teksti

Sitran julkistama mielipidekartoitus vahvistaa arkipäiväisen tuntemuksen: suomalaiset eivät ole jakaantuneet kahteen leiriin sen mukaan, asuvatko he kaupungissa vai maaseudulla.

Ihmiset osoittavat tässäkin mittauksessa, että todellisuus on monimuotoisempi kuin asuinpaikkatilastot yrittävät esittää.

Peräti 36 prosenttia vastanneista kansalaisista tuntevat olevansa yhtä aikaa sekä maalaisia että kaupunkilaisia. – Voi kysyä, mitenkäs se tilasto nyt pannaan niissä porukoissa, joissa on yritetty hampaat irvessä rakentaa eripuraa esimerkiksi maaseudun ja pääkaupungin välille?

Helsingin kaupunginvaltuutettu, kollegani Laura Kolbe on puhunut pitkään suomalalaisten “kaksoisidentiteetistä” eli juuri siitä, minkä Sitran tutkimus vahvistaa.

Suomalaiset haluavat kaupungistumisesta huolimatta pitää maaseudun elävänä ja – mikä tärkeintä – säilyttää henkilökohtaisen yhteytensä maaseudun arkipäivään. Ja myös toisin päin: kyllä kaupunki on tärkeä maalla asuvalle.

Muistikuvani mukaan Johanna Jääsaaren lisensiaattityö jo 1980-luvun lopulta oli otsikoitu: “En ole maalainen enkä kaupunkilainen, en kapitalisti enkä kommunisti”. Tutkittua näkemystä vastakkainasettelua torjumaan on siis ollut saatavilla jo pitkään.

Sitran määrittelemä Maamerkit-ohjelman lähtökohta on vastaansanomaton: “Maaseutu voi kuulua jokaisen suomalaisen hyvinvointireseptiin. Maaseutu voi tarjota uudenlaisia hyvinvointipalveluja sekä innovatiivisia liiketoimintamahdollisuuksia, jotka perustuvat ekotehokkaisiin hajautettuihin ratkaisuihin ja luonnonvaroihin”.

Tähän pitää vielä lisätä se, mitä suomalaiset pitävät maaseutuna. Lähes kaikki, 98 prosenttia vastaajista sanoo, että maaseutua on se, missä maatalousmaisema on vallitseva.

Mielikuvakysymyksessä Sitran kartoitus paljasta toki myös niiden määrän, joilla on valtaosaltaan kielteisiä kokemuksia maaseudusta. Tätä vajaata kymmentä prosenttia voi tilastokielellä kutsua Lippos-desiiliksi!