvitsee nyt oman selkeän linjan. Ajelehtimiseen ei ole varaa, kun epävakaus taloudessa on lisääntymässä ja monet asiantuntijat ennustavat jo uutta taantumaa. Yhä useamman suomalaisen uutta vuotta leimaa epätietoisuus tulevaisuudesta ja epävarmuus työstä ja toimeentulosta. Tämä huoli pitää ottaa politiikassa tosissaan.

    Mutta mitä tekee Kataisen hallitus? Sillä ei ole kykyä tehdä ratkaisuja, joilla luotaisiin uusia työpaikkoja, vakautettaisiin julkista taloutta ja turvattaisiin palvelut. Toimettomuus ja näköalattomuus ovat johtamassa siihen, että rujot leikkaukset jäävät hallituksen ainoaksi vaihtoehdoksi. Niistä tulevat kärsimään eniten kaikkein heikoimmat.

    Päätöksiä siirretään kevään valtiontalouden kehysneuvotteluihin, vaikka niitä pitäisi tehdä nyt. Siksi pääministerin uudenvuodentervehdyksen julistus siitä, että nyt tarvitaan vähemmän puhetta ja enemmän tekoja, oli tyhjää puhetta.

    Keskustan mielestä tarvitsemme vuosikymmenen loppuun saakka ulottuvan rohkean kasvuohjelman, jolla taataan työtä ja hyvinvointia koko maahan. Keventäisimme verotusta ensi vuonna 365 miljoonaa euroa vähemmän

    hallituksen budjettiin nähden, jotta voimme turvata suomalaisten tarvitsemat ja arvostamat lähipalvelut. Päiväkoti, koulu ja vanhuspalvelut on oltava lähellä. Ketään ei saa jättää ladunvarteen.

    Suomalaisilla on ensi vuonna sekä presidentinvaaleissa että kunnallisvaaleissa tilaisuus vaikuttaa siihen, miten tätä maata rakennetaan tulevaisuudessa. Hallituksen keskittävän ja eriarvoistavan politiikan vastapainoksi tarvittaisiin presidentti, joka ajaa koko Suomen ja kaikkien suomalaisten asiaa. Kunnan- ja kaupunginvaltuustoissa puolestaan on tilausta suomalaisille, jotka haluavat puolustaa palveluita omassa kotikunnassaan.  Tehdään yhdessä uudesta vuodesta parempi.

  • 15.11.2006

    Suomen talous taantuu eikä hallitus reagoi siihen. Tämä tie uhkaa johtaa hyvinvointiyhteiskunnan ytimiin asti ulottuviin leikkauksiin.

    Tänään Suomen Pankki arvioi, että talouden kasvu jää ensi vuonna vain 0,4 prosenttiin. Jo syyskuussa Pellervon taloustutkimus ennusti, että Suomen talous supistuu ensi vuonna 1,5 prosenttia. Tähän ennusteeseen yhtyi tänään Tapiola Pankki.

    On vastuutonta pääministeri Kataiselta, että hallitus hyväksyttää juuri näinä viikkoina eduskunnalla budjetin, joka pohjaa lähes kahden prosentin kasvuun. Näilläkin kahden prosentin kasvuluvuilla – joihin kukaan muu ei hallituksen lisäksi usko – valtio ottaisi velkaa noin seitsemän miljardia euroa jokaisena Kataisen pääministerivuotena.

    Lainsäädäntö edellyttää, että valtion talousarvioon otetaan määrärahat kaikkiin tiedossa oleviin valtion menoihin, samoin tulot tulee arvioida parhaan tiedon mukaan. Hallitus on syksyn mittaan täydentänyt budjettiaan peräti kaksi kertaa. Molemmilla kerroilla se on arvioinut, että talouden näkymät ovat yhtä suotuisat kuin kesällä. Harvoin näkee yhtä vastuutonta valtion varainhoitoa.

    Keskusta on oman vaihtoehtonsa esittänyt. Ottaisimme jo ensi vuonna vähintään miljoona euroa vähemmän velkaa vuoden jokaisena päivänä, mutta säilyttäisimme toimivat julkiset palvelut lähellä ihmisiä.

    Suurituloisten verotusta pitää tiukentaa. Myös kulutusta on pakko verottaa nykyistä enemmän, mutta samalla ruoan ja energian verotusta tulee alentaa. Kansainvälisten yritysten korkokeinotteluun esitimme rajoituksia jo aikaa sitten.

    Mistä johtuu hallituksen jääräpäisyys vastustaa suurituloisten työn verotuksen kiristämistä ja arvonlisäveron korottamista? Mikäli veroja ei koroteta, ajaudutaan hyvinvointiyhteiskunnan ytimiin asti ulottuviin leikkauksiin. Tätäkö Katainen ja Urpilainen haluavat?

    Vai onko kyse siitä, että puheenjohtaja Urpilainen saa aikaa pestä kasvojaan vaaleista? Jos näin on, todistamme juuri yhtä Suomen historian kalleimmista poliittisista teattereista. Hallituksen jahkailun vuoksi velkaa otetaan liikaa, kasvun edellytyksiä jarrutetaan sekä kouluilta ja terveyspalveluista leikataan.

    Me suomalaiset olemme valinnan edessä. Olemmeko valmiita keräämään enemmän veroja yhteiseen kassaan säilyttääksemme kaikkien ulottuvilla olevat koulut, päiväkodit ja terveydenhuollon? Vai verotammeko vähemmän, velkaannumme ja lopulta ajamme julkiset palvelut alas?

    Keskustan mallissa kokonaisveroaste nousee jonkin verran, mutta se on tässä tilanteessa kuitenkin perusteltua. Suomen nykyinen noin 43 prosentin veroaste on paria pykälää pienempi kuin Tanskan noin 48 tai Ruotsin 46,4 prosentin veroaste.

    Keskusta valitsee pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan julkisia palveluja leikkaavan kokoomuksen tien sijaan.

  • 15.11.2006

    (Päivitetty 29.11.2011)

    Palkkaraamista sopiminen on yksi keskeisimmistä toimenpiteistä suomalaisen kilpailukyvyn ja meidän työpaikkojen turvaamisen kannalta. Näin pystymme välttämään kalliit ja kipeät työtaistelut.

     

    Tänään saavutettu ratkaisu on äärimmäisen tervetullut. Olen itse puhunut laajan yhteiskuntasopimuksen tarpeesta jo alkuvuodesta asti.  Nyt saavutettu sopu on aimo askel siihen suuntaan.

     

    Raamisopimus on tervetullut, mutta ei suinkaan mikään täydellinen työkalu. Mikäli raamiratkaisuilla jatketaan vastaisuudessakin, olisi nyt mietittävä, miten raamiin saataisiin mukaan tasa-arvon edistäminen.  Ei voi olla niin, että samapalkkaisuuden edistäminen loppuu, mikäli raameilla jatketaan.

     

    Keskimäärin naisen palkka on noin 18 % miehen palkkaa pienempi. Tärkein yksittäinen sukupuolten palkkaeroihin vaikuttava tekijä on toki naisten valikoituminen eri tehtäviin kuin miehet.

     

    Kaiken kaikkiaan, kun on huomioitu toimiala, yritys, tehtävä sekä joukko työntekijän osaamista kuvaavia taustaominaisuuksia, sukupuolten välille jää n. 6 % suuruinen selittämätön palkkaero. Tähän olisi puututtava. Tasa-arvoinen palkkaus on oikeudenmukaisen, laadukkaan ja tuottavan työelämän perusedellytys. Sekä hallitus että työmarkkina-keskusjärjestöt ovat sitoutuneet edistämään palkkatasa-arvoa.

     

    Tärkeä ja toimiva keino samapalkkaisuuden edistämiselle olisi palkkaerojen syiden perinpohjainen selvittäminen. Palkkauksen perusteet tulisi saattaa nykyistä läpinäkyvämmiksi ns. palkkakartoituksen avulla.

     

    Nykyiseen tasa-arvolakiin tulisi saada nykyistä huomattavasti täsmällisemmät ohjeet siitä, miten töiden samanarvoisuutta tulee palkkakartoituksessa arvioida. Lainmuutosta on myös eduskunta edellyttänyt. Viime vaalikaudella lakimuutosta vaativat myös nykyisten hallituspuolueiden edustajat.

     

    Valitettavasti Kataisen hallitus ei eduskunnan tahtoa ole halunnut noudattaa. Kataisen hallitusohjelma ei asiaan luvannut minkäänlaista muutosta. Kataisen hallitus otti asiassa ison askeleen taaksepäin.

     

    Raamisopimus ei tähän tuonut riittävää muutosta. Raamien yhteydessä sovittiin kolmikantaisen selvityksen käynnistämisestä palkkakartoitusten toimivuudesta ja kehittämistarpeista. Selkeän lainmuutoksen sijaan asiaa pohtimaan ja hautaamaan perustetaan jälleen yksi työryhmä!

     

    Leiviskä hallituksella on hoitamatta myös kasvun eväiden osalta. Vastuut Euroopan taloudesta sen kuin kasvavat, mutta toimet suomalaisen työn eteen uupuvat. Hallitukselta olisi kaivattu nyt rohkeutta ja johtajuutta sijoittaa Suomeen.

     

    Keskusta on oman miljardiluokan kasvuohjelmansa esittänyt. Yli 60 konkreettisista toimenpidettä sisältävä suomalaiseen yrittäjyyteen ja työhön keskittyvä ohjelma rahoitettaisiin tukkimalla monikansallisten yritysten verotuksen porsaanreikiä sekä ottamalla ydinvoimayhtiöiltä päästökaupan heille tuomaa ansiotonta voittoa.

     

    Kataisen hallituksen toimet jäävät valitettavasti murto-osaan tarvittavista. Nekin Katainen rahoittaa velkarahalla.

  • 15.11.2006

    Keskustan talouslinjaukset saavat tukea taloustieteen nobelisti Joseph Stiglitziltä. Hän kertoo tänään (24.11.) Helsingin Sanomien haastattelussa näkemyksiään talouskriisin hoidosta. Tukea saavat sekä keskustan talouskasvu- että verolinjaukset.

    Keskusta on koko syksyn arvostellut hallituksen talouslinjauksia. Pääkritiikkimme on ollut siinä, ettei hallitus panosta juuri ollenkaan talouskasvuun ja työllisyyden parantamiseen. Kun EU:n talouskriisin seurauksena kasvu maailmalla hidastuu, hallituksen pitäisi laittaa erityisesti panoksia kasvun ruokkimiseen. Hallituksen toimenpiteet päinvastoin vauhdittavat talouskasvun hiipumista ja taantuman kehittymistä sekä johtavat niiden myötä uusiin menoleikkauksiin.

    Stiglitz on keskustan tapaan huolissaan edellä kuvatusta kehityksestä. Hänen mielestään ”valtioiden pitää tehdä jopa lainarahalla talouskasvua tukevia sijoituksia.”

    Keskustan eduskuntaryhmä esitteli viime viikolla pitkäjänteisen kasvun ohjelman. Löimme pöytään 60 eri toimenpidettä, joilla tuottavuuden kasvua ja kasvuyrittäjyyttä vauhditettaisiin, lisättäisiin panostuksia osaamiseen ja innovaatioihin, kannustettaisiin yrittäjyyteen sekä pidennettäisiin työuria. Lisäisimme myös investointeja uuden tuotannon perustaan ja suomalaisten luonnonvarojen sekä uusiutuvan energian ja kaivostoiminnan edistämiseen. Auttaisimme myös viennin ja kansainvälistymisen asiaa. Hallituksen kannattaisi tarttua keskustan esityksiin.

    Tulevaisuusinvestoinnit tekisimme ilman lisävelanottoa. Päinvastoin ottaisimme joka päivä miljoona euroa vähemmän velkaa kuin Kataisen hallitus.

    Stiglitz kannustaa keskustan tapaan myös suurituloisten ansiotuloverotuksen kiristämiseen. Hänen mukaansa ajatus siitä, että työn verotuksen kiristäminen heikentää työnteon kannustimia, on liian pitkälle vietynä väärä. Koulutetut ja verraten hyvätuloiset kansalaiset eivät Stiglitzin mukaan lopeta työssäkäyntiä, vaikka heidän tuloveroprosenttiaan korotettaisiin pari prosenttiyksikköä. Siitä ei ole tieteellistä näyttöäkään. Tämän tosiasian on Keskustakin hahmottanut. Hallitus sitä vastoin on valmis ansiotuloverotuksen keventämiseen velkarahalla.

    Toivoa sopii, että hallitus kuuntelee opposition lisäksi myös taloustieteilijöitä. Kasvun kannusteita ja verotuksen oikeudenmukaisuutta tukevia ratkaisuja ehtii vielä hyvin tehdä ensi vuoden budjettiin.

  • 15.11.2006

    Tänään uutisoitiin laajasti, että väliaikaisen Euroopan rahoitusvakausvälineen (ERVV) hintalappu saattaa olla suomalaisille jotain aivan muuta kuin hallitus on kertonut. Ensi alkuun hallitus hyväksyi muitta mutkitta Suomen takausosuuden kaksinkertaistamisen, jolloin osuutemme nousi 14 miljardiin euroon. Välineen aiheuttamista koroista ei tuolloin puhuttu juuri mitään, vaikka oppositio kyselikin niiden merkitystä. Nyt on käynyt ilmi, että niiden hinta voi osoittautua yhtä suureksi kuin varsinaisten takausten.

    Olen hyvin huolissani hallituksen kyvystä hoitaa maamme kannalta erittäin tärkeitä asioita EU:ssa. Kun hallitus esitteli eduskunnalle lain ERVV:n paisuttamisesta, kirjaukset lopullisesta hintalapusta olivat hyvin epäselviä, jopa virheellisiä. Keskustan edustajien kysyessä koko takaussumman kokoa, hallitus vastasi katon olevan 14 miljardissa. Nyt totuus on paljastunut.

    Herää vakava kysymys: onko hallitus tietoisesti pyrkinyt pimittämään löperön linjansa todellisen hinnan vai eivätkö ministerit ole ymmärtäneet tekemiään päätöksiä?

    Suomen taloudelliset sitoumukset saattavat pahimmillaan nousta hallituksen päätösten myötä jopa 20–28 miljardin euron tienoille, laina-ajan pituudesta riippuen. Tämäkö on se hallituksen mainostama tiukennettu EU-linja?

    Ministeri Urpilainen kehuskeli tienanneensa vakuusratkaisulla miljoona euroa tunnissa suomalaisille veronmaksajille. Samalla laskutavalla Kreikan korkojen takausvastuut tuottivat veronmaksajille tappiota 16,7 miljoonaa tunnissa (14,7 mrd. € / 880 h). Eli jokaista tienattua miljoonaa kohti tuli takkiin yli 15 miljoonaa. Tästä voi todellakin sanoa, että turskaa tuli oikein korkojen kanssa. Kiitos vain siitäkin.

    Hallitus on keskittynyt pieneen hiireen eli vakuuksiin ja samaan aikaan norsu on marssinut keittiön ovesta sisään. Pääministerin Kataisen ja valtiovarainministerin Urpilaisen reissatessa ympäri Eurooppaa neuvottelemassa vakuuksista löyhensi hallitus – kuin ohimennen – maamme linjaa Euroopan velkakriisin hoidossa. Suomen vastuiden kasvattamisen rinnalla hallitus hyväksyi pankkien tukemisen ja valtioiden ennakollisen tuen maksamisen ERVV:stä. Lisäksi vakausväline voi ostaa euroalueeseen kuuluvan valtion joukkovelkakirjoja jälkimarkkinoilta.

    Näitä elementtejä Keskusta on vastustanut koko ajan linjakkaasti.

    Entä mikä on pääministeri Kataisen asema? Hän on suosiolla päästänyt valtiovarainministeri Urpilaisen määrittelemään Suomen EU-linjan uusiksi. Sen linjan mukaan liittovaltiokehitys näyttää olevan vallan hyväksyttävää, kunhan yksittäisissä ja varsin mitättömissä asioissa pääsee lyömään rumpua.

    Suomella, Euroopalla ja koko maailmantaloudella on edessään karvaat ajat. Suomen hallitus on näköjään lähtenyt vaarallisen seikkailupolitiikan tielle. Nähtäväksi jää, millaisiin papereihin pääministeri Katainen vetää nimensä alle sunnuntain huippukokouksessa.

  • 15.11.2006

    Työmarkkinakeskusjärjestöt pääsivät sopuun keskitetystä palkkaratkaisusta tänään torstaina. Muutamia vuosia sitten tapahtunut ei olisi ollut mikään suuren suuri uutinen, mutta näin vuonna 2011 tätä on pidettävä merkittävänä saavutuksena. Kansallisen Epäonnistumisen Päivä ei realisoitunut ainakaan keskusjärjestöjen johtajien neuvottelupöydässä.

    Työnantajapuoli on jo joitakin vuosia pitänyt kiinni tiukasta linjastaan, jonka mukaan tulopoliittisten kokonaisratkaisujen aika on ohi. EK on korostanut palkkojen ja muiden työehtojen sopimista liittotasolla. Toimintaympäristön nopea synkkeneminen sai kuitenkin päät kääntymään. Hyvä niin.

    Maailman- ja etenkin Euroopan talous ovat hyvin epävarmassa tilanteessa – joidenkin arvioiden mukaan jopa kuilun reunalla. Tämä heijastuu väistämättä Suomeen. Talouden tunnusluvut ovat jo muutaman kuukauden kertoneet karua kieltään: kasvu hyytyy, yritykset valmistautuvat taantumaan yt-neuvotteluilla ja vientiteollisuuden tilauskirjoissa on aivan liikaa tyhjiä sivuja.

    Tällaisessa tilanteessa palkkaraamista sopiminen on keskeinen toimenpide, jotta suomalainen kilpailukyky pystytään säilyttämään ja mahdollisimman paljon työpaikkoja turvaamaan. Samalla pystytään välttämään kalliit ja kipeät työtaistelut.

    Olen itse puhunut laajan yhteiskuntasopimuksen tarpeesta jo alkuvuodesta asti. Nyt saavutettu sopu on tärkeä askel siihen suuntaan.

    Perinteisten tupopöytien ulkopuolelle ovat jääneet ne tahot, joilla ei ole tarpeeksi puhevaltaa ja neuvotteluvoimaa yhteiskunnassamme: yrittäjät, eläkeläiset, maatalousyrittäjät, työttömät, sairaat ja opiskelijat. Näin kävi valitettavasti nytkin. Hallituksen tehtävänä olisikin näiden tahojen puolustaminen. Tässä työssä pääministeri ja valtiovarainministeri ovat epäonnistuneet.

    Hallituksen panostukset uusien työpaikkojen luomiseen ja kestävän kasvun rakentamiseen jäivät vaatimattomiksi. Myös tällä saralla hallitukselta olisi kaivattu rohkeutta ja johtajuutta.

    Arvostan työmarkkinakeskusjärjestöjen vastuullisuutta myös vuorotteluvapaan heikennysten torjumisessa. Heikennykset olisivat hallituksen kaavailemalla tavalla vaikeuttaneet tuntuvasti pienituloisten mahdollisuutta käyttää vuorotteluvapaata. Hallituksen yksipuolinen ilmoitus vuorotteluvapaan heikennyksestä osoitti huonoa työmarkkinaosaamista ja harkitsemattomuutta aikana, jolloin kaikin keinoin pitäisi vahvistaa luottamusta ja tulevaisuudenuskoa koko Suomessa.

  • 15.11.2006

    Hallitus ja työmarkkinaosapuolet tapasivat tänään keskiviikkona. Pääministerin mukaan neuvotteluissa otetaan nyt tuumaustauko perjantaihin saakka, jolloin hallitus tapaa osapuolet uudestaan.

    Päätöksillä on kiire. Epävarmuuden jatkuessa taloudessa tarvitaan nyt luottamusta ja vakautta lisääviä toimia. Hallituksen tulee tehdä kaikkensa, jotta maahan saadaan keskitetty, maltillinen työmarkkinaratkaisu. Keskitetty palkkaratkaisu on Suomen ja suomalaisten etu.

    Hallituksen mukaan se on valmis tukemaan sopua ”jollain tavoin”. Toivon Kataisen ja Urpilaisen nyt harkitsevan tarkkaan, mitä he tekevät.

    Vakuuttavaa kuvaa hallituksen työmarkkinaosaamisesta ei anna se, että se pelasi jo budjettiriihessä, ennen toistaiseksi kariutuneiden työmarkkinaosapuolten neuvottelujen alkamista, pois pöydältä 800 miljoonan euron palkkaveronkevennykset.

    Uusien veronkevennysten lupaaminen keskitetyn palkkaratkaisun aikaansaamiseksi olisi vastuutonta politiikkaa. Kevennyksiä tässä tilanteessa on äärimmäisen vaikea ymmärtää. Velkaannumme koko ajan kovaa vauhtia. Tuo velkaraha käytettäisiin veronkevennyksiin, joista hyötyvät ennen kaikkea he, joilla menee jo valmiiksi hyvin.

    Tässä asiassa hallitus voisi kuunnella oppositiotakin. Huoli taloudesta ja työllisyydestä on varmasti kaikkien yhteinen.

    Velkarahalla tehtävien veronkevennysten sijaan hallituksen pitäisi panostaa uusien työpaikkojen luomiseen ja kestävän kasvun rakentamiseen.

    Keskusta esitti jo ennen vaaleja yhteiskuntasopimusta, jolla yhdistettäisiin työssäkäyvien, yrittäjien ja työttömien edut kaikkien suomalaisten parhaaksi. Yhteiskuntasopimuksen keskeisin osa olisi vähintään kahden vaalikauden mittainen kasvuohjelma, jolla määrätietoisesti tavoitellaan ns. perusuraa huomattavasti vahvempaa talouskasvua. Ohjelmassa pitäisi olla talous- ja veropolitiikan toimien lisäksi investointeja bioenergiaan, teihin ja ratoihin sekä tutkimukseen ja tuotekehitykseen.

    Välittöminä toimina yrittäjyyden edistämiseksi ja työllisyyden parantamiseksi hallituksen tulisi arvioida yritysverotuksen tasoa, tukea kannustein innovaatioita sekä madaltaa työllistämisen kynnystä esimerkiksi ensimmäisen työntekijän palkkatuella koko maassa. Konkreettinen toimenpide olisi myös teollisten ja tuotannollisten investointien kaksinkertainen poisto-oikeus. Se ei maksaisi valtiolle juuri mitään.

    Keskustan yhteiskuntasopimuksen yksi osa on sellainen maltillinen työmarkkinaratkaisu, joka lisää sekä palkansaajien ostovoimaa että parantaa yritysten kilpailukykyä. Siksi meidän on helppo tukea keskitettyä palkkaratkaisua.

    Hallituksen on kuitenkin omilla toimillaan huolehdittava siitä, että myös pienituloiset lapsiperheet, eläkeläiset, työttömät ja opiskelijat huomioidaan ratkaisuja tehtäessä. Juuri tämä on ollut perinteisten tulopoliittisten kokonaisratkaisujen heikkous. Moni väestöryhmä on jäänyt niiden ulkopuolelle.

    Hallituksen tulee myös huolehtia siitä, että talouden taantumasta koituva lasku maksetaan oikeudenmukaisesti. Siksi olen valmis kiristämään suurituloisimpien, esimerkiksi yli 100 000 euroa vuodessa ansaitsevien verotusta väliaikaisesti. Tällainen linjaus olisi hallitukselta vahva viesti siitä, että sille oikeudenmukaisuus on muutakin kuin vaalipuhetta.

  • 15.11.2006

    Eduskunnassa keskusteltiin eilen rajusti lähipalveluista ja kunnista. Kokoomus- ja demariministerit väittivät tietävänsä totuuden siitä, miten kuntakartta pitäisi piirtää. Mistä tulee tämä viisaus? Tässä sivuutetaan itsepintaisesti kaikki se osaaminen ja tietämys, joka kuntalaisilla ja kuntapäättäjillä on. Joko korvapuolueen kuulossa on vikaa tai sitten kyseessä on vuosikymmenen diktaatti.

    Valmistautuessani välikysymyskeskusteluun huomasin, että EU-komissio oli esittänyt Euroopan unionin laajuista rahansiirtoveroa. Kuinka hieno uutinen!

    Mieleeni palautui tämän vuoden maaliskuun huippukokous, jossa annoimme komission tehtäväksi selvittää veron käyttöönottoa syksyyn mennessä. Pääministerinä olin mukana tekemässä tuota päätöstä.

    Avoimeksi kysymykseksi silloin jäi, onko EU:lla rohkeutta toimia asiassa edelläkävijänä. Kansallinen taso ei verolle riitä, koska meidän täytyy kantaa suomalaisista työpaikoista huolta. Meillä ei ole varaa antaa etumatkaa keskeisille kilpailijamaillemme senttiäkään. Rahansiirtovero vaatii kunnolla toimiakseen vähintään Eurooppa-tason.

    Vasemmisto on useaan otteeseen vaatinut veron käyttöönottoa kansallisesti. Tällöin unohdetaan tyystin pääomien nopea liikkuminen.

    On kuitenkin selvää, että pankkisektori ja sijoittajat on saatava nykyistä suurempaan vastuuseen tekemistään holtittomista sijoituksista. Rahansiirtovero on tähän tarkoitukseen oikein toteutettuna varsin käypä työkalu.

    Komission esitys vaikuttaa hyvältä. Oikeanlaisella toteutuksella verolla voitaisiin kerätä arvioiden mukaan 30–50 miljardia euroa ilman, että eurooppalaisten työpaikat vaarantuvat. Sijoittajien maksamalle verolle kyllä löytyy näinä aikoina käyttökohteita esimerkiksi täällä Suomessa.

    Verolle on myös vahva moraalinen selkänoja. SDP:n Jutta Urpilaisen vakuusjankutus on tähän mennessä tuonut vakuudet suomalaisten verovarojen sijaan yksityisen sektorin sijoituksille. Suomalaiset veronmaksajat ovat osaltaan takaamassa 35 miljardin vakuuksia niille sijoittajille, jotka suostuvat vaihtamaan arvonsa menettäneet Kreikka-sijoitukset uusiin. Eli Jyrki Kataisen hallitus hyväksyi järjestelyn, jossa suomalaisten varoilla mahdollistettiin puolet arvostaan menettäneiden osakkeiden vaihtaminen uusiin käypiin velkakirjoihin.

    Omituista sijoittajavastuuta Urpilaiselta! Entä mitä mahtavat ajatella Paavo Arhinmäen joukot?

