teksti

Energiapolitiikan suuret ratkaisut ovat käsillä.

Mielestäni kestävä tie eteenpäin on päästöttömien energiamuotojen edistäminen ja sen seurauksena tapahtuva fossiilienergian käytön radikaali vähentäminen.

Liikenteen biopolttoaineiden käyttöönotto Suomessa takkuaa tavalla, jota on vaikea käsittää. Niin pelto-, turve- kuin varsinkin puupohjaiset raaka-ainevarat ovat runsaat ja käyttötekniikka on kehittynyt kohtuullisen pitkälle.

Liikenteen biopolttoaineiden käyttöönottoa vastustetaan panemalla ruuan tuotanto ja energian tuotanto vastakkain.

Joissakin tilanteissa ja mittakaavoissa tässä voi olla asiaakin, mutta ainakin Suomen oloissa tämä puhe on puolitotuuksien julistamista ja vastustuksen verukkeita.

Suomessa käytettävät vähäiset määrät biopolttoaineita tulevat nyt valitettavasti lähes kokonaan ulkomailta.

Biodieselin raaka-aine tuodaan palmuöljynä Kaakkois-Aasiasta ja bioetanoli raaka-aineenaan sokeriruoko tulee pääosin Etelä-Amerikasta.

Joku saattaa pitää tämän tyyppistä toiselta puolelta maapalloa rahdattua biopolttoaineen käyttöä kestävän kehityksen riemuvoittona, mutta minä en.

Sekä sokeriruokoetanoliin että palmuöljydieseliin liittyy vakavia trooppisten metsien käytön ja paikallisen elintarvikehuollon ongelmallisia kysymyksiä.

Suomen tukeutuminen trooppisiin raaka-aineisiin, vaikka omassakin maassa riittäisi bioenergiaa, olisi suuri virhe ja karhunpalvelus sekä huoltovarmuudellemme että kestävän kehityksen tärkeälle periaatteelle.