teksti

Yhtä asiaa olen viime aikoina vähän ihmetellyt: miksi monet journalistit pitävät näitä eduskuntavaaleja vaisuina? Suomalaisethan ovat äänestäneet todella innokkaasti ennakkoon. Jos meno jatkuu samanlaisena myös sunnuntaina, ylitämme selvästi viime eduskuntavaalien äänestysprosentit.

Mitä julkisuudessa sitten oikein kaivataan? Tappelua ja vastakkainasettelua vai salaisia papereita ja hulvattomia vaalilupauksia? Tuskinpa sentään. Taitaa olla niin, että suomalaisen yhteiskunnan tila on nyt tällainen. Hallitus on hoitanut työnsä hyvin ja tyytymättömien määrä on melko pieni. Oppositionkin vaihtoehdot ovat vähissä, joten kunnon haastajiksi ei heistä ole.

Vaisut vaalit tai ei, minua alkaa nyt toden teolla jännittää. Jännitykseen auttaa vain täysi aikataulu. Kampanjoin tänään keskustan vaalitoimistolla ja Narinkkatorilla työttömien soppatykillä. Seurasin myös Matti Vanhasen ja Eero Heinäluoman vaaliväittelyn Rake-salissa. Se oli yllättävän mielenkiintoista kuunneltavaa, vaikkei mitään erityistä uutta vaalikeskusteluun tuonutkaan. Se vain vahvisti jo aiemmin todetun. Pääministerin posti on kahden kauppa.

Ennen Ylen vaalitenttiä purin vaalijännitystä siivoamiseen. Keräsin lasten vaatekaapeista matkalaukullisen pieniksi jääneitä vaatteita serkuille kierrätettäväksi ja vein talviurheiluvälineet varastoon. Juurihan ne sieltä hain. Talvi tuli myöhään ja kevät aikaisin. En ehtinyt luistelu- ja hiihtokauteen ollenkaan mukaan.

Ylen vaalikeskustelua katsoin pienen vaaliväittelyväsymyksen vallassa. Vähän kuitenkin innostuin Ylen näiden vaalien parhaasta tentistä. Toimittajat antoivat juuri sopivasti tilaa puoluejohtajille, mutta pitivät kuitenkin keskustelun johdon itsellään. No, kuka oli mielestäni paras? Ihan vilpittömästi sanottuna: ehdottomasti Matti Vanhanen.