  • 15.11.2006

    Eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja erotettiin ryhmästään määräajaksi harkitsemattomien lausuntojen vuoksi.  Kohun hyvä puoli on, että nyt keskustellaan oikeista ja perimmäisistä asioista.

    Keskustalla on yli satavuotinen linja kansanvallan ja oikeusvaltion puolustajana. Me olemme rakentaneet yhteiskunnassa siltoja, kun muut ovat niitä polttaneet. Tästä linjasta pidän Keskustan puheenjohtajana tinkimättömästi kiinni. Me emme lähde vihapuheiden ja ihmisten syrjimisen tielle. Tämän linjan perusteella Keskusta valitsee myös yhteistyökumppaninsa sekä kotimaassa että ulkomailla.

    Pidän opposition keskinäistä yhteistyötä erittäin vaikeana niin kauan, kun Perussuomalaisten halla-aholainen siipi saa jatkaa vaarallista peliään demokratian perusperiaatteiden kanssa.

    Keskustan ja Perussuomalaisten yhteistyötä tarvittaisiin erityisesti nyt, kun sinipunahallitus on vaarantamassa leikkauksillaan ja kuntauudistuksellaan palvelut ja paikallisen vaikuttamisen mahdollisuudet suuressa osassa maata. Jotta tämä yhteistyö on mahdollista, Perussuomalaisten pitää puolueena selkeästi soutaa pois kansanvallan sameilta vesiltä.

    Suomessa olisi muutenkin aika sanoa kovaa ja korkealta, että jo riittää. Ennen eduskuntavaaleja näimme, miten osa puolueista hivuttautui Perussuomalaisten pelossa maahanmuuttovastaisuuden rintamaan maassa maan tavalla -puheilla ja asettamalla selkeästi maahanmuuttovastaisia ehdokkaita eri vaalipiireihin. Keskusta ei hyväksy sitä, että valtapoliittisen taktikoinnin seurauksena ääriryhmät pääsevät vaikuttamaan suomalaiseen politiikkaan.

    Paavo Lipposen kovasanainen kannanotto kertoi ainakin osittaisesta järjen paluusta Sdp:hen. Flirttiä rasismin kanssa harjoittaneilta voi kysyä, että kannattiko maahanmuuttovastaisuuden salarakkaaksi heittäytyminen ennen vaaleja.

    Keskusta pysyy ihmisyyden ja kohtuullisuuden linjalla, vaikka se maksaisi meille ääniä. Maahanmuutosta pitää voida keskustella samalla tavalla kuin muista politiikan kysymyksistä, mutta puhutaan selkeillä sanoilla ilman puolivillaisia vihjailuja ja yleistyksiä ja ennen kaikkea ilman Perussuomalaisten pelkoa.

    Äänestäjät ovat fiksuja. He osaavat tehdä valintansa ihan itse ja ilman sitä, että yksi puolue määrittää, mistä yhteiskunnassa keskustellaan. Seuraava paikka vetää yhteisen sietokykymme rajoja on tulevissa presidentinvaaleissa.

  • 15.11.2006

    Talouden epävarmuus jatkuu. Tutkimuslaitosten ja talouden asiantuntijoiden näkemykset jakaantuvat kahtia sen suhteen, mitä pitäisi tehdä. Joidenkin mielestä hallituksen pitäisi elvyttää laittamalla roimasti paukkuja työllisyyden parantamiseen. Toiset esittävät tiukkaa säästö- ja veronkorotuslinjaa.

    Kataisen ja Urpilaisen sinipunahallitus on syväjäädyttänyt itsensä näiden vaihtoehtojen väliin. Budjettiriihestä ei tullut yhtään päätöstä, jolla luotaisiin uusia työpaikkoja ja kestävää talouskasvua. Hallituksen oli itsekin lopulta pakko myöntää, että eiliset ratkaisut ovat riittämättömiä valtion velkaantumisen kääntämiseksi laskuun.

    Hallitusohjelmasta lähtien tämän hallituksen talouslinja on ollut unelmien ja toiveiden varassa. Valtiovarainministeri Urpilainen sanoi viimeksi eilen, että hän toivoo taloudessa käännettä parempaan. Toivoa voi aina ja tekemättä mitään välttää yleensä virheet. Näinä epävarmoina aikoina tällaiseen unelmointiin ei yksinkertaisesti ole varaa. Maan poliittisen johdon pitää näyttää jämäkästi suuntaa, arvioida talouden tilannetta uudelleen reaaliajassa ja luoda omilla päätöksillään tulevaisuuden uskoa koko Suomeen. Sinipunahallitus seisoo jäätyneenä paikallaan ja odottaa viisasten kiven putoavan syliin.

    Hallitus ei ole varautunut lainkaan siihen, jos taloustilanne yllättäen dramaattisesti heikkenee. Se on käyttänyt kaiken aikansa ja poliittisen pääomansa Sdp:n vaalikampanjan jatkamiseen ajamalla epätoivoisesti epämääräisiä Kreikka-vakuuksia. Tämän näpertelyn sijaan hallituksen tehtävä olisi hakea yhteisiä eurooppalaisia ratkaisuja talouskriisiin ja samalla luoda luottamusta ja ennustettavuutta kotimaan talouteen.

    Hallituksen pitäisi nyt laatia vähintään kahden vaalikauden mittainen kasvu- ja investointiohjelma, jolla määrätietoisesti ja laaja-alaisesti tavoitellaan ns. perusuraa huomattavasti vahvempaa talouskasvua. Ohjelmassa pitäisi olla talous- ja veropolitiikan toimien lisäksi investointeja bioenergiaan, teihin ja ratoihin sekä tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Välittöminä toimina yrittäjyyden edistämiseksi ja työllisyyden parantamiseksi hallituksen tulisi laskea yritysverotusta, tukea kannustein innovaatioita sekä madaltaa työllistämisen kynnystä esimerkiksi ensimmäisen työntekijän palkkatuella koko maassa. Konkreettinen toimenpide olisi myös teollisten ja tuotannollisten investointien kaksinkertainen poisto-oikeus. Se ei maksaisi valtiolle juuri mitään.

    Tällaisia tietoisia ja poliittisia ratkaisuja uusien työpaikkojen luomiseksi budjetista ei löydy. Hallitus päinvastoin vähentää työtä Suomesta esimerkiksi pienentämällä kotitalousvähennystä. Ihmisten ostovoima ei parane, kun monet varsinkin pienituloisia koskevat kulutusverot kiristyvät. Peruspalveluihin tehtävät leikkaukset pakottavat kunnat nostamaan veroprosenttejaan. Historialliseksi markkinoitu ”perusturvan” parannuskin koskee todellisuudessa vain työttömyyspäivärahaa ja työmarkkinatukea. Monet pienituloiset, kuten yksinhuoltajat tai monilapsiset perheet, eivät hyödy uudistuksesta lainkaan. 

    Ihmettelen Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Kimmo Tiilikaisen tavoin myös sitä, että tuloverotuksessa hallitus käytti pelimerkkinsä jo nyt. Työmarkkinaratkaisut ovat vielä täysin auki. Kolmikannassa valtion pitäisi olla aloitteellinen osapuoli. Hallituksella ei tunnu olevan sen paremmin realiteettien tajua kuin pelisilmääkään.

    Hallituspuolueiden puheenjohtajien korostama luottamuksen rakentaminen talouteen jää tehdyillä päätöksillä kauniiksi puheeksi. Missä on johtajuus? Hallitus näyttää tietoisesti jäävän ajopuuksi talouden myrskyaaltoihin.

  • 15.11.2006

    Keskusta vaati viime viikolla hallitukselta tiedonantoa EU-politiikasta.

    Tiedonanto on välttämätön nyt, kun hallitus jatkaa Kreikka-vakuussekoilua, vaikka koko EU on etenemässä kohti liittovaltiota ja Suomen vakuusvaatimukset ovat luottoluokittajienkin mielestä pahentamassa Euroopan tilannetta. Suomi ja suomalaiset eivät todellakaan hyödy hallituksen puuhastelusta.

    Katainen ei ole reagoinut Keskustan tiedonantovaatimukseen millään tavalla. Minusta tällainen toiminta on ylimielistä. Parlamentarismiin kuuluu, että hallitus vastaa myös opposition kysymyksiin. Keskusta piti tästä periaatteesta kiinni hallitusvuosinaan.

    Kysyn siksi uudelleen: miten ja milloin hallitus aikoo selvittää eduskunnalle ja suomalaisille EU-linjansa. Onko hallitus vakuusjankkaamisensa takana viemässä Suomea kohti liittovaltiota? Käsittääkö hallitus, että se on hukkaamassa Suomen vaikutusvallan EU:ssa? Onko hallitus niin ylimielinen, ettei suomalaisille tarvitse edes kertoa asioista? Vai eikö hallitus ymmärrä, mitä EU:ssa on tapahtumassa?

    Kataisen hallitus on jo nyt muuttanut Suomen EU-linjaa. Hallitus on jättämässä hyvästejä Suomen pitkäaikaiselle, aktiiviseen ja rakentavaan vaikuttamiseen perustuvalle linjalle EU-politiikassa.

    Jos näin on, asiat pitäisi sanoa avoimesti kaikille suomalaisille. Ainakin Kataisen pitäisi nyt ottaa paikkansa hallituksen vetäjänä. Sokea Reettakin näkee, että pääministerin ote EU-politiikassa ei ole nyt mitä sen perustuslain mukaan pitäisi olla. Kiltti Kokoomus on täysin punakoneen vietävänä. Hinta demareiden vaalipuheiden jatkumisesta on suomalaisille kova. Liian kova.

    Keskusta on johdonmukaisesti vastustanut liittovaltiokehitystä. Ollessaan hallituksessa Keskusta ei hyväksynyt ns. eurobondeja, eurohallitusta eikä väliaikaisen vakausrahaston käyttöalan laajentamista joukkovelkakirjojen jälkimarkkinoille. Keskusta on edelleen tätä mieltä. Mikä on hallituksen linja?

    Mari Kiviniemi

    Keskustan puheenjohtaja

  • 15.11.2006

    Lomanvietto kesäpaikassamme Antiassa keskeytyi perjantai-iltana Oslosta kantautuneisiin kauhistuttaviin uutisiin. Kun tuhotyön laajuus minullekin vähitellen paljastui, jäljelle jäivät järkytys, viha, suru ja myötätunto.

    Järkytys siitä, että ihminen voi pahuudessaan tappaa julmalla tavalla suuren määrän viattomia ihmisiä. Viha sellaista ajattelua kohtaan, joka oikeuttaa väkivaltaiset teot poliittisten mielipiteiden kanavana. Suru ihmishenkien menetyksistä ja iskusta pohjoismaista, avointa yhteiskuntaa vastaan. Myötätunto norjalaisten tuskaa ja kärsimystä kohtaan.

    Isku kosketti henkilökohtaisesti syvältä siksi, että poliittisen nuorisojärjestön kesäleirit ovat osa minunkin historiaani. Samoin pohjoismaisen yhteistyön aktiivina norjalaiset tuntuvat veljiltä ja sisarilta. Puhumattakaan siitä, että Norja on hyvin samanlainen yhteiskunta kuin Suomi. Ikävää on huomata, että lintukotoa ei tunnu löytyvän enää edes Pohjoismaista.

    Järkytyin siitä, kuinka selkeästi hyökkäys oli kohdistettu demokraattista kansalaisyhteiskuntaa vastaan. Terroristi ei tappanut sattumanvaraisesti ketä tahansa, vaan valikoi sekä pommi-iskun että leirihyökkäyksen uhreiksi juuri sellaisia ihmisiä, jotka itse tahtoivat muuttaa maailmaa paremmaksi demokraattisen järjestelmän ja toiminnan kautta.

    Norjalaiset ovat surustaan huolimatta puolustaneet juuri oikealla tavalla pohjoismaista, avointa yhteiskuntaa. Samoin poliittinen aktiivisuus ja nuorisojärjestötoiminta tulevat siellä jatkumaan entistäkin voimallisemmin. Juuri niin pitääkin olla.

    Se missä tarvitaan työtä sekä meillä että muissa Pohjoismaissa on ääriliikkeiden toiminnan suitsiminen. Ampujan yhteys äärioikeistolaiseen toimintaan onkin selvitettävä perusteellisesti ja kitkettävä sitä kautta paljastuvia linkkejä. Poliisille on varmistettava riittävä rahoitus, jotta ennaltaehkäisevä rikostentorjuntatyö on mahdollista. Poliisin läsnäoloa tarvitaan niin kaduilla kuin internetissä.

    On kuitenkin turha luulla, että kyseisenlaisten terrori-iskujen ennaltaehkäisy onnistuu vain viranomaisten voimin ja aselakeja kiristämällä. Myös kansalaisvalppautta tarvitaan, sekä arkipäivässä että verkkomaailmassa.

    Yhteiskunnan ilmapiiri on ikävä kyllä koventunut, mikä näkyi vihapuheilla ratsastavien ehdokkaiden menestyksessä eduskuntavaaleissa. Me suomalaiset voimme kuitenkin yhdessä asettaa viharetoriikalle selkeän nollatoleranssin. Me voimme irtisanoutua vastuuttomista vihapuheista. Sen sijaan tarvitsemme aitoa keskustelua selkeillä sanoilla ilman puolivillaisia vihjailuja ja yleistyksiä tai pelottelua.

    Tein vaalikeväänä selvän päätöksen, ettemme ratsasta maahanmuuttajavastaisuudella, vaikka se maksaisi meille ääniä. Se on jatkoa keskustan pitkälle linjalle, jossa ihmiset ovat tasavertaisia eikä heitä jaeta leireihin. Nyt tuo kevään päätös tuntuu entistä tärkeämmältä.

  • 15.11.2006

    Nuorille suunnatussa Viisikko-kirjasarjassa viisihenkinen lapsiryhmä tempautuu seikkailuihin, joista he nipin napin selviävät ehjin nahoin kotiin. He pärjäävät neuvokkuuden, vikkelyyden ja onnenkin avulla. Tällä viikolla olemme saaneet pureutua uuden hallituksen ohjelmaan, jossa Kataisen hallituskuusikko tarjoilee meille poliittisia seikkailuja Viisikko-sarjan parhaita perinteitä noudatellen.

    Kuusikko-kirja maalaa meille kuvan lähitulevaisuudesta, jossa Suomi ja suomalaiset pärjäävät vain henkilökohtaisen nokkeluuden ja onnen avulla. Keskeisimpänä syynä tähän on se, että uudelta hallitukselta puuttuvat vahva johtajuus, yhteinen tahto ja näkemys Suomen suunnasta.

    Hallitusohjelma on kokoelma korulauseita ja eri puolueiden vaalitavoitteita. Näitä saavutettuja tavoitteita on suurella tohinalla korvamerkitty käydyssä eduskuntakeskustelussa. Tavoitteet ovat keskenään jopa ristiriidassa. Lisäksi hallituksen rivit rakoilevat jo nyt useamman hallitusohjelmakirjauksen tai kirjauksen puuttumisen vuoksi.

    Hallitus yrittää tehdä välttämättömyydestä hyveen ja kehuu laajapohjaisuuden olevan vastaus poikkeuksellisten aikojen haasteisiin. Poikkeuksellista on todellisuudessa ollut räikeä ristiriita hallitusohjelman sanojen ja numeroiden välillä. Tämä on seurausta epätoivoisesta kynnyskysymysten yhteensovittamisesta.

    80-sivuisessa Kuusikko-jännärissä käytetään termejä, jotka vaativat suomentamista. Asioiden “kehittäminen ja edistäminen ” tarkoittaa, että näihin hankkeisiin ei ole rahaa. “Selvitetään asioita” taas merkitsee, että näistä asioista puolueet eivät ole yksimielisiä. Tuo ilmaisu löytyy hallitusohjelmasta yli 30 kertaa. Uudistus-sanan taakse puolestaan piiloutuu todellisia säästökohteita, joita ei tohdita suoraan sanoa.

    Monet hallituksen tavoitteet ovat hyviä, mutta konkreettiset keinot niiden toteuttamiseksi puuttuvat. Ne huutavat poissaoloaan erityisesti talouskasvun, työllisyyden ja kilpailukyvyn vahvistamisen osalta.

    Uusi hallitus voi aloittaa talouden historian huomioon ottaen hyvistä lähtökohdista. Alkuvuonna kansantaloutemme ja investointimme kasvoivat reippaasti vuoden takaiseen verrattuna. Talouskasvun myötä myös työttömyys on saatu alenemaan ja työllisyys paranemaan. Jatko ei ole itsestäänselvyys. Työllisyyden ja kasvun turvaamiseksi tarvitaan myös määrätietoisia toimenpiteitä.

    Kataisen kuusikolta puuttuu tulevaisuuden uskoa talouden saralla. Se on nostanut kädet pystyyn jo lähtötelineissä. Hallitusohjelmassa ei ole uusia keinoja talouskasvun ja työllisyyden parantamiseksi. Kasvun edellytysten luominen vaatii tässä tilanteessa kriisitietoisuuden rinnalla rohkeita tekoja. Kun Suomea haastetaan ulkoa käsin, pelkkä kriisitietoisuus ei siinä auta.

    Kuusikko-seikkailun punaisena lankana on palvelujen ja ihmisten kovakourainen keskittäminen. Hallitus on postinumeron perusteella valmis asettamaan suomalaiset eriarvoiseen asemaan.

    Kuntien rajat halutaan nyt piirtää uusiksi. Palvelurakenneuudistuksen sijaan voidaan puhua hallintorakenneuudistuksesta. Aluekehityksen tasapainoa hakevan ajattelun tilalle on tullut keskittämisen ihannointi. Maakuntien Suomi on Kataisen hallitukselta hävinnyt.

    Hallitusohjelmassa puhutaan kauniisti lähi- ja luomuruoasta. Maataloutta ja maaseutua kuitenkin kurittavat suhteessa muita sektoreita suuremmat säästöt. Kohta sinkkumaajussienkaan ei enää tarvitse etsiä morsiamia tv-ohjelmien kautta. Yhä useampi maatalousyrittäjä joutuu tällä menolla sammuttamaan valot tiloiltaan.

    Kataisen kuusikon eväillä Suomesta ei rakenneta maailman parasta maata myöskään lapsiperheille. Keskusta ajoi ennen vaaleja perhe- ja työelämän parempaa yhteensovittamista, alle puolitoistavuotiaiden lasten kotihoidon tuen korottamista, opintotukeen tehtävää korotusta opiskeleville lapsiperheille ja kunnallisen kotiavun paluuta. Näitä tulemme tarmokkaasti edistämään oppositiosta käsin. Hallituksesta kun ei ole lapsiperheiden asemaa parantamaan.

    Vaikka kuusikko-kirjasarjan avausteos “Avoin, oikeudenmukainen ja rohkea Suomi” ilmestyy pitkällisten ponnistelujen jälkeen keskelle Suomen suvea, se on kaikkea muuta kuin kevyttä kesälukemista. Poukkoilevan ja koukeroisen ilmaisun taakse piiloutuu synkkä tarina siitä, kuinka Kataisen kuusikolla ei ole rohkeutta uudistaa suomalaista yhteiskuntaa, tarmoa rakentaa kasvun eväitä eikä halua tukea maan tasapuolista kehitystä.

  • 15.11.2006

    Kansa on puhunut ja Keskusta kyllä kuulee. Siirrymme oppositioon.

    Monella on paha olo. Niin myös minulla. Piinaviikko tuntuu pitkältä, mutta se päättyy aikanaan.

    Eduskuntavaalien tulos osoitti, että suuret muutokset puolueiden kannatuksessa ovat mahdollisia myös lyhyellä aikavälillä.

    Keskusta tulee tekemään kovaa, mutta vastuullista oppositiopolitiikkaa. Haastamme hallituksen asioissa arvojemme pohjalta. Pidämme ääntä koko Suomen ja kaikkien suomalaisten puolesta myös vaihtopenkillä.

    Myönnän suoraan, että viime vuosina olemme välillä olleet kovakorvaisia ja -kalloisia. Tässä on mielestäni yksi tappiomme syistä. Viimeistään vaalitulos saa meidät tajuamaan, että Keskusta ei puolueena ole pysynyt suomalaisten matkassa. Silloin pitää kuunnella ja ymmärtää, kun ihmisillä on asiaa.

    Sanoin jo vaali-iltana, että jokaisessa tappiossa on uuden voiton siemen. Tehtävä ei kuitenkaan ole helppo. Myöskään tuloksia ei voi odottaa yhdessä yössä.

    Eduskuntavaalit olivat arvovaalit ja näyttää siltä, että tulevaisuudessa ihmiset määrittävät poliittista osallistumistaan yhä enemmän arvojensa kautta. Poliittisia irtopisteitä olisi käydyissä vaaleissa saanut helpolla, mutta emme lähteneet emmekä tule lähtemään huutokauppaan periaatteistamme.

    Keskusta ei hyväksy vihapuheita, kunnioittaa ihmisarvoa, pitää huolta ympäristöstä ja hyvän elämän mahdollisuuksista koko Suomessa. Olemme vastuullisia Eurooppa-politiikassa. Suomi ei menesty sulkeutumalla.

    Vaalitulos analysoidaan Keskustassa huolella ja siitä otetaan opiksi. Remontti ja peruskorjaus on edessä. Tämän lupaan. Oma toiveeni on, että analyysissa keskittyisimme tulevaisuuteen. Kilpailijat löytyvät Keskustan ulkopuolelta.

    Eduskuntavaaleissa tekemämme työ ei mene hukkaan. Keskustan piiriin tuli uusia ihmisiä ehdokkaina ja tukiryhmien kautta. Heidät me kutsumme vaikuttamaan myös tulevissa vaaleissa ja muutoin Keskustan kautta. Itselleni Keskustan kampanjan vetäminen – yhteinen työmme koko Suomen ja kaikkien suomalaisten puolesta – oli mahtava kokemus. Se kysyi voimia, mutta antoi paljon. Voima tuli teistä kaikista.

    Kiitän lämpimästi Keskustan äänestäjiä, ehdokkaita ja kaikkia vaalityötä tehneitä.

    Keskustan vaihtoehto tulee olemaan väkevä. Olemme aiempaa pienempi, mutta yhtenäinen ja luja vastavoima eduskunnassa. Seuraamme esimerkiksi herkeämättä, milloin hallituksella on koossa luvatut 100 000 uutta työpaikkaa, tuleeko perusturvaan sadan euron korotus sekä mitkä kunnat hallitus haluaa lakkauttaa.

    Paha olo poistuu puhumalla ja purkamalla. Nyt on niiden aika. Sen jälkeen teemme yhdessä Keskustasta entistäkin vahvemman kansanliikkeen.

    Toivotan kaikille hyvää pääsiäisen aikaa!

    Mari Kiviniemi

    Keskustan puheenjohtaja

  • 15.11.2006

    Tänään on kansanvallan juhlapäivä. Liput ovat saloissa, aurinko hellii ja ihmiset ovat liikkeellä. Tänään ratkaistaan, miten Suomea rakennetaan seuraavan neljän vuoden ajan. Itse kävin jo antamassa ääneni vastuulliselle linjalle. Tänään on hyvä päivä äänestää, mene sinäkin!

  • 15.11.2006
  • 15.11.2006

    Tapasin eilen vaalitilaisuuksissa varsinaissuomalaisia. Turussa ja Liedossa ihmisiä puhuttivat arjen asioiden lisäksi Itämeri. Kotimeremme tilanne on erittäin vakava, mutta ei toivoton. Synkistelyn sijaan meidän on haettava toimivia ratkaisuja laajalla rintamalla.

    Itämeren suojelussa huomio on ennen kaikkea ravinnekuormituksen vähentämisessä ja öljykatastrofin ennaltaehkäisyssä. Tehostamalla maatalouden vesiensuojelua ja parantamalla yhdyskuntien jätevesien käsittelyä vähennetään mereen kohdistuvaa ravinnekuormaa.

    Ongelmat voidaan ratkaista parhaiten yhdessä sopimalla. Tätä sopimista tarvitaan niin Itämeren alueen maiden kesken kuin Suomenkin sisällä.

    Työskentely Itämeren puhdistamiseksi on ympäristöpolitiikan lisäksi myös vahvasti ulkopolitiikkaa. Itämeren pelastaminen on mahdollista vain tehokkaalla kansainvälisellä yhteistyöllä, johon yksityisen sektorin osallistuminen tuo tehokkaan lisäpanoksen.

    Venäjän mukana olo näissä talkoissa on erittäin tärkeää. Arvostan sitä, että Venäjän pääministeri Putin on ilmoittanut kutsuvansa koolle Itämeri-huippukokouksen ensi vuodelle. Tämä on jatkoa Helsingissä viime vuonna alkaneelle prosessille.

    Kustannustehokkain tapa vähentää rehevöitymistä on olla edelleen tukemassa hankkeita, joilla vähennetään yhdyskuntien jätevesien puhdistamista. Suomalaisten satsaukset Pietarin jätevesien puhdistamiseen ovat olleet kustannustehokas tapa Suomenlahden tilan parantamiseen. Yhteistyö venäläisten kanssa on ollut hyvää ja tuloksekasta. Lähitulevaisuudessa on tärkeää saada puhdistus kuntoon myös Kaliningradissa.

    Vesistöjen ja Itämeren ravintokuormitusta on jo onnistuneesti alennettu. Työtä on jatkettava. Keskustan tavoitteena on tehdä Suomesta ravinteiden kierrättämisen mallimaa, jotta Itämeren kuormitusta voidaan vähentää. Tämä ei tapahdu kuitenkaan hetkessä. Luonnossa muutokset näkyvät valitettavan hitaasti.

    Ravinteiden kierrättämisestä kyse ei ole pelkästään Itämeren tilanteen parantamisesta, se on myös järkevää varautumista tulevaan. Esimerkiksi maapallon fosforivarat vähenevät kovaa vauhtia

    Rannikkovesien kunnossapitämiseksi myös kansallisilla toimilla on korvaamaton merkitys. Erinomainen esimerkki hedelmällisestä yhteistyöstä viljelijöiden ja ympäristöviranomaisten välillä on tehoa maatalouden vesiensuojeluun -hanke, jossa on sovitettu yhteen ympäristö- ja tuotantonäkökulmat. Yhteistyö on tuonut uutta puhtia lähivesien ja Itämeren suojeluun. Näitä hyviä käytäntöjä on levitettävä laajemmalle.

    Keskusta on hallituksessa tehnyt vahvaa työtä Itämeren hyväksi ja on halukas jatkamaan ponnisteluja puhtaamman Itämeren puolesta.

