Kunnille työrauha Paras-hankkeessa
luontipäivä
15.11.2006kuvaus
kuva
teksti
Julkisuudessa on ollut esillä keskusteluavauksena ns. Risikon malli sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiseksi Suomessa. Avauksesta syntynyt keskustelu on ollut monilla alueilla tahallisen harhaanjohtavaa.
Kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa edetään hallitusohjelman ja puitelain mukaan. Keskusta pitää kiinni yhdessä sovitusta eli uudistuksessa edetään rakenteista palvelujen parempaan järjestämiseen. Tärkeää on huolehtia myös siitä, että loputkin kunnat täyttävät puitelain velvoitteet.
Johdonmukaista toimintaa on syytä edellyttää kaikilta toimijoilta niin hallituksessa, ministeriöissä kuin maakunnissakin. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisessä jatkokehittämisen on pohjauduttava PARAS –hankkeessa tehtyihin ratkaisuihin.