  • 15.11.2006

    Pääministeri Kiviniemi ja valtiovarainministeri Katainen toimittajien haastateltavana Portugalin tilanteen vuoksi:

    Portugalin tilanne 7.4.2011

  • 15.11.2006
  • 15.11.2006
  • 15.11.2006

    http://www.youtube.com/watch?v=fZDtAh381xY

  • 15.11.2006

    http://www.youtube.com/watch?v=V41Fo_mmqSQ&feature=related

  • 15.11.2006

    http://www.youtube.com/watch?v=LWvZNye55TI

  • 15.11.2006

    http://www.youtube.com/watch?v=Vk1-L8iHdGc

  • 15.11.2006

    Tämän päivän uutiset Nokian uudesta strategiasta ovat isoja. Uskon, että Nokian johto on arvioinut, että tämä on yhtiön kannalta paras vaihtoehto.

    Näillä ratkaisuilla arvioidaan olevaan merkittäviä vaikutuksia yhtiön toimintaan myös Suomessa. Minulla on käsitys, että Nokia on kuitenkin edelleen vahvasti sitoutunut Suomeen.

    Olen pyytänyt työ- ja elinkeinoministeri Pekkarista käynnistämään työ- ja elinkeinoministeriön johdolla välittömästi toimet rakennemuutoksen hallituksi hoitamiseksi. Nokia on mukana yhteisesti rakennettavan ohjelman laatimisessa.

    Tärkeää on että muutos tapahtuu turvallisesti työntekijöiden ja heidän perheidensä kannalta.

    Yhteisenä tavoitteena on löytää uusi ura mahdollisimman monelle Nokian ja sen alihankkijoiden työntekijälle.

    Tämä pitää nähdä myös mahdollisuutena uuteen. Muutos pitää kääntää Suomessa hyväksi. Uusiksi kasvuyrityksiksi ja uusiksi työpaikoiksi.

    Ilmiönä tämän päivän uutiset kertovat myös laajemmasta Euroopan ongelmasta. Emme ole kyenneet uudistumaan riittävän nopeasti kiristyneessä kilpailussa.

    Tätä voi pitää myös merkkinä uuden teknologian toimialojen kriisistä Suomessa. Olemme uskoneet, että panostamalla korkeaan osaamiseen pärjäämme. Kilpailu maailmalla on kovaa ja muutokset ovat nopeita. Tämän vuoksi osaamisen varaan rakentuva strategia edellyttää meiltä kykyä uudistua. Meidän pitää tehdä oikeita valintoja ja oikeita asioita.

    Pärjätäksemme meidän pitää olla ketteriä ja kyetä ennakoimaan maailman muutosta rohkeasti uudistumalla. Tähän pitää yhdistää ihmisille turvallisuus näissä muutoksissa.

    Tämän päivän uutiset korostavat esittämäni yhteiskuntasopimuksen tarvetta. Yhteen hiileen puhaltamalla voidaan saada aikaan uutta työtä Suomeen.

    Jos emme kykene yhteistyön kautta uudistamaan talouttamme ja luomaan uutta yrittäjyyttä ja uusia työpaikkoja, meitä uhkaa hidas näivettyminen.

  • 15.11.2006

    Työelämässä on lukuisia pelisääntöjä. Osa niistä on kirjoitettuja ja osa puolestaan yleisesti todettuja käytäntöjä. Jälkimmäisiin kuuluu toistuvien määräaikaisten työsuhteiden ketjuttaminen.

    Liian useassa tapauksessa niistä on muodostunut työpaikan normaali käytäntö. Pidetään itsestään selvyytenä, että työsopimuksia solmitaan lyhyeksi ajaksi kerrallaan. Työpaikoilla työvuorolistatkin laaditaan kuukausiksi eteenpäin, vaikka työntekijällä on työsuhde taas katkolla seuraavalla viikolla.

    Kansantalouden rattaiden pyörimisen kannalta keskeistä on, että meillä on riittävästi työpaikkoja. Niitä ei saa olla kuitenkaan millä ehdoilla tahansa.

    Toistuvat määräaikaiset työsuhteet tuovat työntekijälle epävarmuutta tulevasta. Lupaukset ja kokemus siitä, että ainahan on tullut uusi pätkä edellisen pätkän perään eivät auta. Oman elämän suunnittelu rajoittuu määräaikaisuuksien ympärille. Mielessä on kysymys, miksi ihmeessä työtäni ei voitaisi vakinaistaa.

    Työpaikoilla tavoitteena täytyy olla siirtyminen vakituisiin työsuhteisiin toistuvista määräaikaisista työsuhteista. Kirjatuissa työelämän pelisäännöissähän on sovittu, että määräaikainen työsuhde on poikkeus, johon on oltava vahvat perusteet.

    Kyllähän työnantajankin näkökulmasta pitkäaikainen työvoima on lopulta kannattavampaa. Sitoutuminen työpaikan kulttuurin ja työtapojen kehittämiseen on silloin vahvempaa.

    Samalla kuin perusteettomista pätkätöistä halutaan eroon, on hyvä muistaa myös pätkätyöntekijöiden oikeuksien parantaminen lomarintamalla.

    Sosiaali- ja terveysministeriö on esittänyt kustannusneutraalia lomarauhajärjestelmää. Se olisi oikean suuntainen askel. Paras ratkaisu olisi kuitenkin lomapankkijärjestelmä, joka turvaisi lomarauhajärjestelmää paremmin pätkätyöntekijälle hänen ansaitsemansa lomat. Ihminen tarvitsee hengähdystaukoja työstä.

    Paljon puhutaan ja kirjoitetaan, että suhde työhön on muuttunut suomalaisessa yhteiskunnassa. Työpaikan pysyvyys ei olisi enää välttämättä samanlainen itseisarvo kuin aiemmin. Viimeisin tilastokeskuksen työvoimatutkimus kuitenkin osoittaa, että pätkätöitä tehdään pääsääntöisesti siksi, ettei pysyvää työtä ole löytynyt.

    Vakituinen työsuhde on pääsääntöisesti työntekijän tavoitteena. Epävarmuus ja loputtomat määräaikaisuudet eivät ole haluttu olotila. Ne myös hidastavat ura- ja palkkakehitystä.

  • 15.11.2006

    Haja-asutusalueiden jätevesiasetuksesta on muodostunut esimerkki siitä, kuuntelevatko päättäjät kansalaisia aidosti. Niin, että kuuleminen johtaa tekoihin.

    Ihmisten vaatimukset ja tuntemukset asiassa ovat ymmärrettäviä ja oikeutettuja. Jos asetuksen vaatimukset koetaan kohtuuttomiksi, se vie pois pohjaa asetuksen olemassaolon oikeutukselta.

    Olen puolueen puheenjohtajana sitä mieltä, että Keskustan on kuunneltava sitä palautetta mitä kansalaisilta saamme. Meillä on oltava valmius korjata ja muuttaa asioita, kun siihen on aihetta.

    Näin toimitaan avoimessa demokratiassa ja keskustelevassa kansanliikkeessä.

    Jätevesiasialla on kymmenen vuoden historiansa.

    Haja-asetusalueiden jätevesien käsittelystä annettiin asetus vuonna 2003. Tätä edellytti vuonna 2000 uudistettu ympäristösuojelulaki.

    Asetus valmisteltiin ympäristöministeri Enestamin johdolla. Asetuksesta käytiin jo tuolloin keskustelua, mutta vasta parin viime vuoden aikana keskustelu aiheesta on suorastaan räjähtänyt. Keskustelussa esiin noussut kritiikki on monelta osin aiheellista, mutta myös perusteettomia peikkoja on nostettu esiin.

    Keskustan otettua ympäristöministerin paikka haltuunsa keskityimme aluksi ohjeistamaan kuntia asetuksen oikeassa toimeenpanossa, jotta asetuksessa olevia väljennyksiä olisi hyödynnetty paikallisesti.

    Lisäksi loimme neuvontajärjestelmän, jotta olisi tarjolla oikeaa ja riippumatonta tietoa asetuksen vaatimuksista kansalaisille. ARA:n sosiaalisin perustein myönnettäviä avustuksia on korotettu eli vähätuloiset ovat saaneet tukea. Mutta nämä eivät riittäneet.

    Kenttää kuunneltiin, sillä oli vahva tahto tehdä muutoksia. Lisäsimme neuvontaa ja teimme muutoksia säädöksiin helpottaaksemme ikääntyneiden tilannetta ja ottaen huomioon sosiaaliset tarpeet. Näiden ministeri Lehtomäen esittämien muutosten takana olivat kaikkien hallituspuolueiden eduskuntaryhmät. Tässä vaiheessa oletettiin asian olevan kunnossa, koska vaaditut korjaukset oli tehty.

     

    Nyt on kuitenkin käynyt ilmi, että on uusia muutostarpeita.

    Keskusta ja hallitus ovat valmiit muuttamaan Paula Lehtomäen johdolla asetusta ja lainsäädäntöä siten, että asia järjestyy kohtuullisella tavalla. Muutokset tehdään kuullen perustus- ja ympäristövaliokuntien kantoja. Vesiä, pohjavettä tai kaivovesiä tai lähiympäristöämme emme halua pilata ehdoin tahdoin.

  • 15.11.2006

    Maailman talousfoorumin vuosittaisessa listauksessa laitettiin 134 maata järjestykseen sukupuolten tasa-arvon toteutumisen mukaan. Pohjoismaat muodostivat jälleen kärkijoukon. Suomi oli listassa kolmantena. Tämä luonnollisesti vahvistaa tunnettamme tasa-arvon kärkimaana. Mutta miksi emme tavoittelisi ykköspaikkaa?

    Sukupuolten välinen tasa-arvo on merkittävä hyvinvoinnin tekijä. Naisten vahva asema työelämässä ja yhteiskunnallisessa päätöksenteossa on vaikuttanut siihen, että Suomi on yksi maailman kilpailukykyisimmistä maista.

    Tasa-arvo naisten ja miesten välillä on 2010-luvulla monelle meistä itsestään selvyys. Välillä tuntuu, että pidämme sitä liiankin luonnollisena osana. Emme osaa havaita ympäriltä asioita, jotka voisivat olla toisin.

    Talousfoorumin raportti mittasi määrällistä tasa-arvoa koulutuksen, terveyden, poliittisen osallistumisen ja taloudellisten mahdollisuuksien osalta. Suomi oli ykkönen naisten terveyden ja eliniän odotuksen osalta ja naisten poliittisen osallistumisen osalta kakkonen. Tyttöjen koulutus- ja opiskelijamahdollisuuksien osalta Suomi oli vertailussa 28. ja taloudellisten mahdollisuuksien osalta 16. Jälkimmäiseen mittariin sisältyi myös palkkavertailu.

    Työtä sukupuolten välisen tasa-arvon eteen on tehtävä vielä tälläkin vuosikymmenellä. Sitä tarvitaan niin naisten kuin miesten osalta. Määrällisen tasa-arvon sijaan huomiota on kiinnitettävä entistä enemmän myös laadulliseen tasa-arvoon.

    Tavatessani ulkomaalaisia kollegoja tai toimittajia nostetaan keskustelussa esille suomalaisten naisten vahva asema politiikassa. Suomessa puolestaan nais-etuliitettä ei tuoda esille. Asia on meille luonnollinen. Hyvä niin. Tämä ei kuitenkaan kerro koko totuutta poliittisen päätöksenteon kaikilta tasoilta.

    Suomessa seuraava askel on naisten rohkaiseminen nykyistä aktiivisemmin osallistumaan taloudelliseen päätöksentekoon. Naisten aliedustusta niin palkansaajakeskusjärjestöjen että työnantajapuolen järjestöjen päätöksenteossa ei voi ohittaa. Naisia tulee kannustaa ja tukea myös yrittäjyyteen. Kasvuyrityksistä naisten osuus on erittäin pieni.

    Meillä on toimiva malli perhe- ja työelämän yhteensovittamiseen. Päivähoitojärjestelmämme on helpottanut naisten osallistumista työelämään ja tehnyt naisista tasa-arvoisempia. Samalla ollen joustava, joten kukin on voinut valita perheelleen ja itselleen parhaiten sopivan tavan yhdistää perhe- ja työelämä.

    Työelämä ei ole vielä kuitenkaan valmis kaikilta osin huomioimaan yhteensovittamista. Perhevapailta palaava nainen tarvitsee parannettua suojaa. Oikeus vastaaviin työtehtäviin palaamiseen ei valitettavasti toteudu tänä päivänä joka työpaikalla. Lisäksi tarvitaan toimia ja asennemuutosta, että miesten käyttämä osuus perhevapaista ja erityisesti hoitovapaasta kasvaa.

    Koulutus- ja ammatinvalinnassa on murrettava perinteisiä roolimalleja. Stereotyppiset valinnat kaventavat niin naisten kuin miesten elämää ja sillä on yhteys työelämän eriarvoisuuteen. Työelämässä naiset kokevat selvästi enemmän haittaa sukupuolestaan kuin miehet. Tämä näkyy palkkauksessa, ammattitaidon arvostuksessa ja työssä etenemisessä.

    Sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta on kiinnitettävä huomiota myös sukupuolinäkökulmaan. Naiset ja miehet kohtaavat erilaisia ongelmia. Erityisesti toimet miesten terveyden ja terveyskäyttäytymisen edistämiseksi on nostettava esille.

    Näiden tavoitteiden toteuttamisella voidaan kurkottaa kohti ykkössijaa. Samalla on syytä muistaa, ettei tasa-arvon lisääminen ole keneltäkään pois. Minna Canth kiteytti asian osuvasti ”Naiskysymys ei ole vain naiskysymys vaan ihmiskunnan kysymys”.

  • 15.11.2006

    Taas kerran teknologiateollisuuden liitot, palkansaajat ja heidän työnantajansa näyttävät esimerkkiä suomalaisen työn tekemisen uudistamisessa. Nyt on tartuttu työn tuottavuuden ja työssä jaksamisen kannalta olennaisiin kysymyksiin.

     

    Startti näyttää hyvältä ja lähtee tismalleen oikealla tavalla liikkeelle. Vain työntekijöiden, toimihenkilöiden ja työnantajien yhteisvoimin löytyy oikea reitti, joka tuottaa käytännön työelämään parannuksia ja luo hyvää työelämää.

    Voin luvata omalta osaltani, että tämä hyvä pyrkimys saa Keskustalta kaiken tuen.

    Työn ja muun hyvän elämän yhteispelin parantaminen on Keskustan asialistalla aivan kärjessä. Olen todella tyytyväinen, että tähän työhön on nyt lähdetty työpaikoilla yhteisvoimin.

    Luotan teknologiateollisuuden aloittamaan työelämän parantamiseen siksikin, että heillä on näissä työn tekemisen reformiasioissa hyvä, tuloksia tuottanut historiansa.

    Metalliteollisuus oli ensimmäisenä luomassa paikallisen sopimisen mallia Suomen työpaikoille. Se oli joidenkin mielestä tietenkin väärin. Nyt paikallinen sopiminen on näyttänyt voimansa ja antaa mahdollisuuden järjen käyttöön erityisesti vaikeuksien keskellä, kun talouden myrskyt heiluttelevat yrityksiä ja työpaikkoja.

    Kuten teknologiateollisuuden työelämä hanketta rakentanut professori Juhani Ilmarinenkin uskoo, nyt ”kääritään hihat ja tartutaan toimeen”.

    Äkkiseltään ajateltuna näyttäisi siltä, että työtaakan kohtuullistamistoiveet vaikeuttavat jo ennestään haasteellisen tavoitteen, riittävän työpanoksen, turvaamista.

    Yhtälö ei kuitenkaan välttämättä ole näin mustavalkoinen. On todennäköistä, että hyvinvoiva ja motivoitunut työntekijä tekee tuottavampia työtunteja kuin elämänhallinnan kanssa kamppaileva ylirasittunut työntekijä.

    Toimihenkilöiden liiton, ERTON tekemästä kyselystä ei ole vedettävissä johtopäätöstä, että kyse on työstä luopumisesta. Kyse on työmäärän kohtuullistamisesta. Monen kohdalla se tuntuu tarkoittavan siirtymistä normaaliin elämänrytmiin ylityökierteestä.

    On tullut liian usein tavaksi, että työpäivät venyvät ja työnohjausta laiminlyödään. Lisämausteensa tuo myös perhe- ja työelämän sovittaminen yhteen.

    Tutkimustulokset alleviivaavat tarvetta työelämän kehittämiseen. Se on tarpeellista ja kannatettavaa paitsi taloudellisista myös inhimillisistä syistä johtuen.

    Kaikkien osapuolten on otettava nämä viestit vakavasti. Tätä tukee myös tällä viikolla julkaistu Elinkeinoelämän valtuuskunnan tilaama raportti. Sen kärkiviesti on, että innostava työilmapiiri on tärkeämpää kuin ura tai raha.

    Mukavammasta arjesta haaveilevat laittavat arvojaan ja asioitaan nyt tärkeysjärjestykseen. Työn merkitys muuttuu. Varmasti vaikutuksensa on myös sillä, että taloudellisen turvallisuuden tunne on vahvistunut osalla työikäisistä.

    Samalla on myös tapahtunut muutosta suhtautumisessa omistamiseen. Onnen ei katsota olevan kiinni materiasta.

    Monesti puhumme tehokkuudesta ja tuottavuudesta sekä työikäisten panoksesta hyvinvoinnin turvana.

    Käytännössä on vain niin, että ihmiset miettivät asioita laajemmin, elämä kun on kokonaisuus, joka joko sujuu tai tökkii.

    Meidän poliitikkojen on otettava myös nämä viestit vakavasti.

  • 15.11.2006

    Viime päivät ovat osoittaneet, että meidän on oltava valmiita hyvin monenlaisiin tilanteisiin. Ne ovat osoittaneet myös, että meidän kriisivalmiutemme on kunnossa. Lisäksi ministereidemme valmius tarttua ongelmiin on ollut kunnossa.

    Myrskyt pyyhkivät rajulla otteella pitkin Suomea aiheuttaen paljon vahinkoa ja harmia ihmisille. Hallituksen piirissä on seurattu tarkasti vahinkojen korjaamista ja sitä, miten tilannetta paikallisesti hoidetaan. Pelastusviranomaisten toiminta on ollut ansiokasta ja kaikki muutkin viranomaiset sekä sähköyhtiöiden työntekijät ovat työskennelleet herkeämättä tilanteen normalisoimiseksi. Jos virheitä kuitenkin on päässyt tapahtumaan, niistä täytyy ottaa nöyrästi oppia, jotta voimme toimia jatkossa vielä paremmin.

    On toki selvää, että on tullut paljon sellaista vahinkoa, jota ei voi noin vain korjata. Kumoon mennyt metsä, ei nouse takaisin pystyyn. Lisäksi asuntovaunut, autot tai mökit ovat saattaneet vahingoittua korjauskelvottomiksi. Toki tärkeintä on aina, että ihmishengen menetyksiltä säästytään.

    Pyysin heti viikonloppuna selvityksiä Asta-myrskyn vahingoista. Ministerimme selvittivät tilannetta myös omilla sektoreillaan. Ministeri Anttila on luvannut paneutua mahdollisuuksiin auttaa vahinkoja kärsineitä metsänomistajia. Ministeri Pekkarinen vieraili keskiviikkona Itä-Suomessa tuhoalueella tutustumassa erityisesti sähkönjakelua koskeviin vahinkoihin. Veera-myrsky aiheutti lisää harmia. Senkin jäljiltä on paljon korjattavaa ja selvitettävää.

    Viranomaisten tulee huolehtia paikallisesta tiedottamisesta. Lisäksi on aktiivisesti selvitettävä sellaisten ihmisten tilannetta, joiden toimintakyky on muutoinkin heikko. Esimerkiksi yksinasuvien vanhusten tilanne on syytä selvittää jokaisen henkilön kohdalla erikseen, jos henkilöön ei muuten saada yhteyttä.

    Ihmisten huoli tuhoalueilla on aito ja todellinen. Jaan heidän järkytyksensä täysin. Tällaisten ääri-ilmiöiden osalta viranomaisilla tai hallituksella ei ole käytettävissään kuitenkaan keinoja, joilla ne voitaisiin täysin estää tai niiden aiheuttamat tuhot täydellisesti korvata. Me voimme kuitenkin pitää huolta valmiudesta auttaa tällaisissa tilanteissa vaikeuksiin joutuneita kiireellisimmistä tapauksista lähtien. Lisäksi voimme pitää huolta siitä, että ihmisillä on tieto siitä, miten tulee menetellä tai mitä apua on saatavilla hätätilanteessa.

    Näiden myrskyjen vahingot korjataan ajallaan ja elämä muuttuu normaaliksi suurimmalla osalla aika pian. Silti vastaavia sääilmiöitä voi olla odotettavissa jatkossakin. Emme tiedä, milloin ja millä voimalla ja missä päin Suomea. Viranomaiset voivat varautua omalta osaltaan tilanteeseen, mutta esimerkiksi mökkiläisten tai haja-asutusalueilla asuvien kannattaa pitää riittävää varustusta muutenkin.

    Luonto on arvaamaton. Meidän pitää osata elää sen kanssa. Kun tällaisia tuhoja tulee, meidän on käärittävä yhdessä hihat ja autettava toisiamme viranomaisina, naapureina ja lähimmäisinä.

  • 15.11.2006

    Aina välillä on hyväksi mennä perusasioiden äärelle. Otettakoon nytkin lähtökohdaksi se, että Keskustaa tarvitaan tässä maassa.

    Meillä on tehtävä ja meillä on isot näytöt siitä, että osaamme toimia suomalaisten ja isänmaan hyväksi. Keskustan kokema myllerys ja laskevat kannatusluvut eivät saa meitä masentaa.

    Aatteemme merkitys mitataan arkipäivässä; miten keskusta-aate pystyy viitoittamaan politiikan sisältöä ja muita arjen ratkaisuja muita puolueita paremmin.

    Syntyhistoriamme takia aate ei ole keskustalaisille kahle, joka määrittää omia valintojamme. Keskustalaisuus ei ole myöskään kattava maailmanselitys tai elämänkatsomus, josta löytyy valmiit vastaukset. 

    Keskusta-aate sisältää yhteiset linjat, mutta edellyttää jokaiselta omakohtaista aatteen muodostusta.

    Keskustalaisuuteen kuuluu ihmisten kannustaminen yritteliäisyyteen, oma-aloitteisuuteen ja vastuunkantamiseen omasta elämästään.  Samalla edellytämme yhteisvastuuta; huolenpitoa syrjäytyneistä ja muista vaikeissa elämäntilanteissa olevista.

    Oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon periaatteesta Keskusta ei tingi.

    Pyrkimys rakentaa onnellinen elämä itselle ja samalla vastuu muista eivät ole toisiaan poissulkevia tavoitteita. Yhteiskuntapolitiikassa tämä näkyy pyrkimyksenä sosiaalisesti ja alueellisesti tasa-arvoiseen Suomeen.

    Keskustalaisille terve isänmallisuus ja toiminta kansainvälisillä areenoilla ovat olleet aina saman asian eri puolia.

    Asioiden ja tavoitteiden kautta voimme rakentaa yhteisymmärrykseen perustuvan linkin keskustan jäsenten ja kannattajien, keskustalaisten kansanedustajien ja puoluejohdon välille.

  • 15.11.2006

    Turun Yliopiston tutkija Sami Moisio kyseli Helsingin Sanomien asiantuntija-artikkelissa huhtikuussa suomalaisen aluepoliittisen keskustelun perään. Hän epäili, että aluekehityksen tasapainoa hakevan ajattelun tilalle on tullut metropolipolitiikan ja suurten kaupunkien melko yksipuolinen korostaminen.

    Mihin on hävinnyt ”Maakuntien Suomi”, kyseli tutkija erityisesti Keskustan puheenjohtajakilpaan viitaten.

    Tutkijan havainto on oikea, mutta ei koske kaikkia. Eduskunnan varapuhemiehen Seppo Kääriäisen jo 1980-luvulla kehittämä ”Maakuntien Suomi” ei ole hävinnyt mihinkään ainakaan omasta ajattelustani. Se on myös 2000-luvulla toimiva poliittinen iskulause – mutta myös järkeenkäypä tapa jäsentää Suomea ja sen kehittämistä.

    Suomessa on vain yksi, kansainvälisessä vertailussa pieni metropoli eli Helsinki ja sen lisäksi vain yhden käden sormilla laskettava määrä muita suurehkoja kaupunkiseutuja. Näin kapea pohja laajan maan kehittämiselle ei missään nimessä ole riittävä.

    Siksi Maakuntien Suomi on yhä toimiva ajattelun ja toiminnan perusta. Maakunnat muodostuvat keskisuuresta tai isommasta keskuskaupungista, muista erikokoisista kaupungeista ja taajamista sekä laajoista enemmän tai vähemmän vireistä maaseutualueista.

    Jokainen maakunta pitää sisällään verkostotalouden, vuorovaikutusverkoston, jonka toimivuus ratkaisee maakunnan elinvoimaisuuden. Monilla tahoilla kieltämättä tapaillaan suuntavilkkua jyrkän keskittämispolitiikan tielle. Nämä äänenpainot perustuvat kuitenkin enemmän poliittisiin etunäkökohtiin kuin Suomen kokonaisetuun.

    Keskittäminen metropolialueelle ja muutamaan suureen kaupunkikeskukseen olisi Suomen kannalta kallis ja tehoton ratkaisu. Se jättäisi suuren osan suomalaisista toisen luokan kansalaisiksi mitä tulee palveluihin. Samalla se jättäisi suuren osan osaamisen ja kehityksen voimavaroista vaille käyttöä.

  • 15.11.2006

     Euroopan kansantaloudet vahvistivat asemaansa markkinoilla rakentamalla viikonlopun aikana 750 miljardin vakautuspaketin. Vakautuksesta menevät takuuseen euromaat 440 miljardilla eurolla, unionin komissio 60 miljardilla ja kansainvälinen valuuttarahasto IMF 250 miljardilla eurolla.

    Tämän latingin toivotaan rauhoittavan markkinarintamaa niin paljon, että vältyttäisiin syksyn 2008 kaltaisesta hallitsemattomasta tilanteesta. Sen seurauksenahan koko läntinen maailma on ollut talouslamassa puolitoista vuotta. Pankkeja, tuotantoa ja työpaikkoja on kadonnut vaikka julkinen valta on elvyttänyt verorahoilla sen kun on pystynyt. – Toisen peräkkäisen kriisin lieventämiseen ei elvytysrahaa enää olisikaan.

    Suomen osuus takauksesta on kahdeksan miljardia euroa. Summa on valtava ja päällimmäinen ajatus on meillä kaikilla yhteinen: toivottavasti senttiäkään takauksista ei lankea maksettavaksi.

    Tätä kahdeksan miljardin euron summaa ei siirretä Suomesta minnekään rahastoon, vaan me olemme mukana tällä määrällä takaamassa komission alaista erityisrahoitusyhtiötä. Lisäksi Euroopan keskuspankin rooli markkinahäiriöiden torjumisessa on tästä eteenpäin entistä isompi. Sen tekemien operaatioiden uskottavuutta lisätään tällä nyt tehdyllä vakautussopimuksella.

    Kauhistelu ja maailmanlopun maalailu ei nytkään auta tulitikun vertaa. Vitkuttelu pää pensaassa pahentaisi tilannetta ja ajaisi markkinat lopulta kaaokseen. Ongelmien ratkaisu on nyt kuitenkin aloitettu. Ja se on erityisesti ja ehdottomasti Suomen ja suomalaisten etu.

    Euroopan unionin etelärantaan on pesiytynyt iso julkisen talouden vaje. Kreikka, Italia, Espanja ja Portugali ovat ylivelkaantuneita kansantalouksia, joiden hulvatonta menoa ei valitettavasti voida kapseloida näiden maiden sisäiseksi ongelmaksi. Ne ovat vipanneet paitsi ristiin toisiltaan myös muulta euroalueelta.

    Vajeista kärsivien maiden lainat ja mahdollinen kyvyttömyys huolehtia veloistaan mädättää nyt koko Euroopan taloutta. Lopulta ainoa kestävä tie euroalueenkin taloudenpidossa on ylivelkaantuneiden kansantalouksien alijäämien leikkaaminen.

    Nyt näemme sen, mitä tarkoittaa, kun oma taloutemme on hyvin hoidettu. Olemmehan mekin joutuneet lainaamaan sekä viime että tänä vuonna. Suomen valtio on ottanut velkaa tukeakseen rakentamista, pitääkseen yllä kansalaisten kulutusmahdollisuuksia ja elvyttääkseen yritystoimintaa.

    Olennaista on kuitenkin ollut se, että kansantalous kestää ottamamme velkamäärän. Tämä on ensinnäkin järkevää ja toisekseen: me noudatamme sitoumuksiamme, emmekä ole rikkoneet unionin vakaussopimusta. Vakaussopimuksen noudattaminen ei ole itsetarkoituksellinen opinkappale, vaan sopimuksen rajoista kiinni pitäminen on osa viisasta taloudenpitoa.

    Pidämme yhteisen velkamme ylärajana 60 prosenttia suomalaisten kansantulosta. Tällä varmistamme sen, että emme maksa lainoistamme ylikorkoa. Suomen politiikka on myös taannut sen, että meille ei sanella ulkoa, mitä saamme tehdä ja mitä emme.

     (julkaistu myös Ilkka-lehdessä 11.5.2010)

  • 15.11.2006

    Jos nuoria naisia kaatuu työmarkkinoilla kuin heinää, asiat eivät voi olla kunnossa.

    Jos samapalkkaisuuden mantraa hoetaan vuodesta toiseen, mutta naisen euro on edelleen 80 senttiä, asiat eivät voi olla kunnossa.

    Jos tuottavuus ja tehokkuus saavat työpaikalla lähinnä pelon kylmän hien pintaan, ei kaikki voi olla hyvin.

    Vanhempien jaksaminen ja toimeentulon riittävyys heijastuvat perhe-elämään. Työelämän kehittämisessä perheen näkökulma ei ole sivuseikka.

    Perhevapaiden työnantajakustannusten jakaminen nais- ja miesvaltaisten alojen välillä nykyistä tasaisemmin on hoitamaton asia.  Se on kuitenkin kysymys, joka voidaan ratkaista poliittisilla päätöksillä.

    Asiassa edistyminen tarkoittaisi naisvaltaisten alojen kilpailukyvyn parantumista ja edistäisi nuorten naisten työllistymistä kokoaikaisiin työsuhteisiin. Näitä edistää myös isien aktiivisempi vanhempain- ja hoitovapaiden hyödyntäminen.

    Jokainen perhe tekee omanlaisensa ratkaisun lasten hoidosta. Yhteiskunnan tulee tarjota mahdollisuus joko lasten hoitamiseen kotona tai kodin ulkopuolella. Päivähoitopuolella tulisi kehittää perhepäivähoitomaista mallia.

    Kunnallinen kotiapu ajettiin alas edellisen laman aikana. Nyt olisi aika korjata tämä virhe. Lapsiperheiden ja vanhempien tukeminen varhaisessa vaiheessa on järkevää politiikkaa.

    Kotitalousvähennys koskee tällä hetkellä lasten vanhemmilleen ostamaa apua. Tulisi olla myös mahdollista vanhempien ostaa lapsilleen palveluita. Ulkopuolinen apu lapsiperheisiin eri muodoissa toisi helpotusta arkeen.

    Hyvinvointi jakautuu epätasaisesti ja lapsiperheiden köyhyys on lisääntynyt. Perheiden elämään vaikuttaa millaisiksi työmarkkinat kehittyvät.

    Vaikka sanonta kuuluukin, että lapsi tuo leivän tullessaan, lasten syntymästä ja kasvattamisesta aiheutuu perheelle ilon ohella myös kustannuksia. Perhepolitiikan yksi tavoite on helpottaa lapsiperheiden elämää tasaamalla perhekustannuksia.

  • 15.11.2006

    Keskusta halusi ja sai hallitusohjelman sosiaalipolitiikan kärkilinjaukseksi perusturvan kehittämisen. Siitä on pidetty kiinni, vaikka julkisen talouden tila ei enää ole ollutkaan paras mahdollinen.

    Oikeudenmukaisuuden vuoksi heikoimmassa asemassa olevien perusturvaa on parannettu rahalla.

    Hallituksen päätös takuueläkkeestä parantaa pienituloisten eläkeläisten toimeentuloa. Ensi vuoden maalikuun alusta lähtien pienin maksettava eläke on 685 euroa kuukaudessa. Tämä on takuueläkkeen idea.

     Verrattuna nykyisiin pienimpiin eläkkeisiin ensi maaliskuussa korotukset ovat joko 102 euroa tai 167 euroa, riippuen eläkeläisen elämäntilanteesta.

     Tulos on vaikeissa olosuhteissa kohtalainen – miljardi euroa perusturvan ja pienituloisten sosiaalietuuksien saajien elintason kohottamiseksi vuositasolla. Tämä summa saadaan kun lasketaan kaikki toimenpiteet yhteen ja ne ovat tulleet voimaan.

    Keskusta on seitsemän vuotta – päätös päätökseltä – korjannut sinipunan rujon politiikan jälkiä. Tulokset näkyvät erityisesti pienimpien päivärahojen ja eläkkeiden kohentumisena. Nyt on pidettävä huolta siitä, että näitä saavutuksia ei seuraavien vaalien jälkeen revitä alas.

  • 15.11.2006

    Energiapolitiikan suuret ratkaisut ovat käsillä.

    Mielestäni kestävä tie eteenpäin on päästöttömien energiamuotojen edistäminen ja sen seurauksena tapahtuva fossiilienergian käytön radikaali vähentäminen.

    Liikenteen biopolttoaineiden käyttöönotto Suomessa takkuaa tavalla, jota on vaikea käsittää. Niin pelto-, turve- kuin varsinkin puupohjaiset raaka-ainevarat ovat runsaat ja käyttötekniikka on kehittynyt kohtuullisen pitkälle.

    Liikenteen biopolttoaineiden käyttöönottoa vastustetaan panemalla ruuan tuotanto ja energian tuotanto vastakkain.

    Joissakin tilanteissa ja mittakaavoissa tässä voi olla asiaakin, mutta ainakin Suomen oloissa tämä puhe on puolitotuuksien julistamista ja vastustuksen verukkeita.

    Suomessa käytettävät vähäiset määrät biopolttoaineita tulevat nyt valitettavasti lähes kokonaan ulkomailta.

    Biodieselin raaka-aine tuodaan palmuöljynä Kaakkois-Aasiasta ja bioetanoli raaka-aineenaan sokeriruoko tulee pääosin Etelä-Amerikasta.

    Joku saattaa pitää tämän tyyppistä toiselta puolelta maapalloa rahdattua biopolttoaineen käyttöä kestävän kehityksen riemuvoittona, mutta minä en.

    Sekä sokeriruokoetanoliin että palmuöljydieseliin liittyy vakavia trooppisten metsien käytön ja paikallisen elintarvikehuollon ongelmallisia kysymyksiä.

    Suomen tukeutuminen trooppisiin raaka-aineisiin, vaikka omassakin maassa riittäisi bioenergiaa, olisi suuri virhe ja karhunpalvelus sekä huoltovarmuudellemme että kestävän kehityksen tärkeälle periaatteelle.

  • 15.11.2006

    Kun Jyrki Katainen kirjoitti kolumnissaan Turun Sanomissa (TS 30.3.2010) uudesta työstä ja hyvinvoinnista, hän luetteli ansiokkaasti suuren joukon hallituksen toteuttamia elvytys- ja tukitoimia. Yhtä jäin kuitenkin kaipaamaan. Katainen ei kirjoituksessaan maininnut yhtäkään sellaista asiaa, joka käynnistää uuden kasvun ja synnyttää uusia työpaikkoja kadonneiden tilalle.

    90-luvun lamaa lääkittiin säästämällä itsemme melkein kuoliaaksi. Nokian maailmanvalloitus meidät kuitenkin silloin pelasti. Nyt lääkkeenä on elvytys, mutta uutta Nokiaa ei ole näköpiirissä eikä velkaantua voi loputtomasti.

    Kerran kuivunut nurmikko ei nouse pelkästään kastelemalla. Se vaatii myös uusia siemeniä. Suomi tarvitsee nyt uuden kasvun siemeniä, joista voimme rakentaa uuden tien valoisampaan tulevaisuuteen.

    Elvytys, julkisen sektorin toiminnan tehostaminen ja suurten vientiyritysten toipuminen lamasta ovat hyviä asioita, mutta ne eivät riitä tuottamaan sellaista määrää uusia työpaikkoja, jotka takaavat kasvun ja hyvinvoinnin.

    Ainoa tapa, jolla pystymme luomaan tarpeeksi nopeasti tarpeeksi paljon uusia työpaikkoja, on edistää yrittäjyyttä ja luoda edellytykset uusien yritysten syntymiselle. Suomi tarvitsee nyt ihmisiä, jotka käärivät hihansa, iskevät kätensä työhön ja rakentavat itselleen tulevaisuuden muilta neuvoja liikoja kyselemättä.

    Nämä ihmiset nostavat meidät kasvuun ja he tarjoavat itsensä lisäksi töitä myös muille – sillä edellytyksellä, että annamme heille mahdollisuuden tehdä sen. Yrittäjyyden esteet on purettava.

    Voitte kysyä, mitä tällä kaikella on tekemistä Keskustan ja sen puheenjohtajavalinnan kanssa? Tai sen kanssa, että olen mukana puheenjohtajakisassa? Siihen vastaan, että jonkun pitää potkaista tämä maa uudestaan liikkeelle, ja että se joku on Suomen Keskusta ja sen uusi puheenjohtaja.

    Keskustan juuret ovat omatoimisuudessa ja itse yrittämisessä, tapahtuipa se pellolla, verstaassa tai kaupan tiskin takana. Siksi Keskusta on myös uskottavin vaihtoehto johtamaan Suomi ulos lamasta yrittäjyyden avulla.

    Jos keskustalaiset valitsevat minut puheenjohtajakseen, haluan antaa puolueelle ja sen väelle tehtävän: palauttakaa suomalaisten usko kykyihinsä ja johtakaa heidät ulos lamasta. Silloin Keskusta tekee juuri sitä, mitä varten se aikanaan perustettiin. Ja silloin se myös saa ihmisten luottamuksen ja oikeuden olemassaoloonsa.

    Olen syntyisin Etelä-Pohjanmaalta. Siellä on tapana, että jos työtä ja näköalaa tulevaisuuteen ei ole, niin näköalat ja työpaikka luodaan itse. Ei jäädä odottelemaan, että joku muu tulisi tarjoamaan ne valmiina lautaselta.

    Yrittäminen vaatii kovaa työtä ja härkäpäistä uskoa omiin mahdollisuuksiin – muiden mielestä joskus hulluuteen asti. Siksi vain vähemmistö meistä on valmis ottamaan riskin yrittäjäksi ryhtymisestä. Mutta juuri siksi me myös tarvitsemme heistä jokaisen.

    Pienet ja keskisuuret yritykset ovat Suomen merkittävin työllistäjä. Samalla ne ovat se talouden sektori, joka nopeimmin pystyy luomaan uusia työpaikkoja lamassa menetettyjen tilalle.

    Eduskuntavaaleihin on vuosi aikaa. Suomella ei ole varaa odottaa kokonaista vuotta uutta hallitusta, joka lähtee etsimään tietä ulos lamasta. Siihen työhön pitää tarttua heti ja nykyisin voimin.

    Keskustallakaan ei ole varaa odottaa. Sen pitää tarttua itseään niskasta ja ryhtyä tekemään sitä, minkä takia suomalaiset ovat sen suurimmaksi puolueeksi äänestäneet. Valtakirja on kädessä ja päämäärä selkeä. Työkalut voimme valita itse – ja niistä tehokkain on kasvu yrittäjyyttä edistämällä.

  • 15.11.2006

    On suuri virhe, jos maan seuraava hallitus muodostetaan sinipunavoimien varaan. Tällainen perusturvaan ja perhepolitiikan rahoitukseen kielteisesti suhtautuva hallitusrintama käyttäisi epävarmaa taloustilannetta keppihevosenaan. Tämä nähtiin ja koettiin Lipposen hallituskausilla.

    Me kaikki muistamme ne säälimättömät leikkaukset lapsiperheiden etuuksiin, jotka Lipposen sinipuna teki. Silloinkin leikkauslistat olivat vahvasti ideologian kyllästämiä. Talouden tasapainotuksen maksajiksi pantiin kaikkein tiukimmilla elävät suomalaiset.

    SDP:n ja kokoomuksen edellisen yhteistyön jälkien paikkaamiseen on nyt kulunut kohta kaksi vaalikautta. Kaikkia leikkausaatteen nimissä tehtyjä virheitä ei valitettavasti voida korjata koskaan. Niin syvältä ne koskettivat kokonaisten lapsisukupolvien elämää.

    Pyrkimys sinipunapohjan rakentamiseen on taas menossa. Näköjään tässäkin otetaan mallia 1990-luvulta. Hallituspohjaa puuhataan tippaakaan välittämättä siitä, että vaalit ovat pitämättä. Kansa ei ole antanut äänestämällä minkäänlaista lupaa kenellekään rakennella seuraavaa hallitusta. Luulisi, että nykyinen poliitikkopolvi on viisaampaa kuin edelliset. Pitää malttaa odottaa ja sitten vielä noudattaa vaalien tulosta.

    Sosialidemokraattien ja kokoomuksen yhteishallitus on torjuttava erityisesti sen takia, että samassa hallituksessa molempien huonot puolet tulevat esiin. Sen saavat kokea vähävaraisimmat leikkausten myötä. Kysyä pitää myös, kuinka monta kuntaa sinipuna jättäisi jälkeensä, seitsemänkymmentä vai kahdeksankymmentä. Mitä sinipuna tekisi maakuntien elinvoimalle? Kuinka moneen uuteen ydinvoimala- optioon sinipuna tarttuisi?

    Vain vahva ja laajaan kansan kannatukseen nojaava keskusta pystyy estämään sinipunavoimien valtaan nousun ja virheelliseen politiikkaan palaamisen.

  • 15.11.2006

    Kiiltävä kuva Amerikan Yhdysvalloista on voimakas. Television ja elokuvien kautta saamamme käsitys amerikkalaisesta elämänmenosta on tietysti draamallinen ja siksi niin lujassa mielissämme. Välillä unohtuu, että viihdeteollisuus tuottaa mielikuvia omiin tarpeisiinsa. Maailman mahtavinta valtiota ja kansakuntaa, myös sotilasmahtia, pitää arvioida sen politiikan, taloudellisten pyrkimysten ja niiden taustalla olevien aatteiden ja arvojen kautta. Pelkät mielikuvat hämäävät. 

    Ei se ole ihme, että Yhdysvalloissa ihmisten tasavertaiset mahdollisuudet ja jokaisen amerikkalaisen oikeus pyrkiä onneen ovat arvopohjan ydintä. Aikanaan Amerikkaan, “Uuteen maailmaan”, muutti myös heitä, jotka pakenivat esimerkiksi uskontonsa vuoksi kokemiaan vainoja. Niille ihmisille yksilöllisyyden arvo ei ollut kirosana, vaan perusoikeus elää omien ihanteidensa mukaan. Uskonnollisuus on muuten, päinvastoin kuin usein oletetaan, voimakasta Yhdysvalloissa. Ja kyllä protestanttiset arvot näkyvät myös työelämässä. Eihän taloudellinen menestys ole Amerikassakaan kuivin otsin syntynyt.

    Kun viime viikolla Washingtonissa ja New Yorkissa tapasin amerikkalaisia talouden päättäjiä ja yritysten edustajia, väkisinkin tuli mieleen verrata suomalaisuutta ja amerikkalaista henkeä. Samankaltaisuuksia löytyy, joskin asioiden ilmenemismuodot eroavat paljonkin.

    Yksilöiden merkitys on molemmissa maissa edelleen suuri. Se ei kuitenkaan ole historian saatossa läheskään aina merkinnyt itsekkyyttä ja ahneutta, sitäkin kyllä, mutta ei pohjimmiltaan. Yksilöiden rohkeus ja kyky keksiä uutta on koitunut koko yhteiskunnan parhaaksi.

    Suomalaisetkin ovat menestyneet myös siksi, että yksittäisillä ihmisillä on ollut kykyä ratkaista eteen tulevia ongelmia sekä sodan että rauhan töissä. Suomen saloilla ja Amerikan preerioilla tekninen etevyys on ollut ilmiselvä hengissä säilymisen ehto. Tämä oma-aloitteisuuden perinne tuottaa tulosta tänäkin päivänä. Teknisten keksintöjen patentoimisessa Suomi on pitkään ollut maailman kärkimaita.

    Usko ihmisen mahdollisuuksiin ja kehitykseen on suomalaisten suuri voimavara nytkin. Vaikka Suomen talous nyt on lamassa, selviämme tästäkin, kunhan pidämme kiinni perustasta: Ihmisen kehitystä pitää kunnioittaa ja siihen pitää antaa yhteiskunnassa mahdollisuus.

    Rohkeat suomalaiset ottavat riskejä keksiäkseen parempaa. Jos riskit toteutuvat, yhteiskunnan turvaverkon pitää pehmentää kolauksia. Tässä minusta suomalainen malli on parempi. Yhdysvalloissa liian paljon ihmisiä syrjäytyy yhden riskin toteutumisen seurauksena loppuelämäkseen. – Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta ei siis ole vain kustannus, vaan se on myös menestymisen lähtökohta.

    Maailmanlaajuisen yhteistyön aikanakin kansallisuusaate ja isänmaallisuus elävät voimakkaina. Yhä edelleen jokainen puhaltaa omaan soppalusikkaansa ja turvaa omaa etuaan. Tätä perusasiaa ei pidä eikä kannata horjuttaa. Suomalaiset ovat totta kai enemmän hyödyksi maailmalle hyvinvoivana ja osaavana kansana, kuin köyhtyvänä ja autettavana.

    Arvojen ja aatteiden varaan on rakennettava myös tulevaisuuden Suomi. Hyvinkin käytännöllisen ja arkipäiväisen elämänmenon taustalla vaikuttaa vahva ihanne, vaikka sitä ei aina erikseen huomatakaan. Kuinka moneen oman elämämme asiaan me itse vielä voimme vaikuttaa? Toivottavasti Suomessa säilyy ajatus siitä, että itsenäisyys ja oikeus elää omien arvojensa mukaisesti eivät ole varattuja vain valtiolle vaan ne koskevat jokaista kansalaistakin.

  • 15.11.2006

    Joskus suuruuden ja pienuuden raja hämärtyy ja poistuu kokonaan. Näin voi käydä arkimaailmassa ja näköjään myös politiikassa.

    Keskustalla on Helsingissä neljän hengen ryhmä valtuustossa ja yksi kansanedustaja.

    Voisi luulla, että näistä asetelmista kaupungin asioihin vaikutetaan vain poikkeuksellisissa tilanteissa.

     Tätä taustaa vasten katsottuna uskoni politiikan perusytimeen on kuitenkin vahvistunut. Asialla ja argumenteilla voi yhä vaikuttaa.

    Helsingin kaupunki on reivaaamassa energiapolitiikan purjeensa uuteen asentoon. Energialaitos puhuu nyt uusiutuviin lähteisiin perustuvasta energiatulevaisuudesta. Puhe on hyvää ja se on myös tuoretta.

    Keskusta on usean vuoden ajan puhunut joka käänteessä pääkaupungin tarpeesta ottaa uusi energia-asento. On järjetöntä, että Helsinki polttaa hiiltä ja tukeutuu ulkomaisiin fossiilisiin polttoaineisiin.

    Suomalaisten pääkaupungin pitää hankkia energialähteensä kotimaasta.

    Olemme hoputtaneet Helsinkiä ratkaisemaan erityisesti kaupungin lämmöntuotannon suomalaisella puulla. Nyt näyttää siltä, että Helsingin Energian suunta on oikea.

    Tässä isossa asiassa Keskusta on ottanut kaikkien suomalaisten ja helsinkiläisten välisen yhteistyön rakentamisessa suuren askeleen.

    Puolin ja toisin vuosikymmeniä jatkunut pikkupolitikoinnin ja vastakkainasettelun perinne Helsingin ja muun Suomen välillä pitää lopettaa. Ja se voidaan lopettaa nimenomaan molemmille hyvää tuottavan myönteisen yhteistyön kautta.

    Uskon, että suhtautumalla aktiivisesti pääkaupunkiseudun ja maakuntien väliseen taloudelliseen yhteistyöhön, Keskusta voi nostaa kannatustaan rutosti Helsingissä ja sen ympäristössä. Miksi Keskusta sulkisi itseltään tämän mahdollisuuden ja jättäytyisi vapaaehtoisesti kilpailussa takamatkalle?

    (Puheeni Helsingin Energian seminaarissa, katso Puheet ja kirjoitukset 2010)

  • 15.11.2006

     – Euroopan kilpailukyvyn parantaminen edellyttää yhteistä strategiaa

     

    Oli harmillista lukea ja kuulla tänään 3.3.2010, että Saksan liittokansleri Angela Merkel on kritisoinut EU:n uutta EU 2020-strategiaa ennen kuin se ehdittiin julkaistakaan. Merkitseekö tämä, että hän ei halua, että komissio valvoisi budjettikurin lisäksi kansallisia talouskasvustrategioita. Euroalueenhan pitäisi olla yhteistä talous- ja rahapolitiikkaa.

     Kannanotto herättää kysymyksen, onko kansainvälisen taantuman yhteydessä käytetyillä puheenvuoroilla talouspolitiikan koordinaatiosta merkitystä, jos edes työllisyyskehitystä ei saa seurata samaan aikaan kuin velkakehitystä. Onko niin, että intressivertailussa Euroopan laajuisen kilpailukyvyn vahvistamisen ohittavat kansalliset intressit. Kuitenkin Euroopassa on vallinnut vahvahko konsensus yhteisten toimenpiteiden välttämättömyydestä.

     Tietenkään Merkelin näkemyksen taustalla eivät ole pelkät Saksan kansalliset intressit, vaan laajempi pohdinta, mutta kyse on myös siitä, miltä asiat näyttävät. Pidän selvänä, että hän tulee perustelemaan näkemyksiään laajemmin julkisuudessa lähipäivinä.

     Yleisellä tasolla, mikäli EU:n talousstrategialta ja eurooppalaisen kilpailukyvyn edistämiseltä aletaan murentaa pohjaa, saattaa se uhata myös budjettivalvontaa ja julkisen talouden tasapainottamistavoitteita. Tällöin on riski, että erityisesti euroalueella perälauta alkaa vuotaa ja luottamus heikentyä.

     Suomen kannalta on mielestäni tärkeää, että eurooppalaista koordinaatiota vahvistetaan talouspolitiikassa, erityisesti esimerkiksi verotuksessa.

      Toivottavasti ja toki niin uskon, myös Saksa on yhteisissä talkoissa mukana.

  • 15.11.2006

    Vaalikauden viimeinen vuosi kuluu taantuman nujertamisen merkeissä. Puolentoista vuoden mittainen alakierre on kansantalouden mittareissa kääntymässä parempaan.

    Silti monen suomalaisen henkilökohtainen tilanne näyttää työpaikan ja toimeentulon osalta vaikealta. Kodeissa ja työpaikoilla on paljon hätää, joka ei katoa itsestään. Tähän kohtaan, suomalaisten vaikeuksien lievittämiseen, pitää politiikassa nyt keskittyä kaikella voimalla.

    Päätösten kokonaisuus ratkaisee. Ei ole mitään yhtä ruuvia, josta kääntämällä kaikki asiat tulevat kuntoon.

    Siksi verotuksen kiristämisen kanssa pitää olla tarkkana, ettei lyödä työllisyyttä korville. Siksi leikkaamiseen pitää suhtautua kriittisesti, ettei taas tule paluupostissa suurta jälkilaskua maksettavaksi. Siksi yrityksille pitää antaa mahdollisuus elpyä ja työllistää. Ja samalla pitää huolehtia siitä, etteivät kansalaisten palvelut pääse rapistumaan.

    Olen vakauden ja eheyden kannattaja. Enemmin tai myöhemmin hankaluudet ja painiskelu toimeentulon ongelmissa nostavat esiin politiikan hyveet: Suomen sisäisen eheyden ja poliittisen päätöksenteon vakauden.

    Epävarman taloustilanteen aikana hämmentäjät kuitenkin nostavat päätään.

    Taantuman lopettamiseksi yksi on halunnut kesällä tehtäväksi kolmen suuren puolueen hallituksen, toinen pidettäväksi syksyllä uudet vaalit.

    Näitä hankkeita esittäjät ovat perustelleet päätöksenteon jouduttamisella. On selvää, että esitykset käytännössä veisivät juuri toiseen suuntaan.

    Keskustan puoluekokous osuu sekä asiallisesti että ajallisesti tärkeään saumaan. Meidän on kyettävä tekemään omat päätöksemme niin, että vakaus ja eheys säilyvät paitsi Keskustassa myös Suomessa.

    Vaikka päätökset ja valinnat ovat sataprosenttisesti puoluekokouksen käsissä, pitää meidän kyetä vakauden ja eheyden politiikan jatkamiseen heti kokouksen jälkeen, maanantaina kesäkuun 14. päivä.

    Huhtikuussa 2011 suomalaisilla äänestäjillä on sitten paikka arvioida, kenen linja on ollut oikea ja ketkä ansaitsevat valtakirjan tämän päivän työssäkäyvien ja heidän lastensa tulevaisuuden turvaamiseksi tarvittavaan työhön.

    Vain oikeilla valinnoilla voimme turvata myös heikompiosaisten aseman. Keskustan pitää toimia vaaleissa ja niiden välillä niin, että voimme yhtenä joukkona kohdata vaalikentillä äänestämään valmistautuvat kansalaiset suoraan silmiin katsoen. Itse olen valmis olemaan ensimmäinen.

    (Julkaistu myös Ilkka-lehdessä 16.2.2010)

  • 15.11.2006

     

    Sitran julkistama mielipidekartoitus vahvistaa arkipäiväisen tuntemuksen: suomalaiset eivät ole jakaantuneet kahteen leiriin sen mukaan, asuvatko he kaupungissa vai maaseudulla.

    Ihmiset osoittavat tässäkin mittauksessa, että todellisuus on monimuotoisempi kuin asuinpaikkatilastot yrittävät esittää.

    Peräti 36 prosenttia vastanneista kansalaisista tuntevat olevansa yhtä aikaa sekä maalaisia että kaupunkilaisia. – Voi kysyä, mitenkäs se tilasto nyt pannaan niissä porukoissa, joissa on yritetty hampaat irvessä rakentaa eripuraa esimerkiksi maaseudun ja pääkaupungin välille?

    Helsingin kaupunginvaltuutettu, kollegani Laura Kolbe on puhunut pitkään suomalalaisten “kaksoisidentiteetistä” eli juuri siitä, minkä Sitran tutkimus vahvistaa.

    Suomalaiset haluavat kaupungistumisesta huolimatta pitää maaseudun elävänä ja – mikä tärkeintä – säilyttää henkilökohtaisen yhteytensä maaseudun arkipäivään. Ja myös toisin päin: kyllä kaupunki on tärkeä maalla asuvalle.

    Muistikuvani mukaan Johanna Jääsaaren lisensiaattityö jo 1980-luvun lopulta oli otsikoitu: “En ole maalainen enkä kaupunkilainen, en kapitalisti enkä kommunisti”. Tutkittua näkemystä vastakkainasettelua torjumaan on siis ollut saatavilla jo pitkään.

    Sitran määrittelemä Maamerkit-ohjelman lähtökohta on vastaansanomaton: “Maaseutu voi kuulua jokaisen suomalaisen hyvinvointireseptiin. Maaseutu voi tarjota uudenlaisia hyvinvointipalveluja sekä innovatiivisia liiketoimintamahdollisuuksia, jotka perustuvat ekotehokkaisiin hajautettuihin ratkaisuihin ja luonnonvaroihin”.

    Tähän pitää vielä lisätä se, mitä suomalaiset pitävät maaseutuna. Lähes kaikki, 98 prosenttia vastaajista sanoo, että maaseutua on se, missä maatalousmaisema on vallitseva.

    Mielikuvakysymyksessä Sitran kartoitus paljasta toki myös niiden määrän, joilla on valtaosaltaan kielteisiä kokemuksia maaseudusta. Tätä vajaata kymmentä prosenttia voi tilastokielellä kutsua Lippos-desiiliksi!

  • 15.11.2006

    Lähikuukaudet ovat Suomen talouden ja hyvinvoinnin kannalta tärkeitä. Jos heikot myönteiset merkit vahvistuvat, meillä on – tällä kertaa – mahdollisuus välttää 1990-luvun laman kaltaisten, pysyvien vahinkojen syntyminen.

    Vahinkojen vastaisen taistelun aseina on käytetty valtion runsasta lainanottoa, työllisyyden tukemista ja perusturvan vahvistamista. Samalla on koetettu tehdä kaikki mahdollinen, millä vaikeuksissa olevia yrityksiä kannatellaan pahimman yli.

    Tämä omaksuttu linja saattaa onnistua. Mieluisin merkki paremmasta olisi ehdottomasti työttömäksi joutuneiden ja lomautettujen palaaminen töihin ja toimeentulon ääreen. Kun näin käy, tiedämme, että myös muualla maailmalla menee paremmin. Ilman viennin elpymistä ei merkittävää paranemista meilläkään voi tapahtua.

    Työttömien määrän kääntyminen laskuun on parasta huono-osaisuuden torjuntaa. Mutta samalla pitää rakentaa parempaa perusturvaa.

    Merkkejä huono-osaisuuden ja vähävaraisuuden lisääntymisestä on Suomessakin nähtävissä. Olisi lohdullista ajatella, että nämä ilmiöt ovat laman syytä ja poistuvat nousukauden tulessa. Valitettavasti suomalaisen huono-osaisuuden ja syrjäytymisen syyt ovat sittenkin paljon moninaisemmat.

    Yksittäiset henkilökohtaiset tapahtumat työttömyyden lisäksi voivat saada aikaan kierteen, joka vie pahimmillaan kokonaisia perheitä toimeentulo-ongelmien kautta pysyvään vähävaraisuuteen, jopa köyhyyteen.

    On sanottu, että vastakkainasettelun aika on ohi. Voi olla. Työn ja pääoman intressit ovatkin varmaan yhteneväiset. Molempia ohjaa kilpailukyky ja tuottavuus. Se on markkinoiden laki ja siihen yritämme sopeutua.

    Sen sijaan en ole ollenkaan niin varma, että olisimme tehneet vieläkään kaiken tarpeellisen hyvin toimeen tulevien ja huono-osaisten, rikkaiden ja köyhien elämän edellytysten tasoittamiseksi.

    (kolumni julkaistu myös Ilkka-lehdessä)

  • 15.11.2006

    (Kolumni Ilkka-lehdessä 24.11.2009)

    Olemme juuri muistelleet ja juhlistaneetkin monella tavalla Ruotsin ja Suomen valtioyhteisön päättymistä 200 vuotta sitten. Merkkipäivän ja menneiden tapahtumien muisteluksissa ei ole korostunut eroaminen eikä sen alleviivaaminen, että Suomen aika Ruotsin kuningaskunnassa päättyi 1809. Päällimmäisenä ajatuksena juhlinnoissa on ollut se, että näiden kahden itsenäisen valtion yhteistyö ja kanssakäyminen on tänäkin päivänä maailman mittakaavassa ainutlaatuista, sananmukaisesti rajatonta.

    Reilun seitsemän vuoden päässä on edessä toisenlaiset juhlallisuudet ja historian kertaukset. Suomen itsenäisyyden täyttäessä sata vuotta me tiedämme, mitä juhlimme: valtiollista itsemääräämisoikeutta, tasavaltaa ja kansanvaltaa, ehkä vaatimattomaan tapaan myös kansallisia saavutuksiamme. Niistä vähäisin ei ole nousu köyhyydestä Euroopan rikkaimpien maiden joukkoon.

    Samaan aikaan Venäjän kalenterissa sata vuotta tulee kuluneeksi leniniläisestä vallankumouksesta ja tietysti samalla tsaristisen itsevallan ajan päättymisestä.

    Entisinä Neuvostoliiton ja nykyisinä Venäjän federaation naapureina meitä kiinnostaa, mikä osa suuren maan historiasta on eniten esillä vuonna 2017? – En lähde veikkaamaan. Paradokseja ja menneisyyden taakkaa on molemmilla naapureilla omiksi tarpeiksi.

    Nykyinen Venäjä on tehnyt tämän vuosituhannen alussa nopean paluun maailmanpolitiikan ja -talouden tekijäksi. Se on tosiasia. Nousun vipuna ovat erityisesti kaasu ja öljy. Energianmyynti on kokonaisuudessaan ollut Venäjälle erittäin kannattavaa. Siitä on omalta osaltaan pitänyt huolen sotkuinen tilanne Irakissa, Iranissa ja laajemminkin Lähi-idässä.

    Muun Euroopan ja Venäjän yhteistyötä on rakennettu putki kerrallaan. Lisää sidosta aletaan tehdä seuraavaksi Itämeren pohjaa pitkin. Ei ole liioiteltua sanoa, että Euroopan unionin ja Venäjän suhteet nojaavat valtaosaltaan taloudelliseen kanssakäymiseen. Siinä ei ole sinänsä moitittavaa.

    Venäjän talouden rakenne heijastuu myös maan poliittisiin oloihin. Arvuuttelematta sitä, kumpi on syy ja kumpi seuraus, näyttävät energiaraaka-aineiden myyntiin perustuva talous ja erittäin keskitetty poliittinen järjestelmä toimivilta yhdessä.

    Presidentti Medvedevin ja pääministeri Putinin viime viikkojen puheet ennakoivat suuntaa Venäjän talousstrategian muutokselle. Luonnolliseksi tavoitteeksi pitäisi Venäjän nykyjohdon mielestä asettaa energian osuuden vähentäminen viennistä. Korvaavaa vientiä pitäisi löytyä erityisesti korkean teknologian tuotteista.

    Venäjän tavoitteelle uudistaa talouttaan ja tavaratuotantoaan ei pidä hymähtää. Strategia on mahdollista toteuttaa menestyksellisesti, varsinkin jos Venäjä investoi energiataloudesta keräämänsä rahat koulutukseen, infrastruktuuriin ja tuotekehitykseen.

    Tässä kohtaa valon pitää syttyä myös tällä puolen rajaa. Talousoppien mukaisiin suhteellisten etujemme varantoon kuuluu maaraja Venäjän kanssa. Markkinamielessä viiden miljoonan asukkaan Pietari ja Euroopan suurin kaupunki Moskova ovat jo kaksistaan isoja vientikohteita. Vielä tärkeimmäksi ne tulevat monipuolisemman talouden oloissa.

    On selvää, että Suomen talouden uusi nousu muuttaa perinteisen vientimme rakennetta. Meidän kannattaa arvioida, millä uusilla tuotteilla voimme löytää markkinoita Venäjällä. Esimerkiksi osaamisen tuotteistaminen ja suoraan asiakkaalle tarjottavat palvelutuotteet voisivat olla tällaisia uusia toimialoja Venäjän viennissä.

  • 15.11.2006

    Keskustan ja koko kansanvaltaisen järjestelmän seuraava historiallinen tehtävä on valjastaa yhteiskuntamme ja taloutemme torjumaan ilmastonmuutosta. Markkinavoimat eivät luo yhteisvastuun siltaa yli vuosikymmenten, vaan se on kansalaisyhteiskunnan tehtävä. Meidän ei kannata hukata aikaa sen arviointiin, voisiko Suomi päästä jotenkin vähemmällä kuin muut tässä työssä. Paalupaikka on meille paras paikka, kun rakennamme vihreän talouden ja luonnon kanssa sopusoinnussa elävää Suomea.

    Jyrkän ilmastonmuutoksen ehkäisy ja sopeutuminen muuttuvaan ympäristöön on monin verroin tehokkaampaa, kun se tehdään kansalaisten kanssa yhteistyössä. Se, että Suomi ja Eurooppa kulkevat tässä asiassa eturintamassa, on sekä välttämättömyys että hyve.

    Maan hallitus on asettanut kovat tavoitteet: vuoteen 2050 mennessä Suomessa päästöt ovat 80 prosenttia pienemmät kuin vuonna 1990. Asetettu tavoite voidaan saavuttaa, mutta se tarvitsee myös kansalaisten tuen. Me emme saavuta tuloksia ilmastopolitiikassakaan keppiä ja pakkoa käyttämällä. Kestävä muutos voi toteutua vain kansalaisten ymmärryksen ja hyväksynnän kautta. Tässä on kaikille kansalaisjärjestöille myös poliittisille puolueille uusi, iso tehtävä.

    Kun kerran tiedämme että irtautuminen fossiilisiin polttoaineisiin perustuvasta taloudesta on edessä, on viisasta aloittaa sopeutumistoimet heti. Uskon, että tämä edistyksellisyys on hyödyksi Suomelle. Viiden miljoonan suomalaisen kansantalouden seuraava veturi on mitä todennäköisimmin vihreän teollisuuden tuotteet ja tuotanto.

  • 15.11.2006

    Julkisuudessa on ollut esillä keskusteluavauksena ns. Risikon malli sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiseksi Suomessa. Avauksesta syntynyt keskustelu on ollut monilla alueilla tahallisen harhaanjohtavaa. 

    Kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa edetään hallitusohjelman ja puitelain mukaan. Keskusta pitää kiinni yhdessä sovitusta eli uudistuksessa edetään rakenteista palvelujen parempaan järjestämiseen. Tärkeää on huolehtia myös siitä, että loputkin kunnat täyttävät puitelain velvoitteet.

    Johdonmukaista toimintaa on syytä edellyttää kaikilta toimijoilta niin hallituksessa, ministeriöissä kuin maakunnissakin. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisessä jatkokehittämisen on pohjauduttava PARAS –hankkeessa tehtyihin ratkaisuihin.

     

     

  • 15.11.2006

    (12.10.2009)

    Nykyinen hyvinvointiyhteiskunta ja -valtio ovat paljosta velkaa kansalaisten vapaille yhdistyksille. Pohjoismainen hyvinvointimalli on kansanliikkeiden tavoitteiden perua. Kansalaisjärjestöissä on nimittäin luotu malli sille, mitä julkinen sektori nykyisellään käsittää. Valtio ja julkinen valta ovat sittemmin ottaneet kansanvaltaisin päätöksin hoitaakseen kansanliikkeiden esiin nostamia tarpeita ja tavoitteita.

    Vapaan kansalaistoiminnan ja valtiollisen vallankäytön side on tänäkin päivänä kansanvallan ydintä. Siksikin, että valtaosa nykyisistä poliittisista päättäjistä on toiminut kansalaisjärjestöissä ennen varsinaista poliittista uraansa. Kaiken pintakuohunnan pärskeistä huolimatta poliittisen päätöksenteon ja kansalaisjärjestöjen yhteys on mielestäni Suomessa tänäänkin elävää arkipäivää.

    Valtiontalouden vakavasta tilanteesta huolimatta olemme pystyneet säilyttämään järjestötoiminnan valtionavun tason suhteellisen vakaana. Tämä ei ole, suoraan sanottuna, pelkkää poliittista hyväntahtoisuutta. Tukeminen on perusteltua, koska haluamme, että kansalaisyhteiskunta säilyy elävänä myös niiden tehtävien takia, joiden hoitaminen ei yksin julkisen sektorin toimin onnistu.

    Lisääntyvä osa ikääntyvien ihmisten hyvästä hoidosta, hoivasta ja inhimillisen arkipäivän järjestämisestä tullaan tekemään julkisen vallan avustuksella mutta vapaiden kansalaisjärjestöjen ja kansalaisten taloudellisen yhteistoiminnan toimesta.

    Ei niin, että julkinen sektori vetäytyisi rahoineen muualle, vaan sen vuoksi, että niin olisi paras kaikkien, niin ikäihmisten itsensä kuin omaisten, muun lähiyhteisön ja koko Suomen kannalta.

    Monilla paikkakunnilla on hoiva- ja palvelukodeissa pula tiloista: huoneista, paikasta, jonne siirtyä, kun kotihoito ja omaishoito eivät enää riitä.

    Voisimme tässä ottaa osviittaa historiasta. Vuosisata sitten järjestöjen ohessa perustettiin välttämättömyyden pakosta osuuskuntia tuotannon, kaupan ja rahoitusjärjestelmän tarpeisiin. Sitä, mitä aikaisemmin oli aina tehty itse, siirrettiin yhteisesti rahoitettuun, rakennettuun, omistettuun ja ylläpidettyyn osuuskuntaan tehtäväksi.

    Mitkä vastaavat välttämättömyyden pakot nyt voisivat tulla kyseeseen? Nykyisen palveluyhteiskuntamme tarpeisiin esimerkki uudesta ponnistuksesta voisi olla palveluja ja hoitoa tarvitsevien omaistemme elämän järjestäminen. Julkisen, markkinaperusteisen ja yksityisten ihmisten tekemän hoivatyön rinnalle tarvittaisiin yhteisiä hankkeita, joilla turvattaisiin riittävät tilat ja palvelut vanhusväestölle.

  • 15.11.2006

    Olen luvannut vuoden 2007 eduskuntavaalien ja vuoden 2008 kunnallisvaalien yhteydessä sitoutua helsinkiläisten edustajaksi sekä eduskunnassa että kaupunginvaltuustossa koko vaalikausiksi. Kasvanut äänimääräni viime syksyn kunnallisvaaleissa kertoi, että myös helsinkiläiset luottavat sanaani.

    En aio pettää helsinkiläisille antamaani lupausta. Siten kaikki spekulaatio ehdokkuudellani kesäkuun Euroopan parlamentin vaaleissa on turhaa. Helsingin Sanomien uutisointi tänään (13.2.) perustui arvailuihin, vääriin tietoihin ja puoluesihteeri Jarmo Korhosen jakamaan informaatioon.

    Tulen tukemaan mahdollisuuksieni mukaan kaikkia asetettavia Keskustan eurovaaliehdokkaita. Jo Helsingin piirissäkin Keskustalla on kolme erinomaista ehdokasta – he ja muut keskustalaiset ehdokkaat saavat kaiken tukeni.

    Helsingin Keskusta on hoitanut ehdokashankinnan hyvin. Helsingin ehdokkaat Esa Härmälä, Anneli Jäätteenmäki ja Anna Ranki täyttävät kaikki hyvän ehdokkaan kriteerit.

    Keskustan menestyminen Euroopan parlamentin vaaleissa riippuu siitä, onko puolueella tasaisesti koko Suomen kattava ehdokaslista. 

    Näyttää siltä, että esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla on epävarmuutta omasta ehdokkaasta, vaikka piirillä on ollut edustaja Euroopan parlamentissa vuodesta 1996 lähtien. Siksikin kannatan puoluesihteeri Jarmo Korhosta ehdokkaaksi kesäkuun vaaleissa. Hänen tehtävänsä on muutenkin olla mukana vahvalla panoksella vaalikiertueella, joten Korhosen oma ehdokkuus ei haittaa puoluesihteerin tehtävien hoitoa lainkaan.

  • 15.11.2006

    Kunnallisvaaleista tuli vähän yllättäen talousvaalit, kun kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla yli vuoden jatkunut turbulenssi äityi finanssikriisin mittoihin.

    Tuskinpa yksikään maa jää tämän kriisin ulottumattomiin. Suomessa olemme toistaiseksi päässeet vähällä, mutta vaikutukset talouskasvuun ovat jo täälläkin näkyvissä. Pankkien vakavaraisuus on kuitenkin Ratan tietojen mukaan edelleen hyvä, eivätkä likviditeettiongelmatkaan ole kummoisia. Siitä huolimatta on meidänkin parasta varautua kaikkeen.

    Varautumisesta ja suomalaisten pankkien kilpailuaseman turvaamisesta on siis kyse, kun toimeenpanemme EU:ssa yhteisesti sovittuja rahoitusmarkkinoiden rauhoittamiskeinoja. Välineitä on kolme: pankkien varainhankinnan valtiontakuut, pankkien pääomittaminen ja mahdollisten kriisipankkien haltuunoton helpottaminen.

    Keinoista ensimmäisen vein eilen eduskunnan käsittelyyn. Vastaanotto oli jonkin verran ristiriitainen. Ainakin oppositiolta tuntui usein unohtuvan kolme asiaa: takuilla on hinta eli se ei missään tapauksessa ole ilmaista rahaa, takuita ei yksikään suomalainen pankki ole ilmoittanut varmasti tarvitsevansa, takuita myönnetään vain vakavaraisille pankeille.

    Tyytyväisyyttä tuntui puolestaan herättävän hallituksen ilmoitus pankinjohtajien palkkaus- ja palkitsemisjärjestelyihin puuttumisesta. Jos siis pankki käyttää valtiontakuita, me rajoitamme vahvasti sen palkkiojärjestelyitä.

    Valtiontakuuesityksen lisäksi eduskunta sai käsiteltäväkseen esityksen Kaupthing-pankin Suomen sivukonttorin asioiden järjestämisestä. Kyse on yksityisen sektorin markkinaehtoisesta ratkaisusta, jossa ei kulu veronmaksajien varoja. Kolme liikepankkia vastaa järjestelyn kaupallisista ja liiketaloudellista riskeistä.

    Ratkaisu on veronmaksajien näkökulmasta hyvä. Se ei muuta voimassa olevia talletussuojaperiaatteita. Eduskunnan takuu tarvitaan kuitenkin varoihin kohdistuvia mahdollisia takaisinsaantikanteita vastaan. Koska järjestely on Islannin viranomaisten hyväksymä ja ne katsovat sen olevan täysin lainsäädännön mukainen, riski on erittäin pieni.

  • 15.11.2006

    Kaikkialla maailmassa yritetään kilpailla keksimällä parhaimmat ideat ja toimintatavat. Positiivinen kilpailu johtaa myös tuloksiin. Se on nähty teknologian kehityksen ja työn tuottavuuden kasvuna.

    Suomessa on kohtuullisesti onnistuttu myös byrokratian karsimisessa ja palveluyhteiskunnan rakentamisessa. Meneillään on kuntien työtapojen uudistaminen. Tarkoituksena on kerätä ja yhdistää parhaat toimintatavat mahdollisimman laajasti kaikkien kuntien asukkaita palvelemaan.

    Luulisi, että kilvoittelu parhaiden käytäntöjen keksimiseksi valtaisi alaa myös puoluepolitiikassa.

    Mutta ei. Aina löytyy näitä, joiden luovuus kituu, mutta vallanhalu kukoistaa. Valtapyrkimyksiä pitää yrittää realisoida pelottelulla, vihjailuilla ja mustamaalaamisella.

    Konsteja käytetään kansan pelastamisen nimissä, totta kai. Nytkin keskellä kansainvälisen rahoituspommin purkua halutaan leikkiä tulella. Omasta päästä keksittyjen uhkakuvien levittely kiihtyy vaalien lähestyessä.

    Eikö sukupolvien vaihtuminen johdakaan puoluepolitiikassa kilvoitteluun argumenteilla ja parhailla käytännöillä?

    Jutta Urpilaisen johtama Sdp on – päinvastoin – muuttamassa politiikan pöytätapoja huonoon suuntaan.

    Sdp ei edes yritä esittää vaihtoehtoja, vaan ainoastaan pelotella kansalaisia. Viimeisin innovaatio on, että kansainvälinen finanssikriisi vaarantaisi kuntien palvelut.   Urpilaisen puheenvuoro on edesvastuuton.

    Kunnallisten peruspalveluiden rahoitus ei ole vaarassa finanssijärjestelmän kriisin takia. Suomen talouden perusta on kunnossa. Suomalaisten pankkien vakavaraisuus on hyvä ja olemme siivonneet epäterveet ilmiöt pankkijärjestelmästämme jo 15 vuotta sitten laman mainingeissa.

    Lisäksi 1990-luvulla luotiin pankkivalvontajärjestelmä, joka on pitänyt osaltaan huolta siitä, että päätökset tehdään nyt ajoissa ja tilanteen mukaan. Pystymme näin välttämään sellaisen hallitsemattoman talous- ja järjestelmäkatastrofin, johon sosialidemokraattinen talousviisaus 1980-luvun lopulla Suomen ajoi.

     

    Sdp hävisi viime eduskuntavaalit pelon lietsomisella. Se tulee huomaamaan, että kansalaiset eivät halua antaa luottamustaan kuntavaaleissa pelottelijoille vaan vastuunkantajille. Keskusta kantaa vastuuta sekä hallituksessa että kunnissa siitä, että Suomi pärjää maailman finanssimyllerryksessä.

  • 15.11.2006

    Kauhajoen katastrofi pysäytti meistä jokaisen. Viime viikon traagiset tapahtumat ovat painajaismainen toisinto siitä, mitä tapahtui vajaa vuosi sitten Jokelassa.

    Miten tällaista voi tapahtua toisen kerran vuoden sisällä meidän Suomessamme ja miksi juuri Suomessa? Ei ole helppoja vastauksia, päällimmäisenä on ymmärtämättömyys ja suuri voimattomuus.

    Vapauteen, luottamukseen, oikeuteen ja lakiin perustuva järjestelmämme on osoitettu haavoittuvaksi. Poliittisten päättäjien ja viranomaisten on tehostettava sitä työtä, joka vuosi aloitettiin tällaisten väkivallantekojen estämiseksi.

    Kauhistuttavien tapahtumien herättämiin kysymyksiin vastaaminen on vaikeaa myös päättäjille. Helppoja ratkaisuja ei ole. Päättäjillä on kuitenkin velvollisuus toimia.

    Katseet on suunnattava myös lasten ja nuorten työmaalle, kouluun. Koulu on tärkein kaverisiteiden syntypaikka nuorille ja nuorille aikuisille. Niin tärkeä kuin kodin rooli lasten elämässä onkin, yläasteikäiset, ammattikoululaiset ja lukiolaiset muodostavat merkityksellisimmät suhteensa samanikäisiin.

    Yhteisöllisyydelle tulee luoda otolliset olosuhteet juuri kouluissa. Pitää tarjota mahdollisuus kaveruuksille, luoda tilaisuuksia ystävyyssuhteiden ja tuttavuuksien syntymiselle.

    Viime kädessä kysymys on yhteisöllisyydestä tai oikeammin sen puutteesta. Yhteisöllisyydestä syntyy turvallisuus ja sen puutteesta turvattomuuden tunne. Välittämistä, huolenpitoa ja havainnointikykyä ei laajinkaan julkinen turvaverkko korvaa. Kun puhutaan lapsista ja nuorista, kotien vastuu on ensisijainen, mutta kodit tarvitsevat tämän vastuun kantamiseen monipuolista tukea. Vastuu on meillä kaikilla.

  • 15.11.2006

    Helsingin Sanomat otsikoi taloussivuillaan tänään, että poliitikot suhtautuvat myönteisesti valtion osakesalkun kasvattamiseen. En oikein innostu kollegoitteni ajatuksesta lisätä valtion osakeomistusta merkittävästi.

    Yksi syy on se, että valtion tulee säilyttää valmiutensa puuttua markkinoitten toimintaan todellisessa kriisitilanteessa.  Tilanteissa, joissa valtion väliintulo on välttämätöntä, myös pörssikurssit ovat yleensä voimakkaasti laskeneet. Valtion jo ennestään iso osakesalkku saattaisi jopa heikentää mahdollisuuksia valtion toimiin ja sitoisi osan siihen tarvittavista resursseista.

    Suomella ei myöskään ole merkittävää ylimääräistä varallisuutta samaan tapaan kuten esimerkiksi Norjalla ja Venäjällä, jotka rahastoivat merkittävien luonnonvarojen hyödyntämisestä saatuja tuloja. Niissäkin valtioissa, jotka rahastoivat kansallisvarallisuuttaan, varat on yleensä hajautettu markkinaehtoisesti kansainvälisesti. Kotimaassa rahoitetaan ennen muuta uutta yritystoimintaa. Suomen kaltaisessa maassa osakesijoitukset olisi käytännössä rahoitettava verotuloilla tai velanottoa lisäämällä. Valtio ja julkisyhteisöt ovat jo nyt Suomen suurin sijoittaja pörssin markkina-arvolla mitattuna. Valtion ja työeläkeyhtiöiden lisäksi tarvitaan pikemminkin uusia merkittäviä kotimaisia omistajaryhmiä. Kotitaloudet ovat tässä avainasemassa.

     

  • 15.11.2006

    Työvoima- ja asuntopulasta kärsivän pääkaupunkiseudun ongelmien ratkaisuun käytetään kaikki ne keinot, jotka tämän sinivihreän hallituksen ohjelmaan vähän yli vuosi sitten kirjoitimme. Toki enemmän voidaan tehdä, mutta vaalihöyryjen paineissa ei missään nimessä vähempää.

    Helsingin ongelma ei ole liian innokas työpaikkojen alueellistaminen vaan se, mistä saamme työvoimaa nykyisellä asumisen hintatasolla ennen muuta palvelualan työpaikkoihin.

    Asuntoministeri Jan Vapaavuoren kannattaisi suunnata energiansa asunto- ja maapolitiikan tehostamiseen niin, että kohtuuhintaisia asumismahdollisuuksia olisi tarjolla niin omistus- kuin vuokra-asuntomarkkinoilla. Hallitusohjelman toteuttamiseksi Vapaavuorelle ja meille muille ministereille riittää puuhaa tälläkin saralla.

    Nyt asuntoministerillä näyttää kuitenkin kunnallisvaalimopo keulivan. Tämä tuli mieleen, kun huomasin kollega Jan Vapaavuoren toppuuttelevan hallituksen alueellistamispolitiikan toteuttamista.

    Valtioneuvoston jäsen Vapaavuori on hallituksessa ollut hyväksymässä alueellistamista koskevat tavoitteet eikä niistä pääse irti edes kunnallisvaalien alla. – Valtakunnanpolitiikassa  joutuu ajattelemaan koko Suomea, koko ajan – vaaliaikatauluista huolimatta.

    Samalla on pakko huomauttaa, että jälleen kerran julkisuudessa vastustetaan tarmokkaasti ehdotusta, jota kukaan ei ole esittänyt. Valtiosihteeri Reinakin puhui vain osan ympäristötutkimuksen alueellistamisesta.

    Pidän tärkeänä, että myös ympäristöhallinnossa kuten muuallakin löydetään vielä uusia alueellistamismahdollisuuksia. Muutoin hallituksen tavoitteet jäävät haaveeksi. Siihen ei ole millään osa-alueella varaa, olivatpa kunnallisvaalit tulossa tai eivät.

    Alueellistamispäätökset on myös aina valmisteltava huolellisesti ja toteutettava eläköitymisiä hyödyntäen. Ja valta yksittäisissä alueellistamistapauksissa on aina asianomaisella ministerillä.

  • 15.11.2006

    Vaalikampanjat pyörähtivät käyntiin viime viikonloppuna. Niin omanikin.

    Lauttasaaripäivässä ei vielä voinut aistia suurta vaali-innostusta, mutta Haagan ja Hakaniemen markkinoilla aktivismi oli heräämässä.

    Mieleeni jäi mm. keskustelu eriarvoisuuden kasvusta. Siitä oli huolissaan useampikin helsinkiläinen ja ihan syystä. Jos annamme ihmisten eriarvoistumiselle pikkusormen, siinä menee helposti koko hyvinvointiyhteiskunta perässä.

    Erityisesti kokoomuksen läsnäolo hallituksessa tuntui lisänneen monen huolta oikeudenmukaisuuden unohtamisesta. Totta onkin, että keskustalta hallituksen sosiaalisena omanatuntona toimiminen luonnistuu parhaiten, mutta en lähtisi moittimaan hallituskumppaniakaan. Kokoomus ei esimerkiksi vastusta hallituksessa perusturvan kehittämistä, kuten sdp teki. Demareille  kelpasi vain ansiosidonnaisen turvan parantaminen.

    Helsingin Sanomissa virinnyttä asuntopoliittista keskustelua seuratessa ei tiedä itkeäkö vai nauraa. Osin kyse on tahallisesta lausuntojen väärintulkinnasta. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että hallituksen sisällä on asuntopolitiikassa kaksi lähes vastakkaista ääripäätä.

    Ministeri Vapaavuoren viesti tuntuu olevan, että helsinkiläisten keskusta-asujien asumismuoto on se ainoa oikea ja ne muut asukoot radanvarressa. Pääministeri Vanhanen puolestaan kuvataan pelkän nurmijärveläisen omakoti-idyllin puolustajana.

    Yksioikoista ajattelua en usko kummankaan päästä löytyvän. Totuus ekologisesti kestävästä ja ihmisten toiveisiin vastaavasta asuntopolitiikasta löytyy ääripäiden väliltä. Eikä vastauksen etsimistä tee yhtään helpommaksi se, että päätöksiin vaikuttaa kaikkein vahvimmin jo olemassa oleva yhdyskuntarakenne. Puhtaalta pöydältä kaavoittaminen ei ole täällä ruuhka-Suomessa enää mahdollista.

    Toivon, että keskustelu asunto- ja kaavoituspolitiikasta jatkuu kunnallisvaalien alla kiihkeänä. Mutta jos nyt edes jonkin verran yritettäisiin kunnioittaa ihmisten erilaisia mielipiteitä ja haluja. Halveksiva suhtautuminen toisten asumisratkaisuihin ei ainakaan vie keskustelua eteenpäin.

  • 15.11.2006

    Aloitan blogin kirjoittamisen jälleen pitkän tauon jälkeen. Nyt moni tietysti ajattelee, että vaalien läheisyys saa vihdoin Kiviniemenkin avaamaan sanaisen arkkunsa.

    Kyynikot, olette aivan oikeassa. Vaaleista on kyse – kunnallisvaaleista. Ja se nyt vaan on niin, että ihmiset kiinnostuvat poliitikkojen ajatuksista erityisesti vaalien alla. Muina aikoina ei näillä sivuilla juuri ruuhkaa ole.

    Ministerinä olen myös viimeisen reilun vuoden aikana saanut aivan kohtuullisesti ajatuksiani julkisuuteen. Kroonista tilitystarvetta en ole siis kokenut. Ajattelin kuitenkin jatkaa blogin kirjoittamista myös kunnallisvaalien jälkeen.  Ehkä ihmisiä myös jatkossa kiinnostaa vähän epävirallisempi tekemisteni raportointi.

    Juuri nyt ministerin salkkuni sisältö on mitä ajankohtaisin, joten kunnallisvaalien keskustelunaiheista löytyy varmasti useasti kommentoitavaa.

    Tehdään obamat!

    Kaikilla arvokkailla asioilla on hintansa. Myös demokratialla. Vaalityö vaatii rahaa, mutta miten hankkia sitä hyväksyttävästi?

    Barack Obama nousi presidenttiehdokkaaksi pienten lahjoitusten avulla, joita miljoonat tavalliset amerikkalaiset hänelle antoivat. Toimitaan me yhtä avoimesti myös Suomessa.

    Jos helsinkiläisenä tahdot tukea minua vaaleissa, voit äänestämisen lisäksi soittaa nyt maksullisen (19,80 € + pvm) tukipuhelun numeroon 0700 9 5015.

    Näin se kansanvalta toimii!

    Helsingin poliisilaitoksen lupa nro 6070/RLp/06/2008 keräykselle Helsingissä 1.9.-28.10.2008 Huomisen Suomi ry:lle, joka rahoittaa ja tukee Mari Kiviniemen vaalityötä kunnallisvaaleissa 2008.

  • 15.11.2006

    Vaalityöt on nyt tehty. Viimeiset kampanjatilaisuudet Itäkeskuksessa, Paasikivenaukiolla ja Vuosaaressa keräsivät paljon väkeä. Aika kului siivillä, sillä sain lähes koko ajan vastailla helsinkiläisten kysymyksiin ja kuunnella heidän palautettaan.

    Tunnelma oli erinomainen, mutta sää oli surkein mahdollinen. Toivottavasti sää huomiseksi kirkastuu. Vaikkei sää vaalien tulosta ratkaisekaan, vaikuttaa se äänestysaktiivisuuteen. Sen soisi nousevan edellisiä vaaleja korkeammaksi. On myös muistettava, että jokaisella äänellä on merkitystä.

    Illalla kotona vastailin vielä muutamiin sähköpostiviesteihin. Yllättävän monella on vielä ehdokas löytämättä. Tekstiviestejäkin tulee. Osa viestittelijöistä haluaa kannustaa kampanjoinnissa ja osa kysyy vielä kantaani johonkin asiaan. Saan myös kriittistä palautetta. Yksi hauskimmista oli seuraavanlainen: Leikkaisit sinäkin ne etuhiuksesi, niin näkisit mitä ympärilläsi tapahtuu!

    Huomenna vietän sunnuntaipäivää perheen parissa. Käyn äänestämässä, lenkillä ja jännitän. Illaksi suuntaan puolueen vaalivalvojaisiin hotelli Presidenttiin. Silloin ratkeaa miten vaaleissa käy. Jotta hyvin kävisi, käy sinäkin äänestämässä numeroa 120.

     

  • 15.11.2006

    Yhtä asiaa olen viime aikoina vähän ihmetellyt: miksi monet journalistit pitävät näitä eduskuntavaaleja vaisuina? Suomalaisethan ovat äänestäneet todella innokkaasti ennakkoon. Jos meno jatkuu samanlaisena myös sunnuntaina, ylitämme selvästi viime eduskuntavaalien äänestysprosentit.

    Mitä julkisuudessa sitten oikein kaivataan? Tappelua ja vastakkainasettelua vai salaisia papereita ja hulvattomia vaalilupauksia? Tuskinpa sentään. Taitaa olla niin, että suomalaisen yhteiskunnan tila on nyt tällainen. Hallitus on hoitanut työnsä hyvin ja tyytymättömien määrä on melko pieni. Oppositionkin vaihtoehdot ovat vähissä, joten kunnon haastajiksi ei heistä ole.

    Vaisut vaalit tai ei, minua alkaa nyt toden teolla jännittää. Jännitykseen auttaa vain täysi aikataulu. Kampanjoin tänään keskustan vaalitoimistolla ja Narinkkatorilla työttömien soppatykillä. Seurasin myös Matti Vanhasen ja Eero Heinäluoman vaaliväittelyn Rake-salissa. Se oli yllättävän mielenkiintoista kuunneltavaa, vaikkei mitään erityistä uutta vaalikeskusteluun tuonutkaan. Se vain vahvisti jo aiemmin todetun. Pääministerin posti on kahden kauppa.

    Ennen Ylen vaalitenttiä purin vaalijännitystä siivoamiseen. Keräsin lasten vaatekaapeista matkalaukullisen pieniksi jääneitä vaatteita serkuille kierrätettäväksi ja vein talviurheiluvälineet varastoon. Juurihan ne sieltä hain. Talvi tuli myöhään ja kevät aikaisin. En ehtinyt luistelu- ja hiihtokauteen ollenkaan mukaan.

    Ylen vaalikeskustelua katsoin pienen vaaliväittelyväsymyksen vallassa. Vähän kuitenkin innostuin Ylen näiden vaalien parhaasta tentistä. Toimittajat antoivat juuri sopivasti tilaa puoluejohtajille, mutta pitivät kuitenkin keskustelun johdon itsellään. No, kuka oli mielestäni paras? Ihan vilpittömästi sanottuna: ehdottomasti Matti Vanhanen.

     

  • 15.11.2006

    Vaalikampanjoissa oli tänään suvantovaihe, sillä eduskunta päätti vaalikautensa juhlaistuntoon. Puhemies Lipposen ja tasavallan presidentti Halosen puheiden uutinen liittyi presidentin valtaoikeuksiin. Lipponen esitti presidentin valtaoikeuksien uudelleenarvioimista. Lopputulosta ei hänen mukaansa kuitenkaan pidä etukäteen ohjata. Haloselle selvittäminen käy, vaikka perustuslaki onkin hänen mukaansa ollut toimiva.

    Sen verran äänenpainoista ja rivien välistä saattoi kuulla, ettei presidentti ollut selvitykseen niin halukas kuin puhemies. Kukapa nyt omaa valtaansa karsia haluaisi. Itse pidän valtaoikeuksien tilan arviointia ilman muuta tarpeellisena.

    Juhlallisuuksien jälkeen ehdin vielä Paasikiven aukiolle kampanjoimaan. Esitteet ovat tehneet kauppansa. Ne alkavat loppua, mutta kortteja vielä riittää. Hyvä niin, sillä vaalit ovat jo ovella.

    Vaalikauden päättäjäiset huipentuivat illalla vielä kaupunginteatterin Mestariluokka-näytökseen. Esitys oli laadukas ja ajoittain erittäin hauska. Olisin nauttinut siitä enemmänkin, ellei katsomossa olisi ollut niin kylmä. Kuten moni muukin, hain väliajalla kaulahuivin lämmikkeeksi. Se ei kuitenkaan orastavaa kurkkukipua taltuttanut.

    Kotona uutiset kertoivat julkisesti tiedon, mikä oli jo päivällä levinnyt kulovalkean tavoin kansanedustajien keskuuteen. Keskusta on gallupin mukaan selvä ykkönen ja kannatuksemme on nousussa. Tieto ei kuitenkaan juuri vaalityöhöni vaikuta, mutta piristää toki mieltä. Viimeiset päivät aion joka tapauksessa tehdä kovasti töitä, sillä äänet lasketaan vasta sunnuntaina.

     

  • 15.11.2006

    Tänään en kerro menemisistäni enkä tekemisistäni, vaan puhun puhdasta politiikkaa. Tähän minut kirvoitti puhemies Paavo Lipponen räväkällä hyökkäyksellä Keskustaa vastaan. Koettakaa kestää – vaaleista tämä vain johtuu ja siksi seuraava kannattaa lukeakin.

    Mikä on varmin merkki vaalien läheisyydestä? No tietysti se, että Paavo Lipponen oksentaa Turun Sanomien kakkossivulle. Hänellä on vaalipäivän alla tapana julkaista tuolla paikalla kolumni, jossa ammutaan kaikkea, mikä liikkuu. Eipä pettänyt tälläkään kertaa.

    Tämän päivän kirjoituksessa kaikki piiput on käännetty Keskustaa kohti. Jyrinä on kova ja syytöksiä lentää roppakaupalla. Lipponen purkaa vieläkin neljän vuoden takaista katkeruutta valtansa menettämisestä. Se on vähän kuin äänestäjiä syyttäisi. Hän väittää Keskustan voittaneen ”huiputtamalla” ja ”valehtelemalla”. Lipponen itse julisti tuolloin äänestäjille, että hän on hankkinut Suomelle EU:n elintarvikeviraston (Italiaanhan se sitten meni). Hänen asemassaan noudattaisin suurta varovaisuutta sanojen ”huiputus” ja ”valehtelu” viljelyssä.

    Vyörytys jatkuu. Lipposen mukaan Keskusta petti ja hylkäsi Kekkosen perinnön, kun se tuki presidentiksi ”Naton jäsenyyttä haikailevaa Niinistöä”. Niin, se Nato. Lipponen säikyttelee aina vaalien alla äänestäjiä väitteillä, että milloin mikin taho on viemässä Suomea Natoon. Entäs sitten vaalien välillä, muistatteko hänen lausuneen poikkipuolista sanaa tästä sotilasliitosta? Ai ette, no en minäkään. Isoksi mieheksi Lipposen kelkka kääntyy Nato-asiassa aina tarpeen mukaan hämmästyttävän vikkelästi täysin päinvastaiseen suuntaan.

    Lipponen noudattaa kolumnissaan sdp:n vanhaa pelottelutaktiikkaa. Monestihan politiikassa vaivattomin julkisuus ja halvimmat irtopisteet saavutetaan vastustamalla jyrkästi jotain sellaista, mitä kukaan ei ole edes esittänyt.

    Myös Keskustan energialinjauksia vastaan tärähtää täyslaidallinen. Lipposen mukaan valmistelemme Mauri Pekkarisen johdolla ”suurta energiapoliittista puhallusta” haluamalla tuulivoimalla ja muilla uusiutuvilla energiamuodoilla tuotetulle sähkölle takuuhinnan. Tämä Lipposen mielestä nostaisi sähkön hintaa ja heikentäisi hinnan muodostumisen läpinäkyvyyttä. Tiedoksi Lipposelle: energian hinta nousee tulevaisuudessa joka tapauksessa. Hinnoittelun läpinäkyvyydessä ei kuluttajalla nytkään ole välttämättä hurraamista.

    Jos ilmastonmuutosta vastaan tahdotaan oikeasti taistella, sekin nostaa vääjäämättä energian hintaa, koska vaihtoehtoisten ja uusien tuotantomuotojen kehittäminen maksaa. Voimme valita omamme kahdesta tiestä. Joko hyväksymme sen, että elämä on kallista tai sitten laskettelemme vähän halvemmalla suoraan hautaan.

    Lipposen energia-ajatuksissa kiinnostavinta ei kuitenkaan ole kielteisyys tuulivoimaa ja uusiutuvia energialähteitä kohtaan. Kiinnostavia ovat ne energiamuodot, joita hän ei kirjoituksessaan mainitse: öljy, kivihiili, ydinvoima. Kun hiilidioksidipäästöjä yritetään hillitä, näistä fossiilisten osuutta ei voida kauheasti kasvattaa. Silloin lisäenergian ainoaksi lähteeksi jää jäljelle ydinvoima. Ja jos kaikkien muiden lähteiden kehittämisestä luovutaan, ydinvoimaa tarvitaan vieläkin enemmän. Kenen etu se on? Alan pikkuhiljaa ymmärtää Heidi Hautalan ihmettelyä työväenpuolueen edustajasta, jonka puheessa lainataan suoraan ydinvoimakapitalistien tekstejä.

    Kuulostanko tuohtuneelta? No en minä sitä oikeasti ole, sillä tiedän mainiosti todellisen syyn Lipposen hyökkäykseen. Se on pelko sdp:n vaalitappiosta ja siitä, kuka käyttää valtaa Suomessa. Siksi me nuoremmat saamme nyt vähän hämmentyneinä seurata, kun vanhempi valtiomies vaalien alla muuttuu kaaderiensa syyntakeettomaksi katutappelijaksi.

    Lipponen kertoo sen itse hellyyttävän avomielisesti kolumninsa lopussa. Hän kirjoittaa: ”Ainoa puolue, joka voi muodostaa vastapainon keskustan ylivaltapyrkimyksille, on Sdp.” Näin siis mies, jonka oma puolue on alle 25 prosentin kannatuksella tottunut käyttämään ylivaltaa Suomen politiikassa.

    Koska Lipponen valitsee hyökkäyksensä kohteeksi juuri Keskustan, päätän poliittisen katsaukseni häntä mukaillen varsin loogiseen johtopäätökseen: ainoa puolue, joka voi muodostaa vastapainon sdp:n ylivaltapyrkimyksille, on Keskusta.

     

  • 15.11.2006

    Keskustan naiskolmikon aamuvarhainen tiedotustilaisuus keräsi keskiviikkona paikalle vajaa kymmenen toimittajaa. Esittelin Paula Lehtomäen ja Tanja Saarelan kanssa torstaina iltapäivälehdissä julkaistavan mainoksen. Sen otsikko kuuluu: “Olemme syvästi huolissamme korkeapalkkaisista miehistä”.

    Naistenpäivän kunniaksi tehdyllä ilmoituksella halusimme vihdoin siirtää vaalikeskustelun oikeisiin asioihin. Korkeapalkkaiset miehet kun ovat viime viikkoina käyttäneet aikansa ihmisten pelotteluun, vaalimainoksista riitelyyn ja vastakkainasettelun lietsomiseen. Me haluamme keskustella mm. samapalkkaisuuden edistämisestä, vanhempainvapaiden kustannusten tasaamisesta ja työelämän tasa-arvosta. Ja ennen kaikkea taloudesta. Se on niin tärkeä asia, ettei sitä pidä jättää pelkästään miesten johdettavaksi.

    Meiltä kyseltiin kovasti yritysten hallitusten naiskiintiöistä (emme kannata), päivähoidon ja kotihoidontuen paremmuusjärjestyksestä (molemmat tarvitaan) sekä korkeapalkkaisten miesten henkilöydestä (jokainen saa itse päättää, keitä heillä tarkoitetaan). Hyvin kiinnostuneita oltiin siitä, miksi juuri me poseeraamme ilmoituksessa. No tietenkin siksi, että olemme kaikki ex- tai nykyisiä ministereitä ja keskeisiä puolueen vaikuttajia. Tasa-arvokysymyksissä koen meidän olleen myös edelläkävijöitä. Paula on ensimmäinen nainen ulkomaankauppaministerinä, minä ensimmäinen nainen pankkivaltuuston puheenjohtajana ja Tanja taas saanut kyntää politiikassa ennakkoluulojen umpihankea.

    Myöhemmin päivällä tapasin saksalaisia kirjeenvaihtajia. He olivat tekemässä juttua Suomen vaalitilanteesta. Minun lisäkseni he olivat haastatelleet myös muiden puolueiden edustajia. Oli kiva verestää taas saksan kielen taitojaan. Vaikka vaihto-oppilasvuosi Scheesselissä harjaannutti taitoni ihan mukavalle tasolle, niin osaaminen ruostuu helposti.

    Päivän ohjelmaani kuului myös kaksi paneelia ja esitteiden jakamista Itäkeskuksessa. Erityisesti Helsingin Naisyrittäjien paneeli oli antoisa. Palautteen perusteella hoidettavia asioita riittää taas seuraavaksi vaalikaudeksi. Me paneeliin osallistuneet naisehdokkaat lupasimme lyödä nyrkkiä pöytään kolmikannassa. Vanhempainvapaiden kustannukset on tasattava.

     

  • 15.11.2006

    Vaalikampanjan viimeiset päivät kuluvat aina nopeasti. Kalenteri on sen verran täysi, ettei luppoaikaa juuri jää. Tänään olin kolmessa vaalipaneelissa, yhdessä radiokeskustelussa ja jakamassa esitteitä Paasikivenaukiolla.

    Päivän ensimmäinen paneeli sai eniten julkisuutta, vaikka osanottajia oli vähiten. Tämä siksi, että Reserviläinen-lehti julkaisi samassa yhteydessä eduskuntavaaliehdokkaiden maanpuolustuskantoja mittaavan selvityksen. Oli ihan kiva päästä välillä keskustelemaan ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, sillä se ei ole vaalipaneelien vakioaihe. Kovin kummoista debattia ei tosin käyty, sillä kokoomushan ei uskalla näissä vaaleissa kannattaa Nato-jäsenyyttä. Yksimielisyys Suomen sotilaallisen liittoutumattomuuden jatkosta on melkoisen yksimielinen.

    Hankenilla pidetty korkeakoulupoliittinen paneeli oli päivän vaativin, sillä keskustelu melko rajatusta aiheesta käytiin ruotsiksi. Hyvin me suomenkielisetkin pysyimme vauhdissa mukana ainakin järjestäjien kommenttien mukaan. Istuin Paavo Arhinmäen vieressä ja psyykkasimme toisiamme silloin kun Martina Malmberg ja Lotta Backlund sukelsivat keskusteluissa syvälle Ankkalammikkoon.

    Valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden ja alumnien järjestämä vaalipaneeli päätti illan. Meno oli onneksi mukavan rentoa. Paikalla oli vain kaksi istuvaa kansanedustajaa, ehkä se johtui siitä. Emme onnistuneet jäykistämään tunnelmaa.

    Kotona odotti hauska yllätys. Perheen tuki vaalityölle on vankkumaton. Lapset olivat askarrelleet isot kannustuskortit vaalityöhön. Esikoisen kortti otsikolla “Lapset kannustavat” alkoi seuraavasti: “Kansanedustaja Mari Kiviniemen lapset kannustavat Maria paljon vaaleissa. Marin 9-vuotias tyttö edistyy koulussa, mutta vanhemmat yrittävät hänen parastaan…” Enempiä yksityiskohtia en suostu paljastamaan.

    Eskarilaisen ote oli paljon poliittisempi: Olet maailman paras kansanedustaja, koska sinun puolue keskusta on hyvä. Keskusta, Helsinki, jee!

     

  • 15.11.2006

    Perjantaina tulivat uudet gallupluvut. Ne olivat varsin hyvät. Vaalitilaisuuksissa aistittava kannatuksen kasvu näkyy nyt myös mielipidemittauksissa. Vaaleihin on kuitenkin vielä kaksi viikkoa, joten ei tästäkään tuloksesta saa liikaa innostua. Viimeiset päivät ratkaisevat.

    Oma kampanjointini kiihtyy vaalipäivän lähestyessä. Tapasin ihmisiä perjantaina ja lauantaina Ruoholahdessa, keskustassa ja Itäkeskuksessa. Tällä kertaan puheenaiheina olivat eläkkeiden ja hoitoalan palkkauksen lisäksi päivähoito, huumevieroitushoidot ja pakolaispolitiikka. Tiukkoja keskusteluitakin sain päivän mittaan käydä, sillä minulla ei ole tapana olla muodon vuoksi samaa mieltä kaikkien kanssa.

    On todella kiva huomata, että helsinkiläiset tulevat lehti-ilmoituksen perusteella aktiivisesti tapaamaan meitä ehdokkaita. Silloin viestit äänestäjiltä menevät perille ja helpottavat työtä niin valtuustossa kuin eduskunnassakin. Sähköpostiviestejä on myös tullut parin viime päivän aikana runsaasti. Pyrin purkamaan viestiruuhkan parin seuraavan päivän aikana. Pahoitteluni viivästyksistä kaikille, mutta päätteen äärellä en ole ehtinyt viikonloppuna juuri aikaa viettämään.

    Viime viikon ihmettelyn aihe on ollut sdp:n eläkepolitiikka. Demareiden vaaliohjelmassa ei nimittäin vaadita kansaneläkkeeseen tasokorotusta. Se ei minua sinänsä ihmetyttänyt, sillä tällä hallituskaudella jokainen lisäeuro on saatu kansaneläkkeeseen vain keskustan voimakkaan työn ja kädenväännön ansiosta. Sdp:tä ei ole köyhän asia kiinnostanut.

    Tänään huonoista gallupluvuista kauhistunut puoluesihteeri Feldt-Ranta ilmoitti yllättäen, että demaritkin ovat halukkaita korottamaan kansaneläkettä kahdellakymmenellä eurolla. Anteeksi vaan, mutta tuota ei usko kukaan. Kansaneläkkeen korotus näyttää olevan sdp:lle vain vaalien huutokauppatavaraa, ei vakavasti otettavaa todella pienituloisten aseman parantamista.

     

     

  • 15.11.2006

    Vaalien loppukiri on käynnistynyt. Se on hyvä asia, sillä olin jo ehtinyt huolestua siitä, että vaalikeskustelu on poikkeuksellisen pitkään tuntunut seisovan veden hämmentämiseltä. Puolueet tuntuvat tässä langenneen itse asettamaansa ansaan. Syksyllä kaikki vakuuttelivat kampanja-aikojen lyhentyneen ja sen seurauksena ennuste alkoi toteuttaa itseään. Vain harva äänestäjä on tiedostanut, että ennakkoäänestys alkaa jo ensi viikolla ja vaalipäiväänkin on vain kaksi ja puoli viikkoa. Nyt on äkkiä herännyt huoli äänestysaktiivisuudesta, ja se on käynnistänyt paniikkireaktiot.

    Onneksi tukiryhmäni on syksystä lähtien korostanut oman suunnitelman mukaista toimintaa. Kun kampanja avattiin joitakin viikkoja sitten, muita ehdokkaita ei juuri ollut liikkeellä. Siksi rahallisesti vaatimaton, mutta eri ihmisten työmääränä suuri panostus toi uskomattoman hyvän palautteen äänestäjiltä.

    Menneet päivät ja viikot ovat osoittaneet, että ehdokas ei voi pärjätä ilman osaavaa tukea. Olen todella kiitollinen kaikille vaalityön suunnitteluun osallistuneille, jotka ovat antaneet sekä hyviä ideoita että kriittisiä arvioita.

    Ja sitten se suurin viisastenkivi – miten kääntää hyvät ideat todelliseksi toiminnaksi? Sen näin maanantaina, kun talkoissa noin 20 ihmisen voimin laitoimme kuudessa tunnissa postitukseen lähes 10 000 kirjettä. Käsipelillä ja ilman koneiden apua. Kaikille mukana olleille tahdon sanoa: kiitos!  Ilman teidän apuanne tämä työ ei olisi mahdollista. Talkoiden aikana kävin itse pitämässä ensin yhden tilaisuuden, sitten antamassa tv-haastattelun. Ja niiden jälkeen aina taas takaisin tunkemaan kirjeitä kuoriin. Mutta se, mikä yksin olisi jäänyt tekemättä, saatiin joukolla valmiiksi. Tiistaiaamuna laatikkotolkulla kirjeitä jätettiin pääpostiin perille kuljetettaviksi. Tuli hyvä olo.

      

    Sitten niihin paniikkireaktioihin. Niistä vastasi tänään sdp, joka julisti Keskustan päävastustajakseen vaaleissa. Sdp:n ja SAK:n tv-kampanjoiden pelottelu uhkaa muuttua luodiksi omaan nilkkaan. Kansa huomasi, että keisarilla ei ole vaatteita – ei Suomi ole enää sellainen, millaiseksi tämä dynamic duo sitä mainoksissaan väittää.

    Siksi suosittelenkin kaikille äänestäjille sdp:n ja SAK:n mainosten tarkkaa katsomista. Jos te tahdotte Suomesta niiden esittämän kuvan mukaisen, äänestäkää ehdottomasti sdp:tä ja Eero Heinäluomaa pääministeriksi. Jos taas tahdotte yhteistyön Suomea, jossa luokkaeroista pyritään pois, äänestäkää Keskustan ehdokkaita. Se on samalla ääni Matti Vanhaselle seuraavaksi pääministeriksi.

    Olen hyvin tyytyväinen, että sdp kertoi suoraan päävastustajansa. Samalla se kertoi sen, että vain Keskusta on todellinen vaihtoehto vasemmistovallalle.

     

  • 15.11.2006

    Blogikirjoituksistani on viime aikoina tullut lähinnä hengästynyttä matkakertomusta. Tämä siksi, että tahti on tiukka. Vaaleihin on enää kolme viikkoa, joten nyt on aika kiertää. Puolueen varapuheenjohtajana kiertueeni ulottuu lisäksi omaa vaalipiiriä kauemmaksi.

    Torstaina lensin Ivaloon, josta matkasin erittäin kauniissa talvisäässä Utsjoelle ja Karigasniemelle. Ennen sitä esittelimme kuitenkin Helsingissä Matti Vanhasen ja Mauri Pekkarisen kanssa tiedotusvälineille suomalaisen työn ohjelman. Täydensimme sillä vaaliohjelmamme työllisyys- ja talouslinjauksia. Ohjelma sai ihan mukavasti julkisuutta, mutta demarit ymmärsivät Eeron johdolla taas kerran tahallaan linjauksemme väärin. Kertauksen vuoksi: emme ole myymässä strategisia sijoituksiamme eli Finnairia tai Fortumia, vaan käytämme myyntituloja työllisyyttä tukeviin innovaatio-, osaamis- ja liikenneinvestointeihin pelkän velanmaksun sijaan.

    Mutta takaisin pohjoisimpaan Suomeen. Moni varmaan ihmettelee, että onko mitään järkeä lähteä pitämään vaalitilaisuuksia niin kauas kuntaan, jossa on asukkaita vähän yli 1 000. Korostan, että politiikka ei aina ole järjen, vaan pikemminkin tahdon ja sydämen asia. Jos koko Suomen asukastiheys olisi samaa luokkaa kuin Utsjoen, maassamme olisi vain 100 000 asukasta. Olimme siis tyytyväisiä, että Utsjoella kuulijoita oli jopa 15 ja Karigasniemellä 7. Paikallisista ehdokkaista mukaan ehti vain Tatja Karvonen. Yleisömenestys oli itse asiassa hyvä, sillä väkeä oli kuulemma enemmän kuin Väyrysen tupailloissa jokunen viikko sitten.

     

    Saariselällä vietetyn yön jälkeen tarjosimme Janne Seurujärven ja Tatjan kanssa vielä aamukahvit Ivalossa kahvila Siepissä. Jannelle tilaisuuksia tulee vaalikampanjan aikana n. 150 ja Tatjakin pääsee 120:een. Helsingissä pääsee vähän vähemmällä…

    Lauantaina Itäkeskuksen Wayne´s Coffeessa yleisömenestys oli Lappiin verrattuna moninkertainen. Tarjosimme Terhi Peltokorven kanssa kahvia ja keskustelimme helsinkiläisten kanssa eläkeläisten verotuksesta, opintotuen korotuksesta ja minimisairauspäivärahoista. Päivän varsinainen puheenaihe kuitenkin olivat sdp:n tv-mainokset. Demareiden äänestäjiä aliarvioivasta pelottelukampanjasta oli suorastaan pakko ottaa kantaa. Rajansa muiden demonisoinnillakin.

    Illaksi lensin Oulun keskustan 100-vuotisjuhlien juhlapuhujaksi. Oulu on mielenkiintoinen esimerkki keskustan kannatuksen noususta. Puolueen kuusi ensimmäistä vuosikymmentä siellä oli vain jokunen keskustalainen valtuutettu. 80-luvulla alkoi kannatuksen kasvu, joka on huipentunut suurimman puolueen aseman saavuttamiseen. Pitkäjänteinen työ kannattaa paitsi Oulussa myös Helsingissä.

    Ehdin juhlan jälkeen juuri ja juuri viimeiseen Helsingin koneeseen ja tänään sainkin nukkua myöhään. Päivä oli melkein kokonaan vapaa, sillä illalla oli vain Päivi Istalan vetämä vaalipaneeli Radio Suomessa. Iltapäivällä kävin katsastamassa Rajasaaren tienoon latutilanteen. Jäätä kyllä riitti, mutta ei lunta. Suksia ei kannattanut ottaa esiin, siksi tyydyin tekemään kylmässä viimassa kävelylenkin. Aurinkolasit oli kuitenkin pakko kaivaa esiin. Kevät on tulossa.

     

  • 15.11.2006

    Jos viime viikko kului paneeleissa, niin viimeiset seitsemän päivää kalenterini on ollut täynnä yleisötilaisuuksia. Olen tarjoillut kahvia, keittoa ja laskiaispullia, jakanut kortteja, hytissyt kylmästä ja keskustellut kansalaisia kiinnostavista asioista. Kivaa on ollut. Uskokaa tai älkää. Ja uni on maittanut, kun on viettänyt raittiissa ilmassa useita tunteja päivässä.

    Kiertue alkoi Lasipalatsin kahvilasta viikko sitten. Varapuheenjohtajien (Paula Lehtomäki ja minä) ystävänpäiväkahveilla keskusteltiin vanhusten- ja terveydenhoidosta, opintotuesta, kielten opetuksesta ja työttömyydestä.

    Torstaina avasimme puheenjohtaja Matti Vanhasen johdolla Helsingin piirin vaalitoimiston. Paikka on sama kuin Tarja Halosella viime presidentinvaaleissa eli Porthaninkatu 3. Esittelimme samalla Terhi Peltokorven kanssa piiritoimikunnassa hyväksytyn Helsinki-ohjelman. Siihen kannattaa käydä tutustumassa osoitteessa http://www.helsinginkeskusta.fi/.

    Perjantaina olimme keskustan ehdokkaiden kanssa Töölöntorilla ja Hakaniementorilla. Merja Vanhanen oli järjestänyt tapahtumaan soppatykin, jonka keitto syötiin ennätysajassa. Väkeä oli paljon liikkeellä ja moni lehti-ilmoituksen perusteella varta vasten tullut tapaamaan minua. Hienoa, että eduskuntavaalit kiinnostavat.

     

    Lauantaiksi tukiryhmäni oli organisoinut kampanjatilaisuudet Munkkivuoren ostoskeskukseen, Kolmen sepän patsaalle ja piirin kampanjatoimistoon Kalliossa. Vaikka kortit tekivät kauppansa, hiihtoloma oli selvästi hiljentänyt kaupungin. Lehti-ilmoitus oli kuitenkin huomattu ja vanhustenhoito, eläkeläisten verotus sekä maahanmuuttajien asema kiinnostivat täälläkin.

    Sunnuntaina Ylä-Malmintorin markkinat houkuttelivat paikalle paitsi alueen asukkaita myös nelosen uutiset. Minun lisäkseni Eero Heinäluoma sai kommentoida Mauri Pekkarisen kannanottoja siitä, että ruoan arvonlisävero on keskustalle hallituskysymys. Olin hieman lievemmällä kannalla kuin Mauri. Kantani asiaan on siis jyrkkä ehkä.

    Maanantain sain viettää sisätiloissa, mutta tiistaina suuntasin jo Kainuuseen. Kuhmossa, Sotkamossa, Paltamossa ja Mieslahdessa en ollut koskaan aikaisemmin käynytkään. Tarjolla oli mukavia tuttavuuksia, hyviä munkkeja sekä herkullista hernekeittoa. Pakkasesta huolimatta tällainen asiallinen helsinkiläinenkin alkoi siinä seurassa lämmetä.

    Helsingin hiihtoloman vuoksi pääsin Kainuussakin tapaamaan myös oman vaalipiirin asukkaita. Keskustan kannanotot hiilettömästä Helsingistä oli toden teolla huomattu. Sain Jarmolta aimo annoksen evästystä Helsingin Energian energiantuotantopolitiikasta.

    Hauskinta oli kuitenkin tavata Elina Jylhä (o.s. Korpi-Kokko). Sotkamossa yläasteen liikunnan opettajana toimiva Elina piti minulle ja muille Alavallin tytöille jumppakerhoa 70-luvulla hienolla menestyksellä. Ohjelmamme Jalasjärven Naisvoimistelijoiden kevätnäytöksessä olivat aina omaa luokkaansa.

    Keskiviikkona tapasinkin ihan mielelläni vaihteeksi aviomiestäni. Lapset lähtivät mummin ja paapan luo Pohjanmaalle hiihtoloman viettoon jo maanantaina. Siinähän se ilta meni Timo Soinin ja Raimo Vistbackan vaalitenttiä katsellessa. Huvinsa kullakin.

     

  • 15.11.2006

    Viikko on ollut niin työntäyteinen, että blogin kirjoitus on jäänyt vähälle. Eduskunnan vaaliloma alkoi tosin tänään, joten tähän tehtävään on jatkossa hieman enemmän aikaa. Seuraavassa lyhyt kertaus viikon tapahtumiin paneelikeskustelujen näkökulmasta.

    Paneelikeskusteluja on tällä viikolla ollut viisi. Maanantaina osallistuin Perheyrittäjien liiton suomalaista omistajuutta käsittelevään keskusteluun. Vaikka paneelin aihe oli minulle mieluisa ja tuttu, niin tylsäksi olisi keskustelu käynyt ilman Timo Soinia. Ei ainoastaan minulle, vaan ennen kaikkea yleisölle.

    Tiistaina vuorossa oli Maunulan saunabaari ja vaaliteemoista kanssani keskustelemassa Jacob Söderman, Sari Sarkomaa ja Sirpa Puhakka. Södermania en ennestään tuntenutkaan. Nyt jo jonkin verran tunnen: fiksu ja mukava mies. Ei ollenkaan yrmeähkön julkikuvansa oloinen.

    Keskiviikkona jouduin jättämään valtuuston kokouksen väliin, sillä edustin puoluetta Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan vaalipaneelissa. Marianne Laxenin vetämä keskustelu oli hauska ja mielenkiintoinen. Huumorista vastasi jälleen Perussuomalaiset. Tällä kertaa Raimo Vistbacka, ja pääsääntöisesti tahtomattaan. Minkä hän sille voi, ettei hänen puolueessaan juuri naisia näy.

    Torstain paneeli oli Handelsgilletissa ja på svenska. Staffan Bruun veti pirullisen terävästi keskustelua ja yleisö oli erittäin aktiivinen. Ruotsikin luisti. Kyllä on kannattanut tilata Hufvudstadsbladetia, vaikka minua ja keskustaa siellä aina välillä haukkuvatkin.

    Illaksi menin MTV3:n Vallanjakajat-ohjelmaan. Kuulin vasta puoli kahdeksalta Kasinolle tullessa, että minuakin haastatellaan. Aiheena oli opintotuki ja eläkkeet ja keskusteluparina Maria Guzenina. Väittelyn tasoa en tässä sen kummemmin kommentoi.

    Paneelimaraton päättyi tänä aamuna liikuntatoimen neuvottelupäivien keskusteluun Jutta Urpilaisen ja Leena Harkimon kanssa. Kovin erimielisiä emme olleet ja yksissä tuumin lupasimme seuraavalla vaalikaudella pitää liikunnan ja urheilun puolta. Muistuttakaa meitä siitä sitten tulevina vuosina.

     

  • 15.11.2006

    Enää viisi viikkoa vaaleihin ja tunnelma alkaa sähköistyä. Heinäluoma jatkoi keskustan haukkumista eilisessä lauantaiseurassa. Hänen mielestään olemme nyt kovasti siirtyneet oikealle. Verolinjauksemme ovat muka epärealistisia. Taitavat Eerolla korvat kuumottaa omien menolisäyslupausten jälkeen. Niissä ei ollut tolkkua ja realismia, kuten moneen kertaan on tällä viikolla todettu.

    Kun omien lupausten kanssa on menty heikoille jäille, pitää yrittää saada keskustankin vaaliavaukset näyttämään epäuskottavilta. Mitä eroa verolinjauksissamme sitten on? Itse asiassa niiden suuruusluokan osalta ei kovinkaan paljoa. Yksityiskohdissa kylläkin.

    Näyttää siltä, että sdp on muuttumassa vasemmistolaisemmaksi kuin vasemmistoliitto. Kyse voi olla joko kertakäyttöisestä vaalisosialismista tai pysyvästä muutoksesta sdp:n politiikassa. Toivottavasti vain ensin mainitusta.

    Tein monen muun ehdokkaan tapaan myös vaalityötä. Tällä kertaa Rovaniemellä. Olin siellä kollegani Tatja Karvosen vaalistartissa. Me puoluejohdon jäsenet emme tietenkään ota kantaa yksittäisten ehdokkaiden puolesta. Jos joku ehdokkaista pyytää tilaisuuksiinsa, menemme aina kun pääsemme.

    Sen verran puolueellinen kyllä tunnustan olevani, että erityisen mielellään tuen naisehdokkaita. Eduskuntaryhmämme on suurista puolueista selvästi miehisin ja se harmittaa. Sukupuolivinoutumaa on näissä vaaleissa taas korjattava. Politiikka on niin tärkeä asia, ettei sitä pidä jättää pelkästään miesten päätettäväksi.

    Tatjan tukiryhmän kanssa jaoimme madekeittoreseptiä ja heijastimia sekä keskustelimme lappilaisten kanssa Sinetässä ja Lordin aukiolla. Väkeä houkuttelivat paikalle myös friteeratut muikut ja haukilastut. Pakkasta oli lähes kaksikymmentä astetta, mutta olimme toppavaatteinemme erittäin hyvin varustautuneita. Ja tunnelma Rovaniemellä oli mukava ja leppoisa. Näissä kenttäkierroksissa piilee politiikan teon suola. Vaikka tämä kuinka kliseeltä kuulostaakin, niin ihmisten kanssa keskustelemisesta saa voimaa tähän työhön.

    Ensi viikolla keskitynkin Helsingin kiertämiseen. Kahvitamme Lehtomäen kanssa ihmisiä ystävänpäivän kunniaksi, käymme yritysvierailulla ja loppuviikosta jalkaudun tukiryhmäni kanssa useaan kaupunginosaan. Tavataan silloin.

     

     

  • 15.11.2006

    Vaalikampanjan yksi etappi saavutettiin tänään, kun tukiryhmäni organisoima varainkeruuseminaari järjestettiin. Mm. pääministeriä, Björn Wahlroosia ja miksei minuakin kuuntelemaan kokoontuneet seminaarin osanottajat saivat rautaisannoksen tietoa siitä, miten maa juuri nyt makaa. Tosin keskityimme pikemminkin siihen, mihin asentoon Suomen pitäisi seuraavan vaalikauden aikana taipua.

    Vaikka talouden kasvu on nyt vahvaa, työpaikkoja syntyy ja valtiontaloudessakin on liikkumavaraa, ei löysäilyyn ole mahdollisuuksia. Työllisyyttä, kilpailukykyä ja talouskasvua tukevia uudistuksia on jatkettava. Jos kakku ei kasva, ei ole jaettavaa. Edelleenkin on vaikea ymmärtää, miksi sdp on siirtynyt täyspäisestä asioiden hoitamisesta vasemmistolaisen jakopolitiikan tielle. Populismilla voi toki saada vaaleissa jonkin verran lisäkannatusta, mutta sen kannatuksen määrä on kääntäen verrannollinen kykyyn lunastaa vaalilupaukset. Viime vaaleissa rehvakkaimmat lupaukset esitti Tony Halme.

    Täysistunnon äänestysten jälkeen kiiruhdin kotiin laittamaan lapsille ruokaa ja ennen kaikkea ilmoittamaan kuopuksen kouluun. Ensi syksynä Töölön ala-aste saa perheestämme uuden, innokkaan oppilaan ja ilmoittautumislappuset piti käydä täyttämässä.  On hassua, että tietoyhteiskuntakaudella täytämme ilmoittautumislomakkeita edelleen käsin. Näppärintä olisi, jos voisimme täydentää tietomme suoraan näyttöpäätteen lomakkeeseen. Paperin voisi sitten tulostaa ja allekirjoittaa, jolloin dokumentit olisivat myös juridisesti pätevät. Nyt joku joutuu minunkin harakanvarpaistani jäljentämään tiedot tietokoneelle. Se ei ole helppoa, sillä sain ala-asteen kirjoitusvihkoon äärimmäisen harvoin kiiltokuvia. Olen useasti tuonut kaupasta vääriä tavaroita, kun en ole saanut kirjoittamastani kauppalistasta selvää.

     

  • 15.11.2006

    Pääsin vasta tänään ensi kertaa tänä talvena hiihtämään. Paloheinän täyteen ahdettujen latujen sijaan suuntasimme koko perheen voimin Luukkiin. Helsingin kaupungin liikuntakeskuksen laduille mahtui oikein hyvin. Latujen kunnossa oli tosin toivomisen varaa, mutta vähäiselle lumen määrälle ei kaupunkikaan voi mitään.

    Hiihtämistäni haittasi sdp:n vaalistartti. Kannanottoa piti puolueen nimissä lykätä maailmalle, joten tekstiviestit sinkoilivat. STT:n uutistekstarit olivat lisäksi aamulla jo kerran korjanneet demareiden vaalilupausten kustannusarviota parilla sadalla miljoonalla ylöspäin aina 2, 4 miljardiin euroon. Pelkäsin, että hiihtoretkemme päätyttyä summa on noussut yli kolmen miljardin.

    Ihan vakavasti puhuen, demarit näyttävät olevan aikamoisessa vaalipaniikissa. Minkä Pandoran lippaan Eero on valtiovarainministeriön käytäviltä löytänyt? Vaikka talouskasvu onkin nyt vahvaa, kovin suuriin vaalilupauksiin ei ole mahdollisuuksia. Oma arviomme kestävistä menolisäyksistä on ollut noin 1,5 miljardia euroa. Sen lisäksi voisi liikkumavaraa olla jonkin verran terveydenhoitoalan hankalan tilanteen helpottamiseen. Mutta 2, 4 miljardia euroa ja veronkevennykset päälle! On pakko kysyä, että aikooko sdp ostaa äänestäjiä?

     

  • 15.11.2006

    Uusi suomalainen ajatuspaja e2 julkaisi tänään tutkimuksen, jonka nimi on hauska, mutta aihe vakava. “Onpa ilmoja pidellyt – Ilmastonmuutos ja kansalainen” perustuu 1112 suomalaisen näkemyksiin ilmastonmuutoksesta. Tutkimuksen pääviesti on, että valtaosa suomalaisista uskoo ilmastonmuutoksen olevan todellinen, ihmisen aiheuttama ilmiö. Kansalaiset eivät vain toivo, vaan suorastaan edellyttävät muutoksia.

    Näin päättäjän näkökulmasta tulokset kuulostavat rohkaisevilta. Suomalaisten periaatteellinen valmius ilmastonmuutoksen estämisen vaatimiin toimenpiteisiin on korkea. Sama viesti oli myös Jorma Ollilan haastattelussa sunnuntain Hesarissa. Hänen kaltaisiaan yrityselämän vaikuttajia ilmastonmuutoksen pysäyttämisrintamaan tarvitaankin. Olisin mielellään ottanut Jorman puolustamaan energiatehokkuuden tärkeyttä jo viime vaalikaudella, kun äänestettiin viidennen ydinvoimalan kohtalosta. Kyllä tuki nytkin kelpaa. Vaikka ydinvoimaa jatkossa saatetaankin rakentaa lisää, se ei ilmastonmuutosta ratkaise. Tarvitaan paljon järeämpiä toimia ja kaikki yhteiskunnan tahot mukaan.

    Ottaisin mielelläni kaikki asianomaiset tahot mukaan myös erääseen toiseen projektiin. Nimittäin lasten ja nuorten liikuttamiseen. Olin Nuoren Suomen puheenjohtajana päivällä käynnistämässä Koululaiset liikkeelle -kampanjaa rautatieaseman luistelukentällä. Yhdessä opetusministeri Kalliomäen, Keskon pääjohtaja Matti Halmesmäen ja terveysliikunnan professori Vasankarin kanssa kertasimme hyvin karuja lukuja lasten ja nuorten heikentyneestä kunnosta ja lisääntyneestä painosta. Asialle on toki jo pyritty tekemään paljonkin, mutta nyt koulut otetaan projektiin entistä tiukemmin mukaan.

    Kampanjan tavoitteena on varmistaa jokaiselle koululaiselle päivittäin vähintään tunti liikkumista. Yhdessä opetusministeriön ja Nuoren Suomen kanssa toteutettavassa hankkeessa on mukana myös Kesko, joka vauhdittaa koululaisten liikkumista mm. lahjoittamalla liikuntavarusteita alakoululuokille.

    Suosittelen muuten kaikille Olli Saarelan uusinta elokuvaa “Suden vuosi”. En siksi, että hän on naimisissa puoluetoverini kanssa, vaan siksi, että elokuva on todella kaunis ja samalla myös hauska. Nämä kaksi ominaisuutta yhdistyvät harvoin samassa leffassa, mutta Saarela on onnistunut molempien suhteen. Menkää katsomaan!

     

     

     

     

  • 15.11.2006

    Työntäyteinen viikko huipentui eilen illalla vaalikampanjan avaukseen. Vaalistarttini keräsi väkeä yli odotusten. Tunnelma oli mainio ja oma fiilis mahtava. Mutta mikään ei ole eduskuntavaaleissa itsestään selvää. Tuki pitää hakea sitkeällä, peräänantamattomalla työllä ja vaalien aikaan ahkeralla ja uskottavalla kampanjoinnilla. Ja toki sitä kaikkialla vaadittavaa nöyryyttä tarvitaan. Tärkeintä on saada oikeanlainen kampanjointivauhti päälle, mutta pitää samalla pää kylmänä.

    MTV3:n vaalipiirikohtaisen gallupin tulokset vahvistivat tänään sen, minkä eilen saattoi aistia. Sen mukaan olisin vahva läpimenijä. Gallupin mukaan keskusta tosin menettäisi Helsingissä toisen paikkansa. Siihen en usko, koska toinen paikka on vain 0,4:n prosentin päässä ja vaalityö vasta alkamassa. Kunhan muutkin keskustan ehdokkaat aloittavat täysillä kampanjointinsa, pidämme sen toisen paikan ja tavoittelemme kolmatta.

    Hyvät galluptulokset tässä vaiheessa eivät kuitenkaan ratkaise mitään. Yhtään ääntä ei ole vielä annettu. Vaalityötä on tehtävä edelleen vahvasti. Mutta kyllä tästä on mukava jatkaa.

     

  • 15.11.2006

    Tänään tuli heti aamulla kaksi hyvää uutista. Ensinnäkin luin Hesarista, että kaupunki saa luonnonjääkentät pian jäädytettyä. Lapset ja myös me aikuiset pääsemme vihdoin kunnolla liikkeelle. Talvella lumeton ja lähes jäätön kaupunki ei nimittäin houkuttele ulos raittiiseen ilmaan. Nyt on taas luistimille ja pulkille käyttöä. Lapset lähtivät kavereiden kanssa illalla Sibeliuspuistoon pulkkamäkeen.

    Toinen ilouutinen oli se, että uusia työpaikkoja on syntynyt hallituskauden alussa luvatut 100 000. Tarjosimme eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kallin kanssa asian kunniaksi toimittajille pullakahvit. Tällaisia koko maan kannalta hyviä uutisia kannattaa juhlia, sillä yksittäisten yritysten kohdalla globalisaation vaikutukset tuottavat paikallisesti myös huonoja. Perloksen tuoreet irtisanomiset ovat jokaisen mielessä. Sellaiset ovat aina todella kova isku paikkakunnille, joita ne koskevat. Pohjois-Karjalassa hyvästä työllisyyskehityksestä on nyt vaikea iloita. Ainoa lohtu on se, että viimeiset vuodet tarjoavat myös esimerkkejä selviytymistarinoista vastaavanlaisissa tilanteissa.

    Työllisyystavoitteen saavuttamisessa on auttanut kansainvälinen noususuhdanne, mutta jotain olemme tehneet täällä paremmin kuin muut, koska Suomen talouden kasvu on EU-maiden joukossa poikkeuksellisen hyvä. Samat suhdanteet ne olisivat olleet tarjolla muidenkin maiden talouspäättäjille. Jos ei nyt ihan samppanjalasia, niin ainakin kahvikupin onnistuneen talouskehityksen kunniaksi voi hyvällä omallatunnolla kohottaa.

     

  • 15.11.2006

    Viikonloppuni alkoi mukavissa merkeissä, sillä avasimme keskustan vaalikampanjan Tampereella. Julkaisimme startin myötä myös vaaliohjelmamme. Nyt ei ole ainakaan meistä kiinni, jos vaalikeskusteluissa ei päästä kunnon asiakeskusteluihin. Uskon nimittäin ihmisten viime viikolla saaneen valtapolitiikasta tarpeekseen.

    Keskustan vaaliohjelma on poikkeuksellisen kattava. Se on niin laaja, että kelpaisi sellaisenaan seuraavan hallituksen hallitusohjelmaksi. Ja uskon, että ajamillemme asioille löydämme myös kannatusta. Esim. ruoan arvonlisäveron alentaminen ja bioenergian lisääminen ovat kaikki saaneet vahvaa tukea kansalaisilta. Vaalilupausten mitoituksessa on kuitenkin pidetty jäät hatussa. Keskustan talouspoliittisen työryhmän puheenjohtajana olen ollut viime viikkojen aikana useassa erilaisessa kokoonpanossa pohtimassa sitä, mihin meillä ensi vaalikaudella oikein on varaa. Tässä taloustilanteessa rahkeita on toki enempään kuin neljä vuotta sitten, mutta talouden epävarmuuksiin on kuitenkin varauduttava. Onneksi keskusta on vaalilupauksissaankin kohtuuden puolue.

    Vaalistartin eri tilaisuuksissa oli paljon väkeä ja tunnelma oli erinomainen. Samanlainen hytinä puolueen menestyksestä minulla on viimeksi ollut vuonna 1991. Silloin jännittynyt innostus oli yhtä vahvaa. Tuloksena oli kuuluisa “veret seisauttava vaalivoitto”. Itsekin olen jo nyt tavoittamassa yhdessä tukiryhmäni kanssa ensimmäisten vaalikampanjoideni fiilikset. Nöyrällä asenteella, mutta itseemme uskoen, teemme vaalityötä Helsingissä.

    Nöyryyttä tarvittiin myös vaaliavauksen oheistapahtumassa Lempäälän Ideaparkissa. Siellä järjestetyssä leikkimielisessä curlingkisassa pääsin kokeilemaan lajia ensimmäistä kertaa. Ei ollut ollenkaan helppoa. Yhtä aikaa piti saada kivi liikkeelle, suunta oikeaksi, voimaa heittoon (vai onko se työntö?) ja vielä itse pysyttävä pystyssä. No, tietenkin pyllähdin. Vaikka hävisimmekin puoluejohdon joukkueena (Vanhanen, Lehtomäki, Kiviniemi, Rantakangas) julkkiksille (Isometsä, Mieto, Merja Vanhanen), olimme tyytyväisiä suoritukseemme. Paremmin kivet sijoittuivat kisassa kuin harjoitellessa. Sitä asennetta tarvitaan myös vaaleissa.

    Vaikka Tampereella oli kivaa, niin parasta oli päästä illaksi kotiin. Niskajännityskin laukesi vasta perheen parissa sekä kotona odottaneiden osso buccon ja hyvän punaviinin avulla.

     

  • 15.11.2006

    Vaalien läheisyys on toden teolla sähköistänyt muuten niin poliittisesti aneemisen tammikuun. Viime viikonloppuna rakenneltiin porvarihallitusta oikein urakalla. Kokkeja sen sopan keittämisessä riitti. Innokkaimmat hämmentäjät löytyivät kokoomuksen piiristä. Onko se vahvaa huolestuneisuutta omasta vaalimenestyksestä vai todellista kaipuuta yhteisten tavoitteiden ajamiseen?

    Veikkaan molempia. Keskustalla ja kokoomuksella on toki paljon yhteistä talous- ja yrittäjyyspolitiikassa sekä samanlaisia näkemyksiä yhteiskunnan kehittämisestä. Molemmilla puolueilla on halua uudistaa hyvinvointijärjestelmäämme kestämään globalisaation paineita. Keskusta on tosin huomattavasti kokoomusta paremmin pystynyt käytännössä toteuttamaan kyseisiä tavoitteita.

    Kokoomuksen kosioretki tuntuu toki mukavalta. Erityisesti siksi, että elimme vasta muutama vuosi sitten aikoja, jolloin sekä kokoomus että sdp eivät suin surminkaan halunneet meitä hallitukseen. Mutta kansa halusi.

    Kansaa on seuraavissakin eduskuntavaaleissa kuunneltava. Puolueet eivät etukäteen voi hallituskumppaniaan määrätä. Sen voi kyllä ääneen sanoa, että kenen kanssa synkkaa. Keskustalla tuntuu käyvän flaksi sekä kokoomuksen että sdp:n kanssa.

  • 15.11.2006

    Terveiset Intiasta ja Pakistanista. Ulkoasiainvaliokunnan delegaation matka on puolivälissä. Olemme parhaillaan siirtymässä Chennaista Mumbain kautta Karachiin.

    Vaikka matkan ohjelma on nytkin tapaamisilla täytetty, ehtii samalla aistia maan tunnelmaa, tuoksuja ja makuja. Bussin ikkunasta puolestaan pääsemme näkemään intialaista elämänmenoa, valtaisaa väkimäärää ja lehmiä kaduilla.

    Kukaan delegaatiomme jäsenistä ei ole aikaisemmin käynyt Intiassa. Se on aika erikoista, sillä maasta on tullut viime vuosien hittikohde politiikan, talouselämän ja valtion hallinnon vaikuttajien joukossa. Ja kyllä matkalle kannatti lähteä, sillä maan merkitys tulee jatkossa kasvamaan entisestään.

    Meitä matkassa mukana olevia kansanedustajia yhdistää ulkopolitiikan harrastamisen lisäksi tietenkin myös uutisnarkomania. Kommunikaattoreista onneksi pystyy lukemaan sähköpostin, tsekkailemaan uutisia ja vahvistamaan vaalikampanjan suuntaviivoja tukiryhmän jäsenille. Vaalit ja kampanjointi puhuttavat jonkin verran täälläkin, mutta Suomessa jotkut höyryävät asiasta jo ihan täysillä.

    Intiasta käsin on helppo seurata tapahtumia ulkopuolisen silmin. Ei vielä kannata hermostua, vaikka jotkut jakavat Helsingin vaalipiirin paikkoja täyttä häkää. Olen jopa joutunut asiaa kommentoimaan lehdistölle. Siis sitä, ettei Anneli lähde ehdolle.

    Olisi ollut mukavaa nähdä Anneli listoilla, mutta ymmärrän hänen ratkaisunsa. Helsingin asiaa voi edistää myös Brysselistä käsin. Itse olen sitoutunut tekemään töitä Helsingin eteen pitkäjänteisesti. Päätin jo kaksi vuotta sitten, että olen helsinkiläisten käytettävissä näissä eduskuntavaaleissa. Hieno tulos kunnallisvaaleissa kannusti entisestään eteenpäin. Ja ilman muuta olen ehdolla myös seuraavissa kunnallis- ja eduskuntavaaleissa. En haikaile europarlamenttiin tai muualle. Lasten koulu, aviomiehen työ ja halu asua Helsingissä sitovat minut vahvasti kotikaupunkiin.

    Kuluneella viikolla useampikin demari on pistänyt lusikkansa Keskustan vaalikeittoon. Siitä voi vetää vain yhden johtopäätöksen: kun kilpailija hyökkää niin kiivaasti, ehdokasasettelumme täytyy olla erinomaisen onnistunut. Kelpais varmaan sullekin? Syy hermostukseen on se, että viimeisten kymmenen vuoden aikana kannatuksemme Helsingissä on jatkuvasti kasvanut. Viimeksi eduskuntavaaleissa tuli 2 paikkaa ja kannatuksen kasvu on tavoitteena tälläkin kertaa. Eiköhän näytetä.

     

  • 15.11.2006

    Viikonloppuna vastailin parin lehden vaalikonekysymyksiin. Vastaamista ei ole tehty helpoksi, sillä kyselyissä on otettava kantaa paitsi itse asiaan myös päätettävä, onko kysymys tärkeä vai ei. Kiinnitin huomiota samaan asiaan kuin Matti Vanhanen. MTV3:n vaalikonekyselyssä ei kysytty lainkaan kantaa ruoan arvonlisäveron alentamiseen.

    Useissa vaaleissa ehdolla olleena on pakko sanoa, että vaalikoneet ovat valitettavasti kärsimässä inflaation. Niitä alkaa olla liikaa ja vastausten luotettavuutta vähentää moni tekijä. Ensinnäkin ehdokkaat valitsevat erilaisen ehdottomuuslinjan vastauksissaan. Kun kysymyksiin voi vastata olemalla 0-100- prosenttisesti eri tai samaa mieltä, riippuu vastaajan tyylistä, minne vastaussarkaimen asettaa. Kaksi asiasta käytännössä samaa mieltä olevaa ehdokasta voivat siis asettaa vastaussarkaimensa hyvinkin kauas toisistaan.

    Toiseksi vaalikoneissa kysytään median itse valitsemia kysymyksiä. Helsingin Sanomat on tosin tehnyt hyvää työtä kysymällä lukijoilta ehdotuksia kysymyksiksi. Ehdokkaan omille tai puolueiden avauksille ei kuitenkaan jätetä tilaa. Siksi pyrin itse panostamaan vastausteni perusteluun. Niistä vaalikoneessa kävijä voi lukea todellisen kantani. Esimerkiksi sen mitä tarkoitan, kun olen 30 %:sti eri mieltä väitteestä, että Venäjä muodostaa lähivuosina turvallisuusuhan Suomelle.

    Sateisesta säästä huolimatta lähdimme perheen kanssa molempina päivinä ulos. On aika erikoista, että lapsille hyvin sopiva liikuntamuoto näin tammikuussa on pyöräily(!). Luistelu toki kuuluu tammikuuhun, mutta nyt jää ei ole korttelin päässä, kuten normaalisti tähän aikaan, vaan oli lähdettävä Kallioon. Brahen kenttä on tuttu paikka jo opiskeluajoilta, mutta varsinaisesti löysin sen vasta reilu kymmenen vuotta sitten. Aviomieheni vei minut seurustelun alkuaikoina usein luistelemaan sinne. Hyvin stadilainen treffipaikka.

     

  • 15.11.2006

    Vuoden 2003 pääministerivaihdos on kuohuttanut osaa politiikan toimijoista ja kansalaisista viime päivien aikana.  Ihan ihmetyttää, että joku jaksaa aiheesta innostua. No, toki minäkin nyt sen verran, että blogissa pitää asiasta jotain pientä lausua.

    Annelin haastattelussa Iltalehdessä 30.12. ei mielestäni ollut mitään uutta ja yllättävää. Ei siitä olisi kannattanut pillastua. Ei Heinäluoman eikä kenenkään muunkaan. Kevään 2003 tapahtumien osalta on melkein kaikki kivet ja kannot jo käännetty, eikä kääntämättä jääneidenkään alta suuria salaisuuksia löydy. Uskon, että teemoja saamme eduskuntavaalikeskusteluihin tarpeeksi tästäkin ajasta. Lähes neljän vuoden taakse ei tarvitse kurkotella.

    Kotona päivän ykköspuheenaihe oli tietenkin Idols. Lasten suosikkiohjelmaa oli odotettu jo viikon verran, ja musiikin harrastajana minäkin seuraan sitä ainakin puolella silmällä ja korvalla. Kisaan oli tuttuun tapaan ilmoittautunut sekä todellisia esiintyjiä, seikkailijoita että julkisuuteen pyrkijöitä. Hyvä niin, sillä ohjelman formaatti edellyttää kaikkien heidän mukana oloaan.

    Ja julkisuushakuisuus on ainakin tietyssä ikävaiheessa osalle lapsista ja nuorista täysin normaalia. Muistan hyvin tapahtuman reilun kymmenen vuoden takaa. Mieheni silloin noin 9-vuotias poika kysyi närkästyneenä syytä siihen, miksi häntä ei esitellä kuvan kanssa minun vasta-avatuilla nettisivuillani. Vastasin, että haluamme säästää heitä julkisuudelta. Siihen hän puolestaan huudahti: “Haluan kaiken mahdollisen julkisuuden”. Ei ihme, että poika kävi myöhemmin Kallion ilmaisutaidon lukion. Mutta nettisivuilleni hän ei totisesti ole vuosiin kaipaillut.

     

  • 15.11.2006

    Vuosi vaihtui taas melko perinteisin menoin: erinomaista ruokaa ja juomaa, hauskaa seuraa, tinan valantaa ja valvomista. Raketteja ei tarvinnut itse vaivautua ampumaan, sillä ikkunoista näki ilotulituksia riittämiin. Töölö onkin lähes täydellinen asuinpaikka.

    Perinnettä riitti myös vuoden ensimmäisen päivän ohjelmassa. Puolustusministeri Kääriäisen uuden vuoden vastaanotolle Säätytaloon kutsu on nimittäin käynyt jo neljä kertaa. Paikalla oli paljon poliitikkokollegoita, virkamiehiä, talouselämän vaikuttajia ja yrittäjiä. Ykköspuheenaiheen arvaatte: eduskuntavaalit.

    Mm. Timo Soinin kanssa pohdimme sitä, mikä nousee eduskuntavaalien yllätykselliseksi keskustelunaiheeksi. Usein puolueiden esillä pitämien vaaliteemojen lisäksi jokin alun perin epärelevantti kysymys saattaa saada hyvinkin merkityksellisen roolin vaalikeskusteluissa. Viime vaaleissa yllätysteeman virkaa toimitti Irak.

    Timon kanssa emme päässeet arvailuissamme kovin pitkälle. Ja jos jommallakummalla meistä olisi ollut aavistus vaalien yllätysaiheesta, emme sitä varmasti olisi toisillemme paljastaneet. Joku tolkku sentään kollegoidenkin kanssa kaveeraamisessa on.

    Irak ei teemana ole tietenkään mihinkään vanhentunut. Ikävä kyllä. Saddam Husseinin teloitustuomion täytäntöönpano oli viime vuoden viimeisiä suuria uutisia. Kuolemanrangaistuksen vastustajana olisin toivonut, että vuosi olisi päättynyt paremmissa merkeissä. Julma diktaattori toki enemmän kuin ansaitsi tulla rangaistuksi, mutta tuomion muoto olisi mielestäni saanut olla toisenlainen.

     

  • 15.11.2006

    Joulu tuntui joululta, vaikka maa oli mustanvihreä. Jouluruuat, kirkossa käynti, koristelut, tuoksut ja lasten jännitys luovat ainakin minulle oikean joulutunnelman, siihen ei lunta tarvita.

    Arjen alettua tuntui siltä, että mikään ei ollut politiikan maailmassa muuttunut. Sosialidemokraateilla ainakaan. He nimittäin jatkoivat ennen joulua aloittamaansa varjonyrkkeilyä keskustaa vastaan. Nyt asialla oli Kimmo Kiljunen.

    Helsingin Sanomien haastattelussa hän on huolissaan keskustan “kahdesta EU-linjasta”.  Kimmo epäilee, että Paavo Väyrysen ja Jarmo Korhosen myötä keskustan EU-linjan muokkaamisessa “sisäänpäin kääntyneet kansallismieliset” pääsevät niskan päälle.

    Kimmo on turhaan huolissaan. Keskustan puheenjohtaja Matti Vanhasen johdolla EU-puheenjohtajuutta on hoidettu mallikkaasti sekä Suomen että EU:n yhteistä etua ajatellen. Asiantuntijatkin ovat kiitelleet Suomen otetta.

    Mitä sitten tulee keskustan linjaan, niin on luonnollista, että puolueiden sisällä käydään keskustelua politiikan sisällöistä. Se on puoluedemokratian ydin. Puolueen puheenjohtajan johdolla kuitenkin tehdään viime kädessä linjaratkaisut myös EU-politiikassa. Linjanmuutoksia ei ole odotettavissa.

    Sdp:n kannattaisi ennemminkin olla huolissaan siitä, että heillä on puolueessaan ainakin kolme erilaista Nato-linjaa. Itsekin olen ollut vaikeuksissa selostaessani varsinkin ulkomaisille keskustelukumppaneilleni sdp:n edustajien lausuntoja. Sdp:n linjaa kysyttäessä joutuu aina tekemään tarkentavan vastakysymyksen: kenen demarin linjaa ja millä päivämäärällä varustettuna tarkoitat?”

     

  • 15.11.2006

    Tukiryhmän kokousten jälkeen vaali-intoni aina kasvaa. Hyvä niin, sillä itse en jaksa ehdokas Mari Kiviniemestä ihan joka päivä innostua. Ilman aktiivisia tukiryhmän jäseniä ei vaalityöstä tulisikaan yhtään mitään. Ei edes Helsingissä, jossa ehdokkaan saamalla julkisuudella on muita vaalipiirejä suurempi merkitys. Yhteinen suunnittelu, jalkatyö, henkilökohtaiset verkostot ja ihmisten kohtaaminen kasvokkain ovat täälläkin ne asiat, jotka puhaltavat kampanjaan todellisen tekemisen hengen.

    Kokoonnuimme isommalla joukolla jo kolmatta kertaa, ja mukana oli jälleen paljon uusia tukijoita. On tuntunut tosi hyvältä, että joka kerta puolet porukasta on uusia kasvoja. Kun väkeä on tarpeeksi, kampanja näkyy ja yksittäisten ihmisten työmäärä pysyy järkevänä. Liian pienessä joukossa tehtävät keskittyvät harvoille ja vaarana on uupua kesken työn.

    Aluksi esiteltiin nämä uudistetut nettisivut. Ensimmäiset vaalikortit ja talousseminaarin ohjelmat olivat tulleet painosta, joten ne olivat jaossa. Vaalityö tuntuu aina alkavan todella silloin, kun on jotain valmista kädessä muille annettavaksi.

    Alkuvuoden kampanjasuunnitelmat ovat hahmottuneet. Kun asiat ovat tällä mallilla, voi rauhallisemmin mielin keskittyä loppuviikosta alkavaan joulunviettoon. Lapset ovat sen suhteen jo niin täpinässä, että illalla ei tahdo edes uni tulla silmään. Tähän adventtijännitykseen täytyy äidinkin osallistua.

     

  • 15.11.2006

    Kävin päivällä Seinäjoella. Ilkan hallintoneuvoston jäsenenä olin mukana valitsemassa sanomalehdelle uuden päätoimittajan. Matti Kalliokoskesta entisen kotimaakuntani valtalehti sai erinomaisen vetäjän. Myös kun asiaa katsoo täältä Helsingistä päin.

    Illaksi ehdin jo kotisohvalle. Katsoin Ylen puoli yhdeksän uutisia kasvavan hämmennyksen vallassa. Uutisankkuri Eeva Polttila haastatteli uutisstudioon vieraaksi saapunutta pääministeri Matti Vanhasta. Ihmettelin jo haastattelun alussa, miksi puna toimittajan poskilla alkoi helottaa yhä voimakkaampana. Oliko kyseessä huono meikinpohjustus vai väärä poskipunavalinta?

    Punastelun syy selvisi haastattelun lopussa. Polttila kysyi Matilta, että onko pääministerin nettiviestittely ollut puheenaiheena EU-huippukokouksen käytäväkeskusteluissa? (!) Toimittaja alkoi jännittää ilmeisesti omastakin mielestään epäasiallista kysymystä jo haastattelun alkuvaiheessa. Siitä siis punastelu.

    Eeva Polttilan ammatillista uskottavuutta horjutettiin jonkun toisen laatiman kysymyksen vuoksi. Joonas Hytösen suuhun se olisi sopinut, mutta kuka vei Joonaksen showpuheet YLEn pääuutislähetykseen Eevan pöydälle?

    Aika harvoin meidän poliitikkojen tarvitsee toimittajia sääliä. Tänään piti.

     

  • 15.11.2006

    Ani harvoin flunssa kaataa minut sänkypotilaaksi, mutta tänään kävi niin. Jouduin jättämään väliin mm. puolueen työvaliokunnan kokouksen, eduskunnan täysistunnon ja Nuoren Suomen syyskokouksen. Toivon selviäväni yhden päivän lepäämisellä, sillä huomenna haluan johtaa eduskunnan pankkivaltuuston kokouksen ja valita Ilkan hallintoneuvoston jäsenenä sanomalehdelle uuden päätoimittajan.

    Sairastuminen sattui sopivaan saumaan, sillä mieheni oli tyytyväinen päästessään eskarilaisen haun ja kauppareissun jälkeen takaisin töihin. Omakin olo illan mittaan parani. Eikä perheenäiti kai koskaan ole flunssan vuoksi niin sairas, etteikö tekisi lapsille ruuan, imuroisi eskarilaisen kotiin kantaman hiekan ja pesisi vähän pyykkiä. Eikä poliitikko kai koskaan ole flunssan vuoksi niin sairas, etteikö lukisi lehtiä ja käväisisi netissä.

    STT:n sivuilta huomasin, että sdp oli valjastanut koko puoluehallituksensa globalisaatioraporttia haukkumaan. Ehkä he saavat omat joukkonsa liikkeelle vastustamalla jälleen kerran sellaista mitä kukaan ei ole esittänytkään. Pitää muistaa, että globalisaatioraportti on asiantuntijoiden huolellisesti laatima keskustelualoite. Sen tavoitteena on etsiä keinoja Suomen hyvinvoinnin parantamiseksi, ei hyvinvointiyhteiskunnan romuttamiseksi.

    Itse suhtaudun raporttiin avoimin mielin. Hyvinvointiyhteiskuntaa ei pelasteta vannomalla kaiken säilyttämisen nimiin. En halua, että keskustelu uusista keinoista esim. nuorisotyöttömyyden nujertamiseksi jää tähän.

     

  • 15.11.2006

    Uudistetut nettisivuni ovat vihdoin auenneet. Olisin todellakin luullut, että tässä tietoteknologian ihmemaassa hanke olisi sujunut vähän nopeammin ja näppärämmin. Pääasia kuitenkin on, että pääsen vihdoinkin korkkaamaan blogini. Eka kerta tuntuu aina jännittävältä, siksi menen varmuuden vuoksi suoraan asiaan.

    Olen viime päivät ollut Hufvudstadsbladetin hampaissa. Sekä Björn Månsson että Max Arhippainen ovat vetäneet herneen ( en ärta) oikein kunnolla nenäänsä Sipoo-lausunnoistani. He väittävät, että kannatan alueliitosta vain siksi, että olen nyt eduskuntavaaleissa Helsingissä ehdolla. Todisteita, kuten päinvastaista kantaa esitteleviä puheitani tai kolumnejani menneiltä vuosilta, he eivät esitä. Eivät voikaan, sillä sellaisia ei löydy.

    En ole koskaan kategorisesti vastustanut alueliitoksia. Ja siitä Sipoo-Helsinki-kiistassa on kyse – ei kuntaliitoksesta. Kuntaliitoksiinkin olen suhtautunut keskivertokeskustalaista ymmärtäväisemmin. Lisäksi minulla on ollut jo vuodesta 1988 toinen koti täällä, joten totisesti tunnen Helsingin laajentumisongelmat.

    Myönnän toki, ettei Sipoon ryöstö mitenkään mukavalta tunnu. Parasta olisi, jos neuvottelemalla saataisiin alue nopeasti kaavoitettua ja asutettua. Siihen ei kuitenkaan ole löytynyt riittäviä edellytyksiä.

    Hämmentävää on, ettei Arhippainen tunne alueliitosten lähihistoriaa. Hän nimittäin sanoo, että jos Sipoo-liitosta yritettäisiin keskustan valta-alueella, se ei onnistuisi. Kehotan häntä pikku ekskursiolle Lappiin. Pari vuotta sitten osa keskustaenemmistöistä Kittilää liitettiin Muonioon, koska Kittilän voimavarat eivät riittäneet sekä Levin että Pallaksen kehittämiseen. Näin Pallastunturin matkailun kehitykselle luotiin paremmat edellytykset. Kyse oli koko Lapin edusta. Vastustus Kittilässä oli tietenkin kova ja kierroslukuja lisäsi se, että asian hoiti Lapin oma mies, Hannes Manninen. “Hulluja nuo lappilaiset ministerit” ajattelee moni. Siitä ei ollut kyse, vaan järjenkäytöstä ja selkärangasta